Teivon tiistai-illassa mentiin pääsääntöisesti keulahevosten komennossa, sillä peräti seitsemän voittajaa johti lähes alusta loppuun. Toto5-kohteissa avainrooliin nousivat Matias Salon valmennettavat, kun Global Withdrawl ja O.P.Roc ottivat omissa lähdöissään voitot. Marinen muistolähdössä Hissun Pamela hallitsi tapahtumia johtopaikalta. Keulavoittoon ravasi myös Robert Maguire. Kierroksen suurimmasta yllätyksestä vastasi tulisesti kirinyt Grace Pezzo.
Adven Ture debytoi voitokkaasti montéssa
Ilta käynnistyi suomenhevosten monté-lähdöllä, jonka vei nimiinsä Heidi Kuossarin ratsastama Adven Ture. Ruuna eteni päätöskierroksen käynnistyessä johtopaikalle, minkä jälkeen hallitsi jatkossa tapahtumia oikein varmaan tyyliin ja oli 28-lopetuksessa täysin murskaava. Voitto oli montéssa debytoineelle Kati Horpun valmennettavalle uran neljäs.
Pääjoukon hännässä juossut Nopsan Vauhti eteni viimeisellä takasuoralla toista rataa pitkin neljänneksi ja loppukurvissa jo sijalle kolme. Maalisuoralla Nopsan Vauhti ohitti vielä yhden vastustajan ja oli ylivoimavoittajan takana varmasti toinen. Viimeisen takasuoran alussa 2. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Diori eteni jatkossa kolmanneksi ja loppukaarteessa toiseksi. Maalisuoralla ruuna joutui laskemaan yhden vastustajan edelleen ja riitti taustalla kolmanneksi.
Avausringin johtanut Torpparin Sisu putosi päätöskierroksella vetoapunsa kelkasta. Loppukaarteessa ruuna nousi taustalla toiselle radalle ja kiri kulisseissa viimeisille rahoille. Selkeä pelisuosikki Mustamani laukkasi alussa ja päätyi jatkossa taustalla keskeytykseen. Muista pelihevosista Virin Vihtori laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkyyn.
Mr Stahl hallitsi kolmivuotiaiden taistoa
Toisessa lähdössä kohtasivat kolmivuotiaat lämminveriset. Voittoon ravasi Esa Holopaisen ohjastama ja valmentama Mr Stahl. Ori avasi kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 20,5 – 20,5 – 17,0. Maalisuoralla reippaassa 12,5-lopetuksessa Mr Stahl hallitsi tapahtumia vakuuttavaan tyyliin ja jatkaa uraansa kahden kisan jälkeen tappioitta.
Lake’s Diana seuraili 2. sisältä hyvällä otteella kakkoseksi. Too Smooth For You otti 3. sisältä kiertelemättä kolmosrahat. Etusuoran avautuessa 5. sisältä 2. ulos vaihtanut Easter Dream hyökkäsi loppukaarteessa kolmannelle radalle, mutta tyytyi lopulta reippaassa lopetuksessa seurailemaan nelosrahoille. Suosikin ykköshaastajiin lukeutunut Stonecapes Unique taipui johtavan rinnalta kuudenneksi.
Magic Gas hallitsi tapahtumia johtopaikalta
Kolmannessa lähdössä voittoon ravasi Olli-Pekka Holopaisen ohjastama Magic Gas. Tamma avasi johtoon, missä sai hölkätä avauspuolikkaan 23-vauhtia. Jatkossa tempoa tuli lisää ja 20,5-vauhtisen täyden tonnin jälkeen Magic Gas jatkoi kolmannen puolikkaan 16,5-vauhtia. Maalisuoralla 13-lopetuksessa Lauri Uustalun valmennettava hallitsi tapahtumia helppoon tyyliin ja otti uransa neljännen voiton.
Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. sisälle päässyt Pancake Rocks nousi loppukaarteessa toiselle radalle ja seuraili lopussa kakkoseksi. Edellisen takana juossut Eli Wallach nousi loppukaarteessa toiselle radalle ja seuraili reilun välimatkan päässä kolmanneksi. Ensimmäisessä kaarteessa laukannut Pate’s Boy On Edge otti jatkossa sisäratareissun päätteeksi suuremmin kiertelemättä nelosrahat. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Gutsy Cobbler kiri ihan asiallisella otteella ulkoratoja pitkin viidenneksi.
Ensimmäisellä takasuoralla lyhyesti laukannut Summerwind Son lähti viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin ja pudotti loppukurvissa toiselle radalle. Suoralle kaarruttaessa Reijo Irrin ajokki jatkoi uudestaan kiriin ja kuittasi lopussa tasaisen esityksen päätteeksi kuudennet rahat. Johtavan takaa viimeisellä takasuoralla toiselle radalle nousseen Summerwind Goljatin kurssi oli jatkossa laskusuhdanteessa ja se joutui tyytymään viimeisiin rahoihin. Pelihevosista Stars Trot Allan oli kiertymässä viimeisen takasuoran alussa kolmannen radan kautta toisen radan veturiksi, mutta otti samassa laukan ja putosi taustalle.
Global Withdrawl jatkaa voittoputkessa
Toto5-avauksessa paras oli Santtu Raitalan ohjastama Global Withdrawl. Ruuna lähti lujaa matkaan ja pommitti alussa piikkipaikalle. 13-avauksen jälkeen Global Withdrawl jatkoi täyden tonnin 15-vauhtia ja hallitsi maalisuoralla 09,5-lopetuksessa tapahtumia aivan miten tahtoi. Voitto oli Matias Salon valmentamalle kovavireiselle ruunalle jo neljäs putkeen.
Cameron Evo seuraili voittajan välittömässä tuntumassa kakkoseksi. Kiritilat jäivät haaveeksi, mutta ohittaminen olisi reippaassa lopetuksessa ollut joka tapauksessa todella vaikeaa. Toista rataa ilman vetoapua juossut Conny Sisu sinnitteli kolmanneksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa hyökännyt Shadow Of Brisbane tuli vauhtinsa pitäen perille saakka ja kuittasi viimeiset rahat.
O.P.Roc jatkoi Matias Salon valmennustallin juhlia
Myös toisessa Toto5-kohteessa mentiin Matias Salon valmennustallin komennossa, kun paras oli Antti Teivaisen ohjastama O.P.Roc. Ruuna avasi kärkipaikalle, missä piti yllä varsin reipasta tahtia ja kellotti väliajoin 12,0 – 14,0 – 13,5. Kovassa 10,5-lopetuksessa O.P.Roc karkasi vastustajiltaan ja otti toisen peräkkäisen voiton, kovalla täyden matkan tuloksella 13,0.
Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt He Is Felix tuli vahvalla otteella maaliin saakka ja kuittasi kakkosrahat. Lovely Secret seuraili 2. sisältä kolmanneksi. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kirinsä aloittanut EL Gumpert nousi loppukaarteessa kakkoseksi, mutta joutui lopulta maalisuoran kirikamppailussa tyytymään nelosrahoihin. 3. sisälle pussiin juuttunut Enjoy Pepper otti viidennet rahat. Spade Ace Frido kiri sisäratajuoksun päätteeksi viimeisille rahoille.
Grace Pezzo yllätti suosikin
Toto5-kolmosessa Hannu Hietanen kannusti Grace Pezzon yllätysvoittoon. Tamma johti alkumatkan, mutta jatkoi ensimmäisellä takasuoralla 2. sisälle. Loppusuoralle kaarruttaessa Grace Pezzo pääsi nousemaan toiselle radalle, mistä jatkoi maalisuoralla kolmannen kiertoon ja spurttasi lopussa kärkeen. Kauden toisen ja uran seitsemännen voiton ottanutta tammaa valmentaa Ilpo Mänty.
Suursuosikki Minecraft jaksoi johtavan rinnalta hyvin kakkoseksi, muttei mahtanut mitään Grace Pezzon rynnistykselle. Keulassa väliajoin 15,0 – 17,0 – 15,5 viilettänyt Club Nord Chip kamppaili 11-lopetuksessa asiallisesti kolmanneksi. Capo The Amour seuraili sisäratajuoksun päätteeksi kärkitrioa positiivisella otteella ja otti viimeiset rahat.
Robert Maguirelle kolmas voitto putkeen
Toto5-nelosessa voiton vei Seppo Markkulan luotsaama Robert Maguire. Ruuna lähti lujaa liikkeelle ja valtasi kiihdytyksessä keulapaikan hallintaansa. 13,5-avauksen jälkeen Robert Maguire rauhoitti täyden tonnin väliajaksi 17,5 ja jatkoi 17,5-kyytiä kolmannen puolikkaan. Maalisuoralla 12-lopetuksessa Miia Takalan valmennettava kontrolloi tapahtumia helppoon tyyliin ja otti kolmannen peräkkäisen voittonsa.
Sunlit Treasure seuraili 2. sisältä kakkoseksi, Arnie’s Emelie tsemppasi keulan rinnalta kolmanneksi. Maalisuoran alussa 2. ulkoa kiriin heittänyt Prada Nights lopetti ihan asiallisesti neljänneksi. Hope Sunrise otti sisäratareissun päätteeksi viidennet rahat. 3. sisältä maalisuoran alussa 2. ulos vaihtanut Gyro Gearloose jäi ilman kiritiloja ja kuittasi viimeiset rahat. Selkeä pelisuosikki Moniman tuli porukan hänniltä vauhtinsa pitäen maaliin, mutta sijoitus jäi vaisuksi.
Marinen muistolähtö Hissun Pamelan nimiin
Marinen muistolähdössä paras oli Tuomas Pakkasen naruttelema Hissun Pamela. Tamma eteni ensimmäisen takasuoran avautuessa kärkeen ja piti yllä tasaisen reipasta matkavauhtia, kellottaen väliajoin 26,0 – 26,0 – 27,5. Maalisuoralla 25-lopetuksessa Timo Väisäsen valmennettava hallitsi tapahtumia oikein helppoon tyyliin ja otti kauden toisen täysosuman. Voittotulos 26,0ke on tamman uusi hieno ennätysnoteeraus.
Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Lakan Leija jyräsi vahvasti maaliin saakka ja kuittasi kakkosrahat. Etusuoralla 4. sisältä toisen radan veturiksi noussut Pitska sinnitteli lopussa kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla laukannut ja hännille pudonnut Suvelan Rinssi teki jatkossa riuskan esityksen ja nousi vielä lopussa neljänneksi, häviten vain niukasti kahdelle edelliselle. Etusuoralla 6. sisältä 2. ulos vaihtanut Aamos Hem oli tasainen viides. Edellisen takaa maalisuoralla sisäradalle tuikannut Annan riitti kuudenneksi. Tarunlento ja Ponutella ottivat taustalla tasaisten kirien päätteeksi viimeiset rahasijat.
Junjori jälleen paras
Ilta päättyi Teemu Okkolinin ohjastaman ja valmentaman Junjorin voittoon. Ori piti yksin paalulta lähteneenä keulapaikan hallinnassaan. 34-avauksen jälkeen Junjori kiristi hiljalleen tahtia ja kellotti täyden tonnin 32,5-lukemiin. 28-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen ori irtosi 24-lopetuksessa selvään voittoon. Ykkössija oli Junjorille neljäs putkeen ja se onkin voittanut kaikki laukattomat kilpailunsa.
Varjomir seuraili johtavan takaa kakkoseksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa vastustajien laukkojen myötä ilman vetoapua jäänyt Vappu Valkia kamppaili kolmanneksi, laukka yllätti heti maalin jälkeen. Maalisuoran avautuessa 4. sisältä 2. ulos vaihtanut Vivakka tuikkasi lopussa sisäradalle ja oli neljäs. 3. sisällä juossut Heilis sinnitteli taustalla viidenneksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa laukannut ja mahdollisuutensa menettänyt Voitinko otti taustalla kuudennet rahat. Toiselta radalta ilman vetoapua loppukaarteessa laukannut Tulen Poika kuittasi kulisseissa viimeiset rahat. R.R. Jylhä puolestaan menetti maalisuoran laukkaan todennäköisen kolmossijan.
Teksti & ulkoasu: Harri Haavisto. Kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special