Teivossa ravattiin tiistai-iltana yhdeksän lähdön voimin. Oikean Toto5-rivin muodostivat North Lexus, Midnight Prince, Y.P. Son, Credit to Love ja Kunnaan Tähti. Lämminveristen montéssa Nitro Diablo karkasi ylivoimaiseen voittoon.

Voitinko hallitsi tapahtumia alusta loppuun

Ravien avauslähdössä ykkösrahat kuittasi Niko Jokelan ohjastama Voitinko. Ruuna kiihdytti kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 32,0 – 34,0 – 35,5 ja irtosi 34-lopetuksessa oikein helppoon voittoon. Kärkisija oli Kalervo Mäkisen valmennettavalle uran toinen ja irtosi ennätystuloksella 34,5ake.
Viimeisen takasuoran alussa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Hiekan Hohto eteni loppukaarteessa toiselle radalle ilman vetoapua, mistä tsemppasi ihan asiallisesti kakkoseksi. Edellistä kirissä seurannut ja loppukurvissa ilman vetoapua jäänyt Isosalon Into puristi kolmanneksi. Johtavan takana juossut Tuulijuhla oli loppuun saakka mukana tototaistossa, mutta jäi niukasti neljänneksi.
Isosalon Isku kiri vauhtinsa pitäen perille ja oli viides maalissa. Larvan Priimus seuraili kärkirintaman takana tasaisesti kuudenneksi. Selkä pelisuosikki Kulta Ilpo Pii laukkaili hylkyyn.

Nitro Diablo ylivoimainen

Lämminveristen montéssa viivalle asettui kahden poisjäännin myötä vain neljä hevosta. Voittoon ravasi Janita Antti-Roikon ratsastama Nitro Diablo. Pia Huusarin valmentama ruuna latasi heti kärkeen ja kellotti johtopaikalla väliajoin 14,0 – 15,0 – 17,5. Loppukaarteessa Nitro Diablo karisti selässä liftanneen Spirit Squadin kannoiltaan ja karkasi 17-lopetuksessa ylivoimaiseen voittoon. Ykkössija oli Nitro Diablolle jo kauden yhdeksäs.
Johtavan takana ravannut Spirit Squad putosi vetoapunsa kyydistä loppukaarteessa ja seuraili lopussa taustalla asiallisesti kakkoseksi. Etusuoralla neljänneltä sijalta toiselle radalle noussut Caramel Kid tavoitti päätöslenkillä hieman kärkikaksikkoa ja oli selvien erojen lähdössä taustalla kolmas. Etukaarteessa viimeiseksi pudonnut Reverend Dred jäi kauas kulisseihin ja kuittasi 26,9-tuloksellaan 200 euroa.

Fixit irtosi selvään voittoon

Kolmannen lähdön vei nimiinsä Iikka Nurmosen ohjastama Fixit. Ruuna juoksi 3. ulkona, missä kohtasi etukaarteessa vetämättömän selän ja heitti viimeisen takasuoran avautuessa kiriin kolmannelle. Vajaat 600 jäljellä Mauno Laurilan valmennettava kiertyi johtavan rinnalle ja vyöryi loppukaarteessa kärkeen. Jatkossa ruuna hallitsi tapahtumia varmaan tyyliin ja otti uransa kolmannen voiton.
Keulapaikalla väliajoin 13,5 – 17,0 – 18,0 kellottanut Motivated Second menetti paikkansa loppukurvissa ja jaksoi 18-lopetuksessa kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä 2. ulos vaihtanut Langen’s Motörhead seuraili lopussa tasaisella otteella kolmanneksi. 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Grapetsiinasine tuli asiallisella otteella perille ja kuittasi nelosrahat.
Sisäradan jonossa neljäntenä juossut Arroyo Grande vaihtoi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle, missä menetti loppukaarteessa hieman asemiaan ja pudotti takaisin sisälle. Vapaa kirikaista löytyi maalisuoran avautuessa ja Esa Holopaisen ajokki nousi asiallisella lopetuksella viimeisille rahoille. Pelihevosista Nefernefernefer antautui varhain johtavan rinnalta.

North Lexus selätti tallikaverinsa

Toto5-avauksessa paras oli Seppo Markkulan ohjastama North Lexus. Ruuna juoksi 2. sisällä, mistä iski tallikaveri Juicemanin takaa kiriin maalisuoralla ja suoritti lopussa varmaan tyyliin ohituksen. Voitto oli viime kaudella peräti yhdeksän kertaa voittaneelle Harri Koivusen valmennettavalle kuluvan kauden ensimmäinen.
Keulassa väliajoin 15,5 – 16,5 – 13,0 kellottanut Juiceman ei mahtanut 13-lopetuksessa mitään selästä iskeneelle tallikaverilleen, mutta oli hyvä kakkonen. Lily’s Star seuraili taustalla 3. sisältä kolmosrahoille. Toista rataa ilman vetoapua ravannut Luxorious Lord kamppaili ihan rehdisti neljänneksi, vaikka putosikin varhain terävimmän kärjen kyydistä.
Issaquah Sund seuraili sisärataa pitkin asiallisella otteella perille, saamatta kiritilaa. Piedmont tuli toisen radan jonon hänniltä vauhtinsa pitäen maaliin saakka ja oli kuudes.

Midnight Prince kiri parhaiten

Toto5-kakkosessa voiton vei Antti Veteläisen ohjastama ja valmentama Heikki Lehtiniemen valmentama Midnight Prince. Ruuna taittoi taivalta 2. ulkona, mistä jäi loppukaarteessa ilman vetoapua ja jyräsi maalisuoran alussa yliotteen hetkeä aiemmin keulaan siirtyneestä Marylandista. Midnight Prince otti voiton lopulta oikein vakuuttavaan tyyliin. Nelivuotias on aloittanut uransa lupaavasti kahdella voitolla ja yhtä monella kakkossijalla.
Loppukurvissa johtavan rinnalta keulaan edennyt Maryland jäi maalisuoralla alakynteen voittotaiston suhteen ja kadotti hieman raviaan, mutta oli jatkossa vielä asiallinen kakkonen. Keulassa väliajoin 15,0 – 17,5 – 17,5 kellottanut Light Up riitti 16-lopetuksessa kolmanneksi. Etukaarteessa 3. sisältä 4. ulos vaihtanut Alws Laudatur seuraili taustalla neljänneksi. Kulisseissa Kandice Boko ja Ferrari Fastback ottivat jäännösrahoja. Ensimmäisellä takasuoralla laukannut Stonecapes Tiffany kiri pääjoukon hänniltä asiallisesti viidenneksi, mutta hylättiin pitkästä laukasta.

Y.P. Son kiersi kaikki

Kolmannessa Toto5-kohteessa voittoon ravasi Olli Koivusen ohjastama Y.P. Son. Ruuna matkusti 5. ulkona, mistä lähti viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Loppukaarteessa Y.P. Son lähestyi vauhdikkaasti terävintä kärkeä ja jyräsi maalisuoralla neljättä rataa pitkin vielä selvään voittoon. Ykkössija oli Minna Harakan valmennettavalle kauden ja samalla myös koko uran toinen.
Toista rataa ilman vetoapua juossut Olaus Magnus kamppaili sinnikkäästi kakkoseksi. Rehulan Huvi kiri 3. ulkoa hyvin kolmanneksi. Keulassa väliajoin 31,0 – 32,5 – 33,0 kellottanut Soman Sirius jaksoi 30-lopetuksessa neljänneksi. Maalisuoralla 2. ulkoa kirikaistoille hakeutunut Ohran Karpalo ei ohitellut, mutta lopetti ihan asiallisella otteella. Etukaarteessa 3. sisältä toiselle radalle vaihtanut Kilmisteri seuraili tasaisesti kuudenneksi. Ruiske kiri ulkoratoja pitkin aivan edellisen tuntumaan.

Kaikki helppoa Credit To Lovelle

Seitsemännessä lähdössä, Toto5-pelin neloskohteessa paras oli Jukka Torvisen ohjastama Credit To Love. Ruuna eteni etusuoran avautuessa keulaan ja kellotti avauspuolikkaan 16-vauhtia. Jatkossa Credit To Love kellotti väliajoin 18,0 – 15,5 ja irtosi 14-lopetuksessa ylivoimaiseen voittoon. Kärkisija oli Anne Kankaan valmennettavalle kauden neljäs.
Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle vaihtanut Q-Rex Oak nousi loppukaarteessa kakkoseksi ja pudotti sisäradalle. Maalisuoralla Ari Moilasen ajokki seuraili asiallisesti kakkoseksi, häviten toki selvästi voittajalle. 2. sisällä juossut Speak Of The Devil jäi loppukaarteessa 3. sisälle, mistä seuraili kolmanneksi, selvästi edellisille häviten. Erna’s King kiri kulisseissa aivan porukan hänniltä pirteästi neljänneksi.
Kierros ennen maalia 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Vinci Power hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja kipusi neljänneksi. Loppukurvissa Peter Lindroosin ajokki meni sisäradalle ja riitti lopussa viidenneksi. Langen’s Cza Cza puristi taustalla tasaisesti viimeisille rahoille. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Oilsheik taipui toisen radan veturin paikalta viimeisellä takasuoralla.

Kunnaan Tähti kamppaili sitkeästi johtavan rinnalta

Toto5-päätöksessä voiton vei Ari Moilasen ohjastama Kunnaan Tähti. Tamma juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi maalisuoralla kärkeen ja piti sitkeän esityksen päätteeksi ulkoa kirineet varmoin ottein kurissa maaliin saakka. Voitto oli Kimmo Taipaleen valmennettavalle kauden ensimmäinen. Edellisestä kärkisijasta ehti vierähtää hyvä tovi, sillä se oli peräisin Oulusta maaliskuulta 2019.
Etusuoran päässä 2. ulkoa kirinsä aloittanut Vietävän Patukka jyräsi hyvin kakkoseksi. Loppukurvissa 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Konrad seuraili kolmanneksi. Reilu kierros jäljellä 4. ulkoa hyökännyt Häyrilän Hero tuli hyvin perille ja hävisi vain niukasti edelliselle. Keulassa väliajoin 28,0 – 29,5 – 29,0 kellottanut Velaks jaksoi 30-lopetuksessa viimeisille rahoille.

Bella Bloom kiri kärkeen

Ilta päättyi Esa Holopaisen ohjastaman Bella Bloomin voittoon. Tamma jäi etukaarteessa 3. ulkoa 4. ulos ja menetti hieman asemiaan, kun vetoavulta loppui polttoaine. 800 metriä ennen maalia Bella Bloom lähti kolmannen kiertoon ja jyräsi maalisuoralla mukaan voittotaistoon. Lopussa Ismo Korhosen valmennettava irtosi vielä selvään voittoon. Ykkössija oli tammalle uran viides.
Viimeisen takasuoran avautuessa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Simon Angel hyökkäsi loppukaarteessa ulkoradoille ja kiri tasaisesta rintamasta kakkoseksi. Päätöspuolikkaan käynnistyessä keskijoukoista kiriin lähtenyt Makeadreamcometrue lopetti asiallisella otteella kolmanneksi. 4. sisältä loppusuoran avautuessa ulos noussut Majestic Missy nousi ihan asiallisella lopetuksella neljänneksi.
Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 3. ulos vaihtanut Hocuspocus Avenger menetti loppukaarteessa asemiaan taipuvan takana. Maalisuoralla tamma oli uudestaan pussissa ja seuraili viidenneksi. Keulassa 13,5-avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut Flashdance Sisu taipui lopussa viimeisille rahoille. Bernetta tuli porukan perältä ihan asiallisesti perille saakka, mutta jäi ilman rahaa. Suosikki Marvel Neat nousi etusuoralla 3. sisältä toisen radan veturiksi ja taipui loppukurvissa ulos kärkikuvioista.
