Close

Teivon raviraportti 11.9.2018

Teivon tiistai-illan suurimmat setelit jaettiin suomenhevosten Missikisassa, jonka voittoon ravasi Esa Holopaisen ohjastama ja Seppo Suurosen valmentama Wassi. Toto5-pelissä mentiin neljä ensimmäistä kohdetta suosikkien tahdissa, kun Wassin lisäksi voitot menivät BWT Bayernille, Olympic Blue Chipille ja Freelancerille. Riviin tuli päätöskohteessa tuntuvasti lisää haastetta, kun Pasi Tikkala ajoi Like It Or Notilla yllätysvoiton.

Hiioppi jatkaa tappioitta

Ravi-illan avauslähdössä lahjakas 4-vuotias Hiioppi otti ylivoimaisen voiton. Jukka Kauppisen ori marssi ensimmäisellä takasuoralla keulaan ja kiihdytti 38-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 35,0. Viimeisellä takasuoralla Hiioppi pysäytti kellot 33-lukemiin ja karkasi 28-lopetuksessa vakuuttavalla tyylillä murskavoittoon. Patrikin Muiston poika on kilpaillut urallaan kahdesti ja voittanut molemmat starttinsa. Lupaavan aloittelijan uran jatkoa seuraillaan mielenkiinnolla.

Etusuoran päässä toista rataa pitkin kakkoseksi noussut ja sisäradalle pudottanut Vappujätkä seuraili parhaan kykynsä mukaan kakkoseksi. Todella epätasaisessa lähdössä Tummero punnersi kaukana kulisseissa kolmanneksi ja sille selvästi hävinneet Viepori ja alussa laukannut Y.P. Son ottivat viimeiset rahat. Vempun Voitto laukkasi maalisuoran avautuessa kolmannelta sijalta ja menetti hyppyynsä todennäköisen rahasijan.

Free And Happylle toinen peräkkäinen täysosuma

Toisessa lähdössä voittoon kiri Mika Forssin ohjastama Free And Happy. Ruuna aloitti toisella radalla ilman vetoapua, mutta sai ensimmäisellä takasuoralla selän eteensä ja juoksi lopulta 2. ulkona. 600 jäljellä Free And Happy hyökkäsi kolmannelle radalle ja kiertyi loppukaarteessa kärkihevosen rinnalle. 15-lopetuksessa Aripekka Pakkasen valmennettava jyräsi varmoin ottein voittoon. Kärkisija oli Free And Happylle uran toinen ja samalla myös toinen putkeen. Voittotulos 17,0 on ruunan uusi ennätys.

Keulassa väliajoin 14,0 – 16,5 – 20,5 kellottanut Cash In Press oli toinen. Loppusuoralla 3. sisältä ulos noussut Rosy’s Express kiri kolmanneksi. Maalisuoralla 2. sisältä toiselle radalle vaihtanut Agile Kemp seuraili tasaisella otteella nelosrahoille. Here Comes The Sun kiri 4. ulkoa asiallisella otteella viidenneksi. Alussa lyhyesti haparoinut Glamour Arioso juoksi 5. ulkona, mistä meni loppukaarteessa sisäradalle ja seuraili viimeisille rahoille. Taustajoukoissa ravannut Crossfire Alley tuli rahasijojen ulkopuolelle jääneistä parhaalla otteella perille.

Flynn Boko hallitsi piikkipaikalta

Kolmannen lähdön paras oli Antti Teivaisen ohjastama Flynn Boko. Ruuna eteni etusuoran avautuessa keulaan ja kellotti avauspuolikkaan 11,5-lukemiin. Kierroksen väliajaksi Flynn Boko sai rauhoittaa 14,5, minkä jälkeen iski jälleen lisää puita uuniin ja irtosi 12-lopetuksessa varmaan voittoon. Ykkössija oli Markku Niemisen valmentamalle 6-vuotiaalle kauden neljäs.

Maalisuoralla 2. sisältä toiselle radalle noussut Haras du Pin ja 3. sisältä suoralla johtavan kantaan päässyt Zatopek Hoss jakoivat kakkosrahat. Loppukaarteessa 2. ulkoa kirinsä aloittanut Sahara Rouge punnersi neljänneksi. An-Lady oli 4. sisältä viides ja Vind Farming kiri 3. ulkoa tasaisesti kuudenneksi. Feast Your Eyes jäi johtavan rinnalta viimeiseksi.

BWT Bayern jyräsi selvään voittoon

Toto5-avauksessa voiton vei Mika Forssin ohjastama BWT Bayern. Ruuna lähti 1300 jäljellä 5. ulkoa kirikaistoille ja rymisteli etusuoran päässä keulaan. 12-tempoisen kolmannen puolikkaan jälkeen BWT Bayernilta irtosi vielä 14,5-vauhtinen loppuveto, minkä myötä 5-vuotias karkasi ylivoimaiseen voittoon. Ykkössija oli Marjo Lindströmin valmennettavalle kauden toinen ja uran seitsemäs. Vastaavilla esityksillä voittoja on luvassa jatkossakin. Mika Forssille voitto oli illan toinen.

Etukaarteessa keulapaikan menettänyt Not So Easy Blue oli 2. sisältä hyvä kakkonen, vaikka hävisikin selvästi voittajalle. Loppukaarteessa 5. sisältä kiritilat löytänyt Ingrosso lopetti taustalla mukavasti kolmanneksi. Black Maya jaksoi toisen radan veturin tontilta neljänneksi. 6. sisällä juossut Newyorker Li nousi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti taustalla asiallisella otteella viidenneksi. Maalisuoran alussa 3. ulkoa kiriin iskenyt Wild Card S oli tasainen kuudes. Paljon pelattu Yank Match oli 2. ulkoa tasapaksu ja sitä myöten pettymys. Alussa kolmannen radan kiertoon juuttunut Better Boss laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa ja menetti mahdollisuutensa.

Wassille 6 000 euroa Missikisasta

Toto5-kakkosessa jaettiin isoa rahaa, kun 4-vuotiaat suomenhevostammat ottelivat Missikisan -merkeissä. 6 000 euron ensipalkinnon kuittasi Esa Holopaisen ohjastama Wassi. Tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla vauhdilla kohti kärkeä ja siirtyi 1500 metriä ennen maalia kärkipaikalle. Jatkossa Wassi veti kiihtyvällä tempolla ja piti lopulta 29-lopetuksessa oikein hallittuun voittoon. Seppo Suurosen valmennettava on tehnyt rahallisesti hienon 4-vuotiskauden, sillä ykkössijan myötä sen voittosumma kipusi 20 000 euroon. Koko ikäluokan rahatilastossa vain Landen Paukku, Vixeli ja Sirukasson ovat sen edellä.

Alun johtanut Leikillä otti johtavan takaa kakkosrahat. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle vaihtanut Harjan Halla meni loppukaarteessa takaisin sisäradalle ja seuraili lopussa kolmanneksi. Ensimmäisen takasuoran alussa laukannut Saileh otti taustalla nelosrahat, Nevan Neito puolestaan nappasi alkulaukan jälkeen viidennet rahat. Fanix laukkaili alkumatkasta hylkyyn. Laukat sotkivat myös Tupla-Siron menoa. Tero Lahtisen ajokki otti matkalla hyvin vauhtia ja olisi ilman toista laukkaansa marssinut etusuoralla keulapaikalle. Kolmas laukka tuli loppukaarteessa, mutta Tupla-Siro ei olisi enää ravillakaan otellut kärkisijoista.

Olympic Blue Chip hallitsi keulapaikalta

Kolmannessa Toto5-kohteessa suosikki Olympic Blue Chip oli kaiken luottamuksen arvoinen. Ruuna vältti alussa ykkösradan aiheuttamat karikot ja pääsi nousemaan nopeasti toiselle radalle. Jatkossa Olympic Blue Chip eteni hiljalleen lähemmäs kärkihevosta ja haki lopulta johtopaikan etusuoran alussa. Lopussa kaikki oli helppoa Matti J. Mäkisen suojatille ja se otti 12,5-lopetuksessa eleettömän voiton. Kykyruuna on voittanut seitsemästä kisastaan komeasti neljä. Mika Forssille täysosuma oli jo illan kolmas.

Etusuoran alussa keulat suosikille luovuttanut Wall Street Comery seuraili lopussa varmasti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä 3. sisälle päässyt Basswood Grove otti kiertelemättä kolmosrahat. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. ulos noussut Geremi Boko heitti loppukaarteessa kolmannen kiertoon ja oli lopussa neljäs. Etusuoralla 3. ulkoa toisen radan veturiksi kiertynyt Yeezuz jaksoi viidenneksi. Viimeiset rahat kuitannut Miss Senorita jäi sisäratareissun päätteeksi voimissaan pussiin. Myös Angelico sai myöhään kunnollisen kiriluukun ja tuli loppumetrit terävästi.

Freelancerille kauden kuudes voitto

Neljäs Toto5-kohde meni Olli Koivusen ohjastamalle Freelancerille. Ruuna lähti sähäkästi matkaan ja eteni ensimmäisessä kaarteessa keulan rinnalle. Viimeisen takasuoran alussa Freelancer marssi keulaan. 12,5-avauksen jälkeen tahti rauhoittui ja kierroksen väliajaksi ruuna kellotti 17,0. Kolmannen puolikkaan Freelancer polkaisi 17,5-lukemiin ja hallitsi 13,5-lopetuksessa tapahtumia varmaan tyyliin. Voitto oli Harri Koivusen valmennettavalle jo kauden kuudes. Peräkkäisiä totosijoja Freelancerilla on jo 11 kappaletta.

Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Miraz lopetti hyvin toiseksi. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla toisen radan veturiksi kiertynyt Sunbeam kamppaili kolmanneksi. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Staro Interstate eteni loppukaarteessa 2. ulos, mistä puristi lopussa nelosrahoille. Moonlight Storm kiri 5. ulkoa viidenneksi, maalisuoralla 3. sisältä toiselle radalle noussut Don Corleon otti viimeiset rahat. Paljon pelattu Badass oli 4. sisältä lähinnä tasainen, eikä noussut lopussa taistelemaan kärkisijoista.

Like It Or Not yllätti Toto5-päätöksessä

Toto5-peli päättyi Pasi Tikkalan ohjastaman Like It Or Notin yllätysvoittoon. Tamma piti sisäradalta keulapaikan hallinnassaan ja kellotti väliajoin 15,0 – 18,5 – 16,5. Maalisuoralla tamma kamppaili 16,5-lopetuksessa oikein sitkeästi ykköseksi ja otti tässä uransa ensimmäisen voiton. Valmentajana rahallisesti uransa parhaan kauden viime vuonna tehnyt Pasi Tikkala avasi samalla kuluvan kauden voittosaldonsa.

Toista rataa ilman vetoapua ravannut Callela Kassius oli sitkeä kakkonen. 3. ulkona juossut Nelson Avenger nousi loppukaarteessa kiriin ja lopetti kolmanneksi. 4. ulkona juossut Prodigy Shark meni maalisuoralla sisäradalle ja nousi lopussa neljänneksi. Tessa Frontline kiri porukan perältä asiallisesti viidenneksi. 5. ulkoa loppukaarteessa kiriin hakeutunut Ellie C. oli kuudes ja otti viimeiset rahat. Pelihevosista Wingman menetti asemiaan väsyvän takana viimeisellä takasuoralla sisäradan jonossa, eikä jatkossa parannellut. Suosikki Oilsheik laukkasi maalisuoran alussa 2. ulkoa. Olli Koivusen ajokki ei näyttänyt voittajalta, mutta totosijoista se olisi taistellut.

Viekra palasi voittokantaan

Illan yhdeksännessä lähdössä voitokas Viekra palasi kultakantaan. Ruuna eteni ensimmäisessä kurvissa piikkipaikalle ja veti väliajoin 31,0 – 30,5 – 29,5. Maalisuoralla Viekra hallitsi tapahtumia aivan miten tahtoi ja otti 29,5-lopetuksessa vakuuttavan voiton. Ykkössija oli Olli Sippolan suojatille uran 11:s ja se on voittanut peräti puolet koko uran starteistaan.

Santamaan Nooa otti 2. sisältä kakkosrahat, maalisuoran alussa 3. ulkoa kirikaistoille navigoinut Tähtimenevä lopetti kolmanneksi. Uljas Suomalainen teki porukan hänniltä pitkin kirin ja jaksoi neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kolmannen radan letkaan liittynyt Vilox punnersi viidenneksi. Temsin Tili kiri taustalla lähtölaukan rasittamana asiallisesti kuudenneksi. 2. ulkoa myöhään kiritilat saanut Amoriin lopetti tasaisesti seitsemänneksi. Viano taipui johtavan rinnalta viimeisille rahoille. Pitkää ja vahvaa kiriä tehnyt Pälvi Tuttu laukkasi loppukaarteessa kärjen kupeelta. Laukkaan paloi ainakin totosija. Paljon pelattu Vihellys laukkasi etusuoralla hylkyyn.

Ready Creditille ja Peppi Paakkoselle uran avausvoitot

Ilta päättyi amatööriohjastajien SM-osalähtöön, jossa voittoon narutteli Peppi Paakkonen Ready Creditillä. Tamma juoksi 2. ulkona, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Ready Credit nostettiin vastustajan toimesta neljännelle radalle. Maalisuoralla tamma punnersi hyvin kakkoseksi, mutta peri lopulta voiton, kun ensimmäisenä maalilinjan ylittänyt Arroyo Grande hylättiin murtautumisesta. Voitto oli uran ensimmäinen sekä Ready Creditille, että myös ohjastaja-valmentaja Peppi Paakkoselle.

Keulassa väliajoin 16,5 – 18,0 – 19,0 kellottanut Ander’s Son jaksoi 19-lopetuksessa kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle noussut Hope’s Legacy nousi loppukaarteessa kolmannelle radalle ja puristi lopussa totoon. 4. sisällä juossut Sunrise Energy nousi loppukaarteessa ulkoradoille ja kiri tasaisesti neljänneksi. Toista rataa ilman vetoapua ravannut Castor Troy oli viides. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. sisälle päässyt Blady De Bandera jäi pussiin ja sai viimeiset rahat.

Paljon pelattu Garland Star otti ensimmäisessä kaarteessa laukan ja oli jatkossa taustalla seitsemäs. Stone Capes Payman laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkyyn. 2. sisältä loppukaarteeseen tultaessa 2. ulos vaihtanut Arroyo Grande nousi suoralle kaarruttaessa ahtaasti kolmannelle ja kiri lopussa varmaan voittoon, mutta hylättiin murtautumisesta.

 

 

Teksti & ulkoasu:
Harri Haavisto

Kuvat:
Pauli Impola / Paul’s Special
www.spesial.fi

 

No event found!