Close

Teivon raviraportti 12.1.2019

Viikon Toto75-rivi ratkottiin Teivon kaviouralla. Kierroksen avainvalmentaja oli Timo Korvenheimo, jonka valmennettavista voittoihin ravasivat Cyrius d’Ariane ja Sakarin. Lisäksi Korvenheimon talli kuittasi ravipäivän aikana kaksi kakkossijaa. Muissa Toto75-kohteissa voitot menivät Virin Vihtorille, Beat Of Lovelle, Shadow Of Brisbanelle, Jyllätykselle sekä Wilhelm Nashille.

Visionnaire kiri varmaan voittoon

Iltapäivän avauslähdössä voittoon ravasi Mika Forssin ohjastama Visionnaire. Pasi J. Rytkösen valmentama ruuna eteni ensimmäisen takasuoran alussa keulaan ja jatkoi 1600 jäljellä 2. sisälle. Etusuoralla Visionnaire tipahti sisäradan jonossa kolmanneksi, kun keulapaikka vaihtui uudestaan. Loppukaarteessa ruuna eteni 2. sisälle ja kohottautui 400 metriä ennen maalia keulahevosen rinnalle. Maalisuoran alussa Visionnaire lipui kärkeen ja piti lopussa varmaan voittoon.

Global Uncommon nousi viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirikaistoille ja otti lopussa kakkosrahat. 2. ulkona juossut Taigo Blessed menetti loppukaarteessa pahoin asemiaan ja hakeutui jatkossa kahdeksannelta sijalta kirikaistoille. Hyvä lopetus nosti Tapani Salojensaaren ajokin kolmanneksi. 4. sisällä juossut Cold Hard Silver pääsi loppukaarteessa 2. sisälle, mistä hakeutui maalisuoran avautuessa kirikaistoille ja lopetti neljänneksi. 5. sisällä taivalta taittanut No Pity pääsi loppukaarteessa 3. sisälle, mistä edelleen maalisuoran alussa 2. sisälle. Jatkossa Jarmo Saarelan ajokki nousi toiselle radalle ja tuikkasi viidenneksi. Etusuoralla johtavan rinnalta keulaan edennyt Real Arch jaksoi viimeisille rahoille.

Jonkin verran pelieuroja kerännyt Cinnamon Li kiri tasaisesti seitsemänneksi. Suosikkeihin lukeutunut Tintin Journey kiertyi etusuoralla toisen radan veturiksi, mistä taipui varhain. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Oxhouse Forty-Four jatkoi etusuoralla 2. sisälle, mistä laukkasi viimeisellä takasuoralla hylkyyn.

Rainbow Highlight kamppaili johtavan rinnalta ykköseksi

Toisen lähdön voiton vei Rainbow Highlight. Hannu Hietasen ajokki eteni alussa 3. sisälle, mistä nousi etusuoran avautuessa 2. ulos. Vetoapu pudotti hetkeä myöhemmin sisäradalle ja Rainbow Highlight jäi toiselle radalle ilman selkää. Loppukaarteessa ruuna eteni aivan keulahevosen kupeelle antamaan painetta ja lipui maalisuoran alussa kärkeen. Lopussa Ismo Rintalan valmennettava kontrolloi tapahtumia varmaan tyyliin ja otti uransa viidennen voiton.

Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Kitty Beat lopetti kakkosrahoille, Grainfield Aiden kiri toisen radan jonon hänniltä hyvin kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle vaihtanut Expanse’s Hope punnersi tasaisesti neljänneksi. Viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa kirikaistoille havitellut Heavy Beat laukkasi kolmannelle radalle noustuaan ja menetti mahdollisuutensa kärkisijoille. Loppua Olli Koivusen ajokki tuli hyvällä otteella ja nousi viidenneksi. Paljon pelattu Vaniere oli 2. ulkoa vaisu ja menetti paikkansa varhain. Keulassa juossut Millstone’s Pin Up antautui maalisuoralla hännille.

Our Hope sinnikäs johtavan ulkopuolelta

Kolmas lähtö meni Jukka Torvisen ohjastaman Our Hopen nimiin. Tamma jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä kamppaili rehdisti ja jyräsi maalisuoralla kärkeen, ottaen lopulta oikein hallitun voiton. Ykkössija oli Bella Varjosen valmennettavalle uran toinen. Esitys oli sen verran sinnikäs, että menestystä voi povata jatkossakin.

Takakaarteeseen tultaessa johtoon edennyt Moving On Up jaksoi kakkosrahoille, maalisuoran alussa 3. ulkoa hyökännyt Piri-Piri lopetti kolmanneksi. 4. ulkona matkustanut Hola Alejandro pääsi maalisuoran alussa 3. ulos, mistä pujotteli sisäradan kautta nelosrahoille. 5. sisällä ravannut Tes July nousi loppukaarteessa kirikaistoille. Harri Koivusen ajokki lopetti hyvällä otteella viidenneksi, selättäen 2. ulkona juosseen Wivian Piin, joka putosi lopussa niukasti ulos rahoilta.

Paljon pelattu Stonecapes Payman laukkasi alussa, minkä jälkeen juoksi viimeisessä ulkona. Sieltä Antti Veteläisen ohjastettava teki hyvää kiriä, mutta juuttui maalisuoralla rintaman taakse pussiin. Paljon peliä kerännyt Freesia Stars sai 3. sisältä aivan liian myöhään kiritilat, kun myös pelihevosiin lukeutunut, alkumatkan johtanut Westcoast Mayday oli 2. sisältä vaisu.

Hard Chip kiri tulisesti

Neljännessä lähdössä yllätysvoittoon ravasi Antti Teivaisen ohjastama Hard Chip. Ruuna juoksi sisärataa pitkin neljäntenä, mistä pääsi loppukaarteessa 3. sisälle ja vaihtoi toiselle radalle. 200 jäljellä tilanne näytti varsin haastavalta, mutta kiritilojen avauduttua Hard Chip pommitti lujaa loppua ja ehti ykköseksi. Kärkisija oli Eero Lappeteläisen valmennettavalle uran viides.

Viimeisessä sisällä juossut Sahara Sandstorm vaihtoi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja syöksyi loppukaarteessa porukan perältä kirikaistoille. Tapio Perttusen ajokki tuli lujaa perille ja otti kakkosrahat. Etusuoran päässä 4. ulkoa kolmannelle radalle hyökännyt Wind Of Victory jatkoi viimeisellä takasuoralla neljännelle ja tykitti loppukaarteessa johtavan rinnalle. Maalisuoran avautuessa Wind Of Victory eteni johtoon ja jaksoi lopussa kolmanneksi. Loppukaarteessa 2. sisältä toiselle radalle noussut Leemark’s Felicia puristi neljänneksi.

Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle edennyt American Dream nousi maalisuoran avautuessa toiselle radalle ja pujotteli lopussa viidenneksi. 5. ulkona ravannut Ghaliya Web nousi viimeisellä takasuoralla kirikaistoille ja punnersi ihan asiallisesti viimeisille rahoille. Pelihevosiin lukeutunut Langen’s Airborne ei pystynyt kirivaiheessa suuremmin taustalta parantelemaan.

Virin Vihtori kiri terävästi ykköseksi

Toto75-avauksessa paras oli Raineri Puikkosen ohjastama Virin Vihtori. Ori juoksi 5. ulkona, mistä pääsi etusuoralla 4. ulos ja siirtyi etukaarteessa 4. sisälle. Viimeisellä takasuoralla Virin Vihtori nousi jälleen toiselle radalle ja heitti loppukaarteessa kirikaistoille. Maalisuoralla Virin Vihtori kiri viidettä rataa pitkin pontevin potkuin ja nousi lopussa kärkeen. Voitto oli oriille uran kymmenes.

Takakaarteessa sisäradalta 4. ulos noussut Morison jatkoi etusuoralla kirikaistoille ja jyräsi lopussa sinnikkäästi kakkoseksi. Etusuoralla 6. ulkoa hyökännyt Manionni punnersi pitkällä kirillään hyvin kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Aika Kiho puristi neljänneksi ja keulassa väliajoin 22,0 – 26,0 – 29,5 kellottanut Aatsi taipui 31-lopetuksessa viidenneksi. Pelihevosista Julianne Dahlia laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja oli jatkossa taustalla ihan asiallinen kuudes. Suosikki Tähtisekki pudotti etusuoralla kolmannelta radalta 3. ulos. Viimeisellä takasuoralla Terho Rautiaisen ajokki menetti asemiaan väsyvän selässä ja nousi kolmannelle radalle. Jatkossa ori meni sisäradalle, mistä taipui loppukaarteessa ja keskeytti.

Cyrius d’Arianelle vuoden toinen voitto

Toisessa Toto75-kohteessa voiton vei Tapio Perttusen ohjastama Cyrius d’Ariane. Ruuna juoksi alun toista rataa ilman vetoapua, mistä eteni takakaarteessa keulaan. Ruuna kellotti avauskierroksen väliajaksi 18,0 ja jatkoi toisen kierroksen 18,5. Kolmannella puolikkallla tahti kiristyi 14,5-lukemiin, minkä jälkeen Cyrius d’Ariane otti 17-lopetuksessa helpon voiton. Voitto oli Timo Korvenheimon valmennettavalle uran neljäs ja kuluvan kauden puitteissa jo toinen.

3. ulkoa reilut 1200 jäljellä kolmannen kiertoon noussut North Lexus eteni päätösringin käynnistyessä johtavan rinnalle, mistä jaksoi kakkoseksi. Kierros jäljellä pääjoukon hänniltä ulkoradoille lähtenyt Selene Lune lopetti hyvin kolmanneksi. Alun johtanut Catahecassa Zest oli 2. sisältä neljäs. Toista rataa ilman vetoapua juossut Dreamy Chip sai vetoapua päätöskierroksen käynnistyessä ja seuraili 2. ulkoa viidenneksi. 4. sisällä juossut Wild Card S jäi pussiin ja oli kuudes maalissa. 1200 jäljellä 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Gunvald nousi etukaarteessa kirikaistoille ja punnersi tasaisesti viimeisille rahoille. Rene Conductor jäi taustalla voimissaan pussiin.

Beat Of Love ylivoimainen

Kolmas Toto75-kohde oli Hannu Torvisen luotsaaman Beat Of Loven heiniä. Anna Sulinin valmentama tamma juoksi 2. ulkona, mistä syöksyi viimeisen takasuoran avautuessa kirikaistoille ja liikkui vauhdikkaasti kohti kärkeä. Loppukaarteessa Beat Of Love pääsi leikkaamaan toiselle radalle ja hankki hetkeä myöhemmin otteen keulahevosesta. Maalisuoralla Beat Of Love irtosi selvään voittoon. Ykkössija oli kovavireiselle tammalle uran seitsemäs. Totosijojen putki venyi jo kahdeksaan.

Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt M.T.Lara Croft otti kakkosrahat, Merit kiri 3. ulkoa kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirinsä aloittanut Callela Eliza punnersi nelosrahoille, Grainfield Fanny oli 2. sisältä viides. Doris Hoss sai edellisen takaa myöhään kiritilat ja lopetti kuudenneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradalta ulos noussut Millstone’s Vivid tuli positiivisella otteella maaliin saakka ja otti viimeiset rahat. Sisäradalta myöhään vapaata latua saanut Fika oli taustalla kahdeksas. Pelihevosista Naomi Wibb otti lähtölaukan ja riitti jatkossa taustalla kymmenenneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle noussut Die Kaiserin ei saanut kirimahdollisuutta.

Sakarin laukasta huolimatta paras

Neljännessä Toto75-taistossa voiton vei Jarmo Saarelan ohjastama Sakarin. Ori otti ensimmäisessä kaarteessa laukan ja tippui porukan hännille. Jatkossa Sakarin eteni sisäradan jonon häntään, mistä nousi etusuoran avautuessa toiselle radalle. Loppukaarteessa Timo Korvenheimon valmennettava hakeutui 4. ulkoa kolmannelle radalle ja löysi suoralle kaarruttaessa vapaan kirikaistan. Suoraa Sakarin kiri parhaalla otteella ja nousi lopussa niukkaan voittoon. Ykkössija oli oriille uran toinen ja samalla toinen myös valmentaja Korvenheimolle.

Takakaarteessa 6. ulkoa kirikaistoille navigoinut Puhti-Veikko heitti loppukaarteessa neljännelle radalle ja kiri hyvin voittotaistoon, jääden kuitenkin niukasti kakkoseksi. Keulassa väliajoin 32,0 – 33,0 – 27,0 kellottanut Kuutti jaksoi 30,5-lopetuksessa kolmanneksi. Kruunun Prinssi seuraili 2. sisältä neljänneksi ja Mattilan Miina jaksoi johtavan rinnalta viidenneksi. Ilon Vilistys jäi 2. ulos pussiin ja otti kuudennet rahat. Etusuoralle kaarruttaessa 5. ulkoa kirin aloittanut Hipatsu punnersi seitsemänneksi. 3. sisälle vaille kiritiloja jäänyt Villi-Riikka oli kahdeksas. Pelihevosista Rikastuva laukkasi hyvästä noususta loppukaarteeseen tultaessa, Taikapassi puolestaan otti hypyn kärjen ulkopuolelta kolmannelta radalta viimeisellä takasuoralla. Molemmat laukkasivat todennäköistä menestystään.

Shadow Of Brisbane kaiken luottamuksen arvoinen

Toto75-vitosessa voittoon ravasi Olli Koivusen ohjastama Shadow Of Brisbane. Ruuna nousi viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja jyräsi loppukaarteessa kärjen rinnalle. Maalisuoralla Shadow Of Brisbane selätti keulaan siirtyneen Ypäjä Hereiamin ja kuittasi ykkösrahat. Voitto oli Harri Koivusen valmennettavalle jo uran 37:s.

Loppukaarteessa johtavan rinnalta keulaan edennyt Ypäjä Hereiam kamppaili vahvasti kakkoseksi. 5. ulkona juossut Tapiro Jet teki sitkeän kiri ja oli kolmas. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle noussut William Pine jatkoi loppukaarteessa kirikaistoille ja kiri hyvin neljänneksi. Robin Roof teki porukan hänniltä asiallisen kirin ja otti viidennet rahat. Loppukaarteessa 4. sisältä ulos noussut Flynn Boko löysi maalisuoralla vapaan kiriladun ja lopetti terävästi viimeisille rahoille. Suosikin ykköshaastajiin lukeutunut Dreambow oli 2. ulkoa vain tasainen ja tippui lopussa kahdeksanneksi. Grainfielf Oliver taittui keulapaikalta viimeiseksi.

Jyllätys kiri sitkeästi

Kuudennen Toto75-kohteen paras oli Juha-Pekka Ahosen ohjastama Jyllätys. Ruuna nousi etusuoralla 3. ulkoa kolmannen kiertoon ja laskeutui päätöspuolikkaan käynnistyessä johtavan rinnalle. Maalisuoralla Jyllätys hankki yliotteen johtaneesta ja piti lopussa ulkoratoja kirineet haastajat kurissa. Täysosuma oli Heidi Ahosen valmennettavalle uran 11:s ja irtosi tuloksella 28,3ke. Voitto oli rahallisesti tällä erää Jyllätyksen uran suurin yksittäinen saavutus, ruunan tili karttui 7 000 eurolla.

Viimeisessä ulkona juossut Kukan Tutu teki hurjan kirin ja nousi lopussa haastamaan voittajaa, jääden kuitenkin niukasti kakkoseksi. Etusuoran alussa 4. ulkoa kolmannelle kohottautunut Virin Eko jyräsi hyvällä otteella kolmanneksi. Etusuoralla 7. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Tementikko jatkoi viimeisellä takasuoralla neljännelle radalle. Maalisuoralla Arto Hammarin ajokki kiri viidettä rataa pitkin hyvin neljänneksi. 2. sisällä juossut Peli-Pertsa nousi maalisuoralla 2. ulos ja seuraili viidenneksi. Keulassa väliajoin 29,0 – 28,0 – 28,0 kellottanut Wauhti riitti 29-lopetuksessa kuudenneksi.

Toisen radan jonon hännillä juossut Suvi Kevätön pääsi etenemään viimeisellä takasuoralla 4. ulos, mistä nousi loppukaarteessa kolmannelle radalle ja kiri ihan asiallisesti seitsemänneksi. Etusuoralla 6. ulkoa kolmannelle noussut Lilin Jytky laskeutui loppukaarteessa toiselle radalle ja seuraili lopussa tasaisesti viimeisille rahoille. Paljon pelattu Veeran Poika aloitti kirinsä 5. ulkoa etusuoralla, mutta veto ei riittänyt täydellä teholla aivan perille saakka.

Wilhelm Nash vakuuttava

Toto75-kierros päättyi Ari Moilasen ohjastaman Wilhelm Nashin voittoon. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä se sai kirimerkin viimeisen takasuoran alussa. 600 jäljellä Wilhelm Nash eteni keulan rinnalle ja marssi päätöspuolikkaan käynnistyessä johtoon. 14-lopetuksessa Ville Mäkelän valmennettava oli oikein vakuuttava ja piti helppoon voittoon. Kärkisija oli ruunalle jo uran 18:s.

Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Hazelhen Hermes kiertyi loppukaarteessa toiselle radalle ilman vetoapua ja oli lopussa sinnikäs kakkonen. Kakkossijan myötä Timo Korvenheimon ravipäivä sai upean päätöksen; neljä starttia, kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa. Keulassa väliajoin 13,0 – 15,5 – 16,0 kellottanut Luxorious Lord riitti 14-lopetuksessa kolmanneksi, Nitro Diablo kiri 6. ulkoa neljänneksi. Lindy Poppins kiri taustalla sisäratareissun päätteeksi varsin terävästi viidenneksi. 3. sisällä juossut Finally Famous otti suuremmin kiertelemättä viimeiset rahat. Paljon pelattu Pascha Tilly ei jaksanut johtavan rinnalta taistella kärkisijoista. Dust Collector laukkasi maalisuoralla todennäköisen kolmossijan.

 

Teksti:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

www.spesial.fi

No event found!