Teivon tiistai-illan Toto5-kierros ei suuria yllätyksiä tarjoillut. Kovimmassa lämminveristen sarjassa Excalibur It paikkasi tyylikkäästi alkulaukkansa ja kiri ykköseksi. Montéssa paras oli Liisa Nummen ratsastama Questionmark Me, jonka valmentaja Harri Koivunen oli illan tuplavoittaja, kun myös Zest Boy voitti oman lähtönsä. Muissa Toto5-kohteissa ykkössijat menivät voittokone Zumumanille, vahvasti kirineelle The Storylle ja keulan rinnalta kärkeen jyränneelle Ilos Sansibarille.
Helmi Aleksantran voittotili auki

Illan avauslähdössä ykkösrahat kuittasi Hannu Torvisen ohjastama Helmi Aleksantra. Tamma kiihdytti heti kärkipaikalle ja kellotti kiihtyvällä tahdilla väliajoin 44,0 – 42,0 – 36,0. Maalisuoralla Helmi Aleksantra vastaili varmaan voittoon 34,5-lopetuksessa. Kärkisija oli uraansa aloittelevalle Karoliina Mustamon valmennettavalle ensimmäinen.
Ensimmäisessä kaarteessa ulkoradoilta laukannut Hallarin juoksi jatkossa 3. ulkona, mistä pääsi viimeisellä takasuoralla etenemään toisen radan veturiksi. Hannu Hietasen ajokki kamppaili lopussa hyvin kakkoseksi. Johtavan taakse vaille kiritiloja jäänyt Huisi Hippu oli kolmas. Maalisuoran avautuessa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Harjan Coria seuraili tasaisesti neljänneksi.
Alkumatkasta laukannut Aika-Särmä juoksi jatkossa 2. ulkona, mistä sai viimeisellä takasuoralla taipuvan takaa kirimerkin. Lopussa Antti Tupamäen ajokki oli tasainen ja riitti viidenneksi. Pelihevosista Santamaan Musta laukkasi 1400 jäljellä ulkoradoilta ja oli jatkossa 4. ulkoa tasainen seitsemäs. Alkumatkasta hylkyyn laukannut Sekottajan Soma ylitti maalilinjan viidentenä.
Red Caviar hallitsi tapahtumia keulapaikalta

Toisessa lähdössä paras oli Markku Niemisen ohjastama ja valmentama Red Caviar. Ruuna avasi kärkeen ja kellotti väliajoin 21,0 – 19,5 – 18,0. Maalisuoralla Red Caviar irtosi selvään voittoon, päätöspuolikas sujui 15,5-vauhtia. Voitto oli kolmivuotiaalle uran ensimmäinen.
Noelle Aqi seuraili reilun välimatkan päässä 2. sisältä kakkoseksi. Etusuoralla 2. ulkoa kolmannelle lähtenyt Let Her Go eteni etukaarteessa toisen radan veturiksi ja kamppaili siitä lopussa asiallisesti kolmanneksi. Unto Masterpiece seuraili 3. sisältä nelosrahoille. Alussa laukannut Bluehill’s Sparkle teki porukan perältä hyvän kirin ja nousi lopussa viidenneksi. Etusuoran alussa aivan porukan hänniltä kiriin lähtenyt RIver Mirch laskeutui viimeisellä takasuoralla 2. ulos, mistä ei pysynyt lopussa terävimmän kärjen kyydissä, mutta sinnitteli kuudenneksi. Edellisen kanssa samaan tasaiseen rintamaan kirivät lopussa Dybala, Porla Futura ja Enjoy Speed, kaksi ensimmäistä sai rahaa. Pelihevosista Expensive Everwood ei kirivaiheessa taustajoukoista parannellut. Man Over The World menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.
Visler paras alkulaukasta huolimatta

Kolmannessa lähdössä voiton vei Ari Moilasen ajama Visler. Ruuna otti alussa laukan, mutta selvisi nopeasti pienessä lähdössä 2. ulos. Viimeisen takasuoran alussa Visler sai kirimerkin ja jyräsi päätöspuolikkaan käynnistyessä kärkipaikalle saakka. Maalisuoralla Anni Tammipuron valmennettava hallitsi tapahtumia helppoon tyyliin perille saakka ja otti kauden neljännen voiton.
Alussa laukannut Larvan Pramia juoksi raville selvittyään 2. sisälle, mistä nousi viimeisellä takasuoralla 2. ulos ja jäi loppukaarteessa toisen radan veturiksi. Maalisuoralla Antti Ala-Rantalan ajokki kamppaili asiallisesti kakkoseksi. Keulassa väliajoin 33,5 – 33,0 – 33,0 kellottanut Moido putosi 29,5-lopetuksessa kolmanneksi. Alussa häirittynä laukannut Vietävän Viesker tuli 3. sisältä tasaisesti perille ja oli neljäs maalissa.
Paljon pelattu Y.P. Son laukkasi lähtösuoralla kahteen otteeseen ja otti maalisuoralla hännillä kolmannen laukan. 600 jäljellä keulaan pyrkinyt, mutta samalla laukan ottanut Uusi-Valtsu hylättiin pitkästä laukasta. Ravilla se olisi voinut taistella ihan kärkisijoista.
Excalibur It paikkasi vahvasti laukkansa

Toto5-avauksessa voiton vei Niko Jokelan ohjastama Excalibur It. Ruuna panosti kiihdytykseen, mutta otti lähtösuoralla laukan ja putosi porukan perälle. Loppukaarteessa Excalibur It sai 2. ulkoa kirimerkin ja pommitti maalisuoralla kärkeen. Lopussa ruuna sai vielä hyvää haastetta Lindy Poppinsilta, mutta piti tämän kurissa maaliin saakka. Voitto oli Antti Mäntymäen valmennettavalle kauden viides.
Toisen radan jonossa kolmantena juossut Lindy Poppins pääsi maalisuoran avautuessa 2. ulos, mistä heitti suoralla kiriin ja lopetti terävästi kakkoseksi. Jugador oli toisen radan veturin paikalta sitkeä kolmas. 3. sisältä myöhään tilat löytänyt Let’s Take a Selfie lopetti pirteästi neljänneksi ja sai viimeiset rahat. Paljon pelattu North Lexus sai keulasta taipuneen Bag’s Simonin takaa myöhään kiritilat ja ehti viidenneksi. Bag’s Simoni jätettiin tylysti viimeiseksi ja sen esitys oli selkeä pettymys.
Questionmark Me jyräsi voittoon

Toto5-kakkosena ajetun montén vei nimiinsä Liisa Nummen ratsastama Questionmark Me. Ruuna lähti etusuoran avautuessa 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja jyräsi viimeisellä takasuoralla keulahevosen rinnalle. Loppukurvissa Questionmark Me alkoi hankkia yliotetta johtaneesta, joka kuitenkin laittoi tiukasti vastaan, kunnes kadotti maalisuoralla raviaan. Lopussa Questionmark Me lipui varsin hallittuun voittoon. Täysosuma oli Harri Koivusen valmennettavalle kauden kuudes.
Viimeisen takasuoran alussa 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Prodigy Shark sai jatkossa uuden selän eteensä ja seuraili lopussa asiallisesti kakkoseksi, kun edellä maalilinjan ylittänyt Langen’s Airborne hylättiin loppusuoran laukasta kakkossijalta. 3. ulkona juossut Catahecassa Zest meni loppukaarteessa sisäradalle ja seuraili lopussa tasaisesti kolmanneksi. Etusuoran avautuessa pääporukan hänniltä kiriin lähtenyt Valiant Dream eteni viimeisellä takasuoralla neljänneksi ja piti sijoituksensa maaliin saakka. Viimeisen takasuoran alussa kärkipaikkansa menettänyt Ready Credit riitti jatkossa viidenneksi. Taustalla Burnhill’s Luck ja laukannut Like a Boeing ottivat viimeiset rahat.
Zumuman jatkoi hurjaa voittotehtailuaan

Toto5-kolmosessa juhli Antti Teivaisen ajama Zumuman. Ruuna latasi lujaa liikkeelle ja avasi kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 15,5 – 16,0. Maalisuoralla Zumuman hallitsi tapahtumia vakuuttavaan tyyliin ja nappasi voiton 14,5-lopetuksessa. Voitto oli Miia Salmisen valmennettavalle jo kauden 15:s.
For A Reason seuraili 2. sisältä ihan mukavasti kakkoseksi. Knockout Ses oli keulan rinnalta varsin sinnikäs kolmas. Maalisuoralla 2. ulkoa kirinsä aloittanut Googla In lopetti positiivisesti neljänneksi. Maalisuoralla 3. sisältä ulos hakeutunut Hazelhen Hemera pääsi hieman myöhään kunnollisille kiriladuille ja lopetti aivan asiallisesti viimeisille rahoille. Pelihevosista Exceptional ei pystynyt nousemaan porukan hänniltä kirivaiheessa mukaan kärkikuvioihin.
The Story jyräsi hankalista asemista voittoon

Toto5-nelosessa paras oli Janita Antti-Roikon ohjastama ja valmentama The Story. Ruuna juoksi 6. ulkona, mistä havitteli etusuoran päässä kirikaistoille. Loppukurvissa The Story kurkotti ulkoratoja pitkin viidenneksi ja tuli maalisuoraa parasta vauhtia, ehtien vielä haastavista asemista voittoon saakka. Voitto oli ruunalle kauden toinen.
Keulassa väliajoin 21,5 – 20,0 – 16,0 kellottanut Mico Mick kamppaili 16-lopetuksessa toiseksi. Vajaa kierros jäljellä 5. ulkoa hyökännyt Ashley Man teki vahvan kirin ja nousi kolmanneksi. Etukaarteessa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Firecracker Gunn meni loppukaarteessa sisäradalle, mistä palasi maalisuoralla jälleen toiselle radalle ja lopetti aivan mukavasti neljänneksi. Loppukaarteessa taustalta kiritilat löytänyt Orzo lopetti ulkoratoja pitkin pirteästi ja ehti vielä viidenneksi.
Sisäradalta myöhään kiritilat saanut Super Topaz ajautui liikenneruuhkiin maalisuoralla ja pujotteli lopussa kuudenneksi. Jossiteltavaakin jäi jonkin verran. Etusuoran päässä 4. ulkoa kirinsä aloittanut Mac Light Prince käväisi loppukaarteessa jo toisena, mutta maalisuoralla Antti Ala-Rantalan ajokki putosi viimeisille rahoille.
Ilos Sansibar väkevä keulan rinnalta

Toto5-päätöksessä paras oli Iikka Nurmosen ohjastama ja valmentama Ilos Sansibar. Ruuna juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä teki oikein vahvan esityksen ja jyräsi 13,5-lopetuksessa kärkeen. Voitto oli ruunalle kauden seitsemäs ja samalla kolmas peräkkäinen. Seitsemästä viimeisimmästä kisastaan Ilos Sansibar on voittanut viisi ja sijoittunut kahdesti toiseksi.
Maalisuoran avautuessa 2. ulkoa kirimerkin saanut Wutan lopetti hyvin kakkoseksi. Keulassa väliajoin 14,0 – 16,0 – 17,5 kellottanut Memphis Minnie jaksoi kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirinsä aloittanut Red Rock Canyon Ås kamppaili lopussa kohtalaisesti neljänneksi. Goodygoodytwoshoesin kiri 5. ulkoa kantoi viidennelle sijalle. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle radalle vaihtanut Uccio löysi hieman myöhään vapaat kiritilat ja ehti rahoille. Erna’s Kingin kirivaihe meni pieleen kun se juuttui sammuneen Enjoy Pepperin taakse. Loppua Seppo Markkulan ajokki tuli hyvällä otteella ja olisi paremmalla onnella ollut merkittävästi seitsemättä sijaa korkeammalla.
Zest Boy tuplasi Koivusen tallin voittosaldon

Yhdeksännessä lähdössä voittoon ravasi Olli Koivusen luotsaama Zest Boy. Ruuna juoksi alun 2. sisällä, mistä jäi takakaarteeseen mentäessä 3. sisälle. Viimeisen takasuoran alussa Zest Boy nousi toiselle radalle ilman vetoapua ja jyräsi siitä maalisuoralla varmaan voittoon. Kärkisija oli Harri Koivusen valmennettavalle vuoden toinen. Voitto oli samalla Koivusen tallille illan toinen.
Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä 4. sisälle päässyt Pinkabella vaihtoi loppukurvissa 3. ulos. Maalisuoralle kaarruttaessa Jarmo Saarelan ajokki heitti kiriin kolmannelle radalle ja lopetti hyvin kakkoseksi. Takakaarteessa ulkoratojen kautta kärkeen pommittanut Plastic Bag jaksoi kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä 3. sisälle päässyt Kratos K.M.E. vaihtoi loppukaarteessa 2. ulos, mistä seuraili lopussa asiallisesti neljänneksi, jääden vielä loppumetreillä hieman pussiinkin.
Alun johtanut Gambler Hoss oli 2. sisältä tasainen ja sai viidennet rahat. Viimeisen takasuoran alussa porukan hänniltä kirinsä aloittanut Redskin Do oli tasainen ja kuittasi viimeiset rahat. Pelihevosista Filion juoksi toista rataa ilman vetoapua keskiporukoissa. Viimeisellä takasuoralla Joni-Petteri Irrin ajokki alkoi hiipua kohti takajoukkoja ja jäi lopulta viimeiseksi. Believe In Dream pilasi pelinsä alkulaukkaan.
Virittäjä kiri kärkeen

Ravien päätöslähdössä ykkösrahat kuittasi Hannu Hietasen ohjastama Virittäjä. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla johtavan kantaan, mistä nousi maalisuoralla toiselle radalle ja lipui 30-lopetuksessa varmasti ohi keulassa juosseesta Suvionnista. Voitto oli Mika Katteluksen valmennettavalle kauden kolmas ja samalla toinen peräkkäinen.
Keulassa väliajoin 38,5 – 34,0 – 29,0 kellottanut Suvionni oli oikein varma kakkonen, muttei mahtanut mitään voittajalle. Ensimmäisellä takasuoralla lyhyesti laukannut ja hieman asemiaan menettänyt Kulta Ilpo Pii juoksi jatkossa sijalla neljä. Loppukaarteessa Kulta Ilpo Pii nousi taustalla kamppailuun kolmosrahoista ja jyräsi lopussa kolmanneksi. Kolmossijalla kaukana kärjestä ravannut Pihlajan Hilima putosi lopussa selvien erojen lähdössä neljänneksi. Ensimmäisellä takasuoralla laukannut Lumi-Riku otti kaukana taustalla viimeiset rahat.

Teksti: Harri Haavisto, kuvat: Pauli Impola / Paul’s Spesial