Close

Teivon raviraportti 7.5.2019

Teivon tiistai-illan hahmoksi nousi Antti Teivainen kolmella voitollaan. Voitoista kaksi tuli Toto5-kohteissa Tapio Mäki-Tulokkaan hevosilla, kun Notable ja El Senor Deo veivät ykkösrahat. Muissa Toto5-lähdöissä voitot menivät Hymynkareelle, Talladega Rangerille ja Cavalier Broddelle.

Merran Tahti täysin vailla vastusta

Illan ensimmäisessä lähdössä nähtiin Merran Tahdin komea soolo. Pertti Puikkosen ajokki tykitti 60 metrin takamatkalta aivan omia vauhtejaan liikkeelle ja valtasi ensimmäiselle takasuoralle kaarruttaessa kärkipaikan. 32-avauksen jälkeen tahti kiristyi reilusti ja kaukana vastustajiensa edellä porhaltanut Merran Tahti kellotti avausringin 27,5-lukemiin. 29-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen tamma polki viimeiset 500 metriä 31,5-kyytiä ja oli täysin murskaava. Voittotulokseksi kirjattiin komea noteeraus 26,4. Merran Tahti on voittanut uransa kaikki neljä kisaa ja kilpailee kyyteihinsä nähden todella pienellä voittosummalla.

Todella kaukana kulisseissa Futu Pee piti koko matkan ajan kiinni kakkossijastaan. Siniparta punnersi kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla laukannut Vouhotti oli kulisseissa neljäs ja samalla viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt. Laval Rols laukkaili taustalla hylkyyn.

Feeling Flash kiri parhaiten

Toisessa lähdössä voittoon ravasi Antti Teivaisen luotsaama Feeling Flash. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen radan kiertoon. Loppukurvissa Feeling Flash kipusi kolmanneksi ja otti hetkeksi asemat 2. ulkoa. Suoralle kaarruttaessa ruuna kolisteli uudestaan kolmatta rataa pitkin kärjen kimppuun ja lipui lopussa helppoon voittoon. Kärkisija oli Tuulia Paavolan treenattavalle uran ensimmäinen.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Marvelous Diamond kiertyi loppukaarteessa toiselle radalle ilman selkää, mistä kamppaili lopussa kakkoseksi. Keulassa väliajoin 18,5 – 18,0 – 18,5 kellottanut Global Vice jaksoi 17-lopetuksessa kolmosrahoille. Avauskierroksen hieman pääjoukosta jääneenä juossut Mirischia tavoitti pääryhmän etukaarteessa. Loppukurvissa Ari Moilasen ajokki nousi toiselle radalle ja lopetti maalisuoralla ulkoratoja pitkin kelpo otteella neljänneksi.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Ranch Ringading meni viimeisellä takasuoralla sisäradalle ja seuraili lopussa tasaisesti viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle noussut Rex Value laukkasi lyhyesti loppukaarteessa ja otti jatkossa kuudennet rahat. Ensimmäisessä kurvissa laukannut Notam Live kiri 4. ulkoa viimeisille rahoille.

Hiioppi aloitti kautensa murskavoitolla

Kolmannen lähdön paras oli tauolta palannut lahjakkuus Hiioppi. Jukka Kauppisen ohjastama ja valmentama Kriterium-kakkonen kiihdytti keulapaikalle, missä veti väliajoin 35,5 – 31,5 – 27,5. Maalisuoralla 27-lopetuksessa Hiioppi oli täysin ylivoimainen ja aloitti 5-vuotiskautensa tyylikkäällä voitolla. Oriin ura pitää sisällään kuusi starttia, joista neljä on päättynyt voittoon. Kolmen parhaan joukosta Hiioppi ei ole toistaiseksi lipsahtanut ulos.

Viimeisen takasuoran alussa kaukana kulisseissa 2. ulkona juossut Rojaali nousi kolmannen kiertoon ja eteni loppukurvissa sijalle kolme. Maalisuoralle kaarruttaessa Rojaalin sijoitus parani yhden pykälän verran ja Veli-Matti Kangasluoman ajokki kuittasi kakkosrahat. 2. sisällä ravannut Kansainvälinen sijoittui taustalla kolmanneksi. 3. ulkona juossut Humu-Liisa nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja kipusi loppukaarteessa neljänneksi. Sijoitus pysyi samana maaliin saakka, vaikka tamma heittikin lopussa hyvän haasteen kolmanneksi sijoittuneelle. Jamas Viljo ja Taika-Tähkä ottivat taustalla viimeiset rahat.

Hymynkare jyräsi kärkeen

Toto5-avauksessa paras oli Ari Moilasen ohjastama Hymynkare. Ori juoksi sisärataa pitkin viidennellä sijalla, mistä vaihtoi etusuoralla toiselle radalle ja jatkoi lopulta 3. ulkona. Viimeisellä takasuoralla Hymynkare jatkoi kolmannelle radalle, mistä heitti loppukaarteessa neljännelle. Maalisuoralla Tero E Mäenpään valmennettava kiri mukaan voittotaistoon ja niittasi loppumetreillä kärkeen. Ykkössija oli oriille uran kahdeksas ja kuluvan kauden toinen. Voittotulokseksi kirjattiin hyvä noteeraus 24,8ke.

Loppukaarteeseen tultaessa 2. ulkoa kolmannelle radalle hakeutunut Uljas Suomalainen punnersi hyvin kakkoseksi. Alun johtanut ja jatkossa 2. sisällä juossut Turon Linda vaihtoi etusuoralla toisen radan veturiksi. Tamma teki siitä sinnikkään esityksen ja tsemppasi kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Sarsis jaksoi piikkipaikalta neljänneksi. Etusuoralla taustalla laukan ottanut Naputus tuli juosten perille ja ehti kulisseissa viidenneksi. Lover oli taustalla tasainen kuudes ja kaukana kulisseissa Ponnen Aatos riitti sisäratajuoksun päätteeksi viimeisille rahoille. Paljon pelattu Oiva-Sointu otti keskijoukoissa toivottoman laukan reilut 1500 jäljellä ja menetti pelin.

Talladega Ranger kiri ykköseksi

Toisessa Toto5-kohteessa voittoa juhli Tommi Kylliäisen naruttelema Talladega Ranger. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä se navigoi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Talladega Ranger eteni kärkihevosen rinnalle ja runttasi maalisuoralla helposti yliotteen raviaan kadottaneesta Summer Seasonista. Voitto oli 4-vuotiaalle kuluvan kauden ja samalla myös koko uran kolmas. Voittotulos 15,4ake jää vain kymmenyksen ruunan omasta ennätyksestä.

Viimeisellä takasuoralla aivan porukan hänniltä kiriin heittänyt Santo Grial tykitti vahvasti kakkoseksi. Etusuoran päässä kirinsä 5. ulkoa alottanut Amour Amiko kamppaili sinnikkäästi kolmanneksi. Sisäradan jonon hänniltä loppukaarteessa ulos noussut Teresa Max lopetti neljänneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Castor Troy menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla, mutta sinnitteli jatkossa taustalla kohtalaisesti viidenneksi. Keulassa juossut Westcoast Deimos jäi loppukaarteessa alakynteen ja riitti lopussa kuudenneksi. Rosegirl ei löytänyt edellisen takaa kiriluukkua. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa hyökännyt ja loppukaarteessa keulaan edennyt Summer Season haparoi maalisuoran alussa ja otti jatkossa uuden laukan. Ari Moilasen ajokki hylättiin, laukkaan paloi totosija.

Cavalier Brodde dominoi keulapaikalta

Toto5-kolmosessa voiton vei koko matkan johtanut Cavalier Brodde. Ruuna puolusti sisäradan paikaltaan keulat ja kellotti väliajoin 17,0 – 16,5 – 15,0. Maalisuoralla Cavalier Brodde irtosi 12-lopetuksessa tyylikkääseen voittoon. Ykkössija oli Hannu Torvisen ajokille jo kauden neljäs. Koko uran puitteissa Juho Ihamuotilan valmennettava on napannut yhdeksän ykkössijaa.

2. sisällä juossut Pope seuraili turvallisen välimatkan päässä kakkoseksi, Cicciolina Sisu kamppaili johtavan rinnalta kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin noussut Sentry jatkoi loppukaarteessa neljännelle radalle ja lopetti ulkoratoja pitkin ihan asiallisella otteella neljänneksi. Puce Tanic E. seuraili 3. sisältä viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä ulos noussut Tumble Dryer lopetti taustalla ulkoratoja pitkin mukavalla otteella, vaikkei pystynytkään kuittamaan kuin kuudennet rahat.

Loppukaarteessa 4. sisältä toiselle radalle noussut Hell Broke Luce ei päässyt lopussa etenemään vapaasti ja joutui tyytymään viimeiseen rahasijaan. Suosikkeihin lukeutunut Still Loving You juoksi 4. ulkona, mistä otti reilut 500 jäljellä toivottoman laukan.

Notable kamppaili voittoon

Toto5-pelin neljäs kohde meni Antti Teivaisen ohjastaman Notablen nimiin. Ruuna väijyi 2. ulkona, mistä pääsi nousemaan loppukaarteessa hyökkäykseen kolmannelle radalle. Maalisuoran alussa Notable ei näyttänyt voittajalta, mutta sai jatkossa Teivaisen kannustaman isompaa pykälää silmään ja työntyi vielä niukkaan voittoon. Ykkössija oli Tapio Mäki-Tulokkaan suojatille kauden toinen ja uran yhdeksäs.

Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa hyökännyt Sweet Surviver kiri kakkosrahoille, Burnhill’s Luck oli johtavan rinnalta sinnikäs kolmas. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle päässyt Wall In Carlina löysi myöhään vapaat kiritilat ja tuikkasi terävästi neljänneksi. Keulassa väliajoin 13,0 – 15,5 – 15,0 kellottanut Expanse’s Tornado riitti 13-lopetuksessa viidenneksi. 3. ulkona matkustanut Westcoast Huey nousi maalisuoran alussa kirikaistoille ja lopetti tasaisesti kuudenneksi. Mack Swindler kuittasi sisäratareissun päätteeksi viimeiset rahat.

Teivainen triplasi, Mäki-Tulokas tuplasi

Myös Toto5-pelin päätöskohde mentiin Antti Teivaisen ja Tapio Mäki-Tulokkaan komennossa, kun El Senor Deo johti alusta loppuun. Ruuna lähti liukkaasti matkaan ja kiihdytti keulapaikalle. Matkavauhti pysyi maltillisena ja väliajoiksi kellotettiin 19,0 – 21,5 – 18,5. Maalisuoralla El Senor Deo vastaili 12-lopetuksessa varmaan voittoon. Kärkisija oli ruunalle kauden ensimmäinen ja uran toinen. Antti Teivaiselle ykkössija oli illan kolmas.

Loppukaarteessa 2. sisältä kirikaistoille hakeutunut Gashaw Boko lopetti toiseksi, Callela Einstein oli keulan rinnalta sitkeä kolmas. 4. ulkona ravannut Aspenhill’s Apache nousi maalisuoralla kiriin ja lopetti neljänneksi. Etukurvissa 5. ulkoa kiriin heittänyt M.J.’s Pearl punnersi taustalla viidenneksi ja BWT Duracell oli 2. ulkoa tasainen kuudes. Viimeisessä ulkona ravannut Bella Bloom kiri aivan ulommaisena viimeisille rahoille. Ranch Qluisa ei saanut lopussa taustalla kunnollista kirimahdollisuutta. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle nousseen Indi Bandin kirivaihe ei mennyt nappiin ja kisa pilaantui lopulta laukkaan maalisuoralla.

Smiley Match vakuuttava

Illan päätöslähdössä voitto meni Niki Finnströmin ohjastamalle Smiley Matchille. Tamma nousi ensimmäisellä takasuoralla 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni takakaarteessa toisen radan veturiksi. Päätöspuolikkaan alussa Smiley Match jyräsi kärkeen ja lähti lopussa karkuun. Christa Packalenin suojatin uran kolmas voitto irtosi oikein helppoon tyyliin ja ennätys korjaantui lukemiin 16,8ake.

Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Wivian Pii lopetti kakkoseksi. Keulassa 11,5-avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut Iraklis otti 11,5-lopetuksessa kolmosrahat. Queen Of The World kiri 2. ulkoa neljänneksi. Ensimmäisessä kaarteessa laukannut Instatag otti jatkossa sisäratajuoksun päätteeksi viidennet rahat. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle noussut Donskoi puristi kuudenneksi, taustalla Langen’s Isis kuittasi viimeiset rahat.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

www.spesial.fi

No event found!