Teivon ravattiin hienotasoiset Lauantairavit. Ravien päälähtönä ajetussa GLi Grand Prix -finaalissa voiton vei Kristian Lellan valmentama ja Antti Teivaisen ohjastama Way To Go, loppusuoran lyhyestä haparoinnista huolimatta. Myös lämminveristen Kavioliiga-osalähtö meni Teivaiselle, kun Ari Vianderin treenaama Le Gros Bill lasketteli keulapaikalta voittoon.
Mauri Tuurnan ajossa superlahjakkuus Parvelan Retu palasi tauolta voittovireessä. Muut Toto75-kohteet menivät kauden kotimaisen kärkituloksen tehtailleelle Just A Flirtille, väkivahvalle Kromaukselle, Pimara Cup -finaalin sankarille Combatant Motionille sekä hurjan loppuspurtin kehittäneelle H.V. Tuurille.
Mustamani jatkaa kauttaan tappioitta
Ravipäivä käynnistyi kylmäveristen Monté Talvimeetingin merkeissä. Voittoon ravasi Jenni Kaijan ratsastama Mustamani. Ruuna liittyi etusuoralla 3. ulkoa kolmannen radan jonoon toiseksi. Etukaarteessa Mustamani jäi kirissään ilman vetoapua ja jyräsi viimeisellä takasuoralla keulahevosen rinnalle. Reilut 500 metriä ennen maalia Mustamani eteni kärkipaikalle ja hallitsi lopussa tapahtumia oikein varmaan tyyliin. Tero Silvaksen valmennettava jatkaa kolmen kisan jälkeen kauttaan tappioitta.
Keulassa väliajoin 33,0 – 30,5 – 28,5 kellottanut Aarian Hermanni menetti paikkansa päätöspuolikkaan alussa, mutta tuli silti jatkossa hyvällä otteella maaliin saakka, riittäen kakkoseksi. Etusuoralla taustalta kirikaistoille hakeutunut suursuosikki Sjö Kongen tuli asiallisesti maaliin saakka, mutta joutui tällä kertaa tyytymään kolmossijaan. Ruuna koki tässä ensimmäisen monté-tappionsa Suomen kaviourilla. Etusuoralla 2. ulkoa kirikaistoille hakeutunut Villihiisi laskeutui jatkossa takaisin sisemmille radoille ja sinnitteli lopussa ihan mukavasti neljänneksi, häviten tosin selvästi kärkitriolle.
Etusuoralla kolmannen radan kautta kakkoseksi noussut Vanjali tippui viimeisellä takasuoralla terävimmän kärken vauhdista, mutta oli jatkossa taustalla ihan asiallinen viides. Selvien erojen lähdössä Konrad ja Puksin Poika ottivat taustalla viimeiset rahasijat.
Business School palasi iskussa tauolta
Toisessa lähdössä paras oli Hannu Torvisen ohjastama Business School. Ruuna juoksi 4. ulkona, mistä sai kirimerkin vajaa kierros ennen maalia. Vajaat 600 metriä ennen maalia Business School lasketteli kärkipaikalle saakka ja karkasi 13-lopetuksessa ylivoimaiseen voittoon. Viimeiset 800 metriä sujui 12,8-vauhtia. Voitto oli Aripekka Pakkasen valmentamalle nelivuotislahjakkuudelle uran toinen. Voittotulos 16,5ake jää vain kymmenyksen Business Schoolin omasta ennätyksestä.
Viimeisellä takasuoralla johtavan takaa toiselle radalle noussut Miss America kiri lopussa asiallisella otteella kakkoseksi. Etusuoran päässä 4. sisältä toiselle radalle noussut Alws Laudatur jatkoi viimeisen takasuoran alussa kolmannen kiertoon ja siirtyi loppukaarteessa johtoon siirtyneen Business Schoolin kantaan. Maalisuoralla Niko Jokelan ajokki kamppaili ihan mukavasti kolmanneksi. Etusuoran päässä sisäradan jonon hänniltä toiselle radalle noussut Mr Reddington jatkoi viimeisellä takasuoralla kirikaistoille ja tuli kelpo otteella maaliin saakka, riittäen neljänneksi. Robert oli 3. sisältä tasainen ja riitti viimeisille rahoille.
Viimeisellä takasuoralla varsin lupaavan oloiseen kiriin heittänyt Gintonic laukkasi 600 jäljellä ja menetti pelin. Tommi Kylliäisen ajokki hylättiin lopulta väärän askellajin vuoksi. Paljon pelattu Filion menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.
Next Hope vahva johtavan rinnalta
Kolmannessa lähdössä voittoon ravasi Tommi Kylliäisen ohjastama ja valmentama Next Hope. Tamma jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä selätti keulahevosen päätöspuolikkaan käynnistyessä. Maalisuoralla 16-lopetuksessa Next Hope hallitsi tapahtumia oikein vakuuttavaan tyyliin. Voitto oli tammalle uran neljäs ja kauden ensimmäinen.
Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 3. ulos vaihtanut Credit To Dream pääsi loppukaarteessa etenemään vapaata toista rataa pitkin ja pinkoi positiivisella otteella kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt No Vice meni loppukaarteessa 2. sisälle, mistä seuraili ihan mukavalla otteella kolmanneksi. Mr Money Robber tuli aivan porukan perältä ulkoratoja pitkin hyvin perille ja kuittasi nelosrahat.
Etukaarteessa 5. sisältä 4. ulos vaihtanut Nefernefernefer jatkoi viimeisen takasuoran alussa ulkoradoille ja oli taustalla kohtalainen viides, kuitaten viimeiset rahat. New Grove United lopetti ulkoratoja pitkin ihan asiallisella otteella edellisen tuntumaan.
Want To Wheels dominoi tapahtumia keulasta
Neljännessä lähdössä Jarmo Saarelan ohjastama Want To Wheels hallitsi tapahtumia alusta loppuun. Hyvin liikkeelle lähtenyt tamma eteni ensimmäisessä kaarteessa kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 14,5 – 17,5 – 17,5. Maalisuoralla Want To Wheels hallitsi eleettömään tyyliin tapahtumia 12-lopetuksessa ja nappasi uransa seitsemännen voiton. Tamman valmennuksesta vastaa vahvassa myötätuulessa purjehtiva Risto Salmela, jonka treenattavat ovat tänä vuonna olleet 16 kisaan jo 13 kertaa kolmen parhaan joukossa.
Loppukaarteessa 2. ulkoa kiriluukun löytänyt Zizzy Highness lopetti hyvällä otteella kakkoseksi. Visionnaire seuraili johtavan takaa kolmanneksi. 3. sisältä maalisuoran alussa toiselle radalle noussut Mr Noon löysi vapaat kiritilat hieman myöhään ja spurttasi terävästi tototaistoon, jääden kuitenkin niukasti neljänneksi. Paljon pelattu Wutan jäi johtavan rinnalle, mistä riitti viidenneksi. Vanilla Price oli 3. ulkoa tasainen kuudes ja kuittasi viimeiset rahat.
Real Red vakuuttava keulavoittaja
Viidennessä lähdössä keulaan ja kukat oli homman nimi, kun Santtu Raitala lasketteli Real Redillä voittoon. Tamma latasi vauhdilla matkaan ja pokkasi heti piikkipaikan haltuunsa. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava sai rauhoittaa 12-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 16,0 ja jatkoi kolmannen puolikkaan 15-kyytiä. Maalisuoralla 12,5-lopetuksessa Real Red hallitsi tapahtumia helppoon tyyliin ja otti kauden toisen voittonsa.
Maalisuoran avautuessa 2. sisältä kirikaistoille hakeutunut Matter of Fact lopetti pirteästi kakkoseksi. Viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Global Wishmeluck eteni maalisuoralle kaarruttaessa toisen radan veturiksi ja tsemppasi siitä hyvin kolmanneksi. 5. ulkoa viimeisen takasuoran alussa kiriin lähtenyt Tour Knight tuli ihan asiallisesti perille saakka ja riitti neljänneksi. Millstone’s Vivid tuli porukan hänniltä ulkoratoja pitkin ihan juosten perille ja kuittasi viidennet rahat.
Loppukaarteessa 2. ulkoa 3. sisälle pudottanut Arctic Elsa sai maalisuoralla vapaan ladun eteensä, mutta oli lähinnä tasainen ja riitti viimeisille rahoille. Toista rataa ilman vetoapua juossut Ambriel sinnitteli kohtalaisesti, mutta jäi niukasti ulos rahoilta. Taustalta hieman myöhään vapaasti kirimään päässyt Spirit Squad tuli mukavasti vauhtinsa pitäen perille saakka, vaikka sijoitus vaisuksi jäikin.
Parvelan Retu jälleen paras
Mauri Tuurnan ajossa Parvelan Retu suoritti voitokkaan kauden avauksen. Hannu Torvisen ajokki otti alussa lyhyen laukan ja menetti asemiaan. Ori eteni jatkossa vähäväkisessä lähdössä nelossijalle ja vaihtoi takakaarteessa 2. ulos. Etusuoralla Parvelan Retu jäi ilman vetoapua ja eteni hiljalleen lähemmäs kärkihevosta. Maalisuoralla Petri Laineen valmennettava kävi upeaa voittomatsia Suven Sametin kanssa ja hankki tästä lopulta niukan yliotteen. Voitto oli urallaan vain kerran hävinneelle Parvelan Retulle jo 26:s putkeen. Voittotulokseksi kirjattiin 25,4ke, mutta tästä viimeiset 2000 metriä ori kulki 23,5-vauhtia.
Keulassa väliajoin 30,0 – 29,5 – 24,0 kellottanut Suven Sametti oli 22,5-lopetuksessa upea kakkonen. Kauden avausstartin perusteella Tapio Perttusen lahjakkuudelta voidaan odottaa jatkossa todella paljon. Suosikin ykköshaastaja Stallone menetti matkalla kenkänsä. Iikka Nurmosen ajokki kiri sisäratajuoksun päätteeksi taustalla kolmanneksi. Alussa pahoin laukannut Vilkkeen Velmu kuittasi jatkossa arvokkaat nelosrahat. Etusuoralla toisen radan veturin paikalta laukannut Wanttera jäi tasokkaassa lähdössä selvästi viimeiseksi.
Just A Flirtille kauden kärkitulos
Enintään 50 000 euroa tienanneiden lämminveristen maililla nähtiin upea soolo Hannu Torvisen ohjastaman Just a Flirtin toimesta. Ruuna latasi seiskaraiteelta heti kärkipaikalle ja kellotti avauspuolikkaan 09-vauhtia. Tahti pysyi myös jatkossa railakkaana ja kierroksen kohdalla kellot pysähtyivät 11,5-lukemiin. Viimeisellä takasuoralla Jasmiina Ahon valmennettava lähti karkumatkalle ja oli lopulta 12,5-lopetuksessa kovimman haastajan laukattua täysin murskaava. Voittotulos 11,3aly on tällä erää kauden kotimainen kärkitulos, joten esitystä ei voi kuin ylistää.
Loppukaarteessa taustalla sisäradalta ulos noussut Fast Food Hanover kiri taustalla hyvin ja oli ylivoimavoittajan takana mainio kakkonen. 4. ulkona juossut Lake’s Action nousi loppukaarteessa taustalla kirikaistoille ja lopetti hyvin kolmanneksi. Janis Joplin Boko lopetti sisäratareissun päätteeksi mukavalla otteella ja riitti neljänneksi. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kirinsä aloittanut Langen’s Airborne jaksoi viidenneksi ja alkulaukassaan asemia menettänyt Wall Street Comery kiri positiivisesti viimeisille rahoille.
Toista rataa ilman vetoapua juossut Credit To Love lähti loppukaarteessa tavoittamaan karkumatkaa yrittänyttä keulahevosta, mutta laukkasi reilut 300 jäljellä. Voiton suhteen tehtävä olisi tainnut olla ravillakin liian tiukka, mutta kakkossija näytti hyvin todennäköiseltä.
Kromaus jyräsi sitkeästi ykköseksi
Ravien kahdeksannessa lähdössä voittoon jyräsi Juha Jalosen Kromaus. Ruuna lähti takakaarteessa kaukaa 8. ulkoa kolmannen kiertoon ja jatkoi viimeisellä takasuoralla jo neljännelle radalle. Loppukaarteeseen tultaessa Kromaus lyöttäytyi terävimpään kärkiporukkaan ja vyöryi maalisuoralla väsymättä pitkän kirin päätteeksi voittoon. Väkivahva esitys toi Kromaukselle uran yhdeksännen ja samalla myös arvokkaimman voiton. Ruuna on aloittanut kautensa upealla tyylillä, sillä kahdeksaan kisaan se on kerännyt kaksi voittoa ja peräti viisi kakkossijaa. Tienestejä on kertynyt lähes 15 000 euroa.
Etusuoran alussa 4. ulkoa kiriin lähtenyt Teppo Tuisku rymisteli umpirehdillä otteella maaliin saakka ja oli tosi hyvä kakkonen. Etusuoralle kaarruttaessa 2. sisältä johtavan rinnalle vaihtanut Hetku tuli sitkeästi perille ja riitti kolmanneksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kiriin hakeutunut Harjujen Roomeo tuli hyvin perille ja oli neljäs. Maalisuoran avautuessa 2. sisältä ulos noussut Meno-Wilho seuraili asiallisella otteella viidenneksi. Keulassa väliajoin 27,5 – 30,0 – 27,5 kellottanut Larvan Iisu riitti 30-lopetuksessa kuudenneksi.
Viimeisellä takasuoralla sisäradan syövereistä ulos noussut Pilskeri tuli taustalla ulkoratoja pitkin ihan virkeällä otteella perille ja oli seitsemäs maalissa. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulkoradoille siirtynyt Vokkeni tuli ihan mukavasti perille saakka ja sai viimeiset rahat. Pelihevosista pitkää kiriä yrittäneen Myllyn Vilin menovesi alkoi ehtyä loppukaarteessa. Usvattava puolestaan menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan. Karhotti laukkasi maalisuoralla mahdollisen totosijan, menettäen samalla varman rahasijan.
Combatant Motion kiri parhaiten Pimara Cup -finaalissa
Pimara Cup -finaalissa voiton vei Santtu Raitalan ohjastama Combatant Motion. Ruuna juoksi 7. ulkona ja sai kirimerkin kaukaa kulisseista viimeisen takasuoran alussa. Vielä loppukaarteessa Combatant Motion oli varsin kaukana kärjestä, mutta ehti maalisuoralla nousta vahvan kirin päätteeksi selvään voittoon. Voitto oli komeasti kirineelle Katja Salmisen valmennettavalle kauden toinen ja koko uran seitsemäs.
Etukaarteessa 4. ulkoa kolmannen radan jonoon toiseksi noussut Knockout Ses jäi loppukaarteessa ilman vetoapua ja jyräsi jatkossa rehdisti maaliin saakka, riittäen kakkoseksi. Keulassa väliajoin 15,5 – 17,0 – 17,5 kellottanut Gyro Gearloose oli 18-lopetuksessa asiallinen kolmas. Alkumatkasta lyhyesti laukannut ja hieman asemiaan menettänyt Flashdance Sisu juoksi jatkossa 6. sisällä, mistä nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja jatkoi loppukurvissa ulkoradoille. Maalisuoraa Niko Jokelan ajokki kiri vahvasti ja kuittasi vielä nelosrahat.
Loppukurvissa 3. sisältä ulos noussut Love You Desiree lopetti aivan asiallisella otteella viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 5. ulkoa 3. ulos päässyt Miss Jaybird kohtasi viimeisellä takasuoralla ja uudestaan loppukaarteessa hieman liikenneruuhkia ja tuli jatkossa taustalla ihan pirteästi perille, ollen kuudes. Marigold With Love riitti sisäratareissun päätteeksi seitsemänneksi, Motivated Second jäi sen taakse vaille kiriluukkua ja kuittasi viimeiset rahat.
Ensimmäisessä kaarteessa keulapaikalta haparoinut suosikki Midnight Prince jäi jatkossa toiselle radalle ilman vetoapua, mistä antautui loppukaarteessa. Muista pelihevosista Ray Boy laukkasi lähtöön ja uudestaan loppukaarteessa taustalla. 2. sisällä juossut Highlove Tech laukkasi loppukaarteessa ja menetti kärkipään sijoituksen.
H.V. Tuuri kehitti hurjan loppuspurtin
Kymmenes lähtö meni hurjasti loppua spurtanneen H.V. Tuurin nimiin. Ori juoksi 2. sisällä, mistä pääsi maalisuoralla pujottelemaan vapaille kiriladuille. Tilat näyttivät avautuvan hieman liian myöhään voittoa ajatellen, mutta H.V. Tuuri oli asiasta eri mieltä ja pommitti hurjalla loppuspurtilla ykköseksi. Voitto oli Iikka Nurmosen ajokille kauden toinen ja uran 20:s. Oriin valmennuksesta vastaa Ossi Nurmonen.
Keulassa väliajoin 20,5 – 25,0 – 26,0 kellottanut Draken oli 25-lopetuksessa pitkään kiinni voitossa, mutta joutui lopulta nöyrtymään H.V. Tuurin hurjan loppuvedon edessä. Toista rataa ilman vetoapua juossut Wauhti oli hyvä kolmas. Valtaosan matkasta kolmatta rataa kiertänyt ja etusuoralla laukannutkin Karlo rymisteli umpirehdisti perille saakka ja riitti neljänneksi. 3. sisällä juossut Aurotar sai maalisuoralla vapaan radan eteensä ja seuraili viidenneksi.
Maalisuoralla 4. sisältä kirikaistoille hakeutunut Tahtova tuli asiallisesti perille ja kuittasi viimeiset rahat. Taustalla Vilju pinkoi ihan porukan hänniltä positiivisella otteella perille ja ansaitsee huomion rahasijojen ulkopuolelle jääneiden osalta.
Le Gros Bill alusta loppuun
Kavioliiga-osalähdössä voittoon pinkoi Antti Teivaisen ohjastama Le Gros Bill. Ori piti sisäradalta keulapaikan hallinnassaan ja kellotti 11-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen täyden tonnin 12,5-lukemiin. Kolmannella puolikkaalla Le Gros Bill rauhoitti tahtia 15-vauhtiseksi ja hallitsi tapahtumia 12-lopetuksessa aivan miten tahtoi. Ari Vianderin valmennettava on voittanut kauden molemmat startit ja jatkoa seurataan suurella mielenkiinnolla.
Johtavan takana juossut T.Rex seuraili kakkoseksi. Loppukaarteeseen tultaessa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Ubertino Grif löysi maalisuoralla kiritilat ja lopetti hyvin kolmanneksi. Jack Vader tuli 4. ulkoa juosten perille ja ehti neljänneksi. Alussa kolmatta rataa kiertänyt Grainfield Aiden laskeutui takakaarteessa johtavan rinnalle, mistä oli ihan sinnikäs ja jakoi nelosrahat edellisen kanssa. M.S. Triple J. ei päässyt sisäratareissun päätteeksi tulemaan vapaasti ja kuittasi viimeiset rahat. Paljon pelattu Evaluate ei yltänyt suurempiin mainetekoihin, vaan jätettiin tylysti yhdeksänneksi.
Way To Go jännittävän GLi Grand Prix’n sankari
GLi Grand Prix -finaali tarjosi draamaa ja suuria tunteita, kun pääsponsorin toimitusjohtajan Kristian Lellan omistama ja valmentama Way To Go liiteli voittoon. Antti Teivaisen ajokki juoksi 4. ulkona, mistä sai viimeisellä takasuoralla kirimerkin. Päätöspuolikkaan käynnistyessä Way To Go eteni johtavan rinnalle, mistä jyräsi 400 jäljellä kärkipaikalle saakka. Jatkossa Way To Go lähti karkumatkalle, mutta haparoi maalisuoralla lyhyesti johtopaikalta. Teivainen selvitti tilanteen kuitenkin ammattimiehen rutinoituneella otteella ja ruuna otti lopulta voiton selvällä marginaalilla. Ykkössija oli huippukuntoon kohonneelle ruunalle jo kolmas putkeen.
Rowhill’s Killer teki 5. ulkoa vahvan kirin ja kuittasi arvokkaat kakkosrahat. 3. sisällä juossut Kiss Of Judas oli loppukurvissa tukalissa asemissa sisäradan syövereissä, mutta löysi maalisuoran alussa kiritilat ja lopetti hyvin kolmanneksi. Edellisen takana juossut Blade Runner DK löysi myös maalisuoralla tilat ja otti asiallisen lopetuksen päätteeksi neljännet rahat. Viimeisellä takasuoralla 6. ulkoa kiriin lähtenyt Tzubodai laukkasi loppukaarteessa hyvästä noususta. Raville selvittyään Esa Holopaisen ajokki ehti vielä viidenneksi.
Toista rataa ilman vetoapua juossut Feeling Dream menetti loppukaarteessa otteen kärkikuvioista ja riitti jatkossa taustalla kuudenneksi. Vinci Power oli 3. ulkoa tasainen seitsemäs. Loppukaarteessa taustalla kirikaistoille heittänyt Bombard taisteli edellisen kanssa tiukasti maaliin saakka, mutta jäi niukasti kahdeksanneksi. Makemake kiri sisäratajuoksun päätteeksi yhdeksänneksi. Callela Socrates oli 2. sisältä tasainen ja riitti kymmenenneksi.
Etusuoralla 6. ulkoa laukannut Alladin Bro tuli taustalla ihan hyvävireisen oloisena perille saakka, vaikkei pystynytkään enää mahdottomista asemista parantelemaan sijoitustaan. Donna Leonora otti ratkaisevan lähtölaukan. Keulassa väliajoin 12,0 – 14,5 – 15,0 kellottanut Astrum menetti loppukaarteessa keulapaikan ja levisi jatkossa laukalle, menettäen mahdollisuutensa. Loppukaarteessa 2. ulkona pussissa virunut Promptus laukkasi 300 jäljellä ja menetti pelin. Hades laukkasi loppukaarteessa ulkoradoilta noususta. Laukkaan palanutta sijoitusta on tosi hankala arvioida.
Teksti & ulkoasu: Harri Haavisto, kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special