Close

Teivon raviraportti 18.1.2020

Teivossa ravattiin lauantaina Gaalaravien merkeissä. Kavioliiga-osalähdöissä voitot menivät Mika Forssin ohjastamalle Välähdykselle sekä Olli Koivusen luotsaamalle Shadow Of Brisbanelle. Kierroksen suurimmasta yllätyksestä vastasi Iikka Nurmonen Sunbeamin rattailla. Nurmonen narutteli myös toisen Toto75-voiton, ajokkinaan Bring Me Brodde. Muut kohteet menivät Ice Winelle, Jetsulle sekä Thai Profitille. Iikka Nurmosen lisäksi myös Antti Teivainen ja Olli Koivunen ajoivat päivän raveissa kaksi voittoa mieheen.

Villikuti hallitsi tapahtumia piikkipaikalta

Iltapäivän ensimmäisessä lähdössä Juha Rontu lasketteli ohjastamallaan ja valmentamallaan Villikutilla keulavoittoon. Ruuna lähti asiallisesti matkaan ja valtasi heti alussa keulapaikan haltuunsa. 33,5-vauhtisen avauskierroksen jälkeen Villikuti kampesi 700 jäljellä radan verran ulospäin ja jatkoi kolmannen puolikkaan 33-kyytiä, juosten siinä vaiheessa johtavan rinnalla. Loppukurvissa ruuna sai jälleen johtopaikan haltuunsa ja oli 30-lopetuksessa täysin vailla vastusta. Voitto oli ruunalle uran kolmas.

Johtavan takana juossut Olaus Magnus pääsi viimeisellä takasuoralla hetkeksi keulaan, kun Villikuti nousi radan verran ulospäin. Jatkossa Santtu Raitalan ajokki jäi kuitenkin alakynteen, mutta oli selvästi toinen. Marsku lopetti toisen radan jonon hänniltä kolmanneksi. Lähtösuoralla laukannut Lupori juoksi jatkossa 3. sisällä, mistä seuraili nelosrahoille. Jonkin verran peliä kerännyt Tilun Taru taipui toisen radan veturin paikalta taustalle. Muista pelihevosista Werona laukkasi lähtöön sekä uudestaan loppukaarteessa. Jälkimmäinen laukka vei korkeintaan himmeimmän totosijan.

Le Mirage täysin omaa luokkaansa

Toisessa lähdössä Olli Koivusen ohjastama Le Mirage kontrolloi tapahtumia lähes alusta loppuun. Ruuna eteni ensimmäisessä kaarteessa keulapaikalle, missä sai rauhoittaa 14-avauksen jälkeen tahtia tuntuvasti. Täysi kierros sujui 18,5-vauhtia, minkä jälkeen Le Mirage jatkoi kolmannen puolikkaan 18,5-kyytiä. 14-lopetuksessa Harri Koivusen valmennettava karkasi pisteeksi horisonttiin ja otti uransa seitsemännen voiton. Tämän vuoden kaikki kolme kisaa ovat tuottaneet ykkössijan.

3. ulkona juossut Bastian hakeutui loppukaarteessa kiriin ja lopetti kakkoseksi. Alussa laukannut Shadow Pro McQueen juoksi jatkossa aivan porukan perällä, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Vahva kiri nosti Hannu Torvisen ajokin vaikeista asemista kolmosrahoille. Toista rataa ilman vetoapua juossut Grapetsiinasine pudotti loppukaarteessa sisäradalle ja seuraili lopussa neljänneksi. Loppukurviin tultaessa 4. sisältä ulos noussut Pious Donation lopetti taustalla aivan asiallisella otteella viidenneksi. Taigo Blessed riitti 2. sisältä suuremmin vakuuttamatta viimeisille rahoille. Pelihevosiin lukeutunut Marcos Gallon oli 2. ulkoa vaisu.

BWT Danger alusta loppuun

Myös kolmas lähtö meni keulahevosen nimiin, kun Antti Teivainen kaasutteli BWT Dangerilla helppoon voittoon. Ruuna avasi johtopaikalle, missä kellotti väliajoin 15,5 – 17,5 – 17,0. Maalisuoralla 14-lopetuksessa BWT Danger hallitsi tapahtumia varmoin ottein perille saakka. Kärkisija oli Jeroen van Craenin valmennettavalle uran kuudes.

Kakkoseksi sijoittunut Gillian Comery ei saanut johtavan takaa tiloja. Wutan jyräsi 4. ulkoa hyvällä otteella kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Lady Nightingale jaksoi lopussa neljänneksi. Sisäradan jonon hännillä taivalta taittanut War Child nousi loppukaarteessa toiselle radalle ja tuli maalisuoraa kolmatta rataa pitkin asiallisella otteella, nousten lopussa viidenneksi. Denna otti 3. sisältä kiertelemättä viimeiset rahat. 3. ulkoa viimeisen takasuoran avautuessa kiriin lähtenyt ja loppukaarteessa 2. ulos edennyt Kitzune G.G. putosi lopussa niukasti ulos rahoilta.

Tuuskanen toi Teivaiselle päivän toisen tolpan

Neljännessä lähdössä Antti Teivaisen juhlat jatkuivat, kun Tuuskanen ravasi keulavoittoon. Ruuna eteni ensimmäisen takasuoran alussa johtoon ja kellotti väliajoin 33,0 – 33,5 – 31,0. Maalisuoralla 29-lopetuksessa Tuuskanen karkasi vastustajiltaan ja otti vakuuttavaan tyyliin uransa kolmannen voiton. Kovassa kunnossa kisaavaa ruunaa valmentaa Kimmo Niemelä.

Joihovi seuraili 2. sisältä kakkoseksi. Kierros jäljellä 2. ulkoa kolmannen radan jonoon liittynyt Venlan Vekkuli hakeutui maalisuoran avautuessa omaan kiriinsä ja nousi lopussa vahvasti kolmanneksi. 3. sisältä maalisuoran alussa kiritilat saanut Velaks lopetti tasaisesti neljänneksi. Alussa laukannut Tuiskuta kiri taustajoukoista kohtalaisesti viidenneksi. Häyrilän Hero jaksoi pitkällä kirillä viimeisille rahoille ja pudotti Mattilan Miinan lopussa niukasti ulos rahasijoilta.

Ice Wine murskasi vastustajansa kirivaiheessa

Toto75-avauksen paras oli Ari Moilasen luotsaama Ice Wine. Tamma juoksi 3. ulkona, mistä sai viimeisellä takasuoralla kirimerkin. Loppukaarteessa Ice Wine tykitti aina keulapaikalle saakka ja karkasi jatkossa täysin ylivoimaiseen voittoon. Murskaava esitys toi Leo Mönttisen valmennettavalle uran 13. voiton. Tänä vuonna Ice Wine on kisannut kahdesti, voittaen molemmat startit.

Keulassa väliajoin 19,0 – 19,0 – 16,0 kellottanut Gresille Boko jaksoi 13-lopetuksessa kakkoseksi. Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Ambriel tsemppasi asiallisesti kolmanneksi. Loppukurviin tultaessa 3. sisältä toiselle noussut Inaccessible jatkoi kaarteessa kolmannelle ja puristi maalisuoralla nelosrahoille. L Dees Maggiesbest kiri suuremmin kiertelemättä sisäradan jonon hänniltä viidenneksi. Lopussa Seppo Markkulan ajokki ei päässyt etenemään täysin sujuvasti.

Viimeisen takasuoran alussa 4. ulkoa kiriin lähtenyt Beat Of Love tuli asiallisella otteella maaliin saakka ja otti viimeiset rahat. 5. ulkona ravannut Merit jyräsi loppua ulkoratoja pitkin vahvalla otteella ja oli sijoitustaan terävämpi.

Välähdys paikkasi vahvasti alkulaukkansa

Kylmäveristen Kavioliiga-osakilpailussa voiton vei Mika Forssin ajama Välähdys. Ori kiihdytti lujaa matkaan, mutta keulakamppailu katkesi nopeasti laukkaan. Jatkossa Ville Korjuksen valmennettava juoksi porukan hännillä sisärataa pitkin, kunnes vaihtoi takakaarteessa 3. ulos. Viimeisellä takasuoralla Välähdys nousi ulkoradoille ja rymisteli loppukurvissa väkevällä otteella kohti kärkeä. Maalisuoralla ori lipui eleettömästi johtoon ja otti laukasta huolimatta helpon voiton. Ykkössija oli Välähdykselle uran 49:s.

Keulassa väliajoin 25,5 – 28,5 – 27,0 kellottanut Koskelan Akseli kamppaili 22-lopetuksessa hyvin kakkoseksi, muttei mahtanut mitään voittajalle. 2. ulkona juossut Sheikki jyräsi rehdisti kolmanneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä ulos noussut Vinksa lopetti neljänneksi. 2. sisällä juossut Pyörylän Paroni putosi lopussa viidenneksi ja jäi ilman rahaa. Toista rataa ilman vetoapua juossut Rokin Maxi laukkasi reilut 500 jäljellä. Ilman laukkaa se olisi taistellut ainakin rahasijoista.

Bring Me Brodden kirivoima puhui maalisuoralla

Toto75-pelin kolmas kohde meni Iikka Nurmoselle ja Bring Me Broddelle. Ruuna juoksi 5. ulkona, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Loppukaarteeseen tultaessa Bring Me Brodde eteni kärkiryhmän tuntumaan ja jatkoi maalisuoran avautuessa omaan hyökkäykseensä neljännelle radalle. Vinha loppuveto nosti Matias Salon valmennettavan helppoon ja vakuuttavaan voittoon. Kovakuntoinen ruuna on voittanut viimeisimmästä viidestä kisastaan neljä.

Etusuoran avautuessa 3. ulkoa kirikaistoille navigoinut Personal Trainer eteni suoralla johtavan rinnalle, mistä tsemppasi hyvin kakkoseksi. 4. ulkona juossut Bluebird Nash kävi viimeisellä takasuoralla sisäradalle, mistä hakeutui loppukaarteessa kirikaistoille ja lopetti hyvin kolmanneksi. Viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa hyökkäykseen lähtenyt Millcape’s Devil pudotti jatkossa toiselle radalle, mistä kirivaihe ei mennyt nappiin. Jossiteltavaa saattoi jäädä kakkossijankin suhteen. Nyt matkaan tarttuivat nelosrahat.

Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Filius Felix nousi jatkossa kirikaistoille ja pinkoi asiallisesti viidenneksi. Sisäradalta myöhään kiritilat saanut Kat’s Commander lopetti kuudenneksi. Jossiteltavaa jäi. Catahecassa Zest tuli porukan hänniltä ihan hyvällä otteella perille, mutta jäi niukasti ulos rahoilta.

Sunbeam järjesti yllätyksen

Iikka Nurmosen komennossa mentiin myös Toto75-pelin neloskohde, kun Sunbeam kiri yllätysvoittoon. Ruuna juoksi 4. sisällä, mistä pääsi loppukaarteessa navigoimaan vapaille väylille toiselle radalle. Maalisuoralla Sunbeam jatkoi kolmannelle radalle ja kiri lopussa väkevästi kärkeen. Tapio Mäki-Tulokkaan valmentamalle yllättäjälle täysosuma oli uran kymmenes.

Loppukaarteessa 3. sisältä kiriluukun löytänyt New Life Wheels jyräsi maalisuoralla kärkeen, mutta joutui lopussa tyytymään Sunbeamin käsittelyssä kakkossijaan, hyvästä esityksestä huolimatta. Keulassa väliajoin 11,0 – 14,5 – 16,5 kellottanut Joyride Luxi kamppaili 15-lopetuksessa kolmanneksi ja oli paljon pelattuna pieni pettymys, alun reippaasta temposta huolimatta. Maalisuoran alussa sisäradan jonon hänniltä ulos noussut Mr Big Star lopetti taustalla terävästi neljänneksi.

Her Royal Highness kiri toisen radan jonon hänniltä hyvin viidenneksi. Mystic Powerin kiri 4. ulkoa kantoi kuudenneksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa hyökännyt One Break Broline eteni jatkossa johtavan rinnalle, muttei saanut loppusuoran avautuessa otetta ja tippui lopulta ulos rahoiltakin.

Jetsu yllätti suurimmat suosikit

Toto75-pelin viidennessä kohteessa paras oli Teemu Okkolinin ohjastama ja valmentama Jetsu. Ori matkusti 3. ulkona, mistä siirtyi viimeisellä takasuoralla kolmannelle radalle. Maalisuoralla Jetsu jyräsi umpirehdisti yliotteen sisäpuolellaan juosseista ja vastaili vielä ulkoa kirineelle haastajalleen. Voitto oli Okkolinin suojatille uran 16:s.

Maalisuoralla 2. ulkoa sisäradalle hakeutunut Korven Tinnitus työntyi tasaisesta rintamasta kakkoseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Tuviker taisteli rehdisti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle noussut Pälvi Tuttu löysi hieman myöhään vapaan kirikaistan ja lopetti nelosrahoille.

Reilut kaksi kierrosta ennen maalia parijonosta laukan ottanut Virin Vihtori juoksi jatkossa porukan hännillä. Maalisuoralla Timo Tuomisen ajokki nousi kirikaistoille ja lopetti ihan mukavalla otteella viidenneksi. 4. ulkona juossut Fiiling piti kirivaiheessa vauhtinsa, mutta jäi suosikkina ulos rahoilta. Paljon pelattu Kukan Tutu vajosi keulapaikalta lopussa aivan hännille.

Shadow Of Brisbane paras Kavioliiga-osakilpailussa

Lämminveristen Kavioliiga-osakilpailu meni Olli Koivusen ohjastamalle Shadow Of Brisbanelle. Ruuna sai juoksupaikan 2. ulkoa, mistä Koivunen antoi ajokilleen kirimerkin reilut 500 jäljellä. Loppukaarteessa Shadow Of Brisbane kipusi johtavan rinnalle, mistä jyräsi maalisuoralla varmoin ottein kärkeen ja piti asemansa maaliin saakka. Ykkössija oli ruunalle uran 43:s.

Hazelhen Hermes kiri 3. ulkoa hyvin kakkoseksi. Loppukaarteessa 2. sisältä 2. ulos noussut T.Rex ei saanut lopussa kiritiloja ja joutui tyytymään kolmossijaan. Celebrity Lane putosi kiivaassa kirikamppailussa keulapaikalta neljänneksi. Edward Ale teki sisäradan jonon hänniltä hyvän kirin ja jäi loppumetreillä vielä pussiinkin. Positiivinen esitys toi viimeiset rahat.

Jack Vader tuli porukan hänniltä hyvällä otteella maaliin saakka ja oli sijoitustaan parempi. Target Kronos jäi sisäradalle vaille kirimahdollisuutta. Star Martini putosi toisen radan veturin paikalta lopussa hännille, mutta tuli kuitenkin vauhtinsa pitäen perille saakka.

Thai Profitin hurja vire jatkuu

Toto75-kierros päättyi Santtu Raitalan ohjastaman Thai Profitin voittoon. Ruuna jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä mankeloi maalisuoralla väkivahvasti ykköseksi. Kimmo Aholan käsissä aivan hurjaan iskuun kohonnut Thai Profit on voittanut kuusi viimeisestä seitsemästä kisastaan. Kaksarisijojen putki on venynyt jo kahdeksan kisan mittaiseksi.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirinsä aloittanut Trot Kronos jyräsi hyvin kakkoseksi. Maalisuoran avautuessa 2. sisältä toiselle radalle noussut Grand Ale seuraili positiivisesti kolmanneksi. 2. ulkona matkustanut Lindy Poppins kuittasi nelosrahat. Mr Hot Shot tippui maalisuoralla piikkipaikalta viidenneksi. 4. ulkona matkustanut Por Nie Rock jaksoi kuudenneksi. Conny Sisu jäi lopussa taipuvan keulahevosen taakse pussiin.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

No event found!