Close

Teivossa henkilöstömuutoksia - Kauppi jatkaa ravikoulun ja nuorisotoiminnan parissa

Teivon ravikoulutoiminta on käynnistynyt kesäkuussa 2021 ja toiminta on kehittynyt jatkuvasti kohti nykyistä muotoaan. Vuoden 2023 aikana Teivon ravikoulun toimintaan osallistui peräti 1800 lasta ja nuorta sekä 600 aikuista. Teivon ravikoulun käynnistämisestä näihin päiviin asti vastannut Viena Kauppi käynnistää oman yrityksen tammikuussa ja Kaupin yritys on solminut sopimuksen Tampereen Ravirata Oy:n kanssa Teivon nuorisotoiminnan sekä ravikoulun palveluiden johtamisesta sekä tuottamisesta. Kauppi jää pois Teivon toimiston vahvuudesta ja uusia toimia hoidetaan enenevässä määrin Lännen ratojen alueyhteistyön kautta Teivossa.

Viena Kauppi on ollut Teivon toimiston kokoonpanossa toukokuusta 2019 alkaen ja viimeisimpänä vastasi hallinnon sekä tapahtumien kokonaisuudesta nuorisopuolen töiden rinnalla.

– Päätös oman yrityksen perustamisesta on kypsynyt päässäni pitkään ja nyt tuntuu olevan oikea hetki hypätä yrittäjäksi. Ravikoulutoiminnan kehittäminen Teivossa ja koko Suomessa on mielestäni äärimmäisen tärkeää, jotta saamme lajin pariin uusia harrastajia. Toivottavasti nyt yritykseni kautta pääsen edistämään laajasti omia intohimojani lajin parissa, odottaa Viena Kauppi alkavalta yritystoiminnalta.

Kauppi jatkaa myös Teivon hyväntekeväisyyskimpan vetäjän tehtävässä oman yrityksensä kautta. Midas Match on 1.1.2024 käynnistyvä hyväntekeväisyyskimppa, josta on tähän mennessä myyty lähes 900 osuutta. Viena Kauppi vetää yrityksensä kautta myös muita ravihevosten yhteisomistajuuskimppoja.

Tampereen Ravirata Oy:n hallitus on linjannut alueyhteistyön kautta toimintojen kehittämisestä myös jatkossa ja yhdessä Turun raviradan kanssa Teivon hallinnon resurssina jatkossa toimii poniraviurheilun kautta raviurheilun hallintopuoleen suuntautunut, valmistuva agrologi (AMK) Jenny Suomela. Suomela vastaa Teivon osalta myös Kriterium-ennakkomaksulaskujen seurannasta.

– Viena on tehnyt loistavaa työtä Teivossa ja nyt hän saa keskittyä ravikouluun sekä nuorisotoimintaan koko panoksen osalta. Raviratojen henkilökunnalta vaaditaan monipuolista osaamista sekä sitoutumista työhön ja meillä jää paljon historiatietoa Teivon toimistolle, kun Pertti Saari jatkossakin on mukana Teivon toiminnassa aktiivisesti, kommentoi toimitusjohtaja Elina Hirvonen tulleita henkilöstövaihdoksia.

Teivon hallitus on tehnyt vuosikatsauksen, jonka kautta voi tutustua vuoden aikana tapahtuneisiin muutoksiin sekä tuleviin kehityskohteisiin Teivossa – Lue joulutervehdys!

 

Yhteystiedot 1.1.2024 alkaen

Teivon toimisto on avoinna jatkossa maanantaina ja tiistaina klo 9-14 sekä keskiviikkoisin klo 8-11. Ravipäivinä toimisto on avoinna klo 8 alkaen. Jos sinulla on tarve asioida toimistolla näiden aikojen ulkopuolella, olethan yhteydessä toimistoon varmistaaksesi aukiolon.

Toimisto

teivo@teivo.fi , p. 03 315 481

– Ravien järjestäminen, laskutus & Kriterium-laskuseuranta, Jenny Suomela, jenny.suomela@turunhippos.fi, p. 040 456 7003
– katostoiveet, Pertti Saari, pertti.saari@teivo.fi, p. 03 315 481

– Ravintola, Toni Koskela, ravintola@teivo.fi, p. 050 370 0088

– Ilmot ja kilpailutoiminnan kehittäminen, Iivari Ingves, iivari.ingves@teivo.fi, p. 040 735 4246

– Ravikoulu ja nuorisotoiminta, Midas Match-kimppa, Viena Kauppi, viena.kauppi@teivo.fi, p. 050 477 0450

– Johto, markkinointi ja muut tapahtumat, Elina Hirvonen, elina.hirvonen@teivo.fi, p. 050 3018 258

– Radan hoito ja varikkoalue, Mikko Viitanen, p. 050 501 9287