Vuonna 2017 alkanut Raviliiga tuli vuoden vaihteessa päätökseen ja myös Teivon liigahevoset, Raviliiga Tapparan Marschall Match ja Raviliiga Ilveksen Rehab, myytiin uusiin koteihin. Raviliiga Tapparan hevonen Marschall Match ansaitsi projektin aikana radoilta upean summan, lähes 77 000 euroa, ja kimpan loputtua se myytiin huutokaupassa 81 000 eurolla. Raviliiga Ilveksen Rehab-hevonen hankki projektin aikana kilpailutuloja lähes 13 000 euroa ja myytiin 13 200 eurolla vuoden vaihteen huutokaupassa.
Raviliigan sääntöjen mukaisesti projektin päättyessä puolet hevosen tilillä olevista varoista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen jääkiekkojoukkueen valitsemaan kohteeseen. Toinen puoli jaetaan omistajien kesken, mikäli summa ylittää tietyn määrän. Tappara päätti hyväntekeväisyyskohteekseen Ville Niemisen rahaston, jolla tuetaan vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastusta. Marschall Matchin upean kilpauran myötä lahjoitettavaa Ville Niemisen rahastolle tuli upeat 72 000 euroa. Palautettavaa jäi myös omistajille, mutta halutessaan oman summan sai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyskohteiksi valittiin Tampereen Lastenklinikan Tuki Ry, Ylöjärven Etsivä Nuorisotyö sekä Teivon Ravinuoret.
”Oli tosi hienoa, että moni halusi lähteä tekemään hyvää yhdessä” kommentoi Raviliiga Tapparan kimpanvetäjä Taru Silaste. ”Hyväntekeväisyyskohteet valittiin niin, että sieltä löytyisi jokaiselle jotakin. Yhteyttä hevosalaan ei haluttu liikaa painottaa, mutta teimme kuitenkin niin, että lahjoitus Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle korvamerkitään Taysin Lasten ja nuorten sairaalan hevosavusteiseen kuntoutukseen.” Raviliiga Tapparan kotiradalla Teivossa on suunnitteilla ravikoulu, joka tarjoaa erilaisia ajotunteja, kursseja ja elämyksiä. Ravikoulu liittyy uutena osana Taysin Lasten ja nuorten hevostoiminnan kokonaisuuteen ja ravikoulun aloitttamista auttaa suuresti molemmilta liigoilta saadut lahjoitukset.
”Lapsipotilailla on kova tarve erilaisille kuntouttaville ja viihdyttäville toiminnoille, ja hevostoiminta on erityisen suosittua pienten ja vähän isompienkin potilaiden keskuudessa”, kertoo toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:stä. ”On mukava nähdä, tuleeko myös ravitoiminnasta yksi elementti lisää pienten potilaiden viihtyvyyteen ja kuntoutukseen. Uuden äärellä joka tapauksessa ollaan, kun saadaan näin mittavat resurssit toteuttaa hevostoimintaa”, hän iloitsee.
Myös Raviliiga Ilves pääsi tukemaan vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastusta, sillä Ilveksen valitsema hyväntekeväisyyskohde oli Ilves ry:n hallinnoima Raipe-rahasto. Lahjoitussumma oli upea 13 770 euroa. Toinen osa lahjoitettiin kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen, Lastenklinikan Tuki ry:lle ja Teivon Ravinuorille.
”Kun on hevonen nimeltään Rehab (suom. kuntoutus) ei selkeämpää lahjoituskohdetta ole olemassa, iloitsee Teivon raviradan toimitusjohtaja Päivi Lehtonen. Rehab on tarjonnut hienoja hetkiä omistajilleen ja nyt hienoja hetkiä hevosen kanssa on luvassa myös Taysin nuorille potilaille. Lapset ja nuoret ovat meillä Teivossakin erityisessä asemassa, kehitämme parhaillaan Teivon Ravinuorten tarjoamaa harrastustoimintaa voimakkaasti, johon myös ravinuorten saamat lahjoitukset ohjataan.”
Suomen Hippoksen ja jääkiekon SM-liigan yhteistyöprojektissa Raviliigassa oli alun perin mukana 12 Liiga-joukkuetta, joilla oli tuhanteen omistajaosuuteen jaettu ravihevonen. 2017 alkanut projekti päättyi vuodenvaihteessa hevosten myyntiin ja kerääntyneiden varojen jakamiseen hyväntekeväisyyteen.
Raviliiga Ilveksen osalta lahjoitustilaisuus järjestettiin jo tammikussa, Raviliiga Tapparan osalta tilaisuus tullaan järjestämään, kun yleisö saa jälleen tulla raveihin.
Lahjoitussummat kokonaisuudessaan:
Raviliiga Tappara:
Ville Niemisen rahasto 72 000 €
Tampereen Lastenklinikan Tuki Ry 16 529 € (korvamerkittynä hevosavusteiseen toimintaan)
Teivon Ravinuoret 12 065 €
Ylöjärven Etsivä Nuorisotyö 10 985 €.
Raviliiga Ilves:
Raipe-rahasto 13 770 €
Tampereen Lastenklinikan Tuki Ry 10 000 € (korvamerkittynä hevosavusteiseen toimintaan)
Teivon Ravinuoret 3770 €