Close

Teivon raviraportti 25.7.2023

Teivon tiistai-illan Toto5-kierros tarjoili komeita esityksiä. Illan kirkkaimpana tähtenä tuikki Henna Halmeen ohjastama ja valmentama Saonoi, joka tykitti pikamatkalla tuloksen 11,0. Noteeraus jäi vain kymmenyksen Outlaw Mercin nimissä olevasta rataennätyksestä. Ari Moilaselle ilta toi kaksi Toto5-täysosumaa, kun Lady Cash ja ylivoimainen Nemea Kaka ravasivat voittoihin. Oikean Toto5-rivin täydensivät Spike’s Star ja Edwin Orden. Illan muut voittajat olivat Välkkeen Valtikka, Die Zarin ja montén SM-karsinnassa juhlinut Maisteri Jutila.

Välkkeen Valtikalle neljäs peräkkäinen voitto

Illan avauskoitos meni Hannu Hietasen ohjastama ja valmentaman Välkkeen Valtikan nimiin. Ruuna avasi yksin paalulta startanneena kärkipaikalle ja kellotti väliajoin 42,0 – 38,0 – 33,5. Maalisuoralle kaarruttaessa Välkkeen Valtikka oli jäämässä alakynteen ja näytti maalisuoralla jo hävinneeltä, mutta sisuuntui uudestaan maalisuoralla voittotaistoon ja työntyi lopulta reippaassa 27,5-lopetuksessa päänmitan voittoon. Kärkisija oli lahjakkaalle aloittelijalle jo neljäs putkeen.

Etukaarteessa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Ronja Myrskyntytär alkoi loppukaarteessa hankkia keulahevosesta yliotetta ja näytti maalisuoralla jyräävän kärkeen, mutta joutui vielä lopussa tyytymään kakkossijaan, kun keulahevonen kontrasi voittoon. Johtavan takana ravannut Neiti Näppärä putosi lopussa kärkiparin kyydistä ja riitti taustalla kolmanneksi, selvästi edellisille häviten. Viimeisen takasuoran avautuessa toisen radan jonon hänniltä kiriin hakeutunut Vuoren Usko punnersi edellisen kupeella nelosrahoille. Vuoren Uskon takaa myöhään kiritilat löytänyt Timon Tähti oli viides ja jäi ilman rahaa.

Die Zarin kontrolloi tapahtumia keulapaikalta

Toisessa lähdössä paras oli Antti Teivaisen ohjastama Die Zarin. Tamma eteni ensimmäisen takasuoran avautuessa kärkeen ja kellotti piikkipaikalla väliajoin 19,0 – 19,5 – 19,0. Maalisuoralla 15,5-lopetuksessa Hannu-Pekka Korven valmennettava vastaili varsin hallittuun voittoon. Kärkisija oli kolmatta kertaa kilpailleelle Die Zarinille uran ensimmäinen.

Etukaarteessa 3. ulkoa kiriin heittänyt Centodieci kiertyi viimeisellä takasuoralla toisen radan veturiksi. Maalisuoralla Hannu Torvisen ajokki punnersi mukavasti kakkoseksi, muttei heittänyt vakavaa haastetta voittajalle. Johtavan taakse vaille kiritiloja juuttunut Briljera kuittasi kolmosrahat. 3. sisältä viimeisellä takasuoralla toiselle radalle vaihtanut Champagne On Air lopetti ihan pirteästi neljänneksi. Sahara C Lebrity tuli etukaarteessa 4. ulkoa aloittamalla kirillään aivan asiallisesti perille saakka ja kuittasi viidennet rahat.

Empere’s Timo oli sisäratareissun päätteeksi tasainen kuudes. Edellisen takana matkaa taittanut Golda Van Halen sinnitteli viimeisille rahoille, mutta hävisi edellisille todella selvästi. Skype laukkasi loppukaarteessa kirikaistoilta ja sijalta seitsemän, ilman laukkaa rahasija olisi voinut olla otettavissa. 2. ulkona juosseen Perfect Leen juoksu pilaantui totaalisesti, kun Noren Luxi romahti viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalta.

Maisteri Jutila irtosi selvään voittoon montén SM-karsinnassa

Suomenhevosten montén SM-karsinnassa voiton vei Pia-Maria Moilasen ratsastama Maisteri Jutila. Ruuna pääsi laukkojen sävyttämällä avauskierroksella etenemään mukaan kärkiryhmään ja jyräsi etusuoralla lopulta kärkipaikalle saakka. Jatkossa kaikki oli helppoa Maisteri Jutilalle ja ruuna otti 28-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen 33,5-lopetuksessa selvän voiton. Ykkössija oli Sanna-Kaisa Liukkosen valmennettavalle kauden toinen ja koko uran 21:s.

Alkumatkasta kärkiryhmään edennyt Boheemi nousi viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle pudotti loppukurvissa johtavan kantaan. Maalisuoralla Boheemi punnersi toista rataa pitkin ihan asiallisesti perille, muttei kyennyt heittämään minkäänlaista haastetta voittajalle. Päätöskierrokselle viidennellä sijalla lähtenyt Runoneito hakeutui maalisuoran avautuessa kirikaistoille ja pinkoi lopussa mukavalla otteella kolmanneksi. Edellisen takana ravannut Virin Vihtori tuli kohtalaisesti loppua ja riitti neljänneksi, selvästi kärkitriolle häviten.

Laukanneet Kevinin Tähti ja Suvimyrsky Ram ottivat kaukana kulisseissa seuraavat rahasijat. Paljon pelattu Viisori eteni etusuoralla hetkeksi kärkeen, mutta jatkoi pian 2. sisälle. Jatkossa Viisori menetti otettaan kärjestä ja antoi loppusuoralla lopulta oikein pahoin periksi. Etusuoralla keulapaikalta laukannut Angeliina ylitti maalilinjan neljäntenä, mutta hylättynä. Lähdössä tuli todella runsaasti laukkoja ja iso osa hevosista menetti mahdollisuutensa heti alkumatkasta.

Lady Cash jyräsi kärkeen Tammasarjassa

Toto5-avauksena ajetussa lämminveristen Tammasarjassa paras oli Ari Moilasen ohjastama Lady Cash. Tamma juoksi 2. ulkona, mistä sai viimeisellä takasuoralla kirimerkin. Maalisuoraa Lady Cash jyräsi parhaalla otteella ja runttasi kolmatta rataa pitkin hallittuun voittoon. Ykkössija oli Tapio Perttusen valmennettavalle uran kolmas.

Toista rataa ilman vetoapua juossut The Empty Pocket taisteli aivan mukavasti kakkoseksi. Keulassa väliajoin 13,5 – 18,5 – 17,0 kellottanut Gitano jaksoi 15-lopetuksessa kolmanneksi. 3. ulkona juossut Cuelebre kiri tasaisella otteella neljänneksi. Etukaarteessa 4. sisältä 3. ulos vaihtanut Bid On Princess tuikkasi maalisuoralla sisäradalle ja kuittasi lopussa viidennet rahat. Take Care kiri aivan porukan hänniltä positiivisesti kuudenneksi, tehtävä oli kovin hankala kärkisijojen suhteen. Empress Boogie kiri 4. ulkoa tasaisesti seitsemänneksi ja hieman liian myöhään kiritilat löytänyt Callela Xania oli kahdeksas.

Saonoi lähenteli Teivon rataennätystä

Toto5-kakkosessa voittoon ravasi Henna Halmeen ohjastama ja valmentama Saonoi. Tamma juoksi johtavan takana ja nousi loppukaarteessa toiselle radalle, hankkien nopeasti yliotteen johtaneesta. Maalisuoralla 14,5-lopetuksessa Saonoi irtosi pisteeksi horisonttiin ja otti tyylikkään voiton kovalla tuloksella 11,0aly. Voittotulos jäi vain kymmenyksen Teivon rataennätyksestä, hurja suoritus reilut 40 000 euroa tienanneelta hevoselta!

Etusuoralla 3. sisälle pudottanut New Grove Waylon nousi loppukaarteessa toiselle radalle ja punnersi ylivoimavoittajan takana hyvällä otteella toiseksi. Piikkipaikalla väliajoin 06,5 – 09,5 hurjastellut BWT Ellospank sinnitteli mukavasti kolmanneksi. Loppukaarteessa 4. sisältä toiselle radalle noussut Hades puristi tasaisesti neljänneksi, parantaen reilusti ennätystään. Varsin selvien erojen lähdössä Thai Explosive ohitti lopussa Dust Collectorin, näille taustalla sijat viisi ja kuusi.

Spike’s Star kiri terävästi

Toto5-kolmosessa paras oli Joni-Petteri Irrin ohjastama ja valmentama Spike’s Star. Ruuna juoksi varsin tukalissa asemissa 4. sisällä, mistä löysi kuitenkin vapaat kiritilat loppukaarteessa ja tykitti maalisuoralla komean kirin päätteeksi varmaan voittoon. Ykkössija oli ruunalle uran neljäs, edellisestä täysosumasta ehti kulua reilu vuosi.

Loppukaarteessa keulahevosen laukattua johtoon 2. sisältä edennyt Cissi Fastback kamppaili ihan asiallisesti kakkoseksi. 5. ulkona juossut Game Set Match teki aivan porukan hänniltä hyvän kirin ja ehti kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla taustalta kirimerkin saanut ja takakaarteessa toisen radan veturiksi marssinut Tringa Oak tsemppasi aivan asiallisesti neljänneksi. Alws Laudatur otti sisäratareissun päätteeksi kiertelemättä viidennet rahat. Taustalla Mad Joking Boy otti tasaisesta rintamasta viimeisen rahasijan, pudottaen Flo Jon ja Wild Mindin niukasti rahasijojen ulkopuolelle.

Paljon pelattu Porla Futura oli 4. ulkoa kirivaiheessa tasapaksu ja jäi yhdeksänneksi. Uptown Kemp puolestaan taipui 2. ulkoa varhain ja varsin pahoin. Muista pelihevosista Midsummer Sun menetti mahdollisuutensa ensimmäisen kaarteen laukkaan ja Brave Scion laukkasi loppukurvissa keulapaikalta. Viimeksi mainittu olisi laukatta ollut kiinni kärkisijoissa.

Edwin Orden jatkoi voittojen tiellä

Toto5-pelin neloskohde meni Edwin Ordenin nimiin. Ori lähti etusuoralla 6. ulkoa kirikaistoille ja jatkoi maalisuoran avautuessa selästä neljännelle radalle. Loppusuoralla Edwin Ordenilla oli paras vauhti ja se jyräsi 15,5-lopetuksessa niukkaan, mutta hallittuun voittoon. Kärkisija oli Anna Torvisen hienovireiselle suojatille jo kolmas putkeen.

Etusuoralla 4. ulkoa hyökännyt Laurila’s Gimli jyräsi sinnikkäästi perille saakka ja oli asiallinen kakkonen. Etukaarteessa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Galileo Way kiertyi jatkossa toisen radan veturiksi ja sinnitteli ihan mukavasti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla taustalla 3. ulkoa kiritilat löytänyt Sweet Gold puristi positiivisella otteella perille ja oli neljäs maalissa.E

Etukaarteessa 3. ulkoa 2. ulos päässyt It’s Morasin jäi jatkossa uudestaan 3. ulos, mistä nousi loppukaarteessa kirikaistoille. Asiallinen loppuveto nosti Jeroen van Craenin ajokin viidenneksi. Boss Birdland tuli aivan porukan hänniltä lujaa loppua ja ehti vielä viimeisille rahoille. Paljon pelattu River King taipui maalisuoralla piikkipaikalta varsin pahoin ja jäi kahdeksanneksi.

Nemea Kaka karkasi ylivoimaiseen voittoon

Toto5-päätöksessä paras oli Ari Moilasen ajama Nemea Kaka. Tamma kiihdytti kärkipaikalle ja kellotti väliajoin 14,0 – 15,0 – 14,5. Maalisuoralla reippaassa 12-lopetuksessa Nemea Kaka irtosi komealla tyylillä murskaavaan voittoon. Ykkössija oli Eero Pajumäen valmennettavalle kauden toinen ja uran seitsemäs.

Johtavan takana juossut Beamer otti kiertelemättä kakkosrahat. Embossed Lemon teki kaukaa toisen radan hänniltä mukavan kirin ja ehti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 5. ulkoa kirimerkin saanut Top Class Kemp tuli varsin asiallisesti maaliin saakka, mutta jäi paljon pelattuna neljänneksi. Tehtävä oli takapareista hankala. Rehab kiri sisäratareissun päätteeksi toista rataa pitkin viimeisille rahoille.

Paljon pelattu So Long Suckers taipui toisen radan veturin paikalta seitsemänneksi. Capercaillie Cock menetti maalisuoran laukkaan hyvin todennäköisen kakkossijan.

Teksti: Harri Haavisto
Kuvat: Maisa Hyttinen / https://hevosvalokuvaus.maisahyttinen.fi

No event found!