Teivon tiistai-illan suurimmat setelit jaettiin suomenhevostammojen Missikisassa. Voittoon ravasi Tapio Perttusen Suven Sametti. Kriterium-kokeessa Mika Forssin ohjastama Always Ready otti voiton vakuuttavan esityksen päätteeksi. Forss oli muutenkin liekeissä Teivon illassa, sillä voittoja kertyi kaikkiaan kolme kappaletta. Muut voitot tulivat Vauhti-Vipinän ja Leemark’s Ghostin rattailla. Lämminveristen avoimessa koitoksessa Bret Boko otti keulavoiton. Suven Sametin, Always Readyn ja Leemark’s Ghostin lisäksi oikean Toto5-rivin muodostivat Lumi-Oosa ja Beat Of Love.

Pitkältä paussilta palaileva Vauhti-Vipinä pääsi voiton makuun

Ravi-ilta käynnistyi Mika Forssin ja Vauhti-Vipinän komennossa. Ori pääsi pitkältä pakilta jo ensimmäisellä takasuoralla etenemään 2. sisälle, mistä peri takakaarteessa vastustajan laukan myötä keulapaikan. 41,5-vauhtisen avauskierroksen jälkeen Vauhti-Vipinä kellotti kolmannen puolikkaan 36,5-lukemiin ja otti 30-lopetuksessa oikein helpon voiton. Elokuussa lähes kolmen vuoden tauolta palannut ori otti tässä uransa toisen voiton. Vauhti-Vipinän valmennuksesta vastaa Tuulia Metsälä.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Villi Vilpertti kävi loppukaarteessa keulahevosen edellä, mutta maalisuoran avautuessa Vauhti-Vipinä kontrasi haastajalleen ja Juha Jalosen ajokki tyytyi lopulta varmistelemaan kakkossijaa. Maalisuoran avautuessa 2. sisältä ulos noussut Huvigunnar oli varmasti kolmas. Lähtösuoran päässä laukannut Villimuusa eteni takakaarteessa mukaan pääjoukkoon. Viimeisellä takasuoralla Villimuusa nousi 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni loppukaarteessa viidenneksi. Maalisuoralla tamma ohitti yhden ja kuittasi nelosrahat.

Lähtösuoralla johtopaikalta laukannut Skuuppi tavoitti pääpoppoon viimeisen takasuoran alussa. Maalisuoralla Vesa Tenkasen ajokki hakeutui kirikaistoille ja lopetti viidenneksi. Paljon pelattu Helmen Eerika nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon, mutta kiriruuti alkoi olla jo loppukaarteessa kosteaa. Tamma siirtyi sisäradalle ja otti viimeiset rahat. Lähtösuoralla laukannut Lento-Einari juoksi jatkossa 3. sisällä, mistä nousi loppukaarteessa ulkoradoille, kuitenkin vain laukatakseen. Paljon pelieuroja kerännyt Tähti-Kulkuri laukkasi takakaarteeseen mentäessä ja hylättiin jatkossa.

He Is Felix hallitsi keulasta

Toisessa lähdössä voittoon ravasi Olli Koivusen ohjastama He Is Felix. Ruuna latasi lujaa liikkeelle ja valtasi alussa keulapaikan. 15-avauksen jälkeen Harri Koivusen valmennettava sai vetää kierroksen 18,5-vauhtia ja jatkoi 16,5-tempoisen kolmannen puolikkaan jälkeen kovassa 10-lopetuksessa helppoon voittoon. Kärkisija oli He Is Felixille uran seitsemäs ja kuluvan kauden neljäs.

2. sisällä juossut Newport Brodde seuraili varmasti toiseksi. Maalisuoran alussa edellisen takaa kirikaistoille hakeutunut Wall In Carlina lopetti kolmanneksi. Justine Case tsemppasi johtavan rinnalta nelosrahoille. 3. ulkona juossut Stoneisle Mustang lopetti hyvällä tyylillä viidenneksi, parempaan ei ollut tällä vauhdinjaolla mahdollisuuksia. 2. ulkona ravannut Johnny English laukkasi loppukaarteessa ja tuli ravisävelen löydettyään ihan pirteästi perille.

Bret Bokolle uran 54:s voitto

Lämminveristen avoin koitos oli kokeneen Bret Bokon heiniä. Ari Moilasen ajokki piti sisäradalta vaivatta keulapaikan hallinnassaan ja avasi 10,5-vauhtia. Tempo pysyi jatkossakin varsin reippaana ja kierroksen väliajaksi kellotettiin 12,5. 15-tempoisen kolmannen puolikkaan jälkeen Bret Boko hallitsi 10,5-lopetuksessa varmoin ottein tapahtumia, vaikka yksi vastustaja lopussa lähestyikin. Voitto oli Markku Niemisen valmentamalle 11-vuotiaalle jo uran 54:s.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kolmannelle noussut Brooklyn Hill kiertyi loppukaarteeseen tultaessa keulahevosen tuntumaan. Maalisuoralla Bret Boko teki eroa Mika Forssin ajokkiin. Ero kaventui lopussa selvästi, mutta voittotaistoon asti Brooklyn Hill ei enää venynyt. Ori oli kuitenkin hyvä kakkonen. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulos noussut Angel Sky kiri kohtalaisesti kolmanneksi, häviten selvästi kärkiparille. 2. sisällä juossut Vagabondo riitti taustalla neljänneksi. Johtavan rinnalla naruille painanut Special Envoy U.S. taipui viimeiseksi.

Missikisa Suven Sametin nimiin

Toto5-avauksena ravattiin 4-vuotiaiden suomenhevostammojen Missikisa. Voittoon ravasi Tapio Perttusen ohjastama ja valmentama Suven Sametti. Tamma lähti etusuoralla 5. ulkoa kolmannen kiertoon ja kaasutteli viimeisellä takasuoralla keulapaikalle saakka. Loppusuoralla Suven Sametti irtosi jännittävään voittotaistoon Sirpsakan kanssa ja piti tämän niukasti kurissa maaliin saakka. Ykkössija oli hienoa 4-vuotiskautta tekevälle tammalle vuoden toinen ja uran viides. Voittosumma kipusi jo 32 000 euroon. Suven Sametti jatkaa lauantaina Oulu Expressin finaalissa.

Etukaarteessa 3. ulkoa kirikaistoille noussut Sirpsakka eteni viimeisellä takasuoralla kakkoseksi Suven Sametin tuntumaan. Maalisuoralla Mika Forssin ajokki tarjosi hyvän haasteen voittajalle ja otti kakkosrahat. Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä 3. sisälle jäänyt Sinterella vaihtoi jatkossa toiselle radalle, mistä löysi loppukaarteeseen tultaessa kiritilat. Loppukaarteessa Jukka-Pekka Kauhasen ajokki eteni viidenneksi ja pujotteli sisärataa pitkin maalisuoran alussa kolmanneksi. Lopussa Sinterella tyytyi seurailemaan kovaa kärkiparia ja oli varmasti kolmas. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin noussut Taftin Tähti otti nelosrahat. Alussa laukannut Isosalon Ihme kiri kaukaa taustalta hyvin viidenneksi. 3. sisällä juossut Tutuks menetti viimeisen takasuoran liikenneruuhkissa asemiaan ja lopetti taustalla ihan pirteästi kuudenneksi. Tähdenteli kiri 5. sisältä seitsemänneksi. Taustalla Liekillä ja Pihlatuuli kuittasivat viimeiset rahat.

Always Ready vakuuttava

Kriterium-kokeessa paras oli Mika Forssille illan toisen voiton tuonut Always Ready. Hurjasukuinen ori jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, missä oli mukana 10-avauksessa. Jatkossa vauhti rauhoittui. Maalisuoralla Always Ready vyöryi johtaneen Club Nord Yankeen rinnalle täydellä voimalla ja hankki tästä helposti yliotteen. Lopussa Tuomas Korvenojan valmennettava ehti vielä tehdä eroakin. Komea esitys! Ori kellotti uransa kolmannessa kilpailussa tuloksen 15,4ake. Jatkoa seurataan suurennuslasin kanssa.

Keulassa väliajoin 10,0 – 14,5 – 19,0 kellottanut Club Nord Yankee jaksoi 13-lopetuksessa asiallisesti toiseksi. Maalisuoran avautuessa 3. sisältä ulos noussut Nefernefernefer lopetti pirteästi kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Laurila’s Haldir punnersi asiallisesti neljänneksi. 2. sisällä matkustanut Bastian riitti kiertelemättä viidenneksi. Porukan hännillä juossut Manana tuli taustalla ihan asiallisella otteella perille ja oli kuudes. Pelikannatukseen nähden sijoitus oli pettymys, mutta ei esitystä oikein moittiakaan voi.

Mika Forssille hattutemppu

Toto5-pelin kolmas kohde meni Leemark’s Ghostin nimiin. Mika Forssin ajokki kiihdytti terävästi ja avasi johtoon. Ruuna kellotti keulapaikalla väliajoin 16,0 – 19,0 – 17,5 ja pinkoi 12-lopetuksessa hallittuun voittoon, vaikka Credit To Love tulikin lopussa lähelle. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettavalle voitto oli jo kauden neljäs, Mika Forssille puolestaan illan kolmas.

Viimeisen takasuoran alussa 4. ulkoa kiriin lähtenyt Credit To Love lopetti vahvasti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa johtavan kupeelle kiertynyt Johnny Begood jaksoi kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Q-Rex Oak menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla ja jaksoi jatkossa tasaisesti neljänneksi. Lopussa vetoapunsa tuntumasta tipahtanut Local Time sinnitteli taustalla viidenneksi. Deal Boost kiri 5. ulkoa tasaisesti kuudenneksi. Teresa Max pujotteli lopussa taustalla sisäkautta seitsemänneksi, Ginelle oli 3. ulkoa tasainen kahdeksas.

Lumi-Oosa korjaili ennätystään reilulla otteella

Toto5-nelosessa paras oli Harri Kotilaisen ohjastama ja valmentama Lumi-Oosa. Tamma juoksi 2. ulkona, mistä se hyökkäsi 700 jäljellä kolmannen kiertoon. Vajaat 600 jäljellä Lumi-Oosa kipusi kolmanneksi ja eteni loppukaarteessa johtaneen Synerin ulkopuolelle. Maalisuoralla Lumi-Oosa hankki varmaan tyyliin yliotteen kovimmasta haastajastaan ja lipui tyylikkääseen voittoon. Ykkössija oli 5-vuotiaalle lahjakkuudelle uran kahdeksas ja kuluvan kauden viides. Samalla ennätys korjaantui lukemiin 25,8ake.

Keulassa väliajoin 21,0 – 27,0 – 28,0 kellottanut Syneri oli 21,5-lopetuksessa varma kakkonen, mahtamatta kuitenkaan mitään voittajalle. Kärkiparille selvästi hävinnyt Disain oli 2. sisältä varmasti kolmas. Sorretun Voima kiri 4. ulkoa neljänneksi ja alussa laukannut Viliviima toisen radan jonon hänniltä viidenneksi. Annan punnersi 3. ulkoa kuudenneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle noussut Kipinä Rols oli tasainen seitsemäs. Carmeniina lopetti taustalla tasaisesti viimeisille rahoille. Pelihevosiin lukeutuneen Krannin Pihlan kirivaihe ei mennyt nappiin ja sijoitus jäi vaisuksi.

Beat Of Love kiri ykköseksi

Toto5-päätöksessä voiton vei Hannu Torvisen ohjastama Beat Of Love. Tamma taittoi taivalta 4. ulkona, mistä liittyi viimeisellä takasuoralla kolmannen radan jonoon. Anna Sulinin valmennettava sai nauttia kirivaiheessa vetävistä selistä ja heitti maalisuoran avautuessa omaan hyökkäykseensä neljännelle radalle. Loppumetreillä Beat Of Love niittasi kirissä vetoapua tarjonneen Bismarck Comeryn ja otti kauden kolmannen voiton.

Bismarck Comery kiri 3. ulkoa vahvasti kakkoseksi, eikä hävinnyt paljoa voittajallekaan. Loppukaarteessa 2. sisältä johtavan rinnalle vaihtanut Albino Brave taisteli kolmanneksi. Massive Cloutin hyvä kiri 5. ulkoa kantoi nelosrahoille. 3. sisällä juossut Kitty Beat seuraili sisäratareissun päätteeksi lopussa viidenneksi. Sisäradan jonon hännillä juossut Club Nord Star lopetti hyvin kuudenneksi. Keulassa väliajoin 16,5 – 18,5 – 15,0 kellottanut Quattro Tilly putosi 11-lopetuksessa seitsemänneksi. Toista rataa ilman vetoapua ravannut Express Junior antautui päätöspuolikkaalla ja putosi lopulta viimeisille rahoille. Pelikansan luottoa osakseen saanut Fullhand Comery laukkasi viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa.

Fiona Norr kiri terävästi

Illan viimeinen lähtö meni Timo Norrin ohjastaman ja Ville Mäkelän valmentaman Fiona Norrin nimiin. Tamma juoksi 3. sisällä, mistä pääsi viimeisellä takasuoralla nousemaan 2. ulos. Loppukaarteessa Fiona Norr hakeutui kirikaistoille. Maalisuoran avautuessa tamma haparoi hieman, mutta palasi nopeasti raiteilleen ja vyöryi voittotaistoon. Vinha loppukiri kantoi lopulta voittoon. Ykkössija oli 4-vuotiaalle uran toinen. Samalla syntyi uusi ennätys 16,0ake.

Keulassa väliajoin 14,0 – 16,5 – 18,0 viilettänyt Laurila’s Gimli riitti 14-lopetuksessa kakkoseksi. Typhoonsky kiri 3. ulkoa kolmanneksi, Ander’s Son seuraili 2. sisältä neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä 3. sisälle päässyt Angel Maranata kiri lopussa ihan terävällä otteella viidenneksi. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Devil’s Rock eteni loppukaarteessa keulan rinnalle, mistä riitti lopussa kuudenneksi. Dandyman Sisu otti taustalla viimeiset rahat. Suursuosikki Joseph Boko menetti mahdollisuutensa ratkaisevaan lähtölaukkaan.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special