Teivon tiistai-illan Toto5-kierroksen ohjastajahahmo oli Santtu Raitala, joka ajoi voitot sekä Juliet Alella että Bunker Shotilla. Muissa Toto5-kohteissa voitot menivät Kaptahille, Linkelille ja Rapin Aatokselle. Toto5-pelin ulkopuolisissa lähdöissä Esa Holopainen ajoi kaksi voittoa, ajokkeinaan Bella Bloom ja Like Fatal Love.


Backwood’s Hexfire monté-lähdön terävin

Ilta käynnistyi lämminveristen monté-lähdöllä, jonka voittoon ravasi Nelly-Janiika Korpikosken ratsastama Backwood’s Hexfire. Ruuna juoksi 2. sisällä, mistä se pääsi vastustajien laukkojen myötä takakaarteessa keulaan. 17,5-vauhtisen avauskierroksen jälkeen Backwood’s Hexfire kellotti kolmannen puolikkaan 16,5-lukemiin ja oli 20-lopetuksessa vailla vastusta. Voitto oli Olli Lähtisen valmennettavalle uran neljäs, monté-uran puitteissa kyseessä oli ensimmäinen täysosuma.

Etusuoralla kolmannen kautta kärjen tuntumaan kiertynyt Neuland puristi lopussa kakkoseksi. Viimeisen takasuoran alussa johtavan rinnalta sisäradalle pudottanut Jag Rapide seuraili maalisuoralla kolmosrahoille. Etusuoralla kolmannelle radalle hyökännyt BWT Boobs meni loppukaarteessa sisemmille radoille ja seuraili lopussa neljänneksi. Maalisuoran avautuessa 2. ulkoa kiriin heittänyt Ramble On lopetti viidenneksi, Tonnerre d’Inverne riitti sisäratareissun päätteeksi viimeisille rahoille. Paljon peliä kerännyt Big Sky Hurricane ei missään vaiheessa tavoittanut kärkijoukkoa. Pelisuosikki Le Tissier laukkasi kärjestä ensimmäisellä takasuoralla.


Maria Sånna paikkasi vahvasti alkulaukkansa

Toisessa lähdössä Ari Moilasen ohjastama Maria Sånna oli alkulaukasta huolimatta paras. Tamma otti pahan lähtölaukan ja tippui sen myötä pääjoukon kelkasta. Ensimmäisellä takasuoralla Maria Sånna eteni sisärataa pitkin ja vaihtoi jatkossa toiselle radalle. Juoksupaikaksi muodostui lopulta 5. ulkopari, mistä tamma pääsi etusuoran päässä 4. ulos. Viimeisellä takasuoralla Stefan Westerlundin suojatti lähti kirikaistoille ja eteni loppukurvissa kärjen tuntumaan. Maalisuoralla Maria Sånna lipui kärkeen ja otti laukan rasittamana tyylikkään voiton. Uran ensimmäinen ykkössija, mutta tällaisten esitysten jatkuessa ei taatusti viimeinen.

Johtavan rinnalla juossut Unbridled Stride hankki loppukaarteessa yliotteen keulahevosesta ja kamppaili hyvin kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirinsä aloittanut Capo The Yankee eteni loppukaarteeseen tultaessa 2. ulos. Maalisuoralla Tommi Kylliäisen ajokki pujotteli sisäkautta totoon. Etukaarteessa 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Arroyo Grande kiri ihan mukavasti neljänneksi. Ensimmäisellä takasuoralla kahdesti laukannut Melinda Ses tuli asiallisella otteella perille ja kiri lopussa viidenneksi. Our Hope jaksoi keulapaikalta kuudenneksi, Meri Font taipui sen takaa seitsemänneksi. Etusuoralla 3. sisälle pudottanut Wiola Pii taipui lopussa varsin pahoin. Se ylitti maalilinjan vasta kymmenentenä, mutta sai parin hylkytuomion myötä viimeiset rahat. Pelihevosista Up Easy laukkasi ensimmäisessä kaarteessa piikkipaikalta hylkyyn.


Bella Bloom kiri parhaiten loppua

Ravien kolmannessa lähdössä voittoon ravasi Esa Holopaisen ohjastama Bella Bloom. Tamma juoksi 4. ulkona, mistä se lähti viimeisen takasuoran alussa kolmannen kiertoon. Maalisuoralle kaarruttaessa Ismo Korhosen valmennettava lähti omaan hyökkäykseensä neljännelle ja kiri loppumetreillä kärkeen. Täysosuma oli tammalle kauden toinen. Kärkipään sijoituksia Bella Bloom on kerännyt tänä vuonna kunnioitettavaan tahtiin, sillä kyseessä oli jo kauden seitsemäs totosija.

Viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa kiriin heittänyt Viva Avenger jyräsi kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle vaihtanut Blues Brother nousi maalisuoran avautuessa jyrkästi ulkoradoille ja lopetti lujaa kolmanneksi. 3. sisällä ravannut Revenestor hakeutui maalisuoralla kirikaistoille ja otti lopussa nelosrahat. Piikkipaikalla väliajoin 13,0 – 16,0 – 16,0 kellottanut Johnny Begood jaksoi 17,5-lopetuksessa viidenneksi. Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Empere’s Bud otti viimeiset rahat. 2. ulkona juossut Madam’s Viggo Boy siirtyi loppukaarteessa sisäradalle, mistä ei päässyt lopussa kirimään. Pelisuosikki Laptop Alley jäi johtavan rinnalta häntäjoukkoihin. My Dream Anyway laukkasi viimeisellä takasuoralla hieman ahtaassa paikassa.


Kaptah hallitsi alusta loppuun

Toto5-avauksen vei nimiinsä Harri Koivusen ohjastama ja valmentama Kaptah. Ori latasi alussa kovat piippuun ja eteni keulapaikalle. Kaptah kellotti piikkipaikalla väliajoin 15,0 – 17,5 – 17,0 ja piti reippaassa 12,5-lopetuksessa suht varmasti ykköseksi, vaikka kovaa kirinyt haastaja lähelle tulikin. Kaptahin ura on alkanut tyylikkäällä tavalla. Sillä on neljään starttiin komeasti kolme voittoa ja yksi kolmossija. Oriin kausi jatkuu ensi tiistaina Kriterium-karsinnoissa.

Loppukaarteessa 3. ulkoa kirinsä aloittanut Ronaldo Malibu lopetti vahvasti toiseksi. Hudson Web puolestaan kiri 2. ulkoa kolmanneksi. Talladega Ranger otti johtavan takaa nelosrahat. Etukaarteessa viimeisestä sisältä viimeiseen ulos vaihtanut Justine Case meni loppukaarteessa takaisin sisäradalle. Maalisuoran alussa Tapio Perttusen ajokki nousi jälleen toiselle ja lopetti viimeisille rahoille. Toista rataa ilman vetoapua juossut Callela Louis menetti loppukaarteessa otetta keulahevosesta ja laukkasi. Raville selvittyään Markku Niemisen ajokki tuli vielä ihan asiallisesti perille.


Linkeli kierteli kärkeen

Toto5-kakkonen meni Hannu Hietasen ohjastamalle ja Jani Hietasen valmentamalle Linkelille. Tamma taittoi taivalta 5. sisällä, mistä se pääsi nousemaan reilut 1300 jäljellä 3. ulos. Etusuoralla Linkeli jatkoi kolmannen kiertoon ja laskeutui viimeisellä takasuoralla toisen radan veturiksi. Maalisuoralla Linkeli tavoitti karkumatkaa yrittäneen keulahevosen ja lipui lopulta tämän laukatessa eleettä kärkeen. Lopussa tamma piti helppoon voittoon.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Siinan Tähti nousi toiseksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle vaihtanut Temsin Tili pujotteli lopussa kolmanneksi ja jatkaa iskussa. Etusuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Kujalan Erätuuli palasi jatkossa toiselle radalle, mistä nousi maalisuoran avautuessa uudestaan kirikaistoille ja lopetti nelosrahoille. Etusuoralla porukan keskijoukoista kiriin noussut Hurjaharja tuli vauhtinsa pitäen perille saakka ja oli viides. Ensimmäisessä kaarteessa laukannut Rojaali tuli taustalta positiivisesti perille ja ehti hyvällä loppuvedollaan kuudenneksi. Villiheili ja Rojalti ottivat sisäratareissuilla viimeiset rahasijat.

Paljon pelattu Trendi nousi 900 jäljellä 2. ulkoa kirikaistoille, mistä palasi jatkossa toiselle. Maalisuora oli hieman työläs ja Ari Moilasen ajokki jäi lopulta ulos rahoilta. Alkumatkasta laukannut Syöksyvirtaus eteni jatkossa keulaan, missä veti selvällä erolla. Maalisuoran laukka vei kärkipään sijoituksen, tuskin kuitenkaan voittoa. Suosikki Jussin Sointu laukkasi alussa hylkyyn.


Juliet Alen kiriruuti oli kuivaa

Toto5-kolmosessa Santtu Raitala kannusti Juliet Alen voittoon. Tamma otti ensimmäisellä takasuoralla asemat 4. sisältä, mistä nousi kierros jäljellä 3. ulos. Loppukaarteessa Juliet Ale heitti kirikaistoille ja tuli maalisuoraa parasta vauhtia, nousten lopussa ykköseksi. Voitto oli Tiina Koskisen valmennettavalle kauden ensimmäinen. Vain yhdestä voitosta huolimatta tamma on tehnyt rahallisesti hienon kauden, sillä vuoden voittosumma kipusi jo yli 17 000 euroon.

Keulassa väliajoin 16,5 – 18,0 – 14,0 kellottanut Hamis Fameraiser jaksoi 12,5-lopetuksessa toiseksi. Sivori Effe kiri 2. ulkoa kolmanneksi ja Por Nie Rock tsemppasi johtavan rinnalta neljänneksi. Maalisuoran avautuessa 3. sisältä ulos noussut Merit lopetti terävästi viidenneksi. Suosikki Lindy Poppins pilasi pelinsä lähtölaukkaan.


Rapin Aatos jyräsi voittoon

Illan kovimman suomenhevoskoitoksen vei nimiinsä Hannu Torvisen ohjastama Rapin Aatos. Ori lähti etusuoralla 7. ulkoa kolmannen kiertoon ja nousi loppukaarteessa kakkossijalle. Maalisuoralla Rapin Aatos runttasi väkevästi kärkitaistoon ja hankki lopulta yliotteen keulahevosesta. Lopussa Hullumies lähestyi, mutta Jouni Miettisen valmennettava piti tilanteen kontrollissaan perille saakka. Voitto oli Rapin Aatokselle vuoden neljäs ja uran 25:s. Rahallisesti käynnissä on yksi oriin uran parhaista vuosista, sillä ansiot kipusivat jo lähes 35 000 euroon.

4. ulkona juossut Hullumies pääsi viimeisen takasuoran alussa 3. ulos ja jatkossa 2. ulos. Vapaa kirilatu löytyi maalisuoran alussa ja terävä lopetus nosti Seppo Sarkolan ajokin toiseksi. Etukaarteessa 3. ulkoa hyökännyt Ilon Ari eteni loppukaarteeseen tultaessa keulaan ja tsemppasi lopussa kolmanneksi, häviten vain kahdelle kovalle. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirikaistoille hakeutunut Sopun Haaste lopetti neljänneksi. Ensimmäisellä takasuoralla pahan laukan ottanut Vapperi kierteli jatkossa positiivisesti viidenneksi. 2. ulkona juossut Jamir jäi loppukaarteessa ilman vetoapua ja riitti lopussa kuudenneksi. Iinan Maestro kiri sisäratareissun päätteeksi viimeisille rahoille. Keulassa juossut Viriori väsyi pahoin.


Bunker Shot vakuuttava keulasta

Toto5-päätöksestä alkaen lähdöt ajettiin linjalähetyksellä. Voiton vei Santtu Raitalalle illan toisen täysosuman tuonut Bunker Shot. Jari Nurmen treenattava otti alussa joukon komentoonsa ja rauhoitti 15-vauhtisen avauskierroksen jälkeen tahtia kolmannella puolikkaalla 18-lukemiin. 16-lopetuksessa tamma dominoi tapahtumia aivan miten tahtoi ja otti kauden kolmannen ykkössijansa.

Loppukaarteessa 3. sisältä kiriin heittänyt All Ready Match otti kakkosrahat, Miss Senorita oli 2. sisältä kolmas. Toista rataa ilman vetoapua juossut Boss putosi maalisuoralla kärjen kelkasta ja riitti taustalla neljänneksi. Loppukurvissa poppoon perältä kiriin lähtenyt Binserta d’Eam lopetti viimeisille rahoille.


Like Fatal Love sopii Esa Holopaisen käteen

Illan yhdeksännen lähdön vei nimiinsä Esa Holopaisen ohjastama Like Fatal Love. Tamma eteni etusuoran avautuessa keulapaikalle ja kellotti avauspuolikkaan 14-kyytiä. Viimeisellä takasuoralla Like Fatal Love pysäytti kellot 16,5-lukemiin ja hallitsi jatkossa 15-lopetuksessa vakuuttavaan tyyliin tapahtumia. Kärkisija oli Merianne Järvisen valmennettavalle kauden toinen ja uran kolmas. Esa Holopaisen ja Like Fatal Loven yhteistyö on toiminut hyvin, sillä kolmesta yhteisestä startista tuloksena on ollut kaksi voittoa.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Silent oli toinen, johtavan puseroon vaille kiritiloja juuttunut Global Sensation oli kolmas. Maalisuoran alussa 3. sisältä ulos noussut Airborn Bee lopetti neljänneksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa hyökännyt Brass N Sassy lopetti viidenneksi. Viimeisessä sisällä juossut Una Signora nousi loppukaarteessa kirikaistoille ja lopetti viimeisille rahoille. Paljon pelatut Midsummer Love ja Honey Avenger esiintyivät varsin vaatimattomalla tasolla.


Heavy Beat helppoon voittoon

Ilta päättyi Olli Koivusen ohjastaman Heavy Beatin voittoon. Ruuna sai maukkaat iskuasemat 2. ulkoa, mistä hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja eteni vajaat 600 jäljellä keulan rinnalle. Loppukaarteessa Heavy Beat marssi kärkeen ja otti lopussa oikein helpon voiton. Salla Koskion suojatille ykkössija oli kauden kolmas ja samalla toinen putkeen. Koko urallaan Heavy Beat on voittanut viidesti ja ykkössijan myötä sen voittosumma kipusi yli 10 000 euroon.

2. sisällä juossut Helen Is Her Name jäi loppukaarteessa 3. sisälle, mistä nousi maalisuoralla toiselle radalle ja kamppaili kakkoseksi. Piikkipaikalla väliajoin 16,5 – 17,5 – 16,0 viilettänyt Downtown Joey jaksoi 16-lopetuksessa kolmanneksi. Toisen radan jonon hänniltä loppukaarteessa ulos noussut Wild Blueberry kiri maalisuoralla nelosrahoille. Etusuoran päässä 6. ulkoa kirikaistoille navigoinut Jolly Roy palasi jatkossa toiselle radalle. Loppukaarteessa Tapio Perttusen ajokki nousi uudestaan kiriin ja lopetti ihan asiallisesti viidenneksi. 3. sisällä juossut Expanse’s Hope otti viimeiset rahat. Pelihevosista Blade Runner DK menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.

Teksti & ulkoasu:
Harri Haavisto

Kuvat:
Pauli Impola / Paul’s Special
www.spesial.fi