Close

Teivon raviraportti 15.4.2019

Maanantain Magic Monday -ravit kilpailtiiin Teivon ja Oulun kaviourilla. Teivossa Olli Koivunen narutteli kaksi voittoa. Molemmat ykkössijat tulivat Koivusten omilla valmennettavilla, Selene Lunella sekä Bismarck Comerylla. Jälkimmäisen lisäksi Teivon Toto65-kohteissa voittoa juhlivat Grant Boko ja Sheikki. Grant Bokon valmentajalla Markku Niemisellä oli Harri Koivusen tapaan kahden voiton ilta, kun myös Q-Rex Oak hoiti oman tehtävänsä tyylikkäästi.

Vokkeni vastaili keulavoittoon

Ravi-illan avauslähdössä voittoon ravasi Esa Holopaisen ohjastama Vokkeni. Ori lähti hyvin liikkeelle, muttei pystynyt alussa vastaamaan Veetin Rallille, joka suhahti keulaan. Ensimmäisen takasuoran alussa Vokkeni kuittasi keulapaikan nimiinsä ja rauhoitti 27,5-avauksen jälkeen vauhtia. 30,5-vauhtisen avauskierroksen jälkeen ori kellotti kolmannen puolikkaan 31-lukemiin ja vastaili reippaassa 26,5-lopetuksessa hyvällä tyylillä ykköseksi. Jukka Huuskolan valmentama 5-vuotias on voittanut uransa kuudesta kilpailusta komeasti neljä. Tässä se kellotti uudet ennätyslukemat 30,1ake.

Johtavan rinnalla juossut Ossian Totki teki sinnikkään esityksen, mutta jäi niukasti toiseksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin iskenyt Kromaus punnersi mukavalla otteella kolmanneksi, mutta hävisi toki selvästi kärkiparille. Loppukaarteessa kärkikaksikkoa 2. ulkona kuin varjona seuraillut Apteekkari laukkasi vajaat 400 metriä ennen maalia ja menetti otteen kärjestä. Jatkossa Petri Myllymäen suojatti otti nelosrahat. Ilman laukkaa se olisi saattanut taistella vaikka voitosta. Alussa laukannut Kuun Obeliks teki porukan perältä asiallisen kirin ja nousi lopussa viidenneksi. 3. ulkona juossut Myllyn Tyyne siirtyi loppukaarteessa sisäradalle ja oli tasainen kuudes.

Taika-Tähkä riitti taustalla sisäratareissun päätteeksi viimeisille rahoille. Kirivaihe ei mennyt nappiin. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Monello ei kyennyt kirivaiheessa suuremmin parantelemaan ja loppusuora oli varsin hankala. Loppukaarteeseen tultaessa tiiviissä pussissa virunut Disain laukkasi vajaat 500 jäljellä hylkyyn.

Selene Lune murjoi keulan rinnalta kärkeen

Toisessa lähdössä paras oli Olli Koivusen ohjastama Selene Lune. Tamma nousi 1600 jäljellä 5. sisältä vetämään toisen radan letkaa ja eteni etusuoralla keulahevosen tuntumaan. Maalisuoralla Harri Koivusen suojatti runttasi väkivahvalla otteella ohi keulahevosesta ja marssi reippaassa lopetuksessa kauden kolmanteen voittoonsa. Koko uran puitteissa Selene Lune on voittanut jo 18 kertaa.

Keulassa väliajoin 16,5 – 18,0 – 15,0 kellottanut Pope jaksoi 12-lopetuksessa kakkoseksi. 2. sisällä juossut Club Nord Star tuikkasi sisäkautta kolmanneksi, Millstone’s Vivid seuraili 2. ulkoa nelosrahoille. Loppukurvissa 3. sisältä ulos noussut Lonely Rider kiri hyvin perille, muttei pystynyt reippaassa lopetuksessa suuremmin parantelemaan sijoitustaan.

Q-Rex Oak paras piikkipaikalta

Kolmas lähtö meni Ari Moilasen ohjastaman Q-Rex Oakin nimiin. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla keulaan ja kellotti avauspuolikkaan 13,5-lukemiin. Jatkossa Q-Rex Oak sai ottaa tuntuvasti vauhtia pois ja jatkoi 18,5-vauhtisen avauskierroksen jälkeen kolmannen puolikkaan 18-lukemiin. 12,5-lopetuksessa Markku Niemisen valmennettava piti varmaan voittoon, kun kovin haastaja laukkasi ulkopuolelta. 3-vuotias on voittanut uransa kolmesta kisasta kaksi ja ollut kerran toinen.

2. ulkona juossut Easy Diamond punnersi kakkoseksi. Maalisuoralla 3. sisältä ulos noussut Legend Journey kiri kolmanneksi. 2. sisällä ravannut Ranch Ringading seuraili nelosrahoille. Rose La Femme kiri 4. sisältä viidenneksi. Ennen lähtölinjaa laukannut New Grove United otti sisäradan jonon hänniltä kuudennet rahat. Etusuoran alussa 4. ulkoa hyökännyt Marvelous Diamond jaksoi pitkällä kirillään taustalla viimeisille rahoille. Lähdön selkeä pelisuosikki Marschall Match haastoi johtavan rinnalta voittajaa tiukasti, mutta peli pilaantui reilut 100 jäljellä yllättäneeseen laukkaan. Hyppyyn paloi kaksarisija, mahdollisesti voittokin.

Grant Boko lähti karkumatkalle

Toto65-peli käynnistyi Grant Bokon voitolla. Markku Niemisen ajokki juoksi 2. ulkona, mistä jäi viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua, kun keulapaikka vaihtoi omistajaa. Loppukurvissa Grant Boko runnoi kärkeen ja lähti maalisuoralla karkuun. Tyylikäs paluu voittokantaan! Voittotulokseksi kirjattiin mainio tulos 13,3ake.

Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulos noussut Fire Spruce jatkoi maalisuoralla kolmannelle radalle ja kiri asiallisesti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa 2. ulos päässyt Brooklyn Hill jäi loppukaarteessa ilman vetoapua ja jaksoi jatkossa kolmosrahoille. Maalisuoran alussa porukan hänniltä kiriin noussut Victor Quo Vadis lopetti asiallisella otteella nelosrahoille. Viimeisellä takasuoralla keulan rinnalta piikkipaikalle vyörynyt Make It Quick tippui lopussa viidenneksi. Keulassa juosseen Strickerin ravi heikkeni kisan edetessä kriittisesti ja se menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla. Jatkossa Antti Teivaisen ajokin ravisävel katosi ja se repesi pitkään ilmassa roikkuneelle laukalle.

Bismarck Comery vakuuttava 11-lopetuksessa

Teivon viidennessä lähdössä ja Toto65-pelin neloskohteessa paras oli Olli Koivuselle illan toisen voiton tuonut Bismarck Comery. Ruuna vyöryi 1500 metriä ennen maalia keulapaikalle ja rauhoitti kovan 12,5-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 17,0. Tahti pysyi kolmannella puolikkaalle verkkaisena ja kellot pysähtyivät viimeisellä takasuoralla 20-lukemiin. Reippaassa 11-lopetuksessa Bismarck Comery lasketteli helppoon ja vakuuttavaan voittoon. Ykkössija oli Harri Koivusen valmennustallille jo illan toinen. Bismarck Comery on voittanut uransa seitsemästä kisasta viisi ja sijoittunut kahdesti toiseksi.

Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Guilty Pleasure otti jatkossa paikan 2. sisältä, mistä vastaili niukasti kakkoseksi. Maalisuoralla 3. sisältä toiselle noussut Step Noble syöksyi lopussa aivan edellisen välittömään läheisyyteen, mutta jäi tiukassa taistossa kolmanneksi. 6. sisällä taivalta taittanut Andreas Speed pääsi lopussa etenemään sujuvasti kiertelemättä ja kuittasi nelosrahat. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä 4. sisälle päässyt Talladega Ranger vaihtoi loppukaarteessa väljemmille vesille ja lopetti viidenneksi.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kolmannelle kohottautunut Majestic Missy laskeutui loppukaarteessa sisemmille radoille ja kuittasi kuudennet rahat. Magic From Heaven kiri 3. ulkoa seitsemänneksi. Porukan hänniltä viimeisellä takasuoralla kiriin hakeutunut Speed Lucifer kuittasi viimeiset rahat. Suursuosikin taustalla pelieuroja kerännyt Baron Box laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja uudestaan maalisuoran alussa.

Sheikki jyräsi väkevästi ykköseksi

Teivon Magic Monday -ilta päättyi Arto Hammarin ohjastaman Sheikin voittoon. Ori lähti reilu kierros ennen maalia 5. ulkoa kolmannen kiertoon ja jyräsi loppukaarteessa kärjen rinnalle. Suoralle kaarruttaessa Sheikki pääsi laskeutumaan toiselle radalle ja hankki maalisuoran alussa lopullisen yliotteen keulahevosesta. Lopussa Matti Lautamäen suojatti piti helppoon voittoon. Ykkössija oli vahvalle jyrälle jo uran 16:s.

Alussa laukannut Sokker menetti erheen myötä tuntuvasti asemiaan. Mika Forssin ajokki hakeutui etusuoralla porukan hänniltä kirikaistoille ja murjoi laukan rasittamana todella väkevästi kirinsä perille saakka, kuitaten kakkosrahat. 2. sisällä juossut Larsman sai voittoa ajatellen aivan liian myöhään kiritilat, mutta ehti hyvällä lopetuksella vielä kolmanneksi. Keulassa väliajoin 24,0 – 26,0 – 25,0 kellottanut Viriori jaksoi 24-lopetuksessa neljänneksi. Aatsi punnersi 3. ulkoa viidenneksi ja Valppaus otti 2. ulkoa viimeiset rahat.

Taustalta hyvin kohti kärkeä noussut Tahtova ajautui maalisuoran alussa syystä tai toisesta jyrkästi ulospäin ja siihen paloi todennäköisesti ihan hyvä sijoitus. Alussa laukannut Jetsu kiertyi jatkossa johtavan rinnalle, mistä laukkasi loppukaarteessa todennäköisen kärkipään sijoituksen.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

www.spesial.fi

No event found!