Close

Teivon raviraportti 15.2.2022

Teivon tiistai-illan Toto5-kohteissa voitot menivät Donna Leonoran, Suvionnin, Adrastheen, Midnight Princen ja Ken’s Carlosin nimiin. Donna Leonoraa valmentava Markku Nieminen teki täydellistä työtä, kun myös Red Caviar ravasi voittoon. Red Caviaria ohjastanut Santtu Raitala puolestaan oli illan ainoa kahdesti voittanut ohjastaja. Toisen voiton toi Redemption.

Beris aloitti voitolla

Ravien ensimmäisessä lähdössä voiton vei Antti Veteläisen ohjastama ja valmentama Beris. Ruuna nousi ensimmäisellä takasuoralla johtavan takaa toiselle radalle ja eteni jatkossa kärkipaikalle, kellottaen täyden tonnin 41,5-vauhtia. Kolmannen puolikkaan Beris jatkoi 35-vauhtia ja kamppaili 35,5-lopetuksessa voitosta Taksomykken kanssa, pitäen tämän niukasti kurissa maaliin saakka. Viisivuotias aloitti uransa varsin tyylikkäällä voitolla.

Takakaarteessa kakkoseksi edennyt Taksomykke pysyi matkalla ainoana voittajan tuntumassa ja heitti lopussa tiukkaa haastetta. Mauno Laurilan ajokki oli hyvä toinen. Ensimmäisellä takasuoralla laukannut Hetvin Kingi oli kaukana taustalla kolmas. Alun johtanut Kömin Kipsu laukkasi ensimmäisellä takasuoralla ja haki takakaarteessa ravirytmiään. Jatkossa Joni Irrin ajokki oli kaukana kulisseissa viimeinen, mutta kuittasi 200 euroa vähäväkisessä koitoksessa.

Redemption vastaili niukkaan voittoon

Toisessa lähdössä voittoon ravasi Santtu Raitalan ohjastama Redemption. Ruuna kiihdytti kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 18,0 – 22,0 – 18,0. Todella maltillisen matkavauhdin päätteeksi Redemptionilta irtosi 11-lopetus ja Kimmo Aholan valmennettava vastaili lopulta niukkaan voittoon. Ykkössija oli Redemptionille jo uran 27:s.

Etusuoralla 3. sisältä toisen radan veturiksi vaihtanut Quick Vald kiritti voittajaa vahvalla otteella maaliin saakka, mutta jäi niukasti toiseksi. Etusuoralla 5. sisältä 2. ulos vaihtanut Everest De Ginai heitti loppukurvissa kolmannen kiertoon ja lopetti hyvin kolmanneksi. Maalisuoralla 2. sisältä 2. ulos vaihtanut The Swede seuraili asiallisesti neljänneksi ja sai viimeiset rahat.

Tuulian Sälli vakuuttava keulapaikalta

Kolmannessa lähdössä ykkösrahat kuittasi Juha Länsimäen ohjastama Tuulian Sälli. Ruuna eteni takakaarteessa johtavan rinnalta kärkeen ja kellotti avauskierroksen 33,5-vauhtia. Kolmannella puolikkaalla tahti kiristyi 29-lukemiin, minkä jälkeen Tuulian Sälli hallitsi tapahtumia varmaan tyyliin 27,5-lopetuksessa. Voitto oli Olli Antilan valmennettavalle kauden toinen ja uran 16:s. Viimeisimmästä viidestä kisastaan Tuulian Sälli on voittanut neljä.

Alun johtanut Sofianna Pee oli johtavan takaa varmasti toinen, häviten kuitenkin selvästi voittajalle. Loppukaarteessa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Naskalin Helmi ei pysynyt maalisuoralla kärkikaksikon vauhdissa, mutta piti taustalla tasaisen esityksen päätteeksi kolmanneksi. Kaarnalii oli taustalla tasainen, mutta nousi parin laukan avustamana pienessä lähdössä viimeisille rahoille. Oiva-Sointu laukkasi maalisuoralla keulahevosen tuntumasta ja menetti todennäköisen kakkos- tai kolmossijan. Jättipotti Pee otti 3. sisältä laukan loppukaarteessa, rahasijaan olisi ravilla ollut ainakin jonkinlainen mahdollisuus.

Donna Leonora ylivoimainen

Toto5-avauksessa voittoon ravasi Ari Moilasen ohjastama Donna Leonora. Tamma nousi etusuoran avautuessa toiselle radalle ja sai jatkossa vetoavun eteensä. Viimeisellä takasuoralla Donna Leonora jäi ilman vetoapua ja eteni loppukurvissa keulahevosen rinnalle. Maalisuoralla Markku Niemisen valmennettava jyräsi varmoin ottein kärkeen ja otti lopulta selvän voiton. Ykkössija oli tammalle toinen peräkkäinen.

Keulassa väliajoin 13,0 – 17,5 – 15,0 kellottanut O.P.Roc kamppaili 15,5-lopetuksessa toiseksi, muttei mahtanut mitään voittajalle. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa 2. ulos päässyt BWT Crusader seuraili tasaisesti kolmanneksi. 3. sisällä viimeisellä takasuoralla asemiaan menettänyt Zoom Zoom nousi loppukaarteessa toiselle radalle ja palasi jatkossa sisäradan syövereihin. Maalisuoralla Jonny Länsimäen ajokki hakeutui kirikaistoille ja tuli loppumetrit terävästi, ehtien viimeisille rahoille. Pelihevosiin lukeutunut Memphis Minnie nousi etusuoralla 2. sisältä johtavan tuntumaan toiselle radalle, mistä meni viimeisellä takasuoralla sisäradalle. Ville Tonttilan ajokki taipui lopussa viidenneksi.

Suvionni vahvin laukasta huolimatta

Toisessa Toto5-kohteessa paras oli Jarmo Saarelan ohjastama Suvionni. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla kärkeen, mutta otti laukan ja menetti paikkansa. Jatkossa Suvionni kierteli kolmatta rataa pitkin kohti kärkeä ja eteni etusuoralla toisen radan veturiksi. Viimeisellä takasuoralla ruuna antoi painetta keulahevoselle, mutta näytti loppusuoran alussa menettävän parhaan otteensa voittotaistosta. Maalisuoralla Suvionni jyräsi kuitenkin uudestaan voittotaistoon ja vyöryi lopulta hallitusti kärkeen. Voitto oli Juhani Inkisen suojatille uran viides.

Etusuoralla keulaan jyrännyt Felisia oli vielä vajaat 100 metriä ennen maalia kiinni kärkisijassa, mutta putosi lopulta selityksittä kakkoseksi. Takakaarteessa keulaan edennyt Apila-Anneli jatkoi etusuoralla 2. sisälle, mistä nousi maalisuoralle kaarruttaessa toiselle radalle ja riitti lopussa kolmanneksi. Maalisuoralla nelossijalta laukannut Kulta Ilpo Pii selvitti jatkossa raville ja pystyi vielä työntymään uudestaan neljänneksi. Alussa laukannut Apteekkari lähti etusuoralla keskiporukoista kirikaistoille ja tuli taustalla ihan positiivisella otteella perille, riittäen viidenneksi.

Alussa laukannut Kultakillinki nousi etusuoralla 3. ulkoa kirikaistoille ja jyräsi taustalla tasaisesti kuudenneksi. Alkumatkan laukan myötä taustalle pudonnut Karman Jaromir teki kulisseissa ihan asiallisen esityksen ja sai rahaa. Taustalla tasaisesti esiintynyt R.R. Jylhä kuittasi viimeiset rahat.

Adrasthee jyräsi ykköseksi

Toto5-kolmosessa voittoon ravasi Esa Holopaisen luotsaama Adrasthee. Tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla 2. ulos, mistä jäi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ilman vetoapua. Maalisuoralla Adrasthee jyräsi 14-lopetuksessa väkevällä otteella kärkeen ja otti uransa neljännen voiton. Tamman valmennuksesta vastaa Matti Riipinen.

Viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalta kärkeen vyörynyt What The Hell kamppaili kakkoseksi. 3. ulkona juossut Pinkabella eteni viimeisellä takasuoralla 2. ulos ja kiri lopussa hyvin kolmanneksi, häviten vain niukasti edelliselle. Viimeisellä takasuoralla johtavan takana asemiaan menettänyt Proud Ms Cantab joutui aloittamaan kirinsä aivan porukan perältä ja lopetti taustalla asiallisesti viimeisille rahoille. Paljon pelattu Easy To Love antautui keulapaikalta varhain ja jäi viimeiseksi.

Midnight Prince kamppaili vahvasti

Toto5-pelin neljännessä kohteessa paras oli Antti Teivaisen ajama Midnight Prince. Ruuna hyökkäsi etusuoran avautuessa 2. ulkoa kolmannen kiertoon ja otti jatkossa paikan johtavan rinnalta. Maalisuoralla 15,5-lopetuksessa Midnight Prince jyräsi vahvalla otteella kärkeen. Voitto oli Heikki Lehtiniemen valmennettavalle uran 11:s.

Keulassa väliajoin 13,0 – 18,0 – 17,0 kellottanut Rehab kamppaili 15,5-lopetuksessa toiseksi. Takakaarteessa 5. ulkoa kiriin lähtenyt Shining Armor pääsi vasta loppukaarteessa pudottamaan 2. ulos, mistä oli lopussa asiallinen kolmas raskaan reissun päätteeksi. Kierros jäljellä 3. ulkoa kirinsä aloittanut Speedy Scion näytti loppukaarteessa menettävän otettaan parhaisiin, mutta löysi maalisuoralla uutta pykälää ja lopetti hyvin neljänneksi. Etusuoralla porukan perältä kirikaistoille lähtenyt Knockout Ses heitti loppukurvissa aivan ulommaiseksi ja lopetti taustalta ihan asiallisesti viidenneksi.

Etusuoran päässä 4. ulkoa kolmannen radan letkaan liittynyt Callela Everest hakeutui maalisuoran avautuessa omaan hyökkäykseensä aivan porukan perältä ja tuli asiallisesti maaliin saakka. Maalisuoran avautuessa 3. sisältä toiselle radalle noussut Fixit oli lopussa tasainen ja riitti viimeisille rahoille.

Ken’s Carlos jatkoi voitokasta menoaan

Toto5-päätöksessä ykkösrahat nappasi Olli Koivusen ohjastama Ken’s Carlos. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä heitti loppukaarteessa kolmannen kiertoon ja tykitti loppumetreillä hallitusti kärkeen. Voitto oli viidettä kertaa urallaan kilpailleelle ruunalle jo neljäs. Voittajan valmennuksesta vastaa Harri Koivunen.

Loppukaarteessa 3. sisältä aivan porukan hännille valunut Lotteria Maracat hakeutui maalisuoran avautuessa kirikaistoille ja lopetti todella vahvalla otteella kakkoseksi. Hankalaksi menneeseen juoksunkulkuun paloi todennäköisesti jopa voitto. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Wild Mind oli asiallinen kolmas.

Toista rataa ilman vetoapua juossut BWT Fury jaksoi neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla porukan hänniltä kiriin lähtenyt Laurenz Von Bentz tuli juosten perille saakka ja sai viimeiset rahat. Paljon pelattu Shackhill’s Flash kangistui lopussa ulos rahoilta, loppumetrit olivat melkoisen vaikeita. Muista pelihevosista Macce taipui loppukaarteessa 2. sisältä ja jäi viimeiseksi.

Red Caviar täysin murskaava

Ravien päätöslähdössä voiton vei Santtu Raitalan ohjastama Red Caviar. Ruuna avasi kärkeen ja kellotti keulapaikalla väliajoin 18,0 – 17,5 – 17,5. Viimeisellä takasuoralla Red Caviar alkoi repiä eroa vastustajiinsa ja oli lopulta 18-lopetuksessa täysin murskaava. Voitto oli Markku Niemisen valmennettavalle uran toinen. Raitala ja Nieminen siirtyivät voiton myötä tämän illan osalta kahden voiton kerhoon.

Loppukaarteessa 2. ulkoa tilat löytänyt Thundergirl lopetti taustalla positiivisesti kakkoseksi. Loppukurvissa 3. ulkoa 2. ulos päässyt On Track Rockstar hakeutui maalisuoralla kirikaistoille ja tuikkasi jatkossa sisäradalle, mitä pitkin lopetti kolmanneksi. Maalisuoralla 3. sisältä tilat löytänyt Notam Live lopetti tasaisesti neljänneksi. Enjoy Speed riitti toisen radan veturin paikalta viidenneksi. Pelihevosista Shackhills Master lähti etusuoralla kirikaistoille, muttei kyennyt suuremmin parantelemaan ja oli kuudes maalissa.

Teksti: Harri Haavisto
Kuvat: Pauli Impola / Paul’s Special

No event found!