Teivossa ravattiin itsenäisyyspäivänä yhdeksän lähdön sunnuntairavit. Toto5-kohteissa Hannut Torvinen ja Korpi ajoivat kaksi voittoa mieheen. Torvisen täysosumat tulivat Touch Me Toolla ja Mattilan Miinalla. Korvelle kultaa toivat oman tallin Langen’s Airborne ja Janis Joplin Boko. Tallin supersunnuntain täydensi montén voittanut Guilty Pleasure. Oikean Toto5-rivin viides lenkki oli Seppo Markkulan naruttelema Mickan. Myös Markkula ajoi kaksi voittoa, toisen täysosuman toi Pate Pollea.

Pate Pollea kamppaili niukkaan voittoon

Ravien avauslähdössä voiton vei Seppo Markkulan luotsaama Pate Pollea. Ruuna lähti etusuoralla aivan porukan hänniltä kolmannen kiertoon ja eteni etusuoran päässä kuudenneksi. Viimeisellä takasuoralla Pate Pollea hakeutui uudestaan kirikaistoille ja kipusi loppukurvissa kärkiparin kupeelle. Maalisuoralla Martti Hämäläisen valmennettava hankki yliotteen sisäpuolellaan juosseista, mutta sai vielä lopussa tiukan haasteen ulkoa kirineeltä Kulta Ilpo Piiltä, pitäen tämän kuitenkin niukasti kurissa. Ykkössija oli Pate Pollealle uran kolmas.
Johtavan takaa maalisuoralla ulkoradoille hakeutunut Kulta Ilpo Pii lopetti terävästi kakkoseksi ja hävisi vain niukasti voittajalle. Viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä toiselle radalle noussut Rehulan Suvi jyräsi maalisuoralla kärkeen, muttei pystynyt enää lopussa vastaamaan ulkoa rynnistäneille. Matti Rehulan ajokki tsemppasi kuitenkin asiallisesti kolmanneksi. Viimeisen takasuoran alussa viidennellä sijalla sisäradalle pudottanut Isosalon Isku nousi loppukurvissa uudestaan toiselle radalle ja punnersi lopussa tasaisesti neljänneksi. Etusuoralle kaarruttaessa 2. ulkoa hyökännyt Pihlajan Vellamo kiertyi etusuoralla kärkipaikalle, mistä taipui lopussa viidenneksi. 3. sisältä maalisuoralla toiselle radalle vaihtanut Tuli-Liisis lopetti viimeisille rahoille.

Guilty Pleasure paras monté-lähdössä

Toisena lähtönä ajetun lämminveristen montén vei nimiinsä Jenni Kaijan ratsastama Guilty Pleasure. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä nousi etusuoralla kolmannen kiertoon ja nousi päätöskierroksen käynnistyessä kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla Guilty Pleasure nousi toiselle radalle ja haki reilut 500 jäljellä johtopaikan haltuunsa. Jatkossa kaikki oli Hannu Korven valmennettavalle oikein helppoa ja se karkasi selvään voittoon. Ykkössija oli Guilty Pleasurelle kauden ensimmäinen ja uran neljäs.
Etusuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Johnny Flame nousi viimeisen takasuoran alussa toista rataa pitkin kolmanneksi. Päätöspuolikkaan käynnistyessä ruuna kipusi kakkoseksi ja seuraili ylivoimavoittajan takana hyvin perille. Muut jäivät tosi kauas. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Fillyjonka Fellow menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla ja tippui jatkossa kärkiparin kyydistä. Tamma oli lopulta taustalla tasainen kolmas. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle noussut Lovely Girl lopetti ulkoratoja pitkin ihan asiallisesti neljänneksi. 2. sisällä juossut Yerba K.A. ei pysynyt matkalla vetoapunsa peesissä. Maalisuoran alussa ori nousi taustalla ulkoradoille ja lopetti kohtalaisesti viimeisille rahoille. Pelihevosista Leon ja D.D.’s Hitman esiintyivät vaisusti.

Robert kiersi kaikki

Kolmannessa koitoksessa paras oli Olli Koivusen ohjastama Robert. Ruuna juoksi 3. sisällä, mistä jäi etukaarteessa 4. sisälle. Viimeisellä takasuoralla Robert virui taustalla tukalissa asemissa vetämättömässä selässä, kunnes pääsi reilut 500 jäljellä nousemaan vapaille väylille aivan porukan hännillä. Maalisuoraa Harri Koivusen valmennettava pommitti parhaalla otteella ja ehti vielä 22-lopetuksessa varmaan voittoon hyvän kirin päätteeksi. Ykkössija oli ruunalle uran ensimmäinen.
Maalisuoran alussa 2. ulkoa kiriin noussut Photo Smile lopetti asiallisesti kakkoseksi. Etusuoralla kolmannen radan kautta toiselle radalle ilman vetoapua kiertynyt Fango Jett pudotti etukaarteessa 2. sisälle. Maalisuoran alussa Erkki-Pekka Mäkisen ajokki peri keulapaikan ja kamppaili lopussa tasaisesti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle radalle vaihtanut Blue Patrik tuli ihan kohtalaisella otteella perille ja kuittasi nelosrahat. Lopussa 2. sisältä myöhään tilat saanut Thundergirl oli tasainen viides. Keulassa juossut The Story laukkasi maalisuoran alussa ja menetti todennäköisen kärkisijan. Raville selvittyään Antti Veteläisen ajokki kuittasi viimeiset rahat. Satah puolestaan laukkasi maalisuoralla kärkitaistosta hylkyyn.

Touch Me Too jyräsi ykköseksi

Neljännessä lähdössä paras oli Hannu Torvisen ohjastama Touch Me Too. Tamma heitti etusuoran avautuessa 2. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni suoralla toisen radan veturiksi. Maalisuoralla Touch Me Too jyräsi johtoon ja piti lopussa hyvää haastetta heittäneen Jetset Vicen maaliin saakka kurissa. Voitto oli Anna Sulinin valmennettavalle uran ensimmäinen.
Maalisuoran avautuessa 2. ulkoa kirimerkin saanut Jetset Vice kiri hyvin kakkoseksi. Maalisuoralla 2. sisältä toiselle radalle noussut Fixit tuikkasi sisäkautta asiallisesti kolmanneksi. Viimeisen takasuoran alussa aivan porukan hänniltä kiriin lähtenyt Quite A Rock jyräsi asiallisella otteella perille saakka ja riitti neljänneksi. Keulassa väliajoin 17,0 – 19,5 – 19,5 kellottanut Langen’s Motörhead tippui 15-lopetuksessa viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä ulos noussut Quell kiri taustalla kohtalaisesti viimeisille rahoille. Taustalla Devil Step kiri porukan hänniltä asiallisella otteella perille ja oli sijoitustaan jonkin verran terävämpi.

Mattilan Miina täysin murskaava

Viidennessä lähdössä, toisessa Toto5-kohteessa Hannu Torvinen jatkoi voittokulkuaan, kun Mattilan Miina oli keulapaikalta murskaava. Tamma eteni ensimmäisessä kaarteessa keulaan ja jatkoi 28-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen täyden tonnin 28,5-lukemiin. Kolmannen puolikkaan Mattilan Miina kellotti 27,5-vauhtia ja oli 24-lopetuksessa täysin vailla vastusta. Heikki Torvisen valmennettavan uran yhdeksäs voitto irtosi upealla tyylillä.
Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa hyökännyt Pilskeri nousi loppukaarteessa kakkoseksi ja piti taustalla asemansa maaliin saakka. 2. ulkona juossut Humu-Liisa puristi lopussa kolmanneksi. Velaksin kiri 5. ulkoa kantoi nelosrahoille. Loppukurvissa porukan hänniltä kiriin hakeutunut Ohikiitävä lopetti asiallisella otteella viidenneksi. 3. sisällä pitkään pussissa virunut Villihiisi laukkasi loppukaarteessa, juuri kun oli löytämässä kiriluukun. Raville selvittyään Seppo Markkulan ajokki lopetti vielä hyvin viimeisille rahoille.
Pelihevosista Amoriini taipui johtavan rinnalta aivan hännille. Paljon pelattu Laari kiersi pitkään kolmatta rataa, kunnes pudotti etukaarteessa toisen radan jonon häntään. Jatkossa tamma menetti otteen muusta porukasta ja keskeytti kulisseissa.

Mickan irtosi selvään voittoon

Kuudennessa lähdössä ykkösrahat kuittasi Seppo Markkulan ohjastama Mickan. Tamma eteni ensimmäisen takasuoran alussa kärkeen ja kellotti piikkipaikalla väliajoin 15,0 – 16,5 – 17,0. Maalisuoralla 20-lopetuksessa Mickan hallitsi tapahtumia aivan miten tahtoi ja nappasi uransa neljännen voiton. Ykkössija oli Marjukka Iltasen valmennettavalle kolmas peräkkäinen.
Toista rataa ilman vetoapua juossut Astrum oli hyvä kakkonen, muttei mahtanut mitään voittajalle. 2. sisältä maalisuoran alussa toiselle radalle noussut Mad Joking Boy seuraili taustalla kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla viidennellä sijalla toiselle radalle noussut Love You Desiree kipusi jatkossa neljänneksi ja piti sijoituksensa maaliin saakka, kuitaten samalla viimeiset rahat. Pelihevosista Gabriel Barsk otti takakaarteessa 3. ulkoa laukan ja keskeytti.

Langen’s Airborne puristi lopussa niukkaan voittoon

Seitsemäs lähtö oli Hannu Korven ohjastaman ja valmentaman Langen’s Airbornen heiniä. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä sai viimeisen takasuoran alussa kirimerkin. Loppukurvissa Langen’s Airborne kiertyi keulahevosen ulkopuolelle, mistä jyräsi loppumetreillä niukasti kärkeen. Voitto oli Langen’s Airbornelle kauden neljäs.
Takakaarteessa keulahevosen laukatessa vetovastuun perinyt Redhot Tap Dancer irtosi lopussa voittotaistoon Langen’s Airbornen kanssa ja kamppaili loppuun saakka tiukasti ykkösrahoista, jääden kuitenkin niukasti kakkoseksi. Sultan Journey kiri 4. ulkoa hyvin perille ja kuittasi kolmosrahat. Langen’s Cza Cza sinnitteli 2. sisältä neljänneksi. Dust Collector tuli porukan perältä juosten maaliin ja riitti viimeisille rahoille. Paljon pelattu Hill Yes laukkasi takakaarteessa johtopaikalta ja keskeytti.


Janis Joplin Boko huipensi Hannu Korven sunnuntain
Myös kahdeksas lähtö meni Hannu Korven valmennustalliin, kun Janis Joplin Boko vei voiton. Tamma juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi päätöspuolikkaan alussa kärkeen. Maalisuoralla Janis Joplin Boko vastaili hallittuun voittoon. Ykkössija oli Korven ajokille kauden ensimmäinen ja uran kolmas.
Loppukaarteessa 2. ulkoa 2. sisälle siirtynyt Quattro Tilly yritti lopussa heittää haastetta voittajalle, mutta ohi ei ollut asiaa. Jari Kinnusen ajokki kuittasi kakkosrahat asiallisen esityksen päätteeksi. Viimeisen takasuoran alussa toisen radan jonon hännillä asemiaan väsyvän takana menettänyt Catahecassa Zest nousi jatkossa toiselle radalle ja tuli taustalla hyvin perille. Krampus teki aivan porukan hänniltä asiallisen kirin ja nousi lopussa viidenneksi.
Etusuoralle kaarruttaessa taustalta kiriin heittänyt Oilsheik tuli ihan kelvollisesti maaliin saakka ja kuittasi jäännösrahoja. Etusuoralla taustalta kolmannen radan letkaan liittynyt Wall In Carlina punnersi taustalla asiallisen esityksen päätteeksi viimeisille rahoille. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Coldspring pakitteli alussa hännille ja jätettiin lopulta tylysti viimeiseksi.

Rehulan Huvi kamppaili voittoon

Ravien päätöslähdössä paras oli Antti Veteläisen ohjastama Rehulan Huvi. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja eteni jatkossa uuteen selkään, jälleen 2. ulos. Loppukurvissa kolmas rata kutsui jälleen Rehulan Huvia ja maalisuoralla ruuna jyräsi varmoin ottein kärkeen. Voitto oli Kai Koskisen valmennettavalle uran neljäs ja kuluvan kauden kolmas.
Keulassa väliajoin 35,5 – 33,0 – 30,5 kellottanut Tarling kamppaili 32-lopetuksessa kakkoseksi. 2. sisältä maalisuoralla kirikaistoille hakeutunut Kukkarosuon Veera lopetti mukavasti kolmanneksi. Lähtösuoralla laukannut Ekosalama juoksi jatkossa 4. ulkona ja nousi viimeisellä takasuoralla taustalla kolmannen kiertoon. Maalisuoralla Patri Filatoffin ajokki seuraili taustalla ihan asiallisella otteella neljänneksi.
Reissari riitti taustalla sisäratajuoksun päätteeksi viidenneksi, se peri pari sijaa vastustajien laukkojen myötä. Palopäällikkö ja Y.P. Son nousivat taustalla kahden hylkäyksen myötä jäännösrahoille. Erkkaus laukkasi maalisuoralla voittotaistosta hylkyyn. Taustalla Vietävän Ekotar kiri laukkojen rasittamana asiallisella otteella perille ja olisi saanut jäännösrahoja, mutta hylättiin liioista laukoista.
