Teivossa kisailtiin tiistai-iltana kahdeksan lähdön iltaravit. Tutkapari Juuso Holttinen – Iikka Nurmonen oli vahvassa vedossa ja nappasi voitot Flavianolla sekä One Break Brolinella. Jälkimmäisen lisäksi oikean Toto5-rivin muodostivat voitosta voittoon marssiva Aika-Valtti, johtavan takaa kärkeen kirinyt Elaiza Camto, vahvasti kierrellyt Burnhill’s Luck sekä murskaava Might Be Romeo.
Beach Girl tykitti voittoon
Illan avauslähdössä paras oli Olli Koivusen ohjastama Beach Girl. Tamma juoksi 3. sisällä, mistä löysi loppukaarteessa väylät vapauteen. Maalisuoralla Harri Koivusen valmennettava sai ison vaihteen silmään ja tykitti loppua selvästi parasta kyytiä, vyöryen loppumetreillä niukkaan voittoon. Ykkössija oli Beach Girlille uran ensimmäinen ja samalla syntyi uusi ennätystulos 18,4ke.
Loppukaarteeseen tultaessa 2. ulkoa kiriin lähtenyt ja loppukurvissa johtavan kupeelle kiertynyt Artsi kamppaili lopussa kakkoseksi. Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Happy Joy lopetti tasaisesti kolmanneksi. Keulassa väliajoin 22,5 – 21,5 – 19,0 kellottanut Albino King putosi 16-lopetuksessa neljänneksi. Demigodin tasainen kiri 3. ulkoa kantoi viidennelle sijalle. Taustalla Silenos Speyburn oli tasainen kuudes ja toista rataa ilman vetoapua juossut Andy Starlet riitti viimeisille rahoille. Suosikkeihin lukeutunut Raven laukkasi alussa ja hylättiin jatkossa väärän askellajin vuoksi.
Flaviano kamppaili vahvasti
Toisessa lähdössä voiton vei Iikka Nurmosen ohjastama Flaviano. Ruuna juoksi 3. sisällä, mistä nousi reilut 1200 jäljellä toiselle radalle. Viimeisellä takasuoralla Flaviano jäi ilman vetoapua, mistä jyräsi maalisuoralla väkisin ykköseksi. Voitto oli Juuso Holttisen valmentamalle nelivuotiaalle uran kolmas.
Keulassa väliajoin 17,0 – 22,5 – 16,5 kellottanut Rocktown Inspector kamppaili 14,5-lopetuksessa toiseksi. 2. sisältä maalisuoralla kiriin hakeutunut Typhoonsky lopetti kolmanneksi. 3. sisällä matkustanut Crossfire Alley seuraili lopussa kiertelemättä neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle vaihtanut El Mejor oli tasainen viides ja kuittasi viimeiset rahat.
Ruopas paikkasi hienosti alkulaukkansa
Kolmannessa lähdössä voiton vei Antti Tupamäen ohjastama ja valmentama Ruopas. Ori otti alussa laukan ja putosi taustalle. Jatkossa Ruopas eteni 4. sisälle, mistä vaihtoi etusuoralla 2. ulos. Loppukurvissa Ruopas nousi kolmannelle radalle ja jyräsi maalisuoralla hallittuun voittoon. Ykkössija oli oriille uran viides.
Ensimmäisessä kaarteessa keulapaikasta taistellut, mutta laukannut Kuutti juoksi jatkossa 3. sisällä, mistä nousi etusuoralla vetämään toisen radan jonoa. Loppukaarteessa Kuutti hankki yliotteen keulahevosesta, muta joutui maalisuoralla tyytymään kakkossijaan. Maalisuoralle kaarruttaessa 2. sisältä toiselle radalle noussut Siirin Hilla seuraili tasaisesti kolmanneksi. Humu-Liisa kiri taustalla neljänneksi, Villi-Riikka taipui johtopaikalta viimeisille rahoille.
Kaikki helppoa One Break Brolinelle
Toto5-avaus meni One Break Brolinen nimiin. Iikka Nurmosen ajokki lähti lujaa liikkeelle ja valtasi kiihdytyksessä keulapaikan. 13-avauksen jälkeen One Break Broline jatkoi täyden kierroksen 13,5-vauhtia ja piti reippaassa 12-lopetuksessa helppoon voittoon. Nurmoselle ja valmentaja Juuso Holttiselle ykkössija oli illan toinen.
Axel Foley seuraili 2. sisältä hyvin kakkoseksi ja Brand New Key kiri 3. sisältä kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla taustalla sisäradan jonon hänniltä toiselle noussut Mr Big Star kiri taustalla mukavasti nelosrahoille. Loppukaarteessa sisäradalta kirikaistoille hakeutunut Denver Brodde lopetti asiallisella otteella viidenneksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa kiriin heittänyt Questionmark Me tuli tasaisella otteella perille ja oli kuudes maalissa. Anything For You taipui johtavan rinnalta seitsemänneksi.
Aika-Valtti voittaa aina vaan
Toisessa Toto5-kohteessa terävin oli Esa Holopaisen ajama Aika-Valtti. Ori nousi etukaarteessa 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja jyräsi loppukaarteessa kärjen kimppuun. Suoran avautuessa Jouni Miettisen valmennettava paiskasi kärkeen ja lähti maalisuoralla karkuteille. Voitto oli oriille jo kuudes peräkkäinen, eikä se ole tänä vuonna vielä kokenut tappioita.
Lähtösuoralla taustajoukoissa laukan ottanut Taistelu Jaska tavoitti pääjoukon päätöspuolikkaan alussa ja teki taustalta vielä väkevän nousun kakkoseksi. Etusuoran päässä 2. ulkoa kiriin lähtenyt Karman Jaromir kamppaili pitkällä kirillä hyvin kolmanneksi. Keulassa väliajoin 36,5 – 35,0 – 33,0 kellottanut Taika-Trombi jaksoi 28-lopetuksessa neljänneksi. Etukaarteessa 5. ulkoa hyökännyt Hiirotar jyräsi kirinsä tasaisen asiallisesti maaliin saakka ja oli viides.
Etukurvissa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Levoton Tuhkimo ei löytänyt lopussa vapaita kiritiloja ja kuittasi kuudennet rahat. Toista rataa vailla vetoapua juossut Unnan Veitikka jaksoi seitsemänneksi. Kahdeksanneksi sijoittunut Vauhti Rols sai sisäradalta liian myöhään tilat, jossiteltavaa jäi. 2. sisällä juossut Lupori jäi pussiin ja sen oli tyytyminen viimeiseen rahasijaan.
Elaiza Camto kiitti nappireissusta
Toto5-kolmosessa voiton vei Tero Lahtisen ohjastama Elaiza Camto. Tamma juoksi 2. sisällä, mistä löysi maalisuoralla kiritilat ja spurttasi lopussa selityksittä ykköseksi, ohittaen keulassa juosseen Wind Of Victoryn. Voitto oli Elaiza Camtolle uran neljäs.
Väliajoin 14,5 – 16,5 – 16,0 kellottanut Wind Of Victory piti 15-lopetuksessa kakkoseksi. 4. sisällä viimeisellä takasuoralla asemiaan menettänyt Cappucetto tuli taustalta vinhalla otteella perille ja oli hyvä kolmas. Viimeisellä takasuoralla 5. ulkoa 3. sisälle edennyt Hazelhen Hermes nousi maalisuoralla toiselle radalle ja seuraili asiallisesti neljänneksi. Paljon pelattu Chique taipui keulan rinnalta viidenneksi.
Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle noussut, mutta jatkossa sisälle uudestaan pudottanut Teresa Max seuraili kuudenneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa hyökännyt War Child oli tasainen seitsemäs. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Fiona Journey ei pystyntyt 4. ulkoa suuremmin parantelemaan.
Burnhill’s Luck hallitsi varmoin ottein
Toto5-pelin neljännessä kohteessa paras oli Hannu Torvisen ohjastama Burnhill’s Luck. Ruuna lähti takakaarteessa 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja jyräsi päätöskierroksen käynnistyessä johtopaikalle saakka. 15-lopetuksessa Christa Packalenin valmennettava piti varmoin ottein pintansa ja nappasi kauden toisen voiton.
Loppukaarteessa 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Speak Of The Devil puristi lopussa hyvin kakkoseksi. Etusuoralla keulaan edennyt, mutta pian 2. sisälle jäänyt Expanse’s Tornado seuraili asiallisesti kolmanneksi. Millcape’s Devilin kirivaihe sisäratajuoksun päätteeksi ei mennyt nappiin, mutta terävä loppuveto toi nelosrahat.
Edward Sisu seuraili 3. ulkoa kohtalaisesti viidenneksi. Alun johtanut, mutta lopulta 4. sisälle jäänyt Wild Card S sai myöhään kiritilat ja lopetti taustalla asiallisesti kuudenneksi. Etukaarteessa 6. sisältä toiselle radalle noussut Xavier K.A. kiri taustalla viimeisille rahoille.
Might Be Romeo murskasi vastustajansa
Toto5-kierros ja illan ravit päättyivät Tapio Perttusen ohjastaman ja valmentaman Might Be Romeon voittoon. Ori lähti ensimmäisellä takasuoralla etenemään toista rataa pitkin kohti kärkeä ja jyräsi etusuoran alussa keulaan. Jatkossa kaikki oli Might Be Romeolle helppoa ja se karkasi 12,5-lopetuksessa murskaavaan voittoon. Uran viides ja kauden kolmas ykkössija irtosi täyden matkan ennätystuloksella 15,8.
Alun johtanut ja etusuoralla 2. sisälle jatkanut Majestic Missy seuraili reilun välimatkan päässä toiseksi. 3. sisältä maalisuoralla toiselle radalle noussut Stonecapes Respect lopetti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Langen’s Greyhound pudotti loppukaarteessa 2. ulos, mistä kiri lopussa asiallisesti neljänneksi.
Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle noussut After Knight menetti jatkossa asemiaan vetämättömässä selässä ja pudotti loppukaarteessa sisäradalle. Kirivaihe ei mennyt maalisuorallakaan nappiin, mutta ruuna pinkoi loppua pirteällä otteella tilat löydettyään. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa hyökännyt Hola Alejandro eteni loppukaarteessa johtavan ulkopuolelle ja jaksoi siitä lopussa kuudenneksi. Tessa Frontline kiri taustalla sisäratajuoksun päätteeksi tasaisesti viimeisille rahoille.
Teksti & ulkoasu:
Harri Haavisto
Kuvat: