Close

Kriterium-ennakkopaketti, osa 2

Suomenhevosten HögforsGST Kriteriumissa on tänä vuonna tarjolla voittajalle 46 000 euron palkintopotti. Finaali ravataan lauantaina 2. lokakuuta. Karsintalähdöt ovat ohjelmassa tiistaina 21. syyskuuta. Karsintoja ajetaan kaksi kappaletta, molemmista pääsee finaaliin kuusi parasta.

Toisen karsinnan tähtinä tuikkivat Oulu Express -finaalissa melkoisen näytöksen järjestäneet V.G. Voitto ja Siirin Valtsu. Muut karsintaan osallistuvat hevoset ovat Humander, Senikki, Juoksija, Luosalan Taisto, Sarikan, Tatuari ja Sirun Sikke.

Siirin Valtsu on voittanut yhtä vaille kaikki uransa kilpailut. Kuva: Suomen Hippos / Ida Laine

Petri Laineen superlahjakkuus Siirin Valtsu marssi voitosta voittoon, kunnes V.G. Voitto katkaisi voittokulun Oulu Express -finaalissa elokuun lopulla. Siirin Valtsu ehti voittaa 11 kertaa putkeen, viidesti kolmivuotiaana ja kuudesti nelivuotiaana. Meriittilistalta löytyy ykkössijat muun muassa Junnustartti-finaalista, SHKL Cup -finaalista ja Pikkuprinssistä. Oulu Expressin finaalissa Siirin Valtsu noteerasi rajun tuloksen 24,3, mutta sekään ei riittänyt hurjaan esitykseen äitynyttä V.G. Voittoa vastaan.

Laine kertoo, että Siirin Valtsun lahjat olivat tiedossa jo heti uran alkutaipaleesta asti.

– Sen vahvuuksia ovat ravivarmuus, rytminvaihtokyky sekä rauhallinen käytös joka tilanteessa. Valtsu on lähes täydellinen, niin kuin kilpailustatistiikasta näkee, joten heikkouksia on vaikea keksiä.

Oulu Expressissä tullut avaustappio on jo lyöty historiankirjoihin, ja hevonen on viilailtu iskuun Kriteriumia silmällä pitäen.

– Hevosta hoidettiin Oulun startin jälkeen, kun se oli vähän vino. Aika oli varattu jo valmiiksi maanantaille, joten olisi hoidettu joka tapauksessa, Laine raportoi hevosen kuulumisia.

Odotukset ovat huippulahjakkuuden kanssa luonnollisesti korkealla.

– Kotona kaikki on mennyt hyvin. Perjantaina ajetaan vielä viimeistelyhiitti Teivossa ja hyvillä mielin tullaan karsintoihin. Tulevaisuudessa odotamme Valtsusta ykkössarjojen menestyjää, jos kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti, Laine päättää.

V.G. Voitto katkaisi Oulussa Siirin Valtsun voittomarssin ja noteerasi komean SE-tuloksen. Kuva: Suomen Hippos / Mia Mäki-Maunus

Seppo Suurosen laatutallista kisaan saapuva V.G. Voitto nousi melkoisella ryminällä ravikansan laajempaan tietoisuuteen Oulu Express -finaalissa, kun ori pommitti hurjan SE-tuloksen 24,2 ja katkaisi Siirin Valtsun pitkän voittoputken. Jo ennen Oulu Express -finaalia V.G. Voitto esiintyi nousujohteisesti, mutta harva osasi odottaa moista näytöstä. Hevosen ohjastaja Ari Moilanen kertoi TotoTV:ssä Lauri Hyvösen haastattelussa kisan jälkeen, että hevonen oli ensimmäistä kertaa sellainen, mitä siltä on odotettu. Moilanen myös lisäsi, että V.G. Voitto on myös edelleen todella varsamainen ja huutaa enemmän kuin juoksee. Tällaiset kommentit lisäävät valtavasti mielenkiintoa hevosen tulevaisuuden suhteen, sillä on todella kiehtovaa nähdä, mihin asti superlahjakkuus yltää, kunhan kaikki palaset löytävät kunnolla paikkansa.

Kolmivuotiaana Katja Melkon käsistä pariin otteen kilpaillut Tatuari on kisannut nelivuotiskautensa Terho Rautiaisen valmennustallista. Kausi alkoi varsin lupaavalla tyylillä, sillä neljään ensimmäiseen kisaan Tatuari keräsi vajaan 5 000 euron tienestit, huipennuksena nelossija SHKL Cupin finaalissa. Kaustisella Pikkupelimannin karsinnassa Tatuari taisteli maalisuoralla tiukasti mitalisijoista, mutta laukka vei lopulta kärkisijan lisäksi myös finaalipaikan. Oulu Express -karsinnassa Rautiaisen suojatti oli neljäs ja riitti finaalissa viidenneksi ennätystuloksellaan 28,2.

Markku Tonterin lahjakas Luosalan Taisto on aloittanut uransa oikein lupaavilla esityksillä. Ori lopetteli jo uransa avausstartissa heinäkuussa Jokimaalla alle 30-vauhteja. Teivon Kriterium-kokeessa heinäkuun puolivälin paikkeilla Luosalan Taisto oli täysin murskaava. Killerillä elokuussa voittokulkuun tuli särö, kun Tonterin ajokki yritti open strechin kautta mukaan voittotaistoon, mutta menetti mahdollisuutensa lopulta laukan myötä. Elokuun lopulla Luosalan Taisto palasi jälleen kultakantaan Teivon Kriterium-kokeessa, kellottaen samalla mainion voittotuloksen 28,8. Viimeksi Vermossa vain Renum Helga jäi ohittamatta.

Terho Rautiaisella ja Teemu Okkolinilla on molemmilla yksi hevonen Kriterium-karsinnoissa. Kuva: Suomen Hippos / Juho Hämäläinen

SE-tamma Sirun Sikke voisi hyvinkin lähteä Kriteriumin karsintaan voitto alla, mutta siirtosäännön käytön myötä Teemu Okkolinin suojatti joutui tyytymään suomenhevosten Missikisassa kakkossijaan. Valmentaja pitää Sirun Sikkeä lupaavana aloittelijana.

– Sirun Sikke on päättäväinen ja kovaluontoinen nuori tamma. Ura on alkanut erittäin hyvin ja suoritukset ovat olleet nousujohteisia. Siken vahvuuksiin kuuluu hyvä jakso.

Teivosta Sirun Siken kanssa lähdetään luonnollisestikin hakemaan finaalipaikkaa.

– Kriterium-karsintoihin lähdetään hyvillä mielin ja finaalipaikka on tavoitteena. Tulevaisuudessa tammasta on odotukset korkealla, ja uskomme Sikestä kasvavan oikein hyvän kilpahevosen, Okkolin päättää.

Edellä mainittu ja Missikisassa hieman onnekkaastikin voiton kuitannut Sarikan saapuu kisaan Timo Korvenheimon valmennustallista. Tamma on kerännyt nelivuotiskauden aikana jo lähes 20 000 euroa palkintorahoja. Suurimmat setelit Sarikan keräsi jo mainitusta Missikisan voitosta, jonka ykköspalkinto oli peräti 6 000 euroa. Kaustisen Pikkupelimannissa karsintavoittaja sijoittui neljänneksi, Pikkuprinssistä irtosi viides sija ja ennätystulos 27,9.

Esa Hakkaraisen valmentama Humander esitti jo uransa toisessa startissa lupaavia otteita, kun Oulusta irtosi tyylikäs keulavoitto. Seuraavassa kisassa laukat sotkivat menoa, mutta Kajaanissa kesäkuun alussa Humander oli jälleen hyvä kakkonen, häviten vain kovalle Ohiheittäjälle. Viimeisimmissä kilpailuissaan Humander on tarponut ravaamisen suhteen syvällä suossa, eikä onnistumisia ole tullut. Laukka vesitti mahdollisuudet finaalipaikkaan myös Oulu Expressin karsinnassa.

Petteri Salosen treenaama Senikki korkkasi kaviourat kisamielessä jo kolmivuotiaana, mutta suurempi menestys jäi haaveeksi. Tällä kaudella Senikki on ehtinyt kilpailla jo 15 kertaa. Kesä-heinäkuussa Senikki nappasi kaksi 2 000 euron arvoista voittoa. Turun Nuorten Sarjassa Salosen suojatti polkaisi tähtiaikaisen tuloksen 29,7. Seinäjoella ravatussa Pikkuprinssissä laukka yllätti päätöskierroksen alussa ja tamma oli lopulta viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt.

Jouni Miettisen laittelema Juoksija otti uransa avausvoiton Kokemäellä kesäkuussa. Heinäkuussa Fransin poika oli Teivossa Kriterium-kokeessa toinen, ylivoimaisen Luosalan Taiston jälkeen. Ori on viime starteissa tasaiseen tahtiin pudottanut kymmenyksiä ennätyksestään, joka kirjataan nyt lukemiin 34,1.

Teksti: Harri Haavisto

No event found!