Teivossa ravattiin maanantai-iltana Magic Mondayn Toto65-kierros yhdessä Oulun Äimäraution kanssa. Teivon Toto65-kohteissa voitot menivät Mustamanille, The Breezelle ja In Royalty Bokolle. Muiden lähtöjen voittajia olivat Erkkaus, Nazareth ja Feels Like Flying. Ohjastajista Mika Forss ylsi kahteen täysosumaan.

Alkulaukan rasittama Erkkaus kiersi kaikki

Teivon maaginen maanantai käynnistyi Seppo Markkulan ohjastaman Erkkauksen komennossa. Ruuna aloitti laukalla ja juoksi jatkossa toisen radan jonon hännillä. Etusuoralla Erkkaus nousi kaukaa taustalta kolmannen radan letkaan. Loppukaarteessa Markkulan ajokki jatkoi neljännelle radalle ja jyräsi maalisuoralla vakuuttavaan voittoon. Kärkisija oli ennen tätä kisaa kolmesti putkeen kakkoseksi sijoittuneelle Erkkaukselle kauden ensimmäinen.
Keulapaikalla väliajoin 31,0 – 32,0 – 35,5 kellottanut Soman Sirius oli 30-lopetuksessa hyvä kakkonen. Alussa laukannut Meninkö lähti etusuoran alussa 5. ulkoa kolmannen kiertoon ja tuli hyvin perille saakka, riittäen kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla toisen radan jonon hänniltä kolmannen kiertoon noussut Aarian Hermanni kiri taustalla ihan pirteästi neljänneksi. Kuun Obeliks taipui 2. sisältä viidenneksi. Ensimmäisessä kaarteessa kärjen tuntumasta laukannut Viimavirta eteni jatkossa johtavan rinnalle, mistä otti uuden laukan etusuoralle kaarruttaessa. Raville selvittyään Esa Holopaisen ajokki kiertyi jälleen johtavan kupeelle, mistä putosi lopussa viimeisille rahoille.

Nazareth kiri kärkeen

Toisessa lähdössä paras oli Mika Forssin ohjastama Nazareth. Tamma juoksi 2. ulkona, mistä havitteli loppukaarteessa kirikaistoille. Lopulta Nazareth pääsi etenemään suuremmin kiertelemättä toista rataa pitkin kärkihevosen rinnalle, mistä runttasi loppumetreillä varmoin ottein ykköseksi. Voitto oli Kimmo Aholan valmennettavalle kauden kuudes.
Keulassa 11,5-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 14,0 kellottanut Wutan kamppaili 15-lopetuksessa toiseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Daddy Boy meni loppukaarteessa johtavan kantaan, mistä nousi maalisuoralla 2. ulos ja seuraili asiallisesti kolmanneksi. Crazeman kiri 3. ulkoa kohtalaisella otteella neljänneksi. Alun johtanut Bohus Palema jatkoi etusuoralla johtavan kantaan ja riitti jatkossa sisäratajuoksun päätteeksi viimeisille rahoille, selvästi kärkikvartetille häviten.

Feels Like Flying vakuuttava

Kolmannessa lähdössä voittoon ravasi Kim Åkerlundin ohjastama ja Seppo Åkerlundin valmentama Feels Like Flying. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä lähti etusuoralle kaarruttaessa kolmannen kiertoon. Etusuoralla Feels Like Flying otti paikan johtavan rinnalta ja siirtyi vajaa kierros jäljellä kärkeen. Jatkossa kaikki oli helppoa voitokkaalle viisivuotiaalle ja se piti 17-lopetuksessa hallittusti ykköseksi.
Birthday Cloud teki 2. ulkoa hyvän kirin ja nousi lopussa kakkoseksi. 5. sisällä juossut Hola Alejandro löysi kiritilat vajaat 600 metriä ennen maalia ja nousi vahvan kirin päätteeksi kolmanneksi. Takakaarteeseen mentäessä keulaan marssinut Gunvald jatkoi etusuoralla 2. sisälle, mistä riitti neljänneksi. Immersive Workout lähti loppukaarteessa 3. ulkoa kirikaistoille ja lopetti ihan asiallisesti viidenneksi. Loppukaarteessa sisäradan syövereissä tukalissa asemissa virunut So Long Suckers löysi maalisuoran alussa kiritilat ja lopetti taustalla pirteästi viimeisille rahoille.

Mustamani jyräsi kärkeen

Neljäs lähtö meni Antti Teivaisen luotsaaman Mustamanin nimiin. Ruuna juoksi toista rataa ilman vetoapua, kunnes sai etusuoran alussa vetoapua ja jatkoi 2. ulkona. Maalisuoralla Mustamani sai kirimerkin ja pommitti lopussa varmoin ottein ykköseksi. Kärkisija oli Tero Silvaksen valmennettavalle kauden viides.
Etusuoralla johtavan rinnalle kiertynyt Karlo tsemppasi hyvin toiseksi. Johtavan takaa maalisuoran alussa toiselle radalle noussut Bilettäjä lopetti kolmanneksi, häviten selvästi kärkiparille. Eskel kiri 3. ulkoa taustalla tasaisesti neljänneksi. Keulassa tasaisen reipasta tahtia ylläpitänyt Syneri taipui maalisuoralla viimeisille rahoille.

The Breeze ylivoimainen

Viidennessä lähdössä voiton vei Juha Utalan ohjastama The Breeze. Tamma pääsi etusuoralla 3. ulkoa 2. ulos, mistä sai viimeisellä takasuoralla kirimerkin. Loppukaarteessa The Breeze eteni johtavan rinnalle ja irtosi maalisuoralla helppoon voittoon. Ykkössija oli Christa Packalenin valmentamalle lahjakkuudelle kauden ja samalla myös koko uran viides.
Keulassa väliajoin 12,0 – 16,0 – 16,5 kellottanut Callela Socrates riitti 14-lopetuksessa toiseksi, häviten selvästi voittajalle. Muut jäivät kauas taustalle. Kulisseissa Shackhill’s Thunder kiri 4. ulkoa kolmanneksi. Loppukaarteessa 2. ulkona hieman asemiaan menettänyt Gutsy Cobbler lopetti neljänneksi. Rahart riitti sisäratareissun päätteeksi viidenneksi. Stoneisle Quincy kuittasi viimeiset rahat, sen kirivaihe ei mennyt täysin nappiin. Pelihevosista Flex To Wheels taipui johtavan rinnalta varhain.

In Royalty Boko irtosi selvään voittoon

Teivon Magic Monday paketoitiin In Royalty Bokon voitolla. Tamma eteni lähtösuoran päässä piikkipaikalle ja kellotti väliajoin 14,0 – 14,5 – 14,5. Maalisuoralla 17-lopetuksessa Mika Forssin ajokki hallitsi tapahtumia tyylikkäästi perille saakka. Voitto oli Marjo Kivimaan valmennettavalle kauden viides ja uran kahdeksas.
Surprise Leader seuraili 2. sisältä asiallisesti toiseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut M.T.Master Don oli ihan sinnikäs kolmas. Viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Ronzon Face hyökkäsi loppukaarteessa kolmannelle radalle ja puristi tasaisesti neljänneksi. Lähtösuoralla laukannut Double Revenge juoksi jatkossa 3. ulkona, mistä sai kirimerkin viimeisen takasuoran alussa ja eteni myöhemmin uuteen selkään 3. ulos. Lopussa Double Revenge työntyi sisärataa pitkin viidenneksi. Taustalla ihan juosten perille tullut Filur Sisu kuittasi viimeiset rahat.

Teksti & ulkoasu: Harri Haavisto, kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special