Close

Teivon raviraportti 25.5.2021

Teivon tiistai-illassa ravattiin kymmenen lähdön kisat. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettavat olivat avainroolissa Toto5-kohteissa, kun Perfect Chapman ja Dickson Shadow ravasivat voittoihin. Muut kohteet menivät Bravo Sencellon, Sipiseen ja Sun Capitanon nimiin. Viimeksi mainittua ohjastanut Hannu Hietanen oli illan kaksoisvoittaja, kun myös Hotlinki hoiti oman tehtävänsä kunniakkaasti.

Sirun Sikke vaikeuksien kautta voittoon

Ravien avauslähdössä suosikki Sirun Sikke hoiti homman kotiin, tuskaisesta alkumatkasta huolimatta. Teemu Okkolinin ohjastama ja valmentama tamma haparoi hieman alkumetreillä ja otti pian uuden hieman pahemman laukan. Lähtösuoran päässä laukkaava vastustaja tuli kylkeen ja Sirun Sikke menetti vielä kertaalleen vauhtia. Ensimmäisellä takasuoralla tamma lähti etenemään kärkeä kohti ja kipusi takakaarteessa neljänneksi, päästen jatkossa 2. ulos. Loppukurvissa Sirun Sikke heitti kolmannelle radalle ja kiri maalisuoralla varmaan voittoon.

Piikkipaikalla väliajoin 42,0 – 39,5 – 35,0 kellottanut Taivallus kamppaili 34-lopetuksessa toiseksi. Alussa laukannut ja hännille pudonnut Virituli eteni etusuoralla jo neljänneksi. Lopussa Hannu Kamppurin ajokki keulahevosen takaa kolmanneksi. Etusuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Jennie riitti lopussa kärkiryhmästä neljänneksi ja sai viimeiset rahat.

Goddess Go hallitsi tapahtumia keulapaikalta alusta loppuun

Toisessa lähdössä paras oli Antti Teivaisen ohjastama Goddess Go. Tamma piti sisäradalta keulapaikan hallinnassaan ja kellotti väliajoin 20,0 – 19,5 – 19,0. Päätöspuolikkaalla Goddess Go kiristi vauhtiruuvia tuntuvasti ja hallitsi tapahtumia 13,5-lopetuksessa oikein vakuuttavaan tyyliin. Ykkössija oli ennätystuloksensa 17,9ke noteeranneelle Antti Veteläisen valmennettavalle uran ensimmäinen.

Johtavan takaa hieman myöhään tilat saanut Tiptop Avenger lopetti hyvin ja oli varma kakkonen. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Strawberry Boy tuli asiallisella otteella maaliin saakka ja kuittasi kolmosrahat. 3. sisällä juossut Zest Boy pääsi loppumetrit tulemaan vapaata sisärataa pitkin ja seuraili ihan asiallisella tyylillä neljänneksi. Ensimmäisellä takasuoralla ulkoratojen kautta toisen radan veturiksi kiertynyt Dragon’s Eye kamppaili lopussa viidenneksi. MAS Flashin tasainen kiri 3. ulkoa kantoi kuudennelle sijalle. 2. ulkona juossut Hellfire jäi pussiin ja oli seitsemäs maalissa. Prank seuraili 4. sisältä viimeisille rahoille.

Pelihevosista Like Di Serafino laukkasi ensimmäisellä takasuoralla lyhyesti eikä jatkossa suuremmin parannellut taustalta. Loppukaarteessa 3. ulkona pussissa virunut ja lopulta laukannut Gladiator Sisu olisi saattanut ravilla ja tilat saadessaan otella rahasijoista, mutta nyt kohtalona oli hylkäys pitkästä laukasta.

Hotlinki kiri varmaan voittoon

Kolmannessa lähdössä voittoon ravasi Hannu Hietasen ohjastama Hotlinki. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä sai loppukaarteessa kirimerkin ja nousi lopussa oikein hallittuun voittoon. Ykkössija oli Esa Mikkilän valmennettavalle toinen peräkkäinen ja koko uran puitteissa 13:s.

Keulassa väliajoin 27,5 – 27,5 – 28,5 kellottanut Tuiskuta kamppaili 24-lopetuksessa kakkoseksi. Alussa johtopaikalta laukannut Perusliksa juoksi jatkossa toista rataa ilman vetoapua, mistä jaksoi kolmanneksi. Alussa laukannut ja hännille pudonnut pelisuosikki Runoneito tuli porukan perältä hyvällä otteella vaalmiin saakka ja jatkaa kunnossa. Rivaltti jäi johtavan taakse pussiin.

Bravo Sencello jatkaa voittoputkessa

Toto5-avauksessa voitto meni Hannu Torvisen ohjastamalle Bravo Sencellolle. Ruuna juoksi 4. ulkona, mistä pääsi etusuoralla 3. ulos. Viimeisellä takasuoralla Bravo Sencello pääsi etenemään 2. ulos ja heitti maalisuoran avautuessa kiriin kolmannelle. Lopussa ruuna irtosi selvään voittoon. Ykkössija oli Bravo Sencellolle jo kolmas putkeen ja ruuna onkin voittanut kaikki kilpailunsa Jukka Huuskolan valmennuksesta käsin.

Maalisuoralla 3. sisältä ulos noussut Hola Alejandro lopetti pirteästi kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Masterstroke Aria kamppaili asiallisesti kolmanneksi. Keulapaikalla väliajoin 13,5 – 15,0 – 14,0 porukkaa johtanut One Who Run kamppaili 13-lopetuksessa neljänneksi. Loppukaarteessa porukan hännillä sisäradalle pudottanut Micro Queen pujotteli lopussa aivan pirteällä otteella perille ja sai viidennet rahat. Lopussa johtavan takaa toiselle radalle noussut Acorn Shell kuittasi viimeiset rahat. Jonkin verran peliä suurimpien suosikkien takana kerännyt Up to Joy pääsi viimeisellä takasuoralla 3. ulos, mistä oli varsin tasainen ja jäi ulos rahoilta.

Perfect Chapman palasi hienossa iskussa pitkältä tauolta

Toisessa Toto5-taistossa terävin oli Santtu Raitalan ohjastama Perfect Chapman. Tamma juoksi 3. ulkona, mistä sai etukaarteessa kirimerkin ja eteni viimeisellä takasuoralla 2. ulos. Loppukaarteessa Perfect Chapman jäi ilman vetoapua ja lähti maalisuoralla tavoittamaan keulahevosta. Lopussa Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava käänsi homman varmasti edukseen ja otti uransa kolmannen voiton. Tamma palasi hienolla tyylillä yli yhdeksän kuukauden tauolta.

Keulassa väliajoin 13,0 – 15,0 – 16,0 viilettänyt Mini Pepper yritti loppukaarteessa irtiottoa, mutta tuli lopussa yhden vastustajan tavoittamaksi ja jäi kakkoseksi. Caroline Boost seurail 2. sisältä kolmanneksi. Alussa laukannut Taita Hills kiri aivan porukan hänniltä varsin terävällä otteella loppua ja riitti neljänneksi. How High The Moon kiri 4. sisältä suuremmin kiertelemättä viidenneksi. Takakaarteessa kolmannen kautta toisen radan veturiksi kurkottanut ja hetkeä myöhemmin laukannut Cashman Go otti jatkossa sisäratareissun päätteeksi viimeiset rahat.

Jonkin verran pelatun North Sunnyn kiri toisen radan jonon hänniltä jäi tasaiseksi ja Olli Koivusen ajokki riitti seitsemänneksi. Pelihevosista Gambler Sisu laukkasi päätöspuolikkaan alussa johtavan rinnalta hylkyyn. Maalisuoran alussa 3. sisältä kiriin käännellyt Fingerborg laukkasi jatkossa ja menetti ainakin varman nelossijan, kenties jopa totosijan.

Sipisee jyräsi varmaan voittoon

Toto5-kolmosessa voiton vei Henri Bollströmin ohjastama Sipisee. Ori juoksi 3. ulkona, mistä lähti viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja jyräsi loppukurvissa kärjen rinnalle. Maalisuoralla Sipisee irtosi Beben kanssa voittomatsiin ja hankki tästä lopussa varmasti yliotteen ja lipui kauden avausvoittoon. Koko uran puitteissa voitto oli Olli-Pekka Hämäläisen valmennettavalle viides.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt Bebe kiertyi nopeasti johtavan rinnalle ja irtosi maalisuoralla voittomatsiin ulkoa kirineen Sipiseen kanssa, riittäen hyvän esityksen päätteeksi toiseksi. Loppukaarteessa 2. sisältä kirikaistoille hakeutunut Viimavirta lopetti taustalla kolmanneksi. 5. ulkoa viimeisellä takasuoralla sisäradalle pudottanut Tuutinki lopetti edelliselle reilusti hävinneenä neljänneksi. Liiseriina taipui keulapaikalta viidenneksi. Alussa laukannut Sipras otti kulisseissa viimeiset rahat.

Sun Capitano murskaava

Toto5-pelin neljäs kohde oli Hannu Hietasen ohjastaman Sun Capitanon näytöstä. Ruuna aloitti kärkipaikalla, mutta jatkoi ensimmäisellä takasuoralla 2. sisälle. Loppukurvissa Sun Capitano löysi kiriluukun ja kiri maalisuoralla 11-lopetuksessa ylivoimaiseen voittoon. Ykkössija oli Mika Ahlströmin valmennettavalle kauden ensimmäinen, edellisestä voitosta ehti vierähtää lähes kaksi vuotta, joskin ruuna kilpaili viime vuonna vain kolmesti ja tämä kisa puolestaan oli myöskin kauden kolmas.

BWT Danger kiri 2. ulkoa kakkoseksi, keulassa väliajoin 12,0 – 15,0 – 15,0 kellottanut Speak Of The Devil riitti reippaassa 11-lopetuksessa kolmanneksi. 4. sisällä juossut BWT Crusader löysi loppukaarteessa kiritilat ja lopetti taustalla aivan asiallisesti neljänneksi. 3. sisällä matkustanut Live for Greatness seuraili kiertelemättä viimeisille rahoille. Paljon pelattu He Is In ei pystynyt reippaassa lopetuksessa parantelemaan 4. ulkoa. Newport Brodde laukkasi loppukaarteessa johtavan rinnalta, laukkaan saattoi palaa hyväkin sijoitus.

Montén SM-karsinta Dickson Shadowin nimiin

Toto5-peli päättyi lämminveristen montén SM-karsintaan. Voittoon ravasi Jenni Koskelan ratsastama Dickson Shadow. Ruuna juoksi 3. sisällä, mistä mahtui viimeisellä takasuoralla nousemaan toiselle radalle ja lähti tavoittamaan karkuun yrittänyttä Dust Collectoria. Loppukaarteessa Dickson Shadow eteni aivan keulahevosen rinnalle ja jyräsi tästä maalisuoralla varmaan tyyliin yliotteen ja irtosi selvään voittoon. Voittajaa valmentaa Tapio Mäki-Tulokas, jonka valmennustallille ykkössija oli illan toinen.

Toisen radan jonon hännillä juossut Jugador ohitti viimeisellä takasuoralla tasaiseen tahtiin vastustajia ja nousi loppukaarteessa jo neljänneksi. Ruuna tuli pirteällä otteella maaliin saakka ja oli lopulta hyvä kakkonen. Viimeisen takasuoran avautuessa keulaan edennyt Dust Collector yritti jatkossa tehdä irtiottoa vastustajiinsa, mutta tuli lopulta tavoitetuksi ja joutui tyytymään kolmossijaan. Sisärataa pitkin porukan hännillä juossut Twist Of Fate eteni viimeisellä takasuoralla kiertelemättä kohti kärkeä ja nousi maalisuoran avautuessa kirikaistoille. Ruuna oli lopulta taustalla asiallinen neljäs. Alkumatkan johtanut Wall In Carlina menetti keulapaikkansa viimeisen takasuoran alussa ja riitti lopulta viimeisille rahoille. Pelihevosista Barack la Marc jäi alussa ratkaisevasti ja keskeytti.

Stoneisle Quincy kesti kovan avauksen

Yhdeksännessä lähdössä voittoa juhlivat Stoneisle Quincy ja Hannu Kelokaski. Tamma avasi kärkeen ja kellotti avauspuolikkaan peräti 10,5-vauhtia. Jatkossa vauhti rauhoittui ja Stoneisle Quincy veti täyden tonnin 13-lukemiin. Maalisuoralla 15-lopetuksessa tamma hallitsi tapahtumia vakuuttavaan tyyliin ja otti uransa toisen voiton.

Wilds Diamond suoritti 4. ulkoa hyvän kirin ja otti kakkosrahat. Listas Hotshot kiri 3. ulkoa asiallisesti kolmanneksi. Alussa kesken keulakamppailun laukannut Eko Laconda teki jatkossa porukan hänniltä hyvän kirin ja nousi neljänneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Gracelyn jaksoi viidenneksi ja sai viimeiset rahat. Pelihevosista Kwakiuti Boko jäi viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua ja oli lopussa vaisu.

Misty Mountain Hop toi Aada Salolle uran avausvoiton

Ravien päätöslähdössä Aada Salo narutteli uransa avausvoiton, kun Misty Mountain Hop kiri ykköseksi. Ruuna juoksi 4. ulkona, mistä sai viimeisellä takasuoralla kirimerkin. Vielä maalisuoran puolivälissäkään ruuna ei näyttänyt voittajalta, mutta eteni tasaiseen tahtiin lähemmäs kärkeä ja niittasi lopulta aivan loppumetreillä ykköseksi. Voitto oli Amira El Jahirin valmennettavalle uran toinen. Samalla syntyi uusi ennätystulos 16,2ake.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin heittänyt Smoked Lemon eteni maalisuoralla mukaan voittotaistoon ja oli asiallinen kakkonen, vain niukasti voittajalle häviten. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla kirimerkin saanut BWT Eden eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle ja hankki tästä maalisuoralla yliotteen, mutta jäi lopulta ulkoa rynnistäneiden puristuksessa kolmanneksi. Speedy Scion teki porukan hänniltä hyvän kirin ja nousi lopussa neljänneksi.

Viimeisellä takasuoralla johtavan takaa toiselle radalle noussut Rim Bay Duchess pudotti loppukaarteessa takaisin sisäradalle. Lopussa Viivi Tuomisen ajokki nousi toiselle radalle ja lopetti viidenneksi. Takakaarteessa taustalta kiriin lähtenyt Pink Dynamite kiertyi etusuoralla kärkihevosen kupeelle ja jyräsi reilut 500 jäljellä kärkeen. Lopussa Toni Mäntyniemen ajokki putosi kuudenneksi. Redskin Do seuraili edellisten takaa tasaisesti seitsemänneksi, muut jäivät kauas.

Teksti & ulkoasu: Harri Haavisto. Kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special

No event found!