Close

Teivon raviraportti 17.11.2020

Teivon Toto5-kierroksella suurimmasta yllätyksestä vastasi pitkästä aikaa voittokantaan palannut Seppo Markkulan ohjastama Ankle Socks. Pitkän kuivan kauden päätti myös Santtu Raitalan naruttelema BWT Bayern. Muissa Toto5-kohteissa voitot menivät No Limit Starille, Mark Morelle ja Excalibur Itille.

Metku Maikille ylivoimaiseen tyyliin uran avausvoitto

Ravi-ilta käynnistyi Harri Koivusen ohjastaman Metku Maikin voitolla. Tamma nousi ensimmäisellä takasuoralla porukan keskijoukoissa sisäradalta toisen radan jonoon ja lähti etusuoralla 4. ulkoa kolmannen kiertoon. Viimeisellä takasuoralla Metku Maikki kierteli vahvalla otteella kohti kärkeä ja eteni reilut 500 metriä ennen maalia johtavan rinnalle. Päätöspuolikkaan alussa tamma jyräsi kärkeen ja karkasi lopussa ylivoimaiseen voittoon. Ykkössija oli Mikko Kallin valmennettavalle uran ensimmäinen. Samalla Metku Maikki kellotti uuden ennätystuloksensa 32,6ke.

Keulassa väliajoin 42,0 – 38,5 – 35,0 kellottanut Isosalon Isku menetti paikkansa päätöspuolikkaan alussa, mutta kamppaili jatkossa 30-lopetuksessa asiallisesti kakkoseksi. Etusuoralla 4. sisältä 2. ulos vaihtanut Kulta Ilpo Pii siirtyi viimeisellä takasuoralla 3. sisälle, mistä lopetti asiallisesti kolmanneksi. Päätöspuolikkaan käynnistyessä 2. sisältä 3. sisälle jäänyt ja pian toiselle radalle vaihtanut Apilan Muisto haparoi hieman loppukaarteessa ja oli jatkossa taustalla tasainen neljäs. Lähtösuoralla haparoinut Lillin Villi juoksi jatkossa keskijoukoissa toista rataa pitkin ilman vetoapua ja sai etusuoralla selkiä eteensä. Pertti Puikkosen ajokki oli lopussa taustalla tasainen viides.

Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hännillä hieman asemiaan menettänyt Tuli-Liisis vaihtoi 700 jäljellä toiselle radalle ja pujotteli jatkossa sisäradalle, mitä pitkin työntyi lopussa kuudenneksi. Taustalla Kripsi kiri porukan hänniltä viimeisille rahoille. Paljon pelattu Jiiveegee haparoi ensimmäiseen kaarteeseen tultaessa. Ravi oli koko matkan ajan enemmän tai vähemmän hapuilevaa ja hevonen kävi useampaan otteeseen ainakin laukan rajamailla. Kaukaa kulisseista pitkää kiriä yrittänyt Patulaine laukkasi maalisuoran alussa, Tero Mäenpään ajokki olisi ravilla taistellut jäännösrahoista.

Lara Boko debytoi voitokkaasti

Toisessa lähdössä kohtasivat kaksivuotiaat lämminveritammat. Voittoon ravasi Olli Koivusen ohjastama Lara Boko. Tamma juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi maalisuoralla 14-lopetuksessa hienolla tyylillä hallittuun voittoon. Tauno Hyriäisen valmennettava noteerasi debyytissään voittotuloksen 19,1ly,

Keulassa väliajoin 25,5 – 22,0 kellottanut Sahara Flames kamppaili 14-lopetuksessa positiivisesti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Silverado Wania kiri kolmanneksi. 3. sisältä viimeisellä takasuoralla hetkeksi toiselle radalle noussut, mutta jatkossa 2. sisälle palannut MAS Furious seuraili neljänneksi. Lähtösuoralla laukannut Nubia pysytteli jatkossa taustalla.

Jantter irtosi selvään voittoon

Kolmannessa lähdössä voiton vei Mika Rintalan ohjastama Jantter. Ori kiihdytti kärkipaikalle, mutta jatkoi takakaarteessa johtavan kantaan. Viimeisen takasuoran avautuessa Jantter vaihtoi johtavan rinnalle, mistä jyräsi maalisuoralla kärkeen, kun keulassa juossut Viimavirta kompuroi laukalle. Voitto irtosi lopulta selvään tyyliin. Ykkössija oli Tiina Koskisen valmentamalle oriille kauden toinen ja uran kolmas. Samalla Jantter korjaili ennätystään lukemiin 32,0ke.

Etusuoralle kaarruttaessa porukan hänniltä kiriin hakeutunut Erkkaus eteni viimeisen takasuoran alussa 2. ulos. Maalisuoralla Seppo Markkulan ajokki ei pystynyt enää seuraamaan vetoapuaan, mutta oli asiallinen kakkonen. Takakaarteessa keulaan edennyt Viimavirta laukkasi maalisuoralla voittotaistosta, mutta otti raville selvittyään kolmosrahat. 3. ulkona juossut Sörkän Söör kipusi viimeisellä takasuoralla neljänneksi. Maalisuoralla ruuna yritti ulkoratoja pitkin vielä nousta tototaistoon ja riitti lopulta nelosrahoille, häviten vain niukasti edellisille.

Ensimmäisellä takasuoralla hännillä laukannut Y.P. Son teki jatkossa kaukaa kulisseista positiivisen esityksen ja sai vielä rahaa. Viimeisellä takasuoralla toisen radan jonon hänniltä kiriin heittänyt Elvirra kuittasi taustalla jäännösrahat. Paljon pelattu Vexi menetti mahdollisuutensa pahan alkulaukan myötä.

No Limit Star kiri vakuuttavaan voittoon

Toto5-avauksessa paras oli Tapio Perttusen luotsaama No Limit Star. Tamma juoksi 2. ulkona, mistä sai etukaarteessa kirimerkin ja eteni jatkossa toisen radan veturiksi. Maalisuoran alussa No Limit Star hankki helppoon tyyliin yliotteen johtaneesta Pica-Pica Oakista ja irtosi lopulta selvään voittoon. Ykkössija oli Perttusen valmennettavalle kauden toinen ja koko uran kuudes.

Etukaarteessa 3. ulkoa 2. ulos päässyt Zizzy Highness jatkoi hetkeä myöhemmin kolmannen kiertoon No Limit Starin perään. Jatkossa Jukka Torvisen ajokki otti paikan 2. ulkoa, mistä seuraili ylivoimaisen voittajan takana asiallisesti kakkoseksi. Etusuoran päässä 6. ulkoa kolmannen kiertoon kohottautunut Flashdance Sisu jyräsi väkevällä otteella kolmanneksi. 2. sisältä myöhään kiritilat löytänyt Exceptional lopetti hyvin neljänneksi. 12,5-avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut Pica-Pica Oak taipui keulasta viidenneksi. Like Fatal Love kiri sisäratareissun päätteeksi aivan positiivisella otteella kuudenneksi.

Ankle Socks kehitti tulisen loppukirin

Toisessa Toto5-kohteessa paras oli Seppo Markkulan ohjastama Ankle Socks. Tamma juoksi 2. sisällä, mistä pääsi vasta vajaat 200 jäljellä siirtymään ulkoradoille ja 100 metriä ennen maalia vapaalle kirikaistalle. Todella terävä loppuspurtti nosti tamman loppumetreillä ykköseksi. Voitto oli Taru Pihkalan valmennettavalle uran kolmas ja samalla ensimmäinen sitten vuoden 2017.

Keulassa väliajoin 18,0 – 19,5 – 15,5 kellottanut Kandice Boko kamppaili 16-lopetuksessa hyvin toiseksi. Päätöspuolikkaan alussa 3. sisältä 2. ulos edennyt Nefernefernefer jatkoi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti asiallisesti kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut True Noice putosi lopussa neljänneksi. Pelihevosista Bretagne laukkasi lähtösuoralla hylkyyn.

BWT Bayern rankaisi kirivaiheessa

Toto5-kolmosessa voiton vei Santtu Raitalan ohjastama BWT Bayern. Ruuna juoksi 4. sisällä, mistä pääsi viimeisellä takasuoralla etenemään 3. sisälle. Loppukaarteessa BWT Bayern vaihtoi tiiviin kärkiryhmän takana toiselle radalle ja jatkoi suoralle kaarruttaessa kirikaistoille. Maalisuoraa ruuna kiri aivan ulommaisena ja tykitti terävällä loppuvedolla kärkeen. Voitto oli Juha Jokisen valmennettavalle kauden ensimmäinen ja palautti samalla ruunan kultakantaan ensi kertaa yli kahteen vuoteen. Koko uran puitteissa voitto oli BWT Bayernin kahdeksas.

Keulassa väliajoin 18,0 – 19,0 – 16,5 kellottanut Rehab kamppaili 19-lopetuksessa kakkoseksi. Reilut 1200 jäljellä 4. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Albino Brave pudotti hetkeä myöhemmin takaisin parijonoon, kunnes nousi etukaarteessa selässä uudestaan kolmannelle. Maalisuoralle kaarruttaessa Albino Brave jatkoi omaan kiriinsä ja lopetti hyvin kolmanneksi. Neljänneksi sijoittunut Isiah Boko jäi johtavan taakse pussiin.

Alussa laukannut Janis Joplin Boko juoksi jatkossa sisäradan jonon hännillä, mistä vaihtoi 1500 jäljellä 5. ulos. Etusuoralla Hannu Korven ajokki kiertyi kolmannen radan kautta 2. ulos, mistä joutui maalisuoralla kääntelemään jyrkästi ulkoradoille kiritilojen perässä. Loppua Janis Joplin Boko pinkoi pirteästi ja ehti viidenneksi. Artico Zack taipui johtavan rinnalta kuudenneksi. Tornapull jäi sisäratajuoksun päätteeksi vaille kiritiloja ja oli seitsemäs maalissa. Pelisuosikki Rarity Red menetti mahdollisuutensa lähtölaukkaan.

Mark More kiri varmaan voittoon

Neljäs Toto5-kohde meni Hannu Torviselle ja Mark Morelle. Ruuna juoksi 4. ulkona, mistä nousi viimeisellä takasuoralla selässä kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa vetoapu laukkasi ja Mark More jatkoi omaa kiriään kohti kärkeä. Maalisuoralla Christa Packalenin valmennettava jyräsi varmoin ottein johtoon ja otti kauden viidennen voittonsa.

Keulassa väliajoin 12,0 – 15,5 – 15,5 kellottanut Perfect Rainmaker piti 12-lopetuksessa kakkoseksi. Toista rataa vailla vetoapua taivaltanut Noble Boy oli sitkeä kolmas. Maalisuoralle kaarruttaessa sisäradan jonon hänniltä kiriin hakeutunut Sultan Journey lopetti taustalla pirteästi neljänneksi. Mister Lane kiri toisen radan jonon hänniltä ihan asiallisesti viidenneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä toiselle radalle vaihtanut He Is Felix löysi myöhään kiritilat ja lopetti taustalla asiallisella otteella kuudenneksi.

Excalibur It ohittamaton keulapaikalta

Toto5-rivi paketoitiin Niko Jokelan ohjastaman Excalibur Itin toimesta. Ruuna avasi hyvin ja valtasi kiihdytyksessä piikkipaikan. 13-avauksen jälkeen Antti Mäntymäen valmennettava jatkoi täyden tonnin 15-lukemiin ja kellotti kolmannen puolikkaan 15,5-vauhtiseksi. 13-lopetuksessa Excalibur It hallitsi tapahtumia vaivattomaan tyyliin perille saakka ja otti kauden toisen voittonsa.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Jugador oli ihan sitkeä kakkonen, vaikkei mitään voittajalle mahtanutkaan. 4. sisällä juossut Selene Lune joutui aloittamaan kirinsä loppukaarteessa aivan porukan hänniltä, mutta ehti hyvän lopetuksen päätteeksi vielä kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle radalle vaihtanut Conny Sisu pujotteli maalisuoralla takaisin sisäradalle ja tuli varsin terävästi perille. 3. ulkoa myöhään vapaan ladun löytänyt Sahara B Boy lopetti ihan mukavalla otteella viidenneksi ja kuittasi viimeiset rahat. Sisäradalta myöhään kirimään päässyt L Dees Maggiesbest oli asiallinen kuudes.

Ray Boy hallitsi tapahtumia piikkipaikalta

Illan viimeisessä lähdössä voiton vei Ari Moilasen ohjastama Ray Boy. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla keulaan ja kellotti väliajoin 21,0 – 19,5 – 20,0. Maalisuoralla 16,5-lopetuksessa Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava piti niukkaan, mutta varsin hallittuun voittoon. Kärkisija oli kolmivuotiaalle uran kolmas ja samalla toinen putkeen.

Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle noussut Love You Desiree eteni loppukaarteessa 2. ulos ja kiri maalisuoralla hyvällä otteella aivan voittajan tuntumaan. Etusuoralla 4. sisältä toisen radan veturiksi noussut Pancake Rocks kamppaili aivan asiallisesti kolmanneksi. Fashin Cloud suoritti porukan hänniltä kelpo kirin ja kuittasi neljännet rahat. Ensimmäisen takasuoran alussa kärkeen edennyt Summerwind Goljat juoksi jatkossa 2. sisällä, mistä taipui lopussa jäännösrahoille. Pelihevosista Pinkabella menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.

Teksti & ulkoasu: Harri Haavisto, kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special
No event found!