Suomenhevosten Kriteriumin karsintoihin osallistuu tänä vuonna 15 hevosta. Finaalissa tavoitellaan peräti 57 000 euron palkintopottia. Listoilta puuttuu ikäluokan ykköstykki Landen Paukku, joten nyt on jonkun muun vuoro loistaa. Kriteriumin kunniataulukko on täynnä kovia nimiä Ponserin, Liisingin, I.P. Vipotiinan, Tähen Toivomuksen, Ellin Sisun ja Vixuksen johdolla. Minkä hevosen nimi kirjaillaan kunniataulukkoon tänä vuonna?
Vixelillä on vahvat näytöt
Ensimmäisestä karsintalähdöstä finaalipaikkaa hakee kahdeksan hevosta. Toistaiseksi vankimmat näytöt on kerännyt Tapio Perttusen valmentama Vixeli. Ori aloitti uransa laukkastarteilla, mutta paransi otteitaan nopeasti.
– Vixelillä hieman kangerteli ensimmäiset startit. Se pelkäsi, kun hiekkaa lensi ja muuta sellaista. Ori oli hieman lapsellinen, Suvi Perttunen kertaa uran alkutaipaletta.
– Se on muuttunut startti startilta fiksummaksi ja todella toiveikkaana lähdetään karsintoihin. Sillä voi olla vieläkin pieniä varsan oikkuja, mutta niin on monella muullakin nelivuotiaalla. Vixeli on vielä hieman tasavauhtinen, mutta vauhtia tulee jatkuvasti lisää ja ori jaksaa mennä.
Vixelin meriittilistalle on kertynyt jo Biofarm Cupin ja Pikkupelimannin kakkossijat, Oulu Expressin kolmossija, Pikkuprinssin nelossija sekä SHKL:n Pikkusuurmestaruuden voitto. Oriilta odotetaan menestystä myös Kriteriumissa.
– Odotuksia on jo karsintoihin. Toivottavasti päästään finaaliin. Mielestäni se olisi siellä yksi voitontavoittelijoista, mikäli kaikki onnistuu ja hevonen on terve, Perttunen arvioi.
Urallaan lähes 30 000 euroa tienanneen Vixelin sukutausta on häikäisevän upea. Sen sisaruksia ovat Kuninkuusraveissakin kisannut Vixen, nuorena menehtynyt lahjakkuus Zeus sekä ikäluokkatähti, viime vuoden Kriterium-sankari Vixus. Vixelin emän Xenan sisaruksia puolestaan ovat muun muassa yli 300 000 euron tilin urallaan tehnyt Frans sekä 100 000 euron rajapyykin ylittänyt Filho.
Ikäluokkakisojen kestomenestyjä Pauli Raivio marssittaa Kriteriumin karsintaan Henri Bollströmin ohjastaman Eskolan Jyräyksen. Ruunalta löytyy jo kokemusta ikäluokan kärkinimien kohtaamisesta, sillä se on osallistunut Kaustisen Pikkupelimannin ja Oulu Expressin finaaleihin. Parhaille Eskolan Jyräys ei niissä riittänyt, mutta otti Kaustiselta kunniakkaasti viidennet rahat ja Oulusta puolestaan irtosi 2 100 euron arvoinen kutossija.
Peli-Pekassa on ainesta pitkälle
Teemu Okkolinin valmentama Peli-Pekka on vasta aivan uransa alkumetreillä. Ori on kilpaillut vain kolmesti, mutta on esittänyt lupaavia otteita. Kahteen viimeisimpään kilpailuun sillä voisi olla taulussa keulavoitot, mutta maalisuoran laukat ovat vesittäneet haaveet. Valmentajan mukaan hevosella on vielä tosi vähän rutiinia, mutta lahjoja riittää.
– Peli-Pekka on vielä kovin lapsellinen tapaus. Finaalipaikkaa lähdetään tavoittelemaan, eikä se ole mahdottomuus. Olisi hienoa päästä mukaan. Oriilla on edessään mielenkiintoinen tulevaisuus, jos vaan terveyttä riittää, Okkolin ennustaa.
Eero Laitisen virittelemä Kaappi on aloitellut uraansa hieman pienemmissä ympyröissä. Ori on voittanut kerran Mikkelissä sekä kahdesti Hankasalmella. Taustavoimilla ei aluksi ollut hevosesta valtavia odotuksia, mutta se on kuitenkin nostanut kesän aikana osakkeitaan.
– Olemme suhtautuneet oriin mahdollisuuksiin aika pessimistisesti sen pienuuden takia, mutta sen kehitys kesän aikana on yllättänyt meidät suuresti. Hankasalmen jokaviikkoiset harjoitusravit ovat varmasti olleet sille hyväksi, Laitinen pohtii.
– Kaappi on hyvin terävä ja yrittää tosissaan, mutta pienellä hevosella voi olla vaikeuksia jaksamisen suhteen. Se on erittäin herkkä ja laukkojakin voi tulla. Parasta tässä hevosessa on sen erikoisen kiltti luonne.
Viime vuosina Eero Laitisen valmennettavia on totuttu näkemään Kriteriumin-finaalissa ja ihan kärkipään sijoillakin. Turelius oli viime vuonna neljäs, Kihisee puolestaan vuonna 2014 kolmas. Kaapin kanssa Laitinen on jalat maassa, mutta finaalipaikka siintää haaveissa.
– Olisi mahtavaa päästä finaaliin! Onnistuessaan Kaapilla voikin olla mahdollisuutensa viimeisiin finaalipaikkoihin, Laitinen arvioi.
Harri Lindin valmentama Kansainvälinen ei vielä tiedä miltä tappio maistuu. Kehityskelpoinen ori on parantanut joka kisaan ennätystään. Viimeksi se polkaisi kelpo tuloksen 32,4. Voitot ovat peräisin tavallisemmista lähdöistä, mutta kehityksen jatkuessa oriissa voi olla ainesta vaikka kuinka pitkälle. Sörkän Sällin pojan emälinja on hurjaa luokkaa, sillä sieltä löytyy muun muassa supertamma I.P. Vipotiina sekä tukku muita Heikki Parviaisen laadukkaita I.P. -kasvatteja.
Kevinin Tähdellä laaja fanijoukko
Antti Ojanperän valmentaman Kevinin Tähden menestyksestä haaveilee laaja omistajajoukko. Oriin omistaa taannoin pesäpallon Suomen mestaruuden Joensuun Mailan riveissä voittaneen Juha Puhtimäen kipparoima Pesiskimppa. Kevinin Tähden uran alku on sujunut vaihtelevasti. Laukat ovat sotkeneet menoa, mutta välillä ori on osoittanut luokkahevosen elkeitä ja on onnistunut kahdesti voittamaankin. Viimeksi Oulu Expressin finaalissa alkulaukka vesitti haaveet menestyksestä. Suvukkaan oriin kehitystä seurataan suurella mielenkiinnolla.
Mika Mäkelän tallin Heporix on kiehtova tapaus, vaikka sen ura pitää sisällään vain yhden startin. Se juoksi toukokuussa Turun Metsämäessä Biofarm Cupin karsinnassa ja oli keulapaikalta täysin suvereeni, tykittäen peräti 24-vauhtia viimeisen puolikkaan. Voittotulokseksi Heporix kellotti lukemat 28,5, joilla se on edelleen ikäluokan seitsemänneksi nopein hevonen. Melkoinen debyytti! Turun startin jälkeen Heporin poikaa ei ole radoilla nähty, joten Mäkelän suojatti saapuu karsintaan vireensä puolesta arvoituksena.
Jouni Miettisen valmentama Ypäjä Luotsi on tehnyt tunnollista työtä ja se onkin ollut kaikissa uransa starteissa viiden parhaan joukossa. Ori lähtee kisaan kahden voiton putkessa, molemmat kärkisijat ovat peräisin Nuorten Sarjoista. Kesäkuun alussa Ypäjä Luotsi sijoittui Biofarm Cupin finaalissa viidenneksi, muihin suurkilpailuihin se ei ole osallistunut.
Teksti: Harri Haavisto