Muutaman vuoden ajan Teivon kevätkauden kohokohtana kilpailtu GLi Grand Prix siirtyy tänä vuonna ajettavaksi marras-joulukuulle. Kilpailun karsinnat ajetaan tiistaina 28.11. ja loppukilpailu lauantaina 9.12. Sarjamääritys säilyy entisellään, eli kilpailuun voivat osallistua enintään 30 000 euroa voittaneet lämminveriset. Voittosumma katsotaan 1.11. tilanteesta, jolloin erääntyy kilpailuun vaadittava 120 euron maksuerä.
”Teivolla oli alkuvuoden kalenterissa lauantairaveina vain helmikuun lopun divisioonafinaalit, emmekä katsoneet järkeväksi laittaa kilpailua puristuksiin kyseisten hyväpalkintoisten sarjojen kanssa”, kertoo Teivon kilpailusihteeri Heikki Haavisto. ”Päätimme suosiolla siirtää GLi Grand Prix’n tällä kertaa loppuvuoteen, missä se saa ansaitsemansa huomion Kavioliigaravien ykköstapahtumana. Kilpailun ensimmäinen palkinto on tarkoitus pitää vähintään aiemmalla 12.000 euron tasolla.”
GLi Grand Prix’ssä kuhunkin karsintalähtöön otetaan mukaan enintään 10 hevosta, joten vaaraa huonoimmille lähtöradoille joutumisesta ei ole. Karsintalähtöjä ajetaan maksimissaan seitsemän kappaletta. Lisätietoa GLi Grand Prix’stä on luettavissa GLi Grand Prix’n omalla sivulla.