Teivon tiistai-ilta oli täynnä karsintalähtöjä. Tammakriteriumin karsinnat olivat Kenneth Danielsenin näytöstä, kun Dusktodawn Boogie ja Speedy Norwegian ravasivat voittoihin. Muissa Tammakriterium-karsinnoissa voitot menivät Sahara Flamesille ja MAS For Youlle. Suurmestaruusajon karsinnoissa ykkössijoille ylsivät American Hero ja Deangelo. Pimara Cup -karsintavoittajia olivat Sarmööri, Onni Dahlia ja Usvattava.
Voice Of Reason hallitsi tapahtumia lähdöstä maaliin
Illan avauslähdössä ykkösrahat nappasi Ari Moilasen ohjastama Voice Of Reason. Tamma kiihdytti alussa piikkipaikalle ja kellotti väliajoin 16,0 – 17,5 – 15,0. Maalisuoralla 16-lopetuksessa Salla Koskion valmennettava hallitsi tapahtumia helppoon tyyliin ja otti uransa ensimmäisen voiton. Samalla tamma kirjautti uuden ennätystuloksensa 16,4ke.
Kierros jäljellä 4. ulkoa kolmannen kiertoon heittänyt Royalsky pudotti loppukaarteessa johtavan rinnalle ja kamppaili siitä lopussa asiallisesti toiseksi. Johtavan takana juossut ja maalisuoralla kärkiparin kelkasta pudonnut Zara Josefina jaksoi taustalla kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Talisman Avenger menetti otteen kärkitaistosta loppukaarteessa ja kamppaili jatkossa kohtalaisesti neljänneksi. 4. sisältä hieman myöhään kiritilat löytänyt Enjoy Speed kiri taustalla terävästi loppua ja ehti viidenneksi. Thundergirl kiri sisäratareissun päätteeksi porukan hänniltä viimeisille rahoille.
Stonecapes Rain palasi voittokantaan
Toisessa lähdössä terävin oli Antti Teivaisen ohjastama Stonecapes Rain. Ruuna piti sisäradalta varmoin ottein keulapaikan hallinnassaan ja rauhoitti tahtia 13,5-avauksen jälkeen, kellottaen täyden tonnin 16-lukemiin. 16-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Stonecapes Rain vastaili 14-lopetuksessa varmaan voittoon. Ykkössija oli Matias Salon suojatille kauden ensimmäinen ja koko uran kuudes. Edellisestä voitosta ehti vierähtää vajaat kaksi vuotta.
Johtavan taakse vaille kiritiloja juuttunut Moonlight Awsome kuittasi kakkosrahat. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirinsä aloittanut Lady Rock jatkoi loppukurvissa neljännelle radalle ja tuli hyvällä otteella maaliin saakka, riittäen kolmanneksi. Toista rataa vailla vetoapua juossut Attention OP kamppaili aivan asiallisesti neljänneksi. Melody Heel teki toisen radan jonon hänniltä ihan mukavan kirin ja riitti viimeisille rahoille. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa hyökännyt Arnie’s Emilie ei esittänyt kirivaiheessa mitään ja oli paljon pelattuna selkeä pettymys. Clay Brick kompuroi maalisuoralla laukalle kesken tototaiston ja menetti ainakin mahdollisen rahasijan.
Sahara Flames hallitsi ensimmäistä Tammakriterium-karsintaa
Ensimmäisen Tammakriterium-karsinnan vei nimiinsä Santtu Raitalan ohjastama Sahara Flames. Tamma kiersi ensimmäisen kaarteen kolmatta rataa ja eteni ensimmäisen takasuoran alussa johtopaikalle. 14,5-avauksen jälkeen Sahara Flames jatkoi täyden tonnin 16-vauhtia ja pysäytti kellot kolmannella puolikkaalla 16,5-lukemiin. Maalisuoralla reippaassa 12-lopetuksessa Sahara Flames hallitsi tapahtumia varmaan tyyliin. Voitto oli Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettavalle uran ja kauden kolmas.
Toista rataa ilman vetoapua juossut Cream Candy teki sitkeän esityksen ja oli oikein hyvä kakkonen. Loppukurvissa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Lake’s Diana tuli hyvin perille saakka ja kuittasi kolmannen finaalipaikan. 3. ulkona juossut Mami Chulo pääsi loppukaarteessa 2. ulos ja seuraili maalisuoralla neljänneksi, häviten selvästi edellisille. 3. sisältä maalisuoran alussa ulkoradoille hakeutunut Stoneisle Tamasin lopetti aivan asiallisesti ja nousi viimeisille rahoille, ohittaen 2. sisällä juosseen Sleazebagin.
Dusktodawn Boogie täysin vailla vastusta
Toisessa Tammakriterium-karsinnassa voiton vei Kenneth Danielsenin ohjastama ja valmentama Dusktodawn Boogie. Tamma eteni ensimmäisen takasuoran alussa keulaan ja kellotti väliajoin 14,0 – 16,0 – 13,0. Varsinkin päätöskierroksella vastustajilla oli vaikeuksia pysyä vauhdikkaan tamman kyydissä ja Dusktodawn Boogie oli 11,5-lopetuksessa lopulta täysin murskaava. Lahjakas kolmivuotias on voittanut urallaan jo kuudesti ja tienannut yli 53 000 euroa palkintorahoja.
Alun johtanut Goddess Go oli 2. sisältä kaukana taustalla toinen. Toista rataa ilman vetoapua juossut Stratton kamppaili kolmanneksi ja selvitti tiensä finaaliin. Caitlyn seuraili 3. sisältä asiallisesti neljänneksi. Xenia Comery seuraili 2. sisältä viidenneksi ja kuittasi viimeiset rahat. Muu porukka seuraili taustalla vauhtinsa pitäen perille saakka, mutta tehtävä oli taustalta aikalailla hankala kovassa lopetuksessa.
MAS For You helppoon keulavoittoon
Kolmannessa Tammakriterium-karsinnassa paras oli Jukka Torvisen ohjastama MAS For You. Tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla keulapaikalle ja kellotti avauspuolikkaan 11-vauhtia. Jatkossa MAS For You sai rauhoittaa tempoa melko reilusti ja kellotti täyden tonnin 16,5-lukemiin, minkä jälkeen jatkoi kolmannen puolikkaan 20-vauhtia. Maalisuoralla Tanja Goman-Niemisen valmennettava irtosi kovassa 10-lopetuksessa helppoon voittoon. Ykkössija oli MAS For Youlle uran toinen.
Alun johtanut Amille Annabel seuraili johtavan takaa varmasti toiseksi ja Over My Shoulder kiri 3. sisältä kolmanneksi. Toista rataa ensimmäisenä juossut Piece Of Prescious kamppaili taustalla neljänneksi. 4. sisällä juossut Tima’s Miracle oli taustalla tasainen viides, ja sen takaa vaille kunnollista kiriluukkua jäänyt Busy Combo oli kuudes.
Speedy Norwegian jatkoi Kenneth Danielsenin juhlia
Neljännessä Tammakriterium-karsinnassa juhli jälleen Kenneth Danielsen, kun myös Speedy Norwegian otti tyylikkään voiton. Tamma juoksi 2. ulkona, mistä eteni viimeisellä takasuoralla keulapaikan vaihtuessa toisen radan veturiksi ja leiskautti hetkeä myöhemmin hurjalla pätkällä keulapaikalle saakka. Maalisuoralla Speedy Norwegian irtosi voittomatsiin Alma Cotterin kanssa ja piti tämän 11-lopetuksessa niukasti kurissa. Voitto oli Danielsenin suojatille kauden toinen ja uran kolmas.
Toista rataa kolmantena juossut Alma Cotter pääsi viimeisellä takasuoralla etenemään kiertelemättä toisen radan veturiksi ja irtosi maalisuoralla voittotaistoon, minkä hävisi niukasti, hyvästä esityksestä huolimatta. 2. sisällä juossut Birgit Combo menetti viimeisellä takasuoralla asemiaan taipuvan takana ja vaihtoi päätöspuolikkaan käynnistyessä toiselle radalle. Loppua Pekka Korven ajokki pinkoi taustalla ihan positiivisesti ja kuittasi ylivoimaisen kärkiparin takana kolmannen finaalipaikan.
Alussa laukannut ja jäänyt Zara Avenger teki kulisseissa vahvan esityksen ja ehti vielä viimeisille rahoille, ohittaen lopussa niukasti Grove’s Pansy Poofin. Pelihevosista Pixie Dust siirtyi viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalta hetkeksi kärkeen, mutta taipui jatkossa taustalla. Dream Together kohtasi viimeisellä takasuoralla sisäradalla vetämättömän selän, muttei jatkossakaan esittänyt suurempia mainetekoja.
American Hero hallitsi johtopaikalta maaliin saakka
Suurmestaruusajon ensimmäisessä karsinnassa voiton vei Pekka Korven ohjastama ja valmentama American Hero. Ruuna lähti lujaa matkaan ja piti sisäradalta keulapaikan hallinnassaan. 14-avauksen jälkeen American Hero rauhoitti kierroksen väliajaksi 15,5 ja jatkoi kolmannen puolikkaan 11-vauhtia. Maalisuoralla 10-lopetuksessa haastajia ei ollut näköpiirissä, ja American Hero otti uransa kymmenennen voiton.
Sisäradan jonossa kolmantena juossut Global Withdrawl pääsi lopussa kirimään vapaasti sisärataa pitkin ja nousi kakkoseksi. Johtavan takana juossut Effronte Photo nousi maalisuoralla toiselle radalle ja jäi lopulta kolmanneksi, kun sisäkautta tuli vastustaja ohi. Sisäradalla pysyessään Jukka Torvisen ajokki olisi ollut hyvin todennäköisesti toinen. Majestic Man teki porukan hänniltä hyvän kirin ja ehti neljänneksi. Willow Pride taipui johtavan rinnalta viidenneksi, Always Ready ei pystynyt suuremmin parantelemaan 3. ulkoa, mutta piti vauhtinsa. Molemmat selviytyivät finaaliin.
Deangelo kiri yllätysvoittoon
Toisessa Suurmestaruusajon karsinnassa paras oli Olli Koivusen ohjastama Deangelo. Ruuna juoksi 4. ulkona, mistä sai kirimerkin viimeisellä takasuoralla. Maalisuoralla Deangelo nousi mukaan voittotaistoon ja jyräsi lopussa varmoin ottein yllätysvoittoon. Ykkössija oli Aripekka Pakkasen valmennettavalle kauden viides ja uran 20:s.
Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Le Gros Bill kiertyi loppukaarteessa johtavan rinnalle, mistä kamppaili sitkeästi kakkoseksi. Keulassa väliajoin 12,0 – 13,0 – 13,0 kellottanut Tito C.A. kamppaili 12-lopetuksessa kolmanneksi. Hotshot Luca teki toisen radan jonon hänniltä hyvän kirin ja nousi neljänneksi. Viidenneksi sijoittunut Knows Best jäi kaikki voimat tallella pakettiin 2. sisälle. 3. sisältä kiertelemättä tasaisesti perille tullut Staro Moschino kuittasi viimeisen finaalipaikan. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Don Williams taipui johtavan rinnalta seitsemänneksi.
Sarmööri paras Pimara Cup -karsinnassa
Ensimmäisessä Pimara Cup -karsinnassa voiton vei Juhani Heikkisen ohjastama Sarmööri. Ori eteni ensimmäisessä kaarteessa kärkipaikalle ja rauhoitti 21-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 25,5. 27-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Sarmööri hallitsi tapahtumia 26,5-lopetuksessa varmaan tyyliin ja otti kauden toisen voiton. Oriin valmennuksesta vastaa Kirsi Moilanen.
Tuulian Sälli kiri 2. ulkoa asiallisesti kakkoseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Viisori kamppaili kolmanneksi. Isosalon Ihme riitti 2. sisältä neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Mitori meni jatkossa sisemmille radoille ja kuittasi lopussa viimeisen finaalipaikan. Suosikki Tapsan Toivo laukkasi takakaarteessa kesken vahvan kirin. Ravisävelen löydyttyä Antti Teivaisen ajokki nousi vielä uudestaan kärkikuvioihin, mutta otti toisen laukan maalisuoralla ja menetti ainakin varman kakkossijan.
Onni Dahlia paras toisessa Pimara Cup -karsinnassa
Toinen Pimara Cup -karsinta meni Jukka-Pekka Kauhaselle ja Onni Dahlialle. Ruuna lähti etusuoralla 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja jyräsi viimeisellä takasuoralla kärkiparin ulkopuolelle. Maalisuoran alussa Onni Dahlia kiertyi keulan rinnalle ja jyräsi lopussa varmoin ottein kärkeen. Voitto oli Onni Dahlialle kauden ensimmäinen ja koko uran seitsemäs.
Loppukaarteessa 2. sisältä ulos hakeutunut Villimette lopetti hyvin kakkoseksi. Keulassa väliajoin 27,5 – 27,0 – 32,0 kellottanut Seppele jaksoi 29-lopetuksessa kolmanneksi. 2. ulkona juossut Vappu Valkia meni loppukurvissa sisäradalle, mistä nousi maalisuoralla uudestaan toiselle radalle ja lopetti neljänneksi. Palopäällikkö kiri 3. ulkoa asiallisesti viidenneksi ja kuittasi finaalitiketin. Visler kiri 5. ulkoa vauhtinsa pitäen perille saakka ja sai viimeiset rahat. Pelihevosista Voitinko laukkasi häntäjoukoissa viimeisellä takasuoralla. Kärkikuvioihin nousu olisi ollut ravillakin ison työn takana.
Usvattava kolmas Pimara Cup -karsintavoittaja
Kolmannen Pimara Cup -karsinnan vei nimiinsä Juha Länsimäen ohjastama Usvattava. Ori avasi kärkeen ja kellotti avauskierroksen 29,5-vauhtia, jatkaen reilu kierros ennen maalia 2. sisälle. Loppukaarteessa Usvattava nousi toiselle radalle ja jyräsi loppumetreillä hallitusti kärkeen. Voitto oli Satu Juurisen valmennettavalle kauden neljäs ja uran kuudes.
Etusuoralla keulaan leiskauttanut Hiipeli kamppaili kakkoseksi, alussa laukannut ja asemiaan menettänyt Ysikymppi kiri vahvasti kolmanneksi. Viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Ajatustenlukija tuli asiallisella otteella maaliin saakka ja oli neljäs. 4. sisällä juossut Porttikallion Ässä kuittasi kiertelemättä viimeisen finaalipaikan, yhden vastustajan loppusuoran laukan avustamana. Pelihevosista 2. ulkona juossut Sitku vajosi johtavan rinnalta taipuneen Rantaniemelän Savun perässä taustalle ja tuli tasaisesti loppua. Moido laukkasi maalisuoralla tototaistosta ja menetti ainakin varman finaalipaikan.
Teksti: Harri Haavisto, kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special