Close

Teivon raviraportti 30.10.2018

Teivon tiistai-ilta oli Ari Moilasen näytöstä. Vihreäpukuinen mies Vihdistä narutteli peräti neljä voittoa. Voitot tulivat Velaksilla, So Long Suckersilla, Amoriinilla ja Popella. Myös Mika Forssilla oli hyvä ilta, kärkisijat irtosivat Jillian Bokon ja Vieskerin Virvan rattailla. Oikean Toto5-rivin täydensivät Tapio Perttusen tähtitamma Bosses Lady sekä Juha Utalan Fire Spruce, joka lähentelee jo 100 000 euron uratienestejä.

Velaks laukkojen sävyttämän suomenhevoskoitoksen terävin

Teivon ravi-ilta käynnistyi Ari Moilasen ohjastaman Velaksin voitolla. Ruuna juoksi 3. sisällä, mistä se nousi päätösringin alussa 3. ulos. Loppukaarteessa Velaks pääsi etenemään 2. ulos ja hakeutui maalisuoran avautuessa kolmannelle radalle. Maalisuoralla Lauri Inkisen suojatti punnersi tasaisesta rintamasta niukkaan voittoon. Ykkössija oli ruunalle uran ensimmäinen ja samalla syntyi uusi ennätystulos 35,2ke.

Viimeisellä takasuoralla mukaan pääjoukkoon edennyt Apteekkari lähti loppukaarteessa parantelemaan asemiaan kuudennelta sijalta ja kiri hyvin toiseksi. Takakaarteessa keulasta laukannut Tuli-Liisis juoksi jatkossa toista rataa ilman vetoapua ja tsemppasi siitä hyvin kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla pääryhmään liittynyt Stipori hakeutui loppukaarteessa 3. ulkoa kirikaistoille ja nousi maalisuoralla neljänneksi. Maalisuoran alussa 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Vempun Voitto jäi vaille kiritiloja ja oli viides maalissa. Takakaarteessa laukkojen myötä keulaan siirtynyt Laareni jaksoi kuudenneksi ja sai viimeiset rahat. Pelisuosikki Utumor oli takakaarteessa perimässä keulapaikkaa, mutta levisi laukalle. Jatkossa Santtu Raitalan ajokki taittoi taivalta 2. ulkona. Loppukaarteessa se kadotti raviaan ja laukkasi.

Jillian Boko hallitsi piikkipaikalta

Kaksivuotiaiden tammojen taistossa terävin oli Markku Niemisen valmennustallin lupaava Jillian Boko. Mika Forssin ajokki kiihdytti keulapaikalle, missä kellotti väliajoin 19,5 – 20,5 – 18,5. Maalisuoralla kaikki oli helppoa Jillian Bokolle ja tamma kontrolloi 14,5-lopetuksessa tapahtumia hyvällä tyylillä. Viimeksi uransa kakkossijalla käynnistänyt tamma noteerasi tuloksen 18,3.

2. sisällä juossut Iman Web seuraili varmasti kakkoseksi ja loppukaarteeseen tultaessa 4. sisältä 3. sisälle päässyt White Cross Esme otti kolmosrahat. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulos noussut Shalom laukkasi loppukaarteessa kärjen rinnalta ja riitti raville selvittyään neljänneksi. Etusuoran avautuessa 3. sisältä laukannut Orlando oli jatkossa kulisseissa viides maalissa.

So Long Suckers jatkaa tappioitta

Kolmannen lähdön vei nimiinsä Ari Moilasen ohjastama So Long Suckers. Aripekka Pakkasen valmentama ruuna jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä murjoi maalisuoralla vahvan esityksen päätteeksi kärkeen. Kyseessä oli nelivuotiaan uran toinen kilpailu ja toinen voitto. Samalla So Long Suckers korjaili ennätystään lukemiin 16,4ake.

Maalisuoralle kaarruttaessa 2. sisältä ulos noussut Doncilious lopetti kakkoseksi. 3. sisällä ravannut Cubus nousi maalisuoralla toiselle radalle ja kiri kolmanneksi. Keulassa väliajoin 13,5 – 17,0 – 18,0 kellottanut Mico Roff riitti 15-lopetuksessa neljänneksi. Toisen radan jonon hännillä taivalta taittanut Pt’s Silly Billy lopetti hyvin viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Brilliant Comery punnersi viimeisille rahoille. Pelihevosista Downtown Match laukkasi loppukaarteessa 2. ulkoa.

Vieskerin Virva murskaava

Toto5-avauksessa voittoon ravasi Mika Forssin ohjastama Vieskerin Virva. Tamma avasi keulaan, mutta jatkoi ensimmäisessä kaarteessa 2. sisälle. Viimeisellä takasuoralla Vieskerin Virva nousi Hullumiehen rinnalle ja jyräsi tästä maalisuoralle kaarruttaessa helposti yliotteen. Lopussa voittomarginaali kasvoi selkeäksi ja Sanna Päivikkeen suojatti otti hienolla tyylillä 22-lopetuksessa kauden kolmannen voittonsa.

Keulassa väliajoin 27,0 – 26,0 – 25,0 kellottanut Hullumies ei mahtanut mitään voittajalle, mutta oli varma kakkonen. Toista rataa ilman vetoapua kaukana kärjestä juossut Rapin Aatos puristi taustalla kolmanneksi. Maalisuoralla taustalla sisäradalta myöhään irti päässyt Koivikon Kalle lopetti neljänneksi ja Ilon Ari oli sisäratajuoksun päätteeksi viides.

Amoriini viimeisteli Ari Moilasen hattutempun

Toto5-kakkosessa Amoriini ravasi Ari Moilaselle jo illan kolmannen täysosuman. Yksin pisimmältä takamatkalta startannut tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla pääjoukon häntään ja pääsi lukuisien laukkojen myötä hiljalleen lähemmäs kärkisijoja. Etukaarteessa Amoriini eteni jo 3. ulos, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja parkkeerasi loppukaarteessa uuteen selkään, jälleen 3. ulos. Maalisuoralle kaarruttaessa Amoriini hakeutui kirikaistoille ja rymisteli lopussa vahvasti kärkeen. Tero Silvaksen suojatti on löytänyt hyvän vireen, sillä voitto oli sille jo kolmas peräkkäinen.

Alkumatkan johtanut ja etusuoralla 2. sisälle jatkanut Fiannan Mahti nousi loppukaarteeseen tultaessa 2. ulos. Loppukaarteessa Joni-Petteri Irrin ajokki hyökkäsi kolmannelle ja kiri asiallisesti kakkoseksi. Takakaarteessa 3. sisältä toiselle radalle noussut Metku Mainio sai etusuoralla vetoapua, mutta jäi jatkossa toisen radan veturiksi. Siitä Harri Koivusen ajokki kamppaili lopussa asiallisesti kolmanneksi. Etusuoralla 2. sisältä ulos noussut Kuutti eteni päätöskierroksen käynnistyessä keulaan, mistä jaksoi lopussa nelosrahoille. Wimpy seuraili sisäratareissun päätteeksi tasaisesti viidenneksi, häviten selvästi kärkikvartetille. Loppukaarteessa taustalla sisäradalta toiselle vaihtanut Isosalon Kiri punnersi kuudenneksi. Alussa laukannut Turbo-Väinö oli taustalla seitsemäs ja maalisuoralla sisäradalta väsyvän takaa tilat löytänyt Villimissi lopetti viimeisille rahoille. Pelihevosista I.P. Vapari päätyi laukan jälkeen keskeytykseen.

Ikäluokkatähti murskasi vastustajansa

Kolmivuotiaiden tammojen koitoksessa megasuosikki Bosses Lady oli kaiken luottamuksen arvoinen. Tapio Perttusen tähtitamma lähti hyvin liikkeelle ja eteni ensimmäisellä takasuoralla johtoon. Bosses Lady kellotti väliajoin 13,0 – 15,0 – 14,5 ja karkasi 12,5-lopetuksessa pisteeksi horisonttiin. Voitto oli Tammakriteriumin sankarille jo uran kahdeksas ja sen voittosumma kipusi jo 114 650 euroon. Samalla Bosses Lady korjaili ennätystään lukemiin 14,0ake.

Maalisuoran avautuessa 2. ulkoa kiriin iskenyt Cocktail Princess lopetti kakkoseksi. Loppusuoralla 3. sisältä ulos noussut Haley Web pujotteli lopussa terävästi kolmanneksi. Loppukaarteeseen tultaessa 3. sisältä 3. ulos vaihtanut Arctic Elsa nousi maalisuoralla kirikaistoille ja otti nelosrahat. 2. sisällä juossut Sweet Caroline ja keulan kupeella ravannut Double Revenge taipuivat pääryhmästä viidenneksi ja kuudenneksi.

Pope pysäyttämätön keulapaikalta

Toto5-nelosessa oli jälleen Ari Moilasen vuoro juhlia voittoa. Illan neljännen täysosuman toi Mikko Rasin treenaama Pope. Ruuna lähti hyvin liikkeelle ja haki ensimmäisessä kaarteessa keulat Enjoy Pepperiltä. 11-avauksen jälkeen Pope sai rauhoittaa tahtia ja kellotti kierroksen 13,5-lukemiin. 11-lopetuksessa Like A Prayerin poika hallitsi tapahtumia aivan miten tahtoi ja otti kauden toisen ykkössijansa. Voittotulokseksi kirjattiin kova noteeraus 12,6aly.

Alun johtanut Enjoy Pepper oli johtavan takaa varmasti toinen. Viimeisen takasuoralla toisen radan jonon hänniltä kiriin heittänyt Al E. Gador Zet lopetti taustalla kolmosrahoille. Papa Corleonen kiri 2. ulkoa kantoi neljänneksi, Lil Belinda otti 3. sisältä kiertelemättä viidennet rahat. Viimeisen takasuoran alussa 4. ulkoa hyökännyt Vincent Croft puristi taustalla tasaisesta rintamasta viimeisille rahoille. Questionmark Me ei saanut lopussa kunnollista kirimahdollisuutta ja oli seitsemäs maalissa.

Fire Spruce selätti suosikit

Toto5-peli päättyi Juha Utalan ohjastaman ja valmentaman Fire Sprucen voittoon. Tamma otti asemat 2. sisältä, mistä se iski viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja eteni loppukaarteessa vauhdikkaasti keulan rinnalle. Maalisuoralle kaarruttaessa Fire Spruce eteni johtoon ja piti lopussa helppoon voittoon. Kärkisija oli tammalle kauden kolmas ja uran 15:s, voittotulokseksi kirjattiin hyvät lukemat 13,4ake.

Suosikki Celebrity Lane hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa kolmannen kiertoon ja nousi maalisuoran avautuessa toiseksi. Lopussa Tommi Kylliäisen ajokki eteni voittajan tuntumaan, mutta ei pystynyt heittämään haastetta. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa sisäradalle siirtynyt Conny Sisu pujotteli maalisuoralla kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Sahara B Boy otti nelosrahat ja viimeisellä takasuoralla 4. sisältä ulos noussut Fine By Me oli viides. Alussa laukannut Snabba Cash punnersi jatkossa ihan hyväksyttävästi kuudenneksi.

Celsius Evo kiri vahvasti

Illan viimeisessä lähdössä paras oli Hannu Torvisen ohjastama Celsius Evo. Dimitri Hedmanin valmentama ori juoksi 6. ulkona, mistä se lähti etusuoralla kolmannen kiertoon. 600 jäljellä Celsius Evo eteni keulahevosen tuntumaan ja hankki tästä maalisuoran avautuessa yliotteen. Suoralla ori karkasi helppoon voittoon. Kärkisija oli Celsius Evolle kauden kolmas ja uran kuudes. Samalla se korjaili volttiennätystään lukemiin 15,9ke.

4. sisällä juossut Ellen Ray nousi maalisuoralle kaarruttaessa kirikaistoille ja lopetti terävästi kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Like Fatal Love punnersi asiallisella otteella kolmanneksi. 7. sisällä juossut Ingrosso nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle, mutta palasi loppukaarteessa sisäradalle. Suoralle kaarruttaessa Hannu Hietasen ajokki löysi väylät vapauteen ja lopetti neljänneksi. Keulassa väliajoin 17,5 – 17,5 – 17,5 kellottanut Step Noble riitti 15-lopetuksessa viidenneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä ulos noussut Helga Hufflepuff lopetti kuudenneksi. 2. sisällä matkustanut Victor Hollow vaihtoi maalisuoralla toiselle radalle ja oli seitsemäs. 3. sisältä loppukaarteessa ulos noussut Grove’s Harley otti viimeiset rahat. Pelisuosikki Global Uncommon pilasi pelinsä ensimmäisen takasuoran alun laukkaan.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

www.spesial.fi

No event found!