Teivon lauantai-iltapäivän päälähtöinä ajettiin perinteikkäät Kriteriumit. Suomenhevosten puolella Santtu Raitala narutteli Antti Ojanperän valmentaman Alarik Huikean keulapaikalta tyylikkääseen voittoon. Lämminveristen finaalissa Antti Teivaisen ohjastama ja valmentama Lil Runner tykitti terävällä kirillä 90 000 euron arvoiseen voittoon. Erilo-juoksussa V.G. Voitto jatkoi mahtavaa menoaan ja otti jo kauden yhdeksännen voiton. Päivän Toto75-rivin muut oikeat rastit olivat Romanov Comery, Xet Diablo, Atupem sekä Jackie Tie. Päivän voittajakattauksen täydensivät Second Act, Helmi Kevätön Com Rolf ja Hotville. Ohjastajista ravien tähtinimiä olivat kolmen voiton Antti Teivainen ja kahden voiton Santtu Raitala.
Second Act paikkasi vahvasti alkumatkan laukan
Iltapäivän avauslähdössä voittoon ravasi Hannu Torvisen ohjastama Second Act. Tamma sai takamatkalta ihan mukavan startin, mutta laukkasi ensimmäisessä kaarteessa seitsemänneltä sijalta. Jatkossa Second Act juoksi toisen radan jonon hännillä ja sai viimeisen takasuoran alussa 6. ulkoa kirimerkin. Maalisuoralla tamma jatkoi selästä omaan kiriinsä ja jyräsi loppumetreillä hallitusti kärkeen. Voitto oli Christa Packalénin valmennettavalle kauden kolmas ja koko uran neljäs.
Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirinsä aloittanut Cocktail S jyräsi maalisuoralla johtoon, mutta joutui lopussa hyvästä esityksestä huolimatta tyytymään kakkossijaan, kun vetoavusta nauttinut Second Act suoritti ohituksen. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirimerkin saanut S.G.Dragonfly eteni jatkossa 2. ulos, mistä löysi maalisuoralla kiriluukun ja lopetti ihan pirteästi kolmanneksi. Ensimmäisessä kaarteessa viidenneltä sijalta laukannut Orlando Madrik juoksi jatkossa sisärataa pitkin porukan perällä. Viimeisellä takasuoralla Tapio Perttusen ajokki nousi ulkoradoille ja tuli hankalista asemista hyvin perille, riittäen neljänneksi.
Loppukaarteessa 4. sisältä toiselle radalle noussut Allyhills Dream löysi maalisuoralla kiritilat ja lopetti kolmatta rataa pitkin asiallisesti viidenneksi. Loppukaarteessa 5. sisältä 4. sisälle päässyt Blue Ocean vaihtoi hetkeä myöhemmin toiselle radalle ja kiri loppusuoraa ulkoratoja pitkin ihan mukavalla otteella, kuitaten kuudennet rahat. Takakaarteessa 2. ulkoa kolmannelle radalle lähtenyt Fergus eteni etusuoralla toisen radan veturiksi, mistä sinnitteli lopussa kohtalaisesti viimeisille rahoille. Sisäradalta liian myöhään tilat löytänyt Angela Matter spurttasi lopussa aivan edellisen tuntumaan. Queen Ale puolestaan jäi Fergusin taakse pussiin. Arctic Dash taipui piikkipaikalta kymmenenneksi ja Miss Vanjie menetti sen takana pussituksen myötä mahdollisuutensa.
Helmi Kevätön kiri yllätysvoittoon
Toisessa lähdössä paras oli Helmi Kevätön. Sampo Kujalan ajokki nousi viimeisen takasuoran alussa 5. sisältä toiselle radalle ja kipusi loppukaarteessa neljänneksi. Maalisuoralla Helmi Kevätön jyräsi mukaan voittotaistoon ja runnoi loppumetreillä varmoin ottein kärkeen. Yhden vastustajan laukka tosin hieman tasoitti tietä. Voitto oli Helmi Kevättömälle kauden ensimmäinen. Yli 70-kertoimisen yllätysvoittajan valmennuksesta vastaa Sofia Mansikka-Aho.
Etusuoralle kaarruttaessa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Sorelle eteni kierros ennen maalia sijalle kaksi ja pudotti jatkossa sisäradalle. Maalisuoralla Antti Teivaisen ajokki nousi toiselle radalle ja punnersi ihan mukavalla otteella kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla kaukaa toisen radan jonon hänniltä sisäradalle tuikannut Linnjerka hakeutui loppukaarteessa seitsemänneltä sijalta kirikaistoille ja lopetti hyvin kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla keskiporukoissa sisäradalta toiselle radalle noussut Isosalon Ilo tuli loppua ihan mukavalla otteella ja ehti nelosrahoille. Etukaarteessa toisen radan veturin paikalta 3. sisälle pudottanut Wiia oli tasainen viides.
Paljon pelattu Senikki aloitti etusuoralle kaarruttaessa kirinsä 5. ulkoa ja kipusi viimeisellä takasuoralla neljänneksi. Loppukaarteessa Santtu Raitalan ajokki meni sisäradalle, mistä nousi vielä jatkossa uudestaan kirikaistoille ja lopetti kohtalaisesti kuudenneksi. Isosalon Ihme kiri kaukaa porukan hänniltä kohtalaisesti edellisen tuntumaan seitsemänneksi ja sai rahaa. Kimaltelee sinnitteli sisäratareissun päätteeksi kohtalaisesti viimeisille rahoille. Keulapaikalla voitosta taistellut Helmi-Leena kadotti maalisuoralla raviaan ja menetti lopulta mahdollisuutensa laukkaan. Ravilla Markus Porokan ajokki olisi ollut kiinni ainakin totosijassa, voittokin olisi ravirytmin säilyessä ollut mahdollinen.
Com Rolf sinnikäs keulan rinnalta
Lämminveristen Nousijadivisioonakarsinnassa ykkösrahat kuittasi Henri Bollströmin ajama Com Rolf. Ruuna juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä teki sitkeän esityksen ja runttasi juuri ennen maalia niukkaan voittoon. Kärkisija oli Matias Salon valmennettavalle jo kauden kuudes.
Keulassa väliajoin 10,5 – 12,5 kellottanut Cuelebre taisteli 15,5-lopetuksessa maaliin saakka voitosta, mutta jäi niukasti toiseksi. Runforthehills ei saanut johtavan takaa kunnollista mahdollisuutta ja oli kolmas. Bea Savoy kiri 3. sisältä kohtalaisesti neljänneksi. Paljon pelatun Macho Matchin viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa aloittama kiri jäi hieman tasaiseksi ja kantoi viidenneksi. 5. sisältä maalisuoran alussa tilat löytänyt Tsarina spurttasi ihan pirteästi kuudenneksi ja nappasi viimeiset rahat.
Stoneisle Ucco oli sisäratareissun päätteeksi tasainen seitsemäs, ja 2. ulkoa tasapaksusti esiintynyt Shackhills Glory edelliselle niukasti hävinneenä kahdeksas. Very Match lopetti porukan perältä juosten, muttei kuitenkaan ehtinyt yhdeksättä sijaa korkeammalle.
Hotville jyräsi vahvan esityksen päätteeksi kärkeen
Kylmäveristen Nousija- vastaan Haastajadivisioonassa voittoon ravasi Hotville. Antti Ala-Rantalan ohjastama ruuna sai etukaarteessa 2. ulkoa kirimerkin ja jyräsi viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalle. Maalisuoralla Hotville runttasi vahvan esityksen päätteeksi kärkeen ja otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa. Miia-Kaisa Syrjälä vastaa vahvaan vireeseen nousseen ruunan valmennuksesta.
Keulassa väliajoin 31,0 – 32,5 – 29,0 kellottanut Fili kamppaili 27-lopetuksessa mukavasti toiseksi, muttei mahtanut mitään voittajalle. Johtavan takaa lopussa toiselle radalle vaihtanut Kihassi oli asiallinen kolmas. Loppukaarteessa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Villiheikki tuli mukavasti loppua ja ehti nelosrahoille. Loppukaarteessa 4. sisältä ulos noussut Snapander tuli juosten maaliin saakka ja oli viides. Toista rataa ilman vetoapua ravannut Vikken Tähti jatkoi viimeisellä takasuoralla 2. ulos, mistä oli lopussa tasainen kuudes.
Passinto riitti 3. sisältä kiertelemättä viimeisille rahoille. Patulaine oli alkumatkan laukan rasittamana taustalla aivan asiallinen kahdeksas, mutta jäi ilman rahaa. Paljon pelattu Tuli Keila laukkasi alussa eikä jaksanut jatkossa 4. ulkoa nousta pitkällä kirillään mukaan kärkitaistoon.
V.G. Voitto jatkoi murskaavaa menoaan
Kylmäveristen Erilo-juoksun vei nimiinsä Ari Moilasen ajama V.G. Voitto. Ori jäi etusuoralla toiselle radalle ilman vetoapua ja irtosi päätöspuolikkaalla voittotaistoon Evartin kanssa. Maalisuoralla V.G. Voitto hankki vankan yliotteen johtaneesta ja lipui 22-lopetuksessa ylivoimaiseen voittoon. Seppo Suurosen valmentama supertähti on voittanut kauden kymmenestä kisastaan yhtä vaille kaikki ja tienannut lähes 200 000 euroa palkintorahoja. Voitto oli oriille seitsemäs putkeen.
Sisärataa toisena juossut Stallone nousi maalisuoralla toiselle radalle ja kiri lopussa mukavasti kakkoseksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kirimerkin saanut Tangen Ove lopetti asiallisella otteella kolmanneksi. Etusuoralla 17,5-avauksessa kärkeen edennyt Evartti jatkoi täyden tonnin 19,5-lukemiin ja irtosi 22-lopetuksessa voittotaistoon V.G. Voiton kanssa. Kärkisijan suhteen Santtu Raitalan ajokki oli lopulta täysin aseeton ja taipui lopussa vielä neljänneksi.
Loppukaarteessa 4. sisältä ulos noussut Morison kiri taustalla ihan mukavalla otteella viidenneksi. Veeran Poika puolestaan kiri aivan porukan hänniltä vauhtinsa pitäen kuudenneksi. Aatsi jäi sisäratareissun päätteeksi seitsemänneksi ja Enon Vilppi ohitti 4. ulkoa kirivaiheessa ainoastaan 2. ulkoa viimeiseksi taipuneen Caijuksen.
Romanov Comery hallitsi Kriterium Consolationia
Kriterium Consolation -lähdön voitti Santtu Raitalan ajama Romanov Comery. Ruuna avasi kärkeen ja kellotti keulapaikalla väliajoin 17,0 – 17,5 – 15,5. Maalisuoralla 14-lopetuksessa Romanov Comery hallitsi tapahtumia oikein varmaan tyyliin ja otti uransa viidennen voiton. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava on voittanut puolet uransa kisoista.
Loppukaarteessa 3. sisältä kiritilat löytänyt Enrico Combo lopetti hyvin toiseksi. Nacho Web ei saanut johtavan takaa kunnollista kirimahdollisuutta ja kuittasi kolmosrahat. Loppukaarteessa 2. ulkoa kirimerkin saanut V.G. King Flash lopetti ihan mukavalla otteella nelosrahoille. Loppukaarteessa 4. ulkoa kiriin lähtenyt BWT Jackpot tuli asiallisesti maaliin saakka ja kuittasi viimeiset rahat.
Toisen radan veturin paikalta taipunut Charmeur puolestaan putosi loppumetreillä ulos rahoilta. Mansester kiri porukan perältä mukavalla otteella loppua, mutta joutui tyytymään seitsemänteen sijaan.
Alarik Huikealle Kriteriumin suuret setelit
Suomenhevosten Kriterium meni Santtu Raitalan ohjastaman Alarik Huikean nimiin. Ori lähti terävästi matkaan ja valtasi alussa piikkipaikan. 23,5-avauksen jälkeen Alarik Huikea jatkoi täyden tonnin 25-vauhtia ja kellotti kolmannen puolikkaan 26-lukemiin. Maalisuoralla 25-lopetuksessa Antti Ojanperän valmennettava irtosi hallittuun voittoon. Alarik Huikea on voittanut uransa kymmenestä kisasta kuusi ja kartutti tässä tienestejään 46 000 eurolla. Samalla ori kellotti uuden komean ennätystuloksensa 25,2.
Landen Toivo oli toisen radan veturin paikalta sinnikäs kakkonen ja 2. sisällä ravannut Väikker kiri positiivisella otteella arvokkaille kolmosrahoille. Alussa laukannut Kaukomieli juoksi jatkossa 3. ulkona, mistä kiertyi viimeisellä takasuoralla 2. ulos. Lopussa Tommi Kylliäisen ajokki ei pysynyt enää kärkitrion välittömässä tuntumassa, mutta tuli ihan asiallisesti perille saakka ja oli neljäs. Villihumu kiri taustalla sisäratareissun päätteeksi viidenneksi, häviten selvän puoleisesti edellisille. 4. ulkona juossut Häijymies siirtyi loppukaarteessa sisäradalle ja riitti Villihumulle niukasti hävinneenä kuudenneksi.
Pelisuosikki Caru laukkasi lähtösuoralla ja putosi kauas kulisseihin. Jatkossa Henri Bollströmin ajokki teki vielä taustalla hyvän esityksen ja ehti seitsemänneksi, mutta parempien sijoitusten suhteen tehtävä oli laukan jälkeen täysin mahdoton. Kukkarosuon Veijo laukkasi viimeisellä takasuoralla kirikaistoilta noususta, laukkaan saattoi palaa sijoitus toton tuntumassa. Anatude laukkasi viimeisellä takasuoralla nelossijalta ja menetti mahdollisesti ihan hyvän rahasijan.
R.R. Tarmokas ei missään vaiheessa kolkutellut kärkisijoja ja jäi lopulta selityksittä viimeiseksi. Laurilan Valos laukkasi 3. sisältä viimeisellä takasuoralla. Suurempi menestys olisi tainnut ravillakin jäädä haaveeksi, kurssi vaikutti olevan jo hieman laskussa ennen laukkaa. Pyrypolun Tande menetti mahdollisuutensa ensimmäisen takasuoran laukkaan.
Xet Diablo kiri terävästi
Lämminveristen Pronssidivisioonakarsinnassa voittoon ravasi Antti Teivaisen ajama Xet Diablo. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä sai kirimerkin viimeisellä takasuoralla. Loppukaarteessa Xet Diablo jatkoi omaan kiriinsä neljännelle radalle ja pommitti maalisuoraa parasta kyytiä, nousten hieman ennen maalia niukkaan voittoon. Kärkisija oli Mika Katteluksen valmennettavalle kauden toinen.
Just Massive kiri johtavan takaa hyvin kakkoseksi ja hävisi vain niukasti voittajalle. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle päässyt Fortunewheelgarden tuikkasi maalisuoralla toiselle radalle ja lopetti pirteästi kolmanneksi. Jarel Boko oli kirivaiheessa 2. ulkoa ihan asiallinen vaikka pelisuosikkina jäikin neljänneksi. 4. sisällä juossut Indigo Sisu löysi myöhään kiritilat ja lopetti ihan pirteästi viidenneksi. Keulassa 09,5-vauhtia avauspuolikkaan kellottanut Just A Flirt taipui 14-lopetuksessa kuudenneksi ja sai viimeiset rahat.
Pelihevosista Boh Erre tuli 4. ulkoa kirivaiheessa vauhtinsa pitäen perille, muttei pystynyt nousemaan rahoille. Informed Am puolestaan menetti pelinsä ensimmäisen kaarteen laukkaan. Laukka pilasi myös Stonecapes Ulrican mahdollisuudet. Tamma avasi keulaan, mutta menetti paikkansa nopeasti ensimmäisen kaarteen laukan myötä.
Atupem vahvin Tammer-ajossa
Tammer-ajossa voiton vei Antti Teivaiselle päivän toisen kärkisijan tuonut Atupem. Ori juoksi 3. sisällä, mistä jäi matkalla 4. sisälle. Päätöskierroksen käynnistyessä Atupem nousi 4. ulos ja jatkoi viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Loppukaarteessa ori nousi kolmanneksi ja lähti tavoittamaan kärkiparia, nousten lopulta voittotaistoon ja hieman ennen maalia kärkeen. Ykkössija oli Antero Tupamäen valmennettavalle kauden neljäs. Atupem on tienannut tällä kaudella jo lähes 100 000 euroa.
1600 metriä ennen maalia kärkeen jyrännyt Massimo Hoist oli hyvä kakkonen, muttei mahtanut mitään Atupemin loppurynnistykselle. 1600 jäljellä 2. ulkoa kirimerkin saanut Excusez Moi eteni takakaarteessa toisen radan veturiksi ja oli siitä sinnikäs kolmas. Alussa laukannut Main Stage teki jatkossa taustalta hankalista asemista hyvän kirin ja riitti neljänneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä laukannut Readly Eagle löysi nopeasti ravirytmin ja kiri jatkossa pirteästi viidenneksi.
Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Hierro Boko laskeutui loppukaarteessa toiselle radalle ja oli lopussa kohtalainen kuudes. Alkumatkan johtanut Lake’s Elmer riitti 2. sisältä viimeisille rahoille, häviten selvästi edellisille. Mr Reddington jäi taustalla Lake’s Elmerin taakse pussiin. Erot olivat taustalla varsin selkeitä.
Jackie Tie vastaili niukkaan keulavoittoon
Lämminveristen Tammadivisioonkarsinnassa voittoon pinkoi Jackie Tie. Esa Holopaisen ajokki avasi kärkeen ja kellotti väliajoin 16,0 – 16,0 – 15,5. Maalisuoralla 11,5-lopetuksessa ulkoa kirinyt Kiikku’s Nea laittoi tamman kuitenkin todella ahtaalle loppumetreillä, mutta Jackie Tie piti kuin pitikin niukkaan voittoon. Täysosuma oli Kari Lehtosen valmennettavalle kauden kuudes.
Päätöskierroksen alussa 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Kiikku’s Nea pääsi viimeisellä takasuoralla etenemään todella sujuvasti toista rataa pitkin kohti kärkeä ja löysi loppukaarteessa 2. ulkoa kiritilat. Maalisuoralla Hannu Torvisen ajokki ilmoittautui voittotaistoon, mutta jäi hyvästä kiristä huolimatta niukasti kakkoseksi. Etusuoralla 2. ulos edennyt Janis Joplin Sisu pääsi viimeisellä takasuoralla etenemään toista rataa ensimmäisenä ja sinnitteli lopulta maalisuoralla ihan mukavasti kolmanneksi.
Porla Futura sinnitteli 2. sisältä kohtalaisesti neljänneksi, häviten selvästi kärjelle. Etusuoralla 3. ulkoa kiriin noussut Yara Dream tuli aivan mukavalla otteella maaliin saakka ja jaksoi viidenneksi. Xanthis Image oli 3. sisältä kiritiloja saamatta kuudes. Etusuoralla 6. ulkoa kirinsä aloittanut Wildrose Sala nousi lopussa ihan asiallisen kirin päätteeksi seitsemänneksi ja sai rahaa. Etusuoralla 5. ulkoa kiriin lähtenyt Inside The Fire oli taustalla tasainen kahdeksas ja nappasi viimeiset rahat.
Pelihevosista Premiär Tooma tuli 7. ulkoa vauhtinsa pitäen maaliin, muttei pystynyt reippaassa lopetuksessa nousemaan yhdeksättä sijaa korkeammalle. Nemea Kaka puolestaan oli aivan porukan hänniltä hankalan tehtävän edessä ja tuli taustalla asiallisesti perille. Digthislass menetti maalisuoran laukkaan todennäköisen rahaisjan.
Lil Runner kehitti tulisen kirin lämminveristen Kriteriumissa
Lämminveristen Kriterium-finaalissa paras oli Antti Teivaiselle ravien kolmannen voiton tuonut Lil Runner. Ori juoksi 3. sisällä, mistä nousi maalisuoralla toiselle radalle. Kärjessä juossut Arctic Emerald vaikutti olevan siinä vaiheessa jo karannut liian kauas, mutta Lil Runner kehitti vielä aivan hurjan loppuvedon ja niittasi lopussa kärkeen. Hurja kiri tuotti Teivaisen valmennettavalle 90 000 euron tilipäivän. Voitto oli Lil Runnerille uran neljäs.
Etusuoralla 11-avauksen jälkeen keulaan marssinut Arctic Emerald jatkoi piikkipaikalla väliajoin 17,0 – 15,5 ja näytti maalisuoralla karkaavan selvään voittoon. 12-lopetuksessa Lil Runner nousi kuitenkin heittämään haastetta ja pudotti lopulta suursuosikin kakkoseksi. 4. sisällä juossut Dollar Haven löysi maalisuoralla kiritilat ja spurttasi pirteästi kolmanneksi. Alun johtanut One Of riitti 2. sisältä nelosrahoille.
Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä 2. ulos vaihtanut Stonecapes Xantee laukkasi lyhyesti loppukaarteessa, muttei menettänyt mitään laukassaan. Jatkossa Ari Moilasen ajokki kiri ihan mukavasti viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle radalle vaihtanut Playmaker Sala palasi maalisuoralle kaarruttaessa sisäradalle ja otti sieltä kuudennet rahat. Goodbrother kiri 4. ulkoa vauhtinsa pitäen seitsemänneksi. Ginza oli 3. ulkoa kirivaiheessa tasainen ja riitti kahdeksanneksi.
Pelihevosiin lukeutuneen Neymar Webin viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa aloittama kiri ei kantanut ja se jäi hyvistä iskuasemista lopulta yhdeksänneksi. Callela Estelle taipui toisen radan veturin paikalta sijalle kymmenen. Shackhills Viking ei kyennyt taustalta kovassa lähdössä parannuksiin. Harley laukkasi viimeisen takasuoran alussa porukan hänniltä hylkyyn.
Teksti: Harri Haavisto