Teivon tiistai-ilta käynnistyi Hannu Torvisen näytöksellä. Jämsäläinen ajoi voitot kaikissa kolmessa ensimmäisessä lähdössä. Ykkössijat tulivat Parvelan Retulla, Tattoo Avengerilla ja Herra Hopolla. Toto5-kohteiden ohjastajatähti oli Olli Koivunen, joka ajoi ykkössijat Pops’ Sunrisella ja Freelancerilla. Muissa kohteissa voittoihin ravasivat Farbella Journey, Ronaldo Malibu sekä Ray Mysterio. Farbella Journeyn rattailla Esa Holopainen ajoi uransa 5000:n voiton.

Parvelan Retu vakuuttava Junnustartti-karsinnassa

Ravi-ilta starttasi suomenhevosten Junnustartti-karsinnalla. Voittoon ravasi Hannu Torvisen ohjastama Parvelan Retu. Ori avasi keulapaikalle, mutta jatkoi ensimmäisellä takasuoralla 2. sisälle. Takakaarteessa Parvelan Retu nousi toiselle radalle ilman vetoapua. Maalisuoralla Petri Laineen valmennettava jyräsi keulahevosen kumoon ja hallitsi 30-lopetuksessa tapahtumia maaliin saakka. Uran toisessa startissa syntyi ennätystulos 34,2ake.

Lähtökiihdytyksessä laukannut Suven Sametti juoksi jatkossa 3. sisällä, mistä Mika Forssin ajokki nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle. Maalisuoran avautuessa tamma hakeutui kirikaistoille ja lopetti hyvin kakkoseksi. Keulassa väliajoin 33,0 – 36,5 – 35,0 kellottanut Landen Reino jaksoi 30-lopetuksessa kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä laukannut Ajatustenlukija otti jatkossa nelosrahat. Loppukurvissa 2. ulkoa hypännyt Jättipotti Pee oli taustalla viides. Sirpsakka jäi selityksittä viimeiseksi.

Tattoo Avenger kiri sinnikkäästi

Myös illan toinen lähtö mentiin Hannu Torvisen komennossa, kun jämsäläinen narutteli Tattoo Avengerilla voiton. Ruuna lähti vajaa kierros jäljellä 4. ulkoa kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Tattoo Avenger jatkoi selästä neljännelle radalle ja nousi maalisuoralla vahvan kirin päätteeksi kärkeen. Ykkössija oli Hannu Isotalon valmennettavalle uran ensimmäinen, aiemmat kaksi yritystä olivat pilaantuneet laukkoihin.

Alun johtanut ja jatkossa 2. sisältä taivalta taittanut Explosive Elvis nousi loppukaarteessa toiselle radalle ja punnersi asiallisesti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle noussut Miracle Mystar seuraili kolmanneksi. Loppukaarteessa 4. ulkoa kirikaistoille hakeutunut Miss Vivacious lopetti neljänneksi ja viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle vaihtanut Westcoast Phobos oli viides. Etukaarteessa 2. ulkoa kirinsä aloittanut Piri-Piri jaksoi kuudenneksi. Maya Adams lopetti ulkoratoja pitkin asiallisella otteella seitsemänneksi ja Unbridled Stride jaksoi keulasta viimeisille rahoille. Pelihevosista Up Easy laukkasi alussa hylkyyn.

Hannu Torviselle tyylipuhdas kypärätemppu

Tutussa komennossa mentiin myös kolmas koitos, kun Hannu Torvinen narutteli tyylipuhtaan kypärätempun Herra Hopon rattailla. Ruuna juoksi 3. sisällä, mistä se nousi maalisuoran alussa toiselle radalle. Reilut 100 metriä ennen maalia Herra Hopo pääsi vapaille kirikaistoille ja tykitti sähäkällä kirillä niukkaan voittoon. Voitto oli kyvykkäälle ruunalle kauden ensimmäinen. Edellisen kerran Aimo Vuorisalon suojatti juhli voittoa nelivuotiskauden keväällä, joten viimeisimmästä täysosumasta ehti vierähtää 2,5 vuotta.

Keulassa väliajoin 34,5 – 34,5 – 27,0 kellottanut Tuli-Rubiini oli 26-lopetuksessa toinen, loppukaarteessa 2. ulkoa kiriin heittänyt Tähtisäihke lopetti kolmanneksi. Vihin Mahti jäi loppukaarteeseen tultaessa 2. ulkoa ilman vetoapua ja jaksoi neljänneksi. Jonkin verran pelieuroja kerännyt R.R. Tuike tuli porukan perältä kirivaiheessa vauhtinsa pitäen maaliin saakka, muttei suuremmin ohitellut. Välkyn Väiski laukkasi lähtösuoralla hylkyyn.

Pops’ Sunrisen lennokas kiri kantoi kärkeen

Toto5-avauksessa voittoon ravasi Olli Koivusen naruttelema Pops’s Sunrise. Tamma taittoi taivalta 3. ulkona, mistä se lähti viimeisellä takasuoralla selässä kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Pops’ Sunrise jatkoi neljännelle radalle ja tavoitti maalisuoralla tulisella kirillään keulahevosen. Lopulta Harri Koivusen valmennettava ehti vielä varmaan voittoon. Ykkössija oli Pops’ Sunriselle kauden ensimmäinen ja uran neljäs.

Keulassa väliajoin 14,0 – 16,0 – 13,0 tahtipuikkoa heiluttanut Ergo Am jaksoi 13-lopetuksessa kakkoseksi. Loppukaarteessa 3. sisältä ulos hakeutunut Beat Of Love lopetti lujaa kolmanneksi ja jatkoi Hannu Torvisen huippuiltaa. Changemanin kiri 2. ulkoa kantoi nelosrahoille. All Ready Match riitti keulan rinnalta viidenneksi. Verna Lee Zet seuraili 2. sisältä viimeisille rahoille.

Esa Holopaiselle 5000 täyteen

Toisen Toto5-kohteen sankariksi nousi Esa Holopainen. Voiton toi oman tallin Farbella Journey. Tamma avasi keulapaikalle ja kellotti väliajoiksi 21,5 – 20,5 – 20,5. 15-lopetuksessa Farbella Journey sai tiukkaa haastetta alkulaukkaa paikanneelta suosikilta, mutta piti niukasti pintansa ja otti yllätysvoiton. Voitto oli pitkän ja upean uran raviurheilun parissa tehneelle Esa Holopaiselle uran 5000:s. Holopainen on kuudes suomalaisohjastaja, joka on saavuttanut kyseisen hurjan rajapyykin.

Alussa laukannut Cacshot selviytyi jatkossa 2. ulos, mistä hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kolmannelle radalle ja kiritti voittajaa maaliin saakka. Vahva esitys suosikilta, vaikka tappio tulikin. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulos noussut Piraya Roc otti kolmosrahat ja Milliondollarface oli 2. sisältä neljäs. Viimeisellä takasuoralla keulan rinnalta hankaluuksia kohdannut Like Elvis sinnitteli taustalla viimeisille rahoille. Pelihevosista Zenyatta Font laukkaili hylkyyn.

Ronaldo Malibu kiri ylivoimaiseen voittoon

Kolmannessa Toto5-kohteessa voittoon ravasi Mika Forssin ohjastama Ronaldo Malibu. Ruuna avasi keulaan, mutta luovutti paikkansa ensimmäisessä kaarteessa. Jatkossa Ronaldo Malibu tarkkaili vauhtijuoksussa 3. sisällä, kunnes nousi loppukaarteessa 2. ulos. Maalisuoran avautuessa Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava hyökkäsi kolmannelle radalle ja irtosi kevyellä tyylillä murskavoittoon. Lahjakas kolmivuotias on voittanut uransa kuudesta kisasta puolet ja jäänyt vain kerran ulos totosta.

Ensimmäisessä kaarteessa keulaan edennyt So Long Loosers jatkoi takakaarteessa rajun avauksen päätteeksi 2. sisälle. Loppukaarteeseen tultaessa Joni-Petteri Irrin ajokki nousi toiselle radalle ja tsemppasi hyvin kakkoseksi. 2. ulkona, mutta kaukana kärjestä juossut Oilsheik hakeutui loppukaarteessa kirikaistoille ja lopetti kolmanneksi. Global Uncommon kiri poppoon perältä neljänneksi. Kovan avauksen jälkeen keulaan itsensä prässännyt Gashaw Boko jaksoi viidenneksi ja otti viimeiset rahat.

Freelancerille kauden kahdeksas täysosuma

Toto5-nelosessa paras oli Olli Koivuselle toisen voiton tuonut Freelancer. Ruuna avasi kovaa ja kellotti keulapaikalla ensimmäisen puolikkaan 12,5-lukemiin. Kierroksen väliajaksi Harri Koivusen treenattava sai rauhoittaa 15,5 ja jatkoi kolmannen puolikkaan 14-lukemiin. 12-lopetuksessa Jasulito heitti Freelancerille kovaa haastetta, mutta ohi ei ollut asiaa. Voitto oli Tag The Devilin pojalle jo kauden kahdeksas ja totosijaputki venyi jo 14 kisan mittaiseksi.

Johtavan takaa loppukaarteessa mahdollisuuden saanut Jasulito kiritti hyvin voittajaa ja oli toinen. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirinsä aloittanut Live For Greatness oli kolmas ja J.A. Ninja kiri viimeisestä ulkoa lujaa neljänneksi. Don Corleon otti 3. sisältä kiertelemättä viidennet rahat. Moonlight Storm jaksoi 2. ulkoa kirivaiheessa viimeisille rahoille. Pelihevosista In Ice Princess laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkyyn.

Arna Ruohomäki kannusti Ray Mysterion voittoon

Toto5-peli päättyi Arna Ruohomäen ohjastaman Ray Mysterion voittoon. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä se lähti viimeisellä takasuoralla kirikaistoille ja eteni loppukaarteessa 2. ulos. Maalisuoralle kaarruttaessa Ray Mysterio nousi uudestaan kolmannen kiertoon ja jyräsi maalisuoralla varmaan voittoon. Ykkössija oli Ari Myllymäen treenattavalle kauden kolmas. Mitalisijoja Ray Mysterio on kerännyt tänä vuonna hulppeasti jo 15 kappaletta.

Pegasos Bolt kiri 2. ulkoa toiseksi ja Norman Pricen kiri 4. ulkoa kantoi kolmosrahoille. Alun johtanut Wild Blueberry menetti paikkansa takakaarteeseen tultaessa ja nousi toiselle radalle. Loppukaarteessa Wild Blueberry siirtyi johtoon ja jaksoi lopussa nelosrahoille. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle radalle vaihtanut Lucky Moose punnersi tasaisesti viidenneksi. Maalisuoran alussa ihan porukan hänniltä kiritilat löytänyt Blues Brother lopetti terävästi viimeisille rahoille.

Amoriini pitkästä aikaa voittokantaan

Tiistai-illan kilpailutapahtumat päättyivät Ari Moilasen ja Amoriinin voittoon. Tero Silvaksen valmennettava nousi etusuoran päässä 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja heitti loppukaarteessa selästä neljännelle. Maalisuoralla Amoriinilla oli paras vauhti ja se jyräsi hallittuun voittoon. Täysosuma oli tammalle kauden ensimmäinen ja uran kolmas. Edellisestä kärkisijasta ehti vierähtää hieman vajaa vuosi.

Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Kirihai punnersi kakkoseksi, Fiannan Mahti jaksoi keulasta kolmanneksi. Etusuoralla 5. ulkoa kiriin hyökännyt Multi Tähti kuittasi nelosrahat. Elitloppetin pitkä kiri kantoi viidenneksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa sisäradalle pudottanut Aateekoo seuraili tasaisesti kuudenneksi ja otti viimeiset rahat. Paljon pelattu Kukkarosuon Matti taipui johtavan rinnalta hännille.

 

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto