Close

Teivon raviraportti 5.11.2021

Teivossa ravattiin perjantaina yhdeksän lähdön iltaravit. Toto4-kohteissa voitot menivät Zen Fondantille, Gal Gadot Racingille, Suvionnille ja Light Upille. Viimeksi mainitun valmentaja Hannu Korpi oli illan kaksoisvoittaja, kun Langen’s Airbourne debytoi voitokkaasti montélähdössä.

Langen’s Airborne debytoi voitokkaasti montéssa

Ravit käynnistyivät lämminveristen montén merkeissä. Voittoon ravasi Anette Antti-Roikon ratsastama Langen’s Airborne. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä jäi loppukaarteessa ilman vetoapua ja eteni keulaan siirtyneen Donato Hyrdehöj’n rinnalle. Maalisuoralla Langen’s Airborne jyräsi kärkeen ja otti lopulta ylivoimaisen voiton. Ykkössija oli montéssa debytoineelle Hannu Korven valmennettavalle kauden neljäs.

Ensimmäisen takasuoran alussa vastustajan laukan myötä keulapaikan perinyt Make Me Rich menetti loppukaarteessa paikkansa ja tippui kolmanneksi. Maalisuoraa tamma kiri toista rataa pitkin asiallisesti ja punnersi vielä kakkoseksi. Johtavan takana juossut Shackhills Thunder jäi loppukaarteessa 3. sisälle, mistä nousi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti asiallisesti kolmanneksi.

Päätöspuolikkaan käynnistyessä johtavan rinnalta kärkeen edennyt Donato Hyrdehöj jäi maalisuoralla voittotaiston osalta alakynteen ja putosi jatkossa neljänneksi. 4. ulkona juossut Catahecassa Zest kipusi loppukurvissa viidenneksi ja piti asemansa maaliin saakka. Taustalla Dreamy Chip ja Ramble On kuittasivat viimeiset rahat, selvästi edellisille häviten. Paljon pelattu The Story laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa kärkipaikalta hylkyyn.

Saxgirl avasi uransa voittosaldon

Toisessa lähdössä ykkösrahat kuittasi Jukka Torvisen ohjastama Saxgirl. Tamma piti sisäradalta keulapaikan hallinnassaan ja kellotti väliajoin 20,5 – 19,5 – 18,0. Maalisuoralla 19,5-lopetuksessa Aimo Vuorisalon valmennettava vastaili varmaan voittoon. Ykkössija oli toista kertaa kilpailleelle nelivuotiaalle uran ensimmäinen.

Toisen radan jonossa neljäntenä juossut Carmenere pääsi viimeisellä takasuoralla 2. ulos, mistä iski kiriin loppukurvissa. Maalisuoralla Antti Veteläisen valmennettava nousi asiallisen kirin päätteeksi toiseksi. Maalisuoran avautuessa johtavan takaa toiselle radalle noussut Miss Miramis lopetti kolmanneksi. Loppukaarteessa 4. sisältä ulos noussut New Grove Xtime kiri taustalla tasaisesti neljänneksi, häviten selvästi edellisille.

Seventeenmiledrive oli 3. sisältä tasainen viides. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa laukannut Dybala nousi jatkossa taustalla viimeisille rahoille. Ensimmäisellä takasuoralla johtavan rinnalta laukannut Le Lovetail hylättiin jatkossa taustalla liioista laukoista.

Aliison jyräsi kärkeen

Kolmannen lähdön vei nimiinsä Jere Kiveisen ohjastama Aliison. Tamma tavoitti viimeisen takasuoran alussa kärkiryhmän ja eteni sijalle neljä. Loppukurvissa Aliison nousi 2. ulkoa kirikaistoille ja jyräsi loppumetreillä kärkeen. Voitto oli Meri Elomaan valmennettavalle uran toinen.

Keulassa väliajoin 46,0 – 40,0 – 37,0 kellottanut Mauskeri riitti 35-lopetuksessa toiseksi. Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Aureelia lopetti maalisuoralla kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua ravannut Saran Hurling kamppaili lopussa kärkiryhmästä neljänneksi.

Kaukana taustalla laukan rasittama Sarita Hem otti viimeiset rahat. Muista pelihevosista Tuurin Tuli laukkasi takakaarteeseen mentäessä 2. sisältä ja hylättiin jatkossa liioista laukoista.

Shelby Ray vahva johtavan rinnalta

Amatööri-kokelasliigan osalähdössä Tuukka Varis narutteli voiton Shelby Rayn rattailla. Tamma juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi maalisuoralla varmaan voittoon sinnikään esityksen päätteeksi. Keulahevosen laukka loppusuoran avautuessa toki tasoitti tietä varsin merkittävästi. Voitto oli Minttu Mäkisen valmennettavalle uran toinen.

Loppukaarteessa 3. ulkona kirikaistoille heittänyt Up Easy jyräsi taustalta vahvasti kakkoseksi. 3. sisältä loppukurvissa 2. sisälle edennyt Tiara C.D. oli tasainen kolmas. Loppukaarteessa sisäradan jonon hänniltä ulos noussut Redskin Do tuikkasi kohtalaisella otteella loppua ja otti nelosrahat. 2. sisältä loppukaarteessa toiselle radalle noussut What’s Up Cloud tuli loppua tasaisesti ja oli viides, kuitaten samalla viimeiset rahat. Pelihevosista Hopefully Quick otti lähtölaukan ja menetti mahdollisuutensa. Suosikki Silk Bullet puolestaan laukkasi loppukaarteessa johtopaikalta.

Eetu Rols karkasi selvään voittoon

Viidennessä lähdössä ykkösrahat kuittasi Jukka Kauppisen ohjastama ja valmentama Eetu Rols. Ruuna lähti viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirikaistoille ja eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle. Maalisuoralla Eetu Rols karkasi vastustajiltaan ja otti kauden toisen voittonsa.

Loppukaarteessa 2. ulkona hieman asemiaan menettänyt Kretonki siirtyi jatkossa sisäradalle, mistä löysi maalisuoralla kiritilat ja lopetti toiseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulos noussut Annan jyräsi asiallisella otteella kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla kolmannelta sijalta laukannut Vuaran Viima paikkasi jatkossa erheensä hyvin ja kiri taustalla neljänneksi. Pelihevosista Venlan Vekkuli taipui johtopaikalta viidenneksi.

Zen Fondant kamppaili niukkaan voittoon

Kuudennessa lähdössä paras oli Mauno Laurilan ohjastama Zen Fondant. Ruuna lähti viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirikaistoille ja jyräsi maalisuoralla voittotaistoon Olwingin kanssa. Loppumetreillä Seppo Siikalan valmennettava työntyi niukasti kärkeen ja nappasi uransa kolmannen voiton.

Keulassa reipasta tahtia viilettänyt Olwing kellotti väliajoin 11,0 – 13,5 – 21,5 ja kesti 20-lopetuksessa hyvin toiseksi. Etukaarteessa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Nicce Mour meni loppukaarteessa 2. sisälle, mistä kiri lopussa tasaisesti kolmanneksi. Mahani kiri 5. ulkoa kohtalaisesti neljänneksi. Like Di Serafino pujotteli aivan porukan hänniltä asiallisesti viidenneksi.

Taustalla Wild Mind kiri ulkoratoja pitkin asiallista kyytiä perille ja kuittasi jäännösrahat. Pelihevosista Shalomin menovesi ehtyi jo varhain, kaikki ei tainnut olla kunnossa. Sisäratareissun päätteeksi kolmanneksi tuikannut Tiptop Avenger hylättiin radalta poistumisen vuoksi.

Gal Gadot Racing esiintyi väkevästi keulan rinnalta

Seitsemäs lähtö meni Juha Utalan ohjastaman ja valmentaman Gal Gadot Racingin nimiin. Tamma juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä teki oikein väkevän esityksen ja runttasi maalisuoralla 13-lopetuksessa tyylikkäästi kärkeen. Voitto oli viime aikoina laukkoihin pilanneelle tammalle kauden kolmas ja koko uran seitsemäs.

Viimeisen takasuoran alussa 4. ulkoa kiriin lähtenyt Rarity Red jyräsi vahvasti kakkoseksi. Maalisuoralla 2. sisältä ulos noussut Ratu Release lopetti asiallisesti kolmanneksi. Zizzy Highness lopetti 3. sisältä ihan mukavalla otteella neljänneksi. Cheri Sane kiri toisen radan jonon hänniltä kelvollisella otteella maaliin saakka ja otti tasaisesta rintamasta viidennet rahat. Masterstroke Aria oli 2. ulkoa hieman tasapaksu ja kuittasi viimeiset rahat. Twinquit ja Volume Ace jäivät tasaisesta rintamasta niukasti ilman rahaa. Bombard taipui johtopaikalta kymmenenneksi.

Suvionni ylivoimainen keulapaikalta

Kahdeksannessa lähdössä voittoon ravasi Jarmo Saarelan ohjastama Suvionni. Ruuna ravasi keulapaikalla ja kellotti väliajoin 33,0 – 31,0 – 29,0. Maalisuoralla Suvionni hallitsi tapahtumia 29-lopetuksessa ja voitto irtosi lopulta ylivoimaiseen tyyliin, kun kakkossijassa kiinni ollut Fiori laukkasi. Ykkössija oli Juhani Inkisen valmennettavalle uran toinen.

Kierros jäljellä 2. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Viimavirta eteni jatkossa uudestaan toista rataa pitkin ja kipusi viimeisellä takasuoralla viidenneksi ja loppukaarteessa neljänneksi. Maalisuoralla Esa Holopaisen ajokki puristi ylivoimavoittajan takana kakkoseksi.

Etusuoran päässä 4. sisältä toisen radan veturiksi noussut Apilan Muisto meni loppukaarteessa sisäradalle ja riitti jatkossa tasaisen esityksen päätteeksi kolmanneksi. Apteekkari ja Briima kirivät taustalla selvien erojen lähdössä viimeisille rahasijoille. Fiorin varma kakkossija vaihtui maalisuoran laukkaan.

Light Up nosti Hannu Korven kahden voiton kerhoon

Ravien viimeisessä lähdössä ykkösrahat kuittasi Hannu Korven ohjastama ja valmentama Light Up. Ori sai johtavan takaa myöhään kiritilat, mutta ehti vielä terävällä spurtilla hallittuun voittoon. Ykkössija oli Light Upille kauden ja samalla myös koko uran viides.

Keulassa väliajoin 16,0 – 17,5 – 19,0 kellottanut The Revenant jaksoi 16-lopetuksessa toiseksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kiriin heittänyt Hope Sunrise lopetti hyvin kolmanneksi. Jetset Vice kiri 2. ulkoa tasaisesti neljänneksi ja kuittasi viimeiset rahat. Nashville Nancyn kirivaihe 3. sisältä ei mennyt nappiin ja voimia jäi todennäköisesti varsin reilustikin varastoon. Paljon pelattu Gutsy Cobbler taipui johtavan rinnalta kuudenneksi.

Teksti: Harri Haavisto, kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special

No event found!