Close

Teivon raviraportti 2.4.2019

Teivon ravi-illan ohjastajahahmoiksi nousivat kolmen voiton Hannu Torvinen ja kahden ykkössijan Antti Teivainen. Torvinen ajoi voitot Ypäjä Luotsin, Fantome Journeyn sekä Nothing Elsen rattailla. Teivainen puolestaan kannusti Le Gros Billin ja Notablen vakuuttaviin keulavoittoihin. Oikean Toto5-rivin täydensivät Mika Forssin ajama Hulluduunari sekä Niko Jokelan luotsaama Proserpine.

Ossian Totki ylivoimainen

Illan avauslähdössä voittoon ravasi Hannu Kamppurin ohjastama ja valmentama Ossian Totki. Ruuna nousi takakaarteessa 2. sisältä toiselle radalle ja eteni reilut 500 jäljellä johtoon. 29-lopetuksessa Ossian Totki karkasi selvään voittoon. Lahjakas 6-vuotias on voittanut uransa kuudesta kilpailusta puolet.

Keulapaikalla juossut Singer menetti paikkansa päätöspuolikkaan käynnistyessä, mutta piti jatkossa varmasti kakkoseksi. Loppukaarteessa pääjoukon hänniltä viidenneltä sijalta kiriin lähtenyt Apteekkari nousi lopussa kolmanneksi. Alussa laukannut Tupla-Senssi eteni jatkossa pääryhmään sijalle neljä ja piti tasaisen esityksen päätteeksi sijoituksensa samana maaliin saakka.

Kärkiparin takana juossut Varjotuuli putosi päätöspuolikkaalla parhaiden kyydistä ja riitti taustalla viidenneksi. Kaukana kulisseissa laukannut Liito Rols ja Krapido olivat viimeiset hyväksytyn juoksun tehneet ja palkittiin jäännösrahoilla.

Ypäjä Luotsi aloitti kautensa voitokkaasti

Toisessa lähdössä voiton vei 5-vuotiskautensa aloittanut Ypäjä Luotsi. Hannu Torvisen ajokki eteni takakaarteessa 2. ulos, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon. Päätöspuolikkaan käynnistyessä Ypäjä Luotsi eteni johtavan rinnalle ja runnoi maalisuoralla kärkeen. Lopussa Jouni Miettisen suojatti sai vielä hyvää haastetta ulkopuolella kirittäneeltä Tutun Impiltä, mutta piti tämän varmaan tyyliin kurissa. Voitto oli ruunalle uran kuudes ja nosti voittosumman yli 30 000 euroon.

Avauskierroksella tahmeasti edennyt Tutun Impi tavoitti pääjoukon viimeisen takasuoran alussa ja syöksyi kirikaistoille. Antti Ala-Rantalan ajokki runttasi vaikeista asemista väkivahvasti perille ja oli hyvä kakkonen. Päätöskierros sujui 26,2-vauhtia. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Verna-Illuusia jaksoi piikkipaikalta kolmanneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä toiselle noussut Vilviiri oli neljäs. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa 2. ulos päässyt Enriko kohtasi jatkossa vetämättömän selän ja jatkoi loppukurvissa kolmannelle. Tasainen kiri kantoi viimeisille rahoille. Jussin Sointu oli johtavan rinnalta kesy ja jäi viimeiseksi. Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Sinkkutuuli laukkasi maalisuoralla todennäköisen totosijan.

Fantome Journey murskaava

Myös illan kolmas koitos mentiin Hannu Torvisen komennossa, kun jämsäläinen narutteli voiton Fantome Journeyn rattailla. Ruuna eteni takakaarteessa toisen radan veturiksi ja laskeutui etusuoran alussa keulapaikalle. Etusuoralla Fantome Journey alkoi repiä eroa muuhun porukkaan ja oli lopulta täysin vailla vastusta. Voitto oli Joni-Petteri Irrin valmennettavalle uran ensimmäinen ja samalla syntyi uusi ennätystulos 18,2ke.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Raviliiga Ilveksen ylpeys Rehab pinkoi hyvällä otteella maaliin saakka ja kuittasi kakkosrahat. Ashley Man seuraili 2. ulkoa kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Mamacita jatkoi etusuoran alussa 2. sisälle, mistä jaksoi neljänneksi. Miracle Mysteria kiri 3. ulkoa viidenneksi, lähtösuoralla laukannut Ypäjä Moma vaihtoi viimeisen takasuoran alussa 5. sisältä toiselle radalle ja punnersi jatkossa taustalla kuudenneksi. Fair Boost ja laukannut Mail From Marigold kuittasivat kulisseissa viimeiset rahat.

Hulluduunari ahkeroi keulapaikalla alusta loppuun

Toto5-avauksessa paras oli Mika Forssin ohjastama Hulluduunari. Tamma kiihdytti hyvin matkaan ja valtasi alussa keulapaikan. Pertti Niverin valmennettava kellotti piikkipaikalla väliajoin 26,5 – 27,0 – 29,5 ja piti 26-lopetuksessa niukkaan voittoon, kun vakavin uhkaaja otti maalisuoralla laukan. Kärkisija oli tammalle uran seitsemäs ja irtosi uudella täyden matkan ennätyksellä 27,4.

3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin heittänyt Lakan Leija kamppaili hyvin kakkoseksi. 3. sisältä myöhään tilat löytänyt Masun Vilke spurttasi terävästi kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla kärjen rinnalta kolmannelta radalta laukannut Rojaali teki jatkossa pääjoukon hänniltä asiallisen kirin ja riitti neljänneksi. Etusuoralla 6. ulkoa kiriin lähtenyt Humu-Liisa punnersi viidenneksi. Lähtösuoralla laukannut Enon Vilppi otti jatkossa sisäratajuoksun päätteeksi kuudennet rahat. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa 3. ulos päässyt Naskalin Helmi nousi maalisuoralla kolmannelle ja tuikkasi jäännösrahoille.

Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle vaihtaneen Sävel-Tähden kirivaihe ei mennyt ihan nappiin. Se tuli maalisuoraa aivan pirteällä otteella tilat saatuaan ja kuittasi viimeiset rahat. Toista rataa ilman vetoapua juossut Buugi laukkasi maalisuoralla kärkitaistosta. Laukka yllätti myös 2. sisällä juosseen Rallan Salaman. Sen hyppyyn paloi ainakin sijoitus toton tuntumassa.

Proserpine kiitti ylivauhdista

Toisessa Toto5-kohteessa voiton vei Niko Jokelan ohjastama Proserpine. Tamma jäi alussa porukan hännille ja sai asemat viimeisessä ulkona. Raju matkavauhti avasi kuitenkin Proserpinelle mahdollisuuden ja se kirikin kentän kääntyessä porukan hänniltä parasta kyytiä. Hieno esitys haastavista asemista! Voitto oli Kari Lehtosen valmennettavalle uran viides ja samalla syntyi uusi komea ennätystulos 12,9aly.

Kaukaa taustalta teki vahvan kirin myös toiseksi sijoittunut Mamajuana. Porukan keskivaiheilta toisen radan jonosta viimeisellä takasuoralla kirinsä aloittanut An-Valpuri jyräsi kolmanneksi. Edellisen takaa kiriin viimeisellä takasuoralla heittänyt Astrodome punnersi neljänneksi. Kärkikolmikon takana taustalla pääryhmässä toisen radan veturina juossut Hell Broke Luce jaksoi viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisällä vetämättömän selän kohdannut Enjoy Pepper vaihtoi jatkossa toiselle radalle, mistä pudotti loppukaarteessa jälleen 3. sisälle. Maalisuoraa Tommi Kylliäisen ajokki pujotteli ihan pirteällä otteella ja otti jäännösrahoja.

Lähdön hurjasta temposta vastasivat keulassa juossut Beauty Erin, sen rinnalla löylyä lyönyt Radiance Broline sekä kolmatta jyskyttänyt Overfun Match. Kolmikko avasi 08,5-vauhtia ja veti kierroksen 11-kyytiä. Kenttä kääntyi lopussa ja Beauty Erin oli ainoa joka kuittasi jäännösrahoja. Radiance Broline taipui yhdeksänneksi, Overfun Match kymmenenneksi.

Le Gros Bill suvereeni keulavoittaja

Kolmannessa Toto5-kohteessa Antti Teivaisen ohjastama Le Gros Bill hallitsi tapahtumia keulapaikalta. Ori latasi lujaa matkaan ja valtasi alussa johtopaikan. 13-avauksen jälkeen Ari Vianderin valmennettava rauhoitti kierroksen väliajaksi 15,5, minkä jälkeen tykitti kolmannen puolikkaan hurjasti 11,5-vauhtia. Kovassa 12-lopetuksessa Le Gros Bill dominoi tapahtumia vakuuttavaan tyyliin maaliin saakka. Voitto oli tauolta palailevalle lahjakkuudelle uran 12:s. Jatkoa seurataan todella suurella mielenkiinnolla!

2. sisällä juossut Rambo Rivner tuli hyvällä otteella perille ja oli toinen maalissa. 2. ulkoa maalisuoralle kaarruttaessa kiriin iskenyt Reverend Dred lopetti hyvin kolmanneksi. Selene Lune kiri 3. ulkoa neljänneksi ja Sahara Foxylady seuraili 3. sisältä viidenneksi. Vixpress Li sai edellisen takaa liian myöhään kiritilat ja ehti kuudenneksi. Paljon pelattu Dust Collector taipui johtavan rinnalta viimeiseksi.

Notable tuplasi Teivaisen voittosaldon

Myös neljäs Toto5-kohde meni Antti Teivaisen ajokille, kun mies toteutti Notablen kanssa edellisestä lähdöstä tuttua taktiikkaa. Tällä kertaa vauhti ei riittänyt alkumetreillä, mutta aktiivisen ajon päätteeksi Notable eteni ensimmäisellä takasuoralla johtoon ja kellotti avauspuolikkaan 12,5-lukemiin. Jatkossa Notable veti kierroksen 14,0 ja jatkoi kolmannen puolikkaan 15-vauhtia. 14-lopetuksessa Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava irtosi ylivoimaiseen voittoon. Ykkössija oli kyvykkäälle ruunalle uran kahdeksas ja samalla ennätys korjaantui lukemiin 14,0.

Toista rataa ilman vetoapua juossut MAS Bella käväisi viimeisellä takasuoralla 3. sisällä, mistä nousi nopeasti takaisin toiselle radalle ja kamppaili lopussa ryhdikkäästi kakkoseksi. 2. ulkona ravannut He Is Felix tuikkasi lopussa sisäkautta kolmosrahoille. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä ulos noussut Dillon Ride kiri neljänneksi. 3. sisältä vajaat 200 jäljellä ulos päässyt Kitty Beat lopetti viidenneksi. Doolin Dalton riitti 2. sisältä kuudenneksi. Taustalla Take A Bow ja Cupido Birdland ottivat viimeiset rahat. Pelihevosista Rainbow Highlight jäi jo ennen lähtölinjaa ratkaisevasti ja keskeytti.


Nothing Else viimeisteli Torvisen hattutempun

Toto5-päätöksessä Nothing Elsen voitto sinetöi Hannu Torvisen hattutempun. Ruuna kiihdytti sisäradalta keulaan ja veti avauspuolikkaan 21-vauhtia. Jatkossa tahti kiristyi ja kierroksen kohdalla kellot pysähtyivät 19,5-lukemiin. 15,5-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Nothing Else irtosi 14-lopetuksessa todella vakuuttavaan voittoon. Ykkössija oli Joni-Petteri Irrin valmennettavalle jo neljäs putkeen. Samalla täysosuma oli Irrin valmennettaville illan toinen.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Jetman Luxi ei pystynyt lopussa haastamaan voittajaa, mutta oli hyvä ja varma kakkonen. 2. sisällä juossut Pedro Mint hakeutui maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti kolmanneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä ulos noussut Deal Boost kiri neljänneksi. Caribian Lady kiri 4. ulkoa viidenneksi, Miss Persos otti sisäratareissun päätteeksi kiertelemättä kuudennet rahat. Tiger Dillon oli 2. ulkoa tasainen seitsemäs. Kahdeksanneksi sijoittunut Exclusive Koks jäi sisäratareissun päätteeksi pussiin. Sama kohtalo oli 6. ulkona juosseella Enderbestillä. Mika Forssin ajokki kuittasi viimeiset rahat, mutta varaa parannuksiinkin olisi saattanut olla.

Micro Queen kiri kärkeen

Ilta päättyi Olli Koivusen ohjastaman Micro Queenin voittoon. Tamma eteni alussa johtoon, mutta jatkoi ensimmäisellä takasuoralla 2. sisälle. Loppukaarteessa Micro Queen hakeutui kirikaistoille ja lopetti kolmatta rataa pitkin parhaiten. Ykkössija oli Tero E Mäenpään valmennettavalle kauden ensimmäinen ja uran toinen.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Stay On Top tsemppasi kakkoseksi. 2. ulkona juossut Stella’s Boy jäi viimeisellä takasuoralla 3. ulos ja laukkasi hetkeä myöhemmin lyhyesti. Loppukaarteessa Jarmo Saarelan ajokki meni sisäradalle, missä otti pian uuden lyhyen hypyn. Lopussa ruuna seuraili mukavasti kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Zumu De La Vega jaksoi neljänneksi.

Toisen radan jonon hännillä juossut Quell lopetti asiallisella otteella viidenneksi, Ridge Journey kiri 4. ulkoa kuudenneksi. Loppukaarteessa sisäradalta toiselle noussut Angel Of Nazareth lopetti ulkoratoja pitkin asiallisella otteella ja otti seitsemännet rahat. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ahtaasti ulos noussut Nelson Avenger riitti viimeisille rahoille.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

www.spesial.fi

No event found!