Close

Teivon raviraportti 9.3.2021

Teivon Naistenpäivän raveissa ravattiin yhdeksän lähdön voimin. Pimara Cup -karsinnoissa voitot menivät Combatant Motionille ja neljännen peräkkäisen ykkössijansa ottaneelle Midnight Princelle. Muissa Toto5-kohteissa voittoihin ravasivat Stonecapes Sparrow, Marin Tase ja Capo The Amour. Skumppakimpan nimikkolähdössä paras oli Janita Antti-Roikon Believer.

Heilis hallitsi tapahtumia lähdöstä maaliin

Ravien avauslähdössä voiton vei Marko Pessin ohjastama Heilis. Ensimmäistä kertaa urallaan kilpaillut tamma kiihdytti heti alussa kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 44,0 – 41,5 – 35,0. Maalisuoralla 30-lopetuksessa Heilis karkasi murskaavan ylivoimaiseen voittoon ja kuittasi ykkösrahat voittotuloksella 36,9ke. Tamman valmennuksesta vastaa Heli Kujala.

Nelossijalla ravannut Softis nousi vastustajan laukan myötä loppukaarteeseen tultaessa kolmanneksi ja peri maalisuoralla toisenkin vastustajan laukatessa kakkosrahat, häviten todella selvästi voittajalle. Loppukurviin tultaessa kolmannelta sijalta laukannut Sirpan Silver puolestaan peri maalisuoralla kolmosrahat, kun varmassa kakkossijassa kiinni ollut Myterä levisi laukalle.

Kaukana taustalla Kipinän Jamppa ja laukan rasittama Raakkulan Helisee ottivat epätasaisessa ja laukkojen sävyttämässä lähdössä viimeiset rahat. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Tuhti-Renki laukkaili hylkyyn.

Angela Matter ravasi uransa avausvoittoon

Toisessa lähdössä paras oli Henri Bollströmin ohjastama Angela Matter. Tamma otti alussa asemat 2. sisältä, mistä jäi jatkossa 3. sisälle ja vaihtoi takakaarteessa 2. ulos. Viimeisellä takasuoralla Angela Matter sai kirimerkin ja jyräsi loppukurvissa keulahevosen rinnalle. Maalisuoralla Anne Takapuron valmennettava hankki yliotteen johtaneesta ja otti varmaan tyyliin uransa ensimmäisen voiton.

Takakaarteessa johtavan rinnalta 2. sisälle pudottanut Cashman Go löysi maalisuoran avautuessa kiritilat ja lopetti asiallisesti toiseksi. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt ja väliajoin 22,0 – 20,0 – 19,0 kellottanut Some Adolf kamppaili 18-lopetuksessa kolmanneksi. Lähtösuoralla laukannut ja asemiaan menettänyt King Storm tuli jatkossa taustalta aivan positiivisella otteella perille ja oli neljäs.

Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä lyhyesti laukannut BWT Fury seuraili lopussa tasaisesti viimeisille rahoille. Pelihevosiin lukeutunut Donskoi taipui johtavan rinnalta varhain ja jäi hännille. Albino Iceman ja Hurry laukkasivat maalisuoralle kaarruttaessa kirikaistoilta, molemmilla olisi ollut ravilla saumat taistella ainakin rahasijoista.

Joheriina avasi voittotilinsä

Kolmannessa lähdössä voiton vei Ari Moilasen ohjastama Joheriina. Tamma avasi keulaan, kun sähäkämmin kiihtynyt vastustaja laukkasi kiihdytysvaiheessa. Joheriina kellotti keulapaikalla väliajoin 33,0 – 34,0 – 36,0. Maalisuoralla 30-lopetuksessa Marko Simolan valmennettava hallitsi tapahtumia oikein varmoin ottein maaliin saakka. Voitto oli Joheriinalle uran ensimmäinen, avausvoittoon vaadittiin 42 starttia, joten se maistui varmasti taustavoimille erityisen makealta.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Ypäjä Norppa kiritti hyvin voittajaa ja oli toisena maalissa. Isosalon Into seuraili johtavan takaa kolmanneksi. Etusuoran päässä 4. ulkoa kiriin lähtenyt Patulaine jatkoi loppukurvissa neljännelle radalle ja kiri vahvasti neljänneksi. Vappu Valkia seuraili 2. ulkoa viidenneksi. Täpöt suoritti porukan hänniltä positiivisen kirin ja tuli loppumetrit kenties koko porukan parasta kyytiä, ehtien viimeisille rahoille.

Alussa kolmannen kiertoon juuttunut Isosalon Isku pakitteli takakaarteessa hännille. Etusuoran päässä Santtu Raitalan ajokki vaihtoi toiselle radalle ja jatkoi viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Pelisuosikki tuli tasaisesti perille ja jäi lopulta rahasijojen ulkopuolelle. Vahvasti avannut Tulispa oli alussa matkalla keulapaikalle, mutta pilasi pelinsä nopeasti laukkaan.

Stonecapes Sparrow purjehti karkumatkalle

Toto5-avauksessa paras oli Hannu Torvisen ohjastama Stonecapes Sparrow. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla tyhjää sisärataa pitkin lähemmäs kärkeä ja otti asemat 2. sisältä. Viimeisellä takasuoralla Stonecapes Sparrow pääsi nousemaan 2. ulos, mistä sai loppukaarteessa vapaan radan eteensä ja jyräsi maalisuoralla vakuuttavaan voittoon. Markku Niemisen valmennettava otti tässä uransa neljännen ykkössijan.

Etukaarteessa 5. ulkoa kolmannen radan letkaan liittynyt Questionmark Me tuli vahvasti perille saakka ja oli ylivoimavoittajan takana hyvä toinen. 6. ulkona juossut New Life Wheels lopetti ulkoratoja pitkin hyvin kolmanneksi. Etukaarteessa 4. ulkoa kirinsä aloittanut Beat Of Love oli asiallinen neljäs. 2. ulkoa etukaarteessa kolmannelle noussut ja jatkossa toisen radan veturiksi kiertynyt Vixpress Li siirtyi loppukaarteessa keulapaikalle, mistä jaksoi maalisuoralla viidenneksi. Noble Boy S kiri pääporukan hänniltä aivan asiallisella otteella viimeisille rahoille.

Sebastian Journey näytti loppukaarteessa 2. ulkona tahmealta, mutta tuli suoraa jälleen asiallisesti. Real Red löysi kiritilat sisäradalta liian myöhään ja lopetti taustalla ihan positiivisesti. Edellisen tapaan hieman myöhään tilat löytänyt Sahara Foxylady lopetti mukavalla otteella ja oli sijoitustaan terävämpi. Etukaarteessa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Mr Chance kurkotti loppukaarteessa ja kakkoseksi, mutta paljon peliä kerännyt ori kohtasi jatkossa vaikeuksia ja taipui taustalle.

Marin Tase kiri ykköseksi

Toisessa Toto5-kohteessa ykkösrahat kuittasi Santtu Raitalan ohjastama Marin Tase. Ruuna avasi kärkeen, mutta jatkoi 34,5-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen 2. sisälle. Loppukaarteessa Marin Tase vaihtoi 2. ulos, mistä löysi suoran avautuessa kiritilat ja jyräsi lopussa hallitusti kärkeen. Voitto oli Juha Nurmisen valmennettavalle uran kolmas.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Humu-Liisa eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle ja kamppaili lopussa hyvin kakkoseksi. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Kuutti jaksoi 26-lopetuksessa kolmanneksi. 3. sisällä juossut Kretonki pääsi loppukaarteessa 2. sisälle, mistä nousi jatkossa toiselle radalle ja seuraili neljänneksi.

Loppukaarteessa 4. sisältä 3. sisälle päässyt Konrad nousi maalisuoralla kirikaistoille ja oli tasainen viides. Takakaarteeseen mentäessä 2. ulkoa laukannut Temetrius eteni jatkossa etusuoralla pääjoukon häntään, mistä lähti etukaarteessa ulkoradoille ja tuli positiivisesti maaliin saakka. Loppukurvissa porukan hänniltä kirikaistoille hakeutunut Ohikiitävä kuittasi viimeiset rahat.

Combatant Motion hallitsi lähdön jokaista metriä

Toto5-kolmosessa, ensimmäisessä Pimara Cup -karsinnassa Combatant Motion toi Santtu Raitalalle toisen peräkkäisen voiton. Ruuna lähti lujaa matkaan ja pokkasi kiihdytyksessä piikkipaikan. Combatant Motion sai 17-avauksen jälkeen rauhoittaa kierroksen väliajaksi 20,0, minkä jälkeen kiihdytti tahtia kolmannella puolikkaalla 16-lukemiin. Maalisuoralla 13-lopetuksessa Katja Salmisen valmennettava piti hallittuun voittoon, vaikka yksi vastustaja lopussa lähelle pääsikin. Voitto oli Combatant Motionille uran kuudes.

Lopussa 2. sisältä kirimahdollisuuden saanut Jetset Vice lopetti aivan voittajan välittömään tuntumaan ja oli hyvä toinen. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt Miss Jaybird puristi asiallisesti kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Madam’s Viggo Boy kamppaili nelosrahoille. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa hyökännyt Motivated Second kuittasi viidennet rahat.

Maalisuoran avautuessa porukan hänniltä kiriin heittänyt Le Mirage lopetti lujaa viimeisille rahoille. Hyvin lopetti myös myöhään tilat saanut Flashdance Sisu, joka jäi kuitenkin niukasti ulos rahoilta. Pimara Cupin finaaliin selvisi myös Like Fatal Love. Viimeksi voittaneen Knockout Sesin kiri katkesi maalisuoran alussa laukkaan. Menetettyä sijoitusta on vaikea arvioida, mutta kenties Niko Riekkisen ajokki olisi voinut rahasijoista taistella ravilla.

Capo The Amour spurttasi kärkeen

Neljännessä Toto5-kohteessa terävin oli Tommi Kylliäisen ohjastama ja valmentama Capo The Amour. Ruuna juoksi 2. sisällä, mistä löysi maalisuoran avautuessa kiriluukun ja tykitti maalisuoralla hallittuun voittoon. Ykkössija oli ruunalle kauden ensimmäinen ja koko uran seitsemäs.

Pica-Pica Oak kiri 4. ulkoa hyvin toiseksi, Rowhill’s Killer puolestaan 2. ulkoa asiallisella otteella kolmanneksi. Keulassa väliajoin 14,0 – 17,0 – 15,0 kellottanut Ove jaksoi 14-lopetuksessa neljänneksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa 2. ulos päässyt Quartam De Victor nousi loppusuoralla kolmannelle radalle ja kamppaili viidenneksi. Selkeä pelisuosikki Astrum antautui johtavan rinnalta ja jäi viimeiseksi, kaikki ei tainnut olla kunnossa?

Midnight Prince kierteli kärkeen

Toto5-päätöksessä, toisessa Pimara Cup -karsinnassa voiton vei Antti Teivaisen ohjastama Midnight Prince. Ruuna juoksi 4. ulkona, mistä nousi etukaarteessa kolmannen radan kiertoon. Loppukaarteessa Midnight Prince käväisi 2. ulkona, mistä nousi maalisuoran avautuessa jälleen kolmannelle. Loppusuoralla Heikki Lehtiniemen valmennettava jyräsi hallitusti kärkeen ja otti jo neljännen peräkkäisen voittonsa. Samalla syntyi uusi ennätystulos 16,5ake.

Keulassa väliajoin 14,0 – 17,0 – 19,0 kellottanut Ray Boy kamppaili reippaassa 13-lopetuksessa toiseksi. Maalisuoran avautuessa 4. sisältä toiselle radalle noussut Arrogance jatkoi maalisuoralla kolmannelle radalle ja lopetti asiallisella otteella kolmanneksi. Etukaarteessa 5. ulkoa kiriin lähtenyt Highlove Tech pinkoi positiivisella otteella perille saakka ja oli neljäs, häviten vain niukasti edelliselle. Etukaarteessa 3. ulkoa kirinsä aloittanut Love You Desiree jyräsi loppukaarteessa johtavan rinnalle, mistä sinnitteli maalisuoralla viidenneksi. Gyro Gearloose jäi johtavan taakse vaille kiritiloja ja kuittasi viimeiset rahat. Finaaliin selvittivät tiensä myös Marigold With Love ja Twinvil.

Believer & Janita Antti-Roiko juhlivat Skumppakimpan nimikkolähdössä

Ravien päätöslähtönä ajettiin naisohjastajille suunnattu Skumppakimpan nimikkolähtö. Voittoon ravasi Janita Antti-Roikon ohjastama ja valmentama Believer. Ori eteni ensimmäisessä kaarteessa keulapaikalle, missä kellotti väliajoin 16,5 – 19,5 – 19,5. Maalisuoralla Believer hallitsi tapahtumia 14-lopetuksessa oikein varmoin ottein maaliin saakka. Ykkössija oli tauolta palanneelle Believerille uran neljäs.

Loppukurvissa 2. sisältä toiselle radalle vaihtanut Mister Cannon oli asiallinen kakkonen. 4. sisällä juossut Crossfire Alley pääsi maalisuoran avautuessa etenemään vapaata kaistaa ja työntyi lopussa kiertelemättä kolmanneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle päässyt Mad Joking Boy nousi jatkossa toiselle radalle ja kiri maalisuoralla kolmatta rataa pitkin neljänneksi. Sisäradan jonon hännillä juossut Mountain St Leo nousi maalisuoralla toiselle radalle ja kiri ihan asiallisesti viidenneksi. Reilut 600 metriä ennen maalia 2. ulkoa kiriin lähtenyt Will Daisy Beat tuli vauhtinsa pitäen perille saakka ja otti viimeiset rahat.

Pelihevosista Neferneferneferin kirivaihe ei mennyt aivan nappiin, kun se ajautui loppukaarteessa toisen pelihevosen, johtavan rinnalta taipuneen Grainfield Emman selkään. Lopussa Nefernefernefer ohitti Grainfield Emman sisäkautta ja kaksikko otti sijat seitsemän ja kahdeksan.

Teksti & ulkoasu: Harri Haavisto, kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special

No event found!