Teivon tiistai-illan Roosa Nauha -ravit pitivät sisällään kymmenen lähtöä. Illan suurimmat setelit jaettiin suomenhevosten Nuorten Sarjassa, jossa voittoon ravasi Esa Holopaisen ohjastama ja Ari Kotikulman valmentama Oliver. Lämminveristen kovimmassa sarjassa paras oli Hannu Torvisen ohjastama Joseph Boko. Holopainen ja Torvinen olivat illan kaksoisvoittajia, kun myös Steffe ja Centodieci ravasivat voittoihin. Illan muut voittajat olivat Jason Bourne, tappiottomana jatkava Cheeky Shade, Stonecapes Victor, valmentajilleen Harri Koivuselle ja Markku Niemiselle illan toiset voitot tuoneet Mico Mick ja Top Class Kemp sekä voittokulkuaan jatkanut Winetto.
Jason Bournelle uran avausvoitto
Illan avauslähdössä voittoon ravasi Mikko Huttusen ohjastama Jason Bourne. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla 3. ulos, mistä pääsi loppukaarteessa 2. ulos ja navigoi suoralle kaarruttaessa kolmannen radan kiertoon. Maalisuoralla 18-lopetuksessa Jason Bourne jyräsi hallitusti kärkeen. Voitto oli Tenho Palmrothin valmennettavalle uran ensimmäinen.
Loppukaarteessa 3. ulkoa kirikaistoille heittänyt Golda Van Halen tuli asiallisella otteella perille ja kuittasi kakkosrahat. Loppukaarteessa 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Real Rockette siirtyi maalisuoralla hetkeksi kärkeen ja riitti lopulta aivan mukavan esityksen päätteeksi kolmanneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle päässyt Glock XO nousi lopussa toiselle radalle ja kuittasi asiallisen esityksen päätteeksi nelosrahat.
Loppukaarteessa johtavan takaa toiselle radalle vaihtanut Victoria’s Secret laukkasi hetkeä myöhemmin. Raville selvittyään Oiva Käsnäsen ajokki tuli vielä mukavalla otteella perille ja sai rahaa. Just A Star Koks taipui keulapaikalta kuudenneksi ja jäi ilman palkintoeuroja.
Oliver kuittasi Nuorten Sarjan suurimmat setelit
Toisena lähtönä ajetussa Nuorten Sarjassa paras oli Esa Holopaisen ajama Oliver. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla johtoon ja kellotti väliajoin 34,5 – 39,5 – 34,0. Maalisuoralla 32-lopetuksessa Oliver vastaili niukkaan, mutta varsin hallittuun voittoon. Kärkisija oli Ari Kotikulman treenaamalle Oliverille uran toinen.
Toisen radan jonossa kolmantena ravannut Vuoren Usko eteni loppukaarteessa 2. ulos ja jatkoi hetkeä myöhemmin kolmannen kiertoon. Maalisuoralla Vuoren Usko kipusi voittajan tuntumaan ja kamppaili asiallisesti toiseksi. Lähtösuoralla laukannut Lujausko juoksi jatkossa 2. sisällä, mistä nousi maalisuoran avautuessa kirikaistoille ja lopetti aivan mukavasti kolmanneksi.
Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa laukannut Riksun Urho jaksoi raville selvittyään neljänneksi. Ensimmäisellä takasuoralla lyhyesti laukannut Meleko Kommee teki kaukaa hänniltä asiallisen kirin ja ehti lopussa viidenneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Kihassi siirtyi maalisuoralle kaarruttaessa sisäradalle ja putosi jatkossa kuudenneksi.
Cheeky Shade jatkaa tappioitta
Kolmannen koitoksen vei nimiinsä Olli Koivusen naruttelema Cheeky Shade. Ruuna kiihdytti piikkipaikalle, missä kellotti väliajoin 17,0 – 19,5 – 21,0. Päätöspuolikkaan Cheeky Shade pinkoi 17,5-vauhtia ja irtosi loppusuoralla vakuuttavaan voittoon. Harri Koivunen vastaa kahdella voitolla uransa aloittaneen ruunan valmennuksesta.
Thinkin’ Pink seuraili johtavan takaa varmoin ottein kakkoseksi. Loppukaarteessa aivan porukan hänniltä kirinsä aloittanut Barconny lopetti hyvin kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Windlucky punnersi tasaisella otteella neljänneksi. That’s Mine otti 3. sisältä kiertelemättä tasaisen esityksen päätteeksi viimeiset rahat. Perfect Circle ei päässyt sisäratareissun päätteeksi käyttämään aivan kaikkia voimiaan ja jäi niukasti ulos rahoilta.
Steffe vastaili niukkaan voittoon
Neljäs lähtö meni Steffen nimiin. Esa Holopaisen ajokki juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi etusuoran avautuessa kärkeen. Tahti kiristyi 30-vauhtisen avauskierroksen jälkeen reilusti ja kolmannella puolikkaalla Steffe pysäytti kellot 27-lukemiin. 27-lopetuksessa Lipassi tarjosi keulahevoselle tiukan haasteen, mutta Steffe piti pintansa ja ravasi kauden toisen voittoon. Steffen valmennuksesta vastaa Jouni Miettinen. Ohjastaja Esa Holopaiselle voitto oli illan toinen.
Etusuoralle kaarruttaessa porukan hänniltä kolmannen radan letkaan liittynyt Lipassi jatkoi viimeisellä takasuoralla neljännelle radalle ja tuli vahvasti perille saakka, riittäen toiseksi. Pitkää kiriä kulisseista tehnyt I.P. Vapari otti viimeisellä takasuoralla lyhyen laukan, minkä jälkeen jatkoi sinnikästä kiriään ja oli hyvän esityksen päätteeksi kolmas. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa 2. ulos päässyt Aronin Muisto jatkoi loppusuoran avautuessa kolmannelle radalle. Maalisuoralla Jarmo Saarelan ajokki ei päässyt käyttämään kaikkia kiriruutejaan, mutta riitti neljänneksi.
Etusuoralla taustalta kolmannen radan jonoon liittynyt Tangen Ove jyräsi mukavalla otteella perille ja kuittasi viidennet rahat. Takakaarteessa 5. ulkoa kolmannen kiertoon lähtenyt Vonkari eteni etusuoralla toisen radan veturiksi, mistä antoi lopussa hieman periksi ja putosi kuudenneksi. 3. ulkoa hieman myöhään vapaan kiriladun löytänyt Järvsö Nilsingemar tuli loppumetrit pirteästi ja sai rahaa. Humu-Liisa kiri maalisuoralla porukan hänniltä asiallisella otteella maaliin ja ehti vielä viimeisille rahoille.
Stonecapes Victor palasi voittovireessä tauolta
Viidennessa taistossa terävin oli Stonecapes Victor. Ruuna avasi kärkeen ja rauhoitti 15-avauksen jälkeen täyden kierroksen väliajaksi 17,0. Kolmannella puolikkaalla tahtia tuli jälleen lisää ja kellot pysähtyivät 15-lukemiin. Maalisuoralla 16-lopetuksessa Stonecapes Victor piti hallitusti ykköseksi. Voitto oli tauolta palanneelle Emma Väreen ohjastamalle ja valmentamalle ruunalle uran viides.
Maalisuoran avautuessa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Iago Vici lopetti asiallisesti kakkoseksi. Noelle Aqi sinnitteli toisen radan veturin paikalta aivan mukavasti kolmanneksi. 3. sisältä maalisuoralla kiritilat löytänyt St Helensine lopetti varsin pirteällä otteella ja ehti neljänneksi. Maalisuoran avautuessa porukan perältä kirikaistoille hakeutunut Peter Piper lopetti terävästi ja ehti viidenneksi. 3. ulkoa tasaisesti kirinyt Steely Stride ja johtavan takaa seitsemänneksi taipunut Elsa The Snowqueen putosivat loppumetreillä ulos rahataistosta
Heidi Vuori kannusti Mico Mickin voittoon Lady-Liiga -osalähdössä
Kuudentena lähtönä ajetun Lady-Liiga -osalähdön voitti Heidi Vuoren ohjastama Mico Mick. Ruuna juoksi johtavan takana, mistä löysi kiritilat reilut 100 metriä ennen maalia ja spurttasi pirteästi kärkeen reippaassa 12,5-lopetuksessa. Voitto oli Mico Mickin valmentajalle Harri Koivuselle illan toinen.
Keulassa väliajoin 14,0 – 16,5 – 20,0 kellottanut Miragtion oli hyvä kakkonen, muttei mahtanut mitään selästä kirineelle voittajalle. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirikaistoille heittänyt Kratos K.M.E. jyräsi asiallisesti kolmanneksi. Viimeisen takasuoran alussa aivan porukan hänniltä kiriin lähtenyt Scorpion Comery tuli hyvin perille saakka ja kuittasi nelosrahat. Our Lexa otti 3. sisältä kiertelemättä viidennet rahat ja reilut 600 jäljellä häntäjoukoista kirinsä aloittanut Count Marcel lopetti asiallisesti viimeisille rahoille.
Top Class Kemp täysin murskaava keulapaikalta
Seitsemäs lähtö meni Top Class Kempin nimiin. Jukka Torvisen ajokki eteni ensimmäisellä takasuoralla kärkipaikalle ja kellotti avauspuolikkaan 13-lukemiin. Täyden tonnin Top Class Kemp kellotti 15-vauhtia ja noteerasi kolmannen puolikkaan väliajaksi 15,5. Maalisuoralla reippaassa 12-lopetuksessa Markku Niemisen valmennettava irtosi ylivoimaiseen voittoon. Kärkisija oli Top Class Kempille kauden toinen ja uran kuudes.
Sahara Dangerous teki hyvän kirin toisen radan jonon hänniltä ja riitti kakkoseksi. Kiikku’s Cashier riitti johtavan takaa kiertelemättä kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä ulos hakeutunut Rehab tuli vaikeista asemista mukavasti perille ja riitti neljänneksi. 3. sisälle pussiin juuttunut Roseline Forbes oli viides maalissa.
Viimeisen takasuoran alussa 4. ulkoa 3. ulos päässyt Knowwhentohold’em nousi jatkossa kolmannen kiertoon ja pudotti loppukaarteessa 2. ulos. Maalisuoralla Tuomas Rantasen ajokki nousi jälleen kolmannelle radalle ja lopetti viimeisille rahoille. Toista rataa ilman vetoapua juossut Edwin Orden putosi lopussa niukasti ulos rahoilta ja Wasa Rebel juuttui sisäradalle pussiin.
Joseph Boko dominoi tapahtumia näytöstyyliin
Kahdeksas koitos oli Joseph Bokon näytöstä. Hannu Torvisen ajokki valtasi alussa piikkipaikan ja rauhoitti 12-avauksen jälkeen täyden tonnin väliajaksi 14,0. Kolmannen puolikkaan Joseph Boko kellotti 15-vauhtia ja oli 11,5-lopetuksessa täysin vailla vastusta. Ylivoimavoittajan valmennuksesta vastaa illan toisen voiton ottanut Markku Nieminen. Joseph Bokolle voitto oli kauden ensimmäinen.
Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Bee Combo löysi loppukaarteessa kiritilat ja lopetti hyvin kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt Ambriel kipusi loppukaarteessa kakkoseksi, mutta joutui asiallisesta esityksestä huolimatta tyytymään lopussa kolmosrahoihin. Furies Rain lopetti porukan hänniltä oikein pirteästi ja kiri maalisuoralla neljänneksi.
Piccadillyn asiallinen kiri 4. ulkoa kantoi viidenneksi. Sisäradan jonon hännillä juossut Power Blaster pujotteli haastavista asemista aivan mukavasti perille ja sai viimeiset rahat. Reverend Dred taipui toisen radan veturin paikalta seitsemänneksi.
Centodieci liiteli uran avausvoittoon
Myös yhdeksäs lähtö meni Hannu Torvisen nimiin, kun Centodieci kiri voittoon. Ruuna juoksi 5. sisällä, mistä löysi loppukaarteessa kiritilat ja navigoi suoralle kaarruttaessa ulkoradoille. Maalisuoraa Centodieci liiteli aivan omaa vauhtiaan ja otti terävän kirin päätteeksi selvän voiton. Kärkisija oli Christa Packalénin valmennettavalle uran ensimmäinen.
Loppusuoran avautuessa johtavan rinnalta kärkeen edennyt Coconut Match jaksoi asiallisesti kakkoseksi. Just Candy kiri 2. ulkoa tasaisesti kolmanneksi. Loppukaarteessa 2. sisältä toiselle radalle vaihtanut Coastal Gangster oli tasainen neljäs. 3. sisältä loppukaarteessa ulos noussut Labovic Boko ei päässyt lopussa tulemaan vapaasti, mutta sai rahaa. Lady Mercedes kiri 3. ulkoa tasaisesti viimeisille rahoille.
Pahan lähtölaukan ottanut Amazing Sound tuli toivottomista asemista juosten perille ja oli sijoitustaan parempi. Anders kompuroi loppukaarteessa kärkipaikalta laukalle ja menetti mahdollisuutensa.
Winetto jatkaa voittoputkessa
Illan päätöslähdössä paras oli Winetto. Santtu Raitalan ajokki lähti etusuoralla porukan hänniltä kirikaistoille ja eteni jatkossa 3. ulos. Loppukaarteessa Winetto navigoi kirikaistoille ja otti lopulta oikein hallitun voiton. Kärkisija oli Kimmo Aholan valmennettavalle jo kolmas putkeen. Peräkkäisen totosijojen putki venyi jo kahdeksaan, voittoja Winetto on ravannut tällä kaudella komeasti viisi kappaletta.
Loppusuoran alussa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Timon Tähti puristi asiallisesti toiseksi. Roste oli toisen radan veturin paikalta kohtalainen kolmas. Etusuoralla kärkeen edennyt Hyrvin Rafael jaksoi kohtalaisesti neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradalta 4. ulos noussut Apteekkari kiri tasaisella otteella viidenneksi ja kuittasi viimeiset rahat. Muut jäivät kauas taustalle.
Teksti: Harri Haavisto
Kuvat: Garin Helenius / https://garinhelenius.kuvat.fi/