Ponikriterium
Ponikriterium

Kilpailuoikeus
Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan 4-vuotiaat Suomessa syntyneet A-kategorian shetlanninponit. Ponilla täytyy olla kilpailuvuonna vähintään yksi hyväksytty kilpailusuoritus.
Ponikriterium 2026 kilpaillaan lauantaina 26.9.2026.
Kilpailumuoto
Kriterium ajetaan 1600 metrin matkalla autolähtönä. Kilpailuun otetaan mukaan enintään 12 ponia.
Karsintaperusteena käytetään kilpailuvuonna kilpailun ilmoittamispäivään mennessä virallisessa kilpailussa saavutettua parasta kilometriaikaa.
Mikäli kilometriaika on sama, karsitaan ensisijaisesti poni, jolla on pienempi kilpailuvuoden voittosumma. Mikäli myös voittosumma on sama, ratkaistaan mukaanpääsy arpomalla.
Palkinnot
Kilpailun ykköspalkinto noudattaa ponien suurkilpailujen palkintotasoa. Voittaja palkitaan loimella ja seppeeleellä sekä kolme parasta ruusukkeilla ja kunniapalkinnoilla. Voittaja saa myös upean Golda Apache -kiertopalkinnon.
Sääntömuutokset ja -tulkinnat
Pohjois-Hämeen Hippos ry on oikeutettu tekemään muutoksia kilpailun sääntöihin ja päättämään kaikista Kriteriumia koskevista asioista kuultuaan Suomen Poniraviyhdistystä. Samoin Pohjois-Hämeen Hippoksen hallitus ratkaisee kaikki näitä sääntöjä koskevat tulkintakysymykset ja päättää vuosittain seuraavasta Kriteriumista. Muilta osin noudatetaan kulloinkin voimassa olevia Suomen Hippos ry:n ravikilpailusääntöjä
