Teivon Toto76-ravien kirkkaimmasta ohjastajatähdestä ei jäänyt pienintäkään epäilystä, kun Esa Holopainen ajoi peräti neljä voittoa. Voittotehtailu käynnistyi jo ennen Toto76-kohteita, kun Holopainen narutteli täysosuman Dust Collectorilla. Toto76-lähdöissä miehen voittoajokkeja olivat konkariruunat Bret Boko ja Diktaattori sekä vahvaa paluuta parrasvaloihin tekevä Viktor Kärppä. Muut Toto76-kohteet menivät Selfie Starille, Celebration Songille, Taikapassille ja Wilhelm Nashille.
Licence Holderille vuoden yhdeksäs voitto
Iltapäivän ensimmäisenä lähtönä ravattiin lämminveristen avoin monté. Voiton vei Jenni Kaijan ratsastama Licence Holder. Ruuna aloitti toisella radalla ilman vetoapua, mistä eteni takakaarteeseen tultaessa johtoon. Etusuoralla Licence Holder oli menettää paikkansa, mutta pystyi lopulta vastaamaan rinnalla rummuttaneelle Ramble Onille. 15-vauhtisen avauskierroksen jälkeen tahti kiristyi kolmannella puolikkaalla 13,5-lukemiin. Loppukaarteessa Ramble On alkoi menettää otetta voittotaiston suhteen ja maalisuoralla Licence Holder irtosi 20-lopetuksessa helppoon voittoon. Voitto oli Joni-Petteri Irrin valmentamalle monté-tykille jo kauden yhdeksäs.
Keulan rinnalla painetta antanut Ramble On jaksoi asiallisesti toiseksi, mutta hävisi selvästi voittajalle. Etusuoralla kolmannen radan kautta 2. ulos kiertynyt Wannacmyguns punnersi lopussa kolmanneksi. Pienessä lähdössä porukan hännillä juossut Bear Yankee kiri neljänneksi. Kaukana taustalla Bazire Brodde lopetti sisäratareissun päätteeksi viidenneksi. 2. sisällä juossut ja loppukaarteeseen kolmossijalla tullut voittajapelin kakkossuosikki An-Lady taipui lopussa viimeiseksi.
Kaikki helppoa Free And Happylle
Ravipäivän toisessa lähdössä paras oli Olli Koivusen luotsaama Free And Happy. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla 3. ulos ja jatkoi 1700 jäljellä kolmannen kiertoon. Takakaarteeseen tultaessa Free And Happy eteni johtavan rinnalle ja jyräsi hetkeä myöhemmin johtoon. 16-vauhtisen avauskierroksen jälkeen ruuna sai rauhoittaa tempoa 18-lukemiin ja hallitsi 15-lopetuksessa tapahtumia aivan miten tahtoi. Kärkisija oli Aripekka Pakkasen suojatille kauden ja samalla myös koko uran kolmas. Samalla Free And Happy kirjautti uuden ennätystuloksensa 16,3ake.
Alun johtanut Tintin Journey jatkoi takakaarteessa 2. sisälle, mistä seuraili lopussa varmasti kakkoseksi. Muut jäivät kauas. 3. ulkona juossut Borga Harmony heitti loppukaarteessa kirikaistoille ja lopetti taustalla mukavasti kolmanneksi. 3. sisällä juossut Like Elvis seuraili kiertelemättä neljänneksi. Toista rataa ilman vetoapua ravannut MAS Beat sinnitteli viidenneksi ja Mico Roff otti 2. ulkoa viimeiset rahat tasaisen esityksen päätteeksi. Paljon pelattu Estelle Nordique pakitteli alussa hännille. Mika Forssin ajokki pysytteli taustalla, mutta tuli kuitenkin kulisseissa ihan juosten perille.
Edward Sisun vahva kiri kantoi kärkeen
Kolmannen lähdön paras oli Jukka Torvisen ohjastama Edward Sisu. Ruuna sai etusuoralla 4. ulkoa kirimerkin ja heitti viimeisen takasuoran avautuessa neljännelle radalle. 600 jäljellä Edward Sisu kurkotti neljänneksi ja pudotti kolmannelle radalle. Loppukaarteessa ruuna nousi jo toiseksi ja hankki suoralle kaarruttaessa yliotteen johtaneesta. Maalisuoralla Edward Sisu karkasi ylivoimaiseen voittoon. Viimeiset 700 metriä sujuivat 11,4-vauhdilla. Ykkössija oli Isto Kuisman valmennettavalle kauden ja samalla myös koko uran toinen.
Etusuoralla 6. ulkoa kirikaistoille heittänyt MAS Bella eteni loppukaarteessa mukaan kärkiryhmään ja jyräsi pitkän kirinsä sinnikkäästi perille saakka. Keulassa väliajoin 14,0 – 18,0 – 18,0 kellottanut Star Cat riitti 11,5-lopetuksessa kolmanneksi. 5. ulkona juossut Laptop Alley pääsi viimeisellä takasuoralla 4. ulos, mistä mahtui loppukaarteessa tuikkaamaan kirikaistoille. Maalisuoraa Esa Holopaisen ajokki tuli terävällä otteella ja nousi neljänneksi. Johtavan rinnalla juossut Gashaw Boko riitti viidenneksi. Etusuoralla aivan porukan hänniltä kiriin lähtenyt Madam’s Viggo Boy tuli pitkän kirinsä hyväksyttävästi perille ja kuittasi taustalla viimeiset rahat.
Dust Collector jyräsi kärkeen
Neljäs lähtö meni Esa Holopaiselle ja Dust Collectorille. Viimeksi uudessa kotimaassaan voitokkaasti debytoinut ruuna juoksi 3. ulkona, mistä se sai kirimerkin viimeisellä takasuoralla. Maalisuoralla Dust Collector jyräsi vahvalla otteella kärkeen ja vastaili reippaassa lopetuksessa hallittuun voittoon. Ykkössija oli Armas Palmroosin valmennettavalle uran seitsemäs ja kartutti voittosummaa 3 000 eurolla.
Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa hyökännyt Love de Villeneuve kiri hyvin toiseksi. 5. sisällä matkustanut Classic Frido pääsi loppukaarteeseen tultaessa 3. sisälle, mistä jatkoi maalisuoran avautuessa vapaille radoille ja pujotteli lopussa mukavalla otteella kolmosrahoille. Keulassa 12-avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut Al E.Gador Zet riitti 12-lopetuksessa neljänneksi. Toisen radan jonoa vetänyt M.T.Lara Croft tsemppasi viidenneksi, Cousin Evert puolestaan jäi kaikki voimat tallella pakettiin johtavan taakse ja joutui tyytymään viimeisiin rahoihin. Pelihevosiin lukeutunut Oakie ei pystynyt taustajoukoista parantelemaan asemiaan, mutta tuli vauhtinsa pitäen perille.
Selfie Starin voittoputki sai jatkoa
Toto76-avaus meni Mika Forssin ohjastamalle Selfie Starille. Tamma eteni etusuoran avautuessa johtoon ja kellotti piikkipaikalla väliajoin 18,5 – 20,0 – 16,5. Maalisuoralla homma pysyi varmaan tyyliin hanskassa ja Selfie Star piti 15-lopetuksessa helppoon voittoon. Marjo Lindströmin suojatti on löytänyt hulppean voittovireen, sillä kärkisija oli sille jo neljäs peräkkäinen. Koko uransa puitteissa Selfie Star on voittanut 15 kisastaan seitsemän. 3 000 euron ykkösrahojen myötä tamman voittosumma kipusi hieman yli 10 000 euroon.
Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Don Pescador jyskytti rehdisti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Cyrius d’Ariane oli maalisuoran alussa pussissa 3. ulkona, mutta lopetti tosi terävästi tilat saatuaan ja otti kolmosrahat. Nemea Facade jaksoi johtavan rinnalta neljänneksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa kiriin heittänyt Want To Wheels lopetti asiallisesti viidenneksi. 7. sisällä matkustanut Ghaliya Web pääsi loppukaarteeseen tultaessa 4. sisälle. Maalisuoralla Santtu Raitalan ajokki pääsi hiljalleen nousemaan vapaille laduille, mutta jossiteltavaakin jäi runsaasti. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle vaihtanut Inflammable Jam seuraili seitsemänneksi. Kirilatu ei lopussa auennut, mutta jossiteltavaakaan ei tainnut valtavasti jäädä. Mr Nice Way oli 2. sisältä varsin tasapaksu ja tippui lopussa kahdeksanneksi. American Dream ei saanut edellisen takaa kunnollista mahdollisuutta. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Quattro Tilly ei suuremmin innostunut parantelemaan 4. ulkoa ja sijoitus jäi heikoksi.
Celebration Song hyödynsi kärjen hurjastelun
Toto76-pelin kakkoskohteessa nähtiin Jarmo Saarelan ja Celebration Songin juhlat. Jouni Kivelän valmentama tamma tarkkaili alussa kärjen hurjastelua taustalla ja eteni etusuoralla 4. ulos. Viimeisellä takasuoralla Celebration Song nousi kirikaistoille ja nousi loppukaarteessa neljänneksi. Maalisuoralla Saarela käänteli ajokkinsa neljännelle radalle ja Celebration Song tykitti selvään voittoon. Voitto oli Le Monteilin tyttärelle uran 21:s ja kauden viides. Voiton myötä tamman uratienestit kipusivat jo yli 40 000 euroon.
Keulassa alussa hurjastellut April Sisu veti väliajoin 09,5 – 13,0 – 16,0 ja oli 16-lopetuksessa tosi sinnikäs kakkonen. MAS Aristocrat kiri 3. ulkoa kolmosrahoille. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Black Maya nousi loppukaarteessa kakkoseksi ja sinnitteli lopussa nelosrahoille. Partytime kiri porukan hänniltä asiallisella otteella viidenneksi ja loppukaarteessa 3. sisältä väsyvän takaa toiselle noussut Spanish Rose kuittasi viimeiset rahat. Suosikki Northern Trick jäi hurjassa avauksessa keulan rinnalle ja taipui siitä varhain hännille.
Taikapassi alusta loppuun
Pimara Cupin finaalissa Hannu Kamppurin ohjastama Taikapassi jatkoi voitokasta menoaan. Tamma täräytti alussa piikkipaikalle ja kiihdytti hiljalleen tahtia 32,5-avauksen jälkeen. Kierroksen väliajaksi Taikapassi kellotutti lukemat 31,0 ja jatkoi kolmannen puolikkaan 27,5-lukemiin. 28-lopetuksessa Taikapassi sai ulkoratojen hevosilta kovaa haastetta, mutta piti niukkaan voittoon. Kärkisija oli Sanna Valkeajärven valmennettavalle jo neljäs peräkkäinen. Samalla syntyi uusi ennätystulos 29,4. Voiton myötä tamman tilin saldo kasvoi 4 000 eurolla.
Etusuoran alussa toisen radan jonon hänniltä ulos noussut Manionni jyräsi pitkän kirinsä väkevästi perille saakka ja nousi lopussa kuudetta rataa pitkin kakkossijalle. Etusuoralla kaukaa taustalta ulkoradoille hakeutunut Rikastuva murjoi pitkän kirinsä vahvasti maaliin saakka ja oli kolmas. 2. ulkona juossut Karlo kiri neljänneksi ja Voima-Simo jaksoi johtavan rinnalta viidenneksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kiriin noussut Eurovaltikka seuraili kuudenneksi. Etusuoralla 4. ulkoa kirikaistoille navigoinut Siporin Santtu tuli asiallisesti perille saakka ja oli seitsemäs. Loppukaarteessa hänniltä tilat löytänyt Kikan Velperi lopetti asiallisella otteella viimeisille rahoille. Jonkin verran pelieuroja keränneen Poikolan Neidon pitkä kiri ei kantanut kärkitaistoon. Muista pelihevosista Hyvännäköinen laukkasi alkumatkasta ja ravi ei jatkossakaan ollut aivan täydellistä. Lopussa Juha Utalan ajokki jäi taustalla vetämättömään selkäänkin.
Bret Bokolle jo uran 49. voitto
Lämminveristen avoimella maililla voittoon polkaisi Esa Holopaisen ohjastama Bret Boko. Ruuna lähti tuttuun tyyliin sähäkästi liikkeelle ja valtasi helppoon tyyliin keulapaikan. 12-avauksen jälkeen Bret Boko kellotutti kierroksen lukemiin 13,0 ja piti 12-lopetuksessa niukkaan voittoon. Markku Niemisen valmentama veteraaniruuna on voittanut urallaan jo 49 kertaa. Täysosuma oli sille jo tämän vuoden kymmenes ja nosti kauden palkintoansiot lähes 69 000 euroon.
Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle noussut Dreambow jatkoi maalisuoralla kaarruttaessa kirikaistoille ja pommitti väkevästi kakkoseksi. Johtavan takana juossut Falcon Håleryd sai aivan liian myöhään tilat ja joutui tyytymään kolmosrahoihin. Johtavan rinnalla juossut Seabiscuit taipui neljänneksi. Breedlove lopetti porukan hänniltä hyvin ja otti viimeiset rahat. Express Duo tuli juosten maaliin saakka, mutta jäi niukasti ulos rahoilta. Maalisuoran avautuessa 2. ulkoa kirinsä aloittanut Shadow Of Brisbane laukkasi päätössatasella voittotaistosta. Hyppyyn paloi top3-sijoitus.
Viktor Kärppä viimeisteli Holopaisen hattutempun
Toto76-pelin viidennessä kohteessa paras oli Esa Holopaisen ohjastama ja valmentama Viktor Kärppä. Ori nousi etusuoralla 3. ulkoa kolmannen radan jonoon toiseksi. Loppukaarteessa 7-vuotias nousi omaan kiriinsä ja jyräsi maalisuoralla helppoon voittoon, kun keulahevonen repesi laukalle. Ilman vastustajan laukkaa Viktor Kärppä olisi tainnut jäädä toiseksi, mutta se ei toki himmennä voiton arvoa. Vahvaa paluuta parrasvaloihin ja nousua huipulle tekevä ori on voittanut tänä vuonna jo kuudesti ja kerännyt komean 33 150 euron tilin.
Maalisuoralla 2. sisältä toiselle radalle noussut Aatsi seuraili kakkoseksi, porukan hänniltä pitkän ja vahvan kirin tehnyt Tementikko punnersi kolmanneksi. Etusuoralla 4. ulkoa kiriin noussut Enriko tsemppasi nelosrahoille. Etukaarteessa 5. sisältä toiselle radalle noussut Varjonova palasi jatkossa sisäradalle, mistä kohottautui uudestaan loppukaarteessa toiselle, kolmannelle radalle. Maalisuoralla Olli Koivusen ajokki pujotteli viidenneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä toiselle radalle noussut Salasana otti kuudennet rahat. Hymynkare kiri porukan hänniltä vauhtinsa pitäen perille saakka ja otti viimeiset rahat. Hexan Voksu laukkasi maalisuoralla todennäköisen voittonsa.
Diktaattori toi Holopaiselle jo neljännen voiton
Suomenhevosten avoimella maililla nähtiin yllätys, kun päivän ykkösohjastaja Esa Holopainen kannusti Diktaattorin voittoon. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä se sai kirimerkin loppukaarteessa. Loppumetreillä Kari Seilosen valmennettava kiri niukkaan voittoon ohi kovasta Polarasta. Voitto oli erityisesti monté-lähdöissä tänä vuonna juhlineelle Diktaattorille jo kauden yhdeksäs. Voitokas ruuna on ottanut urallaan jo 42 ykkössijaa.
Toista rataa ilman vetoapua juossut Polara kamppaili vahvasti kakkoseksi. Viimeistä kertaa kotiradallaan kilpaillut Hullumies oli keulasta hyvä kolmas. Maalisuoralla 2. sisältä ulos noussut Nopsan Vauhti lopetti ulkoratoja pitkin neljänneksi. Maalisuoralla 3. sisältä 2. sisälle päässyt ja kirikaistoille hakeutunut Pyörylän Paroni oli viides. Alussa kohti kärkeä edennyt Ellin Sisu laukkasi ensimmäisessä kaarteessa kolmannelta radalta ja menetti mahdollisuutensa.
Wilhelm Nash jatkoi voittotehtailuaan
Toto76-kierros paketoitiin Santtu Raitalan ohjastaman Wilhelm Nashin voitolla. Ruuna jäi ravaamaan toiselle radalle ilman vetoapua, mistä se murjoi maalisuoralla eleettömästi selvään voittoon. Ykkössija oli voimaruunalle jo neljäs peräkkäinen. Koko uransa puitteissa Ville Mäkelän valmennettava on voittanut jo 17 kertaa. Voiton myötä Wilhelm Nashin uratienestit kirjataan jo yli 70 000 euroon.
Etukaarteessa 4. ulkoa kirinsä aloittanut Excalibur It jyräsi vahvasti kakkoseksi. Edellistä seurannut ja maalisuoralla omaan kiriinsä heittänyt Lindy Poppins lopetti kolmanneksi. Golden Eleven seuraili 2. ulkoa nelosrahoille, Nitro Diablo kiri 3. ulkoa viidenneksi. Etukaarteessa 4. sisältä 3. ulos noussut Ebu B.Boko jatkoi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti viimeisille rahoille. Alussa ulkoradoille juuttunut Pascha Tilly perutteli viimeiseen sisälle, mistä nousi maalisuoralla ulos ja lopetti hyvin. Cousin Bowl taipui keulapaikalta maalisuoralla varsin pahoin. Vixpress Li sai liian myöhään kiritilat, eikä ehtinyt ohituksiin.
Teksti & ulkoasu:
Harri Haavisto
Kuvat:
Pauli Impola / Paul’s Special