Close

Teivon raviraportti 11.4.2023

Teivon tiistai-illassa nähtiin lukuisia tyylikkäitä esityksiä. Lämminveristen ykkössarjassa Tommi Kylliäisen ohjastama Always Ready jyräsi johtavan rinnalta vakuuttavaan voittoon. Olli Koivusen luotsaama Madrero puolestaan kiri SHKL Cupin karsinnassa selvään voittoon. Kylliäinen ja Koivunen naruttelivat illan aikana kaksi voittoa mieheen, toiset voitot tulivat Suvelan Unelmalla ja Haley Hossilla. Madreron, Suvelan Unelman ja Always Readyn lisäksi oikean Toto5-rivin muodostivat Ingela K. ja Oxalis Tooma. Kylmäveristen ykkössarjassa Lumettaja otti ykkössijan vahvan esityksen päätteeksi. Illan voittajakattauksen täydensivät Wiia ja Utamaro Kemp.

Wiia kiri pirteästi loppua

Ravi-illan avauskoitoksessa paras oli Ari Moilasen ohjastama Wiia. Tamma pääsi takarivistä mukavasti läpi ja löysi juoksuasemat johtavan takaa. Maalisuoran avautuessa Wiia sai kiritilat ja spurttasi lopussa selvään voittoon. Ykkössija oli Pekka Lillbackan suojatille uran ensimmäinen. Samalla tamma korjaili ennätystään, joka kirjataan nyt lukemiin 33,9.

Viimeisen takasuoran avautuessa 4. ulkoa kirimerkin saanut Mauno Henrik pinkoi positiivisella otteella maaliin saakka ja oli hyvä kakkonen. Piikkipaikalla väliajoin 34,0 – 35,0 – 36,0 viilettänyt Tuli-Huvitus kamppaili 31-lopetuksessa asiallisesti kolmanneksi. Loppukurvissa 4. sisältä toiselle radalle noussut Nevan Vesseli palasi maalisuoralla sisäradalle ja tuli loppumetrit varsin asiallisesti, ehtien neljänneksi.

Miss Fiiling antoi loppukaarteessa toisen radan veturin paikalta hieman periksi ja menetti otteen kärjestä, mutta taisteli lopulta vielä ihan kelvollisesti viimeisille rahoille. Suiviska oli 2. ulkoa kirivaiheessa tasainen ja oli edellisen tuntumassa kuudes maalissa.

Haley Hoss jatkaa tappioitta

Toisessa lähdössä voittoon ravasi Olli Koivusen ajama Haley Hoss. Tamma avasi kärkeen ja kellotti väliajoin 20,5 – 19,5 – 16,0. Maalisuoralla 16,5-lopetuksessa Haley Hoss hallitsi tapahtumia oikein varmaan tyyliin ja nappasi tyylikkään täysosuman. Riikka Eskonniemen valmentama tamma kirjautti uransa toisessa kisassa täyden matkan ennätystuloksen 17,6.

Loppukaarteeseen tultaessa 3. sisältä toiselle radalle vaihtanut Be My Superstar punnersi maalisuoralla asiallisesti kakkoseksi, muttei mahtanut mitään voittajalle. Etusuoran päässä 4. ulkoa kirimerkin saanut Le Lovetail tuli ihan mukavalla otteella maaliin saakka ja kiri taustalla kolmanneksi. Johtavan takana juossut Lovely Mesh putosi maalisuoralla kauas vetoavustaan, mutta sinnitteli taustalla neljänneksi. 3. ulkona juossut Summerwind Goljat siirtyi viimeisellä takasuoralla sisäradalle, mistä nousi maalisuoralla jälleen toiselle radalle ja lopetti tasaisesti viidenneksi. Flo Jo kiri ulkoratoja pitkin lopussa aivan edellisen tuntumaan ja oli kuudes maalissa.

Toisen radan jonossa viidentenä juossut Expensive Everwood havitteli viimeisellä takasuoralla kirikaistoille, mutta valitsi loppukaarteeseen tultaessa sisäradan ja lopetti tasaisesti seitsemänneksi. Paljon pelattu Contadora laukkasi takakaarteessa 4. ulkoa ja tuli jatkossa taustalla juosten perille, ehtien vielä viimeisille rahoille. Secret Shade laukkasi loppukaarteessa nelossijalta ja menetti ainakin rahasijan.

Lumettaja väkivahva keulahevosen kupeelta

Kolmas koitos meni Lumettajan nimiin. Ori eteni ensimmäisellä takasuoralla toisen radan veturin paikalle, mistä antoi maalisuoralla voimiensa puhua ja jyräsi 26-lopetuksessa komealla tyylillä selvään voittoon. Ykkössija oli Terho Rautiaisen ohjastamalle ja valmentamalle oriille uran 11:s ja kuluvan kauden ensimmäinen.

Keulapaikalla väliajoin 29,0 – 28,0 – 29,0 kellottanut Porttikallion Ässä tsemppasi 26-lopetuksessa kakkoseksi. Voittajalle Antti Teivaisen ajokki ei mahtanut mitään, mutta kakkossija irtosi varsin varmaan tyyliin. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa 3. ulos päässyt Spik Loke eteni loppukaarteessa johtavan kantaan, mistä nousi maalisuoralla toiselle radalle ja lopetti ihan mukavasti kolmanneksi.

Haukeli Expressen teki toisen radan jonon hänniltä hyvän kirin ja kuittasi nelosrahat. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä vapaille vesille hakeutunut Kretonki lopetti taustalla ihan asiallisesti viidenneksi ja sai viimeiset rahat. Viimeisellä takasuoralla porukan perältä kiriin hakeutunut Guli Major lopetti ihan kelvollisella otteella edellisen tuntumassa kuudenneksi.

Madrero kahden kisan jälkeen ilman tappioita

Toto5-avauksena ajetussa SHKL Cup -karsinnassa voittoon ravasi Olli Koivusen ajama Madrero. Ruuna juoksi johtavan takana, mistä pääsi maalisuoran alussa nousemaan kiriin kolmannelle radalle ja irtosi lopulta selvään voittoon. Riikka Lehdon valmentama Madrero jatkaa uraansa kahden kisan jälkeen vailla tappioita. Voittotulos 17,0 on ruunan uusi ennätys. Olli Koivuselle voitto oli illan toinen.

Etusuoran avautuessa 2. ulkoa kiriin heittänyt Top Score eteni suoralla johtavan rinnalle, mistä kamppaili hyvin kakkoseksi. Keulassa väliajoin 19,0 – 19,0 – 15,0 kellottanut Denise Combo taipui 16-lopetuksessa kolmanneksi. Crazy For You seuraili 2. ulkoa vauhtinsa pitäen neljänneksi. 3. sisällä juossut Walnut Nimbus jäi lopussa pussiin, kun Denise Combo taipui. Kunnollisten kiritilojen avustama Kenneth Danielsenin ajokki olisi taistellut tiukasti kolmossijasta.

Suvelan Unelma kiitti nappireissusta

Toisessa Toto5-kohteessa paras oli Tommi Kylliäisen ohjastama Suvelan Unelma. Tamma ravasi virtavan näköisenä johtavan takana, mistä löysi suoran avautuessa kiriluukun. Maalisuoralla 26,5-lopetuksessa Suvelan Unelma kiri niukkaan voittoon. Ykkössija oli Jussi Suomisen valmennettavalle uran toinen.

Keulassa väliajoin 25,0 – 26,0 kellottanut Virin Varpu kamppaili 26,5-lopetuksessa kakkoseksi ja hävisi vain niukasti voittajalle. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle edennyt Humu-Liisa nousi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti hyvin kolmanneksi. Loppukaarteessa porukan perältä kiriin heittänyt Vuaran Viima lopetti asiallisella otteella neljänneksi. Hollaus kiri 2. ulkoa tasaisesti viidenneksi ja Unnan Tähti jäi niukasti kuudenneksi, kummankin rahasija jäi niukasti haaveeksi.

Lissun Assi laukkasi maalisuoralla menettäen mahdollisen rahasijan, tototaistoon Terho Rautiaisen ajokki ei olisi tainnut ravillakaan riittää. Pelihevosista Tutun Impin kiri katkesi vajaat 600 jäljellä laukkaan.

Ingela K. vastaili niukkaan keulavoittoon

Toto5-kolmosessa ykkösrahat kuittasi Hannu Torvisen ohjastama Ingela K. Tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla kärkeen ja kellotti väliajoin 15,5 – 17,5 – 16,0. Maalisuoralla 15-lopetuksessa Ingela K. joutui tosi tiukille terävästi lopettaneen Zest Boyn kanssa, mutta piti tämän niukasti kurissa maaliin saakka ja otti uransa kolmannen voiton. Tamman valmennuksesta vastaa Kari Lehtonen.

Maalisuoralla kiritilat johtavan takaa löytänyt Zest Boy lopetti terävästi kakkoseksi ja hävisi vain niukasti voittajalle. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle noussut Embossed Lemon tuli kunnolliset kiritilat löydettyään terävästi maalisuoraa ja ehti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa hyökännyt Rocky Cobbler meni loppukaarteessa 2. ulos, mistä jatkoi maalisuoralle kaarruttaessa jälleen kiriin ja lopetti ihan asiallisesti neljänneksi.

Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Just Massive jatkoi loppukaarteeseen tultaessa kirikaistoille ja lopetti ihan mukavalla otteella viidenneksi. 3. sisältä vasta aivan lopussa vapaasti etenemään päässyt Wishing Dreams tuli ihan asiallisella otteella loppua ja sai rahaa. Noble Boy S oli vielä loppukaarteessa tiukasti kiinni kärkikamppailussa, mutta antautui maalisuoralla ulos rahoilta.

Oxalis Tooma kiri yllätysvoittoon

Toto5-pelin neloskohteessa voiton vei Robert Lindgrenin ohjastama ja valmentama Oxalis Tooma. Tamma aloitti 2. sisällä, mutta jäi kaksi kierrosta ennen maalia 3. sisälle. Viimeisellä takasuoralla Oxalis Tooma vaihtoi 2. ulos, mutta jäi loppukaarteessa 3. ulos ja oli hieman tukalissa asemissa. Maalisuoralle kaarruttaessa tamma löysi sisäradan kautta kiritilat ja spurttasi lopussa tasaisesta rintamasta kärkeen. Voitto oli tammalle uran toinen.

Viimeisellä takasuoralla 5. ulkoa kiriin lähtenyt Stonecapes Unity menetti jatkossa pienen haitariliikkeen seurauksena vauhtiaan, mutta kiri jatkossa todella vahvalla otteella perille saakka ja oli vielä toinen maalissa. Loppukaarteessa johtavan rinnalta kärkeen vyörynyt Gambler Hoss putosi loppumetreillä kolmanneksi. Farfallone teki aivan porukan perältä vahvan kirin ja ehti vielä lopussa neljänneksi. Wild Mind suoritti 4. ulkoa tasaisen kirin ja riitti viidenneksi.

Sisärataa viidentenä juossut Shelby Ray nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja löysi maalisuoran avautuessa kiritilat, lopettaen asiallisesti viimeisille rahoille. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kolmannen kiertoon lähtenyt Boss Birdland kurkotti loppukaarteessa jo kohti kärkeä, mutta taipui jatkossa selvästi ja jäi taustalle. Muista pelihevosista Ceresthee menetti kärkipaikan viimeisellä takasuoralla ja taipui lopulta ihan hännille.

Always Ready vakuuttava lämminveristen kovimmassa sarjassa

Toto5-päätöksenä ajettu lämminveristen avoin taisto meni Tommi Kylliäisen ja Always Readyn nimiin. Ruuna juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi maalisuoralla vastustamattomasti kärkeen ja irtosi 14-lopetuksessa selvään voittoon. Täysosuma oli Hannu Laakkosen valmentamalle kykyruunalle uran 13:s. Tommi Kylliäiselle kärkisija oli illan toinen.

Etusuoran päässä 3. sisältä 2. sisälle edennyt Justice Ås hakeutui loppukaarteessa kirikaistoille ja lopetti hyvin toiseksi. Johtavan takaa etusuoran päässä 2. ulos vaihtanut Lexus Dream kiri asiallisesti vauhtinsa pitäen perille ja riitti kolmanneksi. Pajas Face lopetti porukan hänniltä suuremmin kiertelemättä neljänneksi ja sai rahaa.

Toista rataa toisena juosseen ja etukaarteessa 3. ulos jääneen Don Williamsin meno näytti matkalla enemmän tai vähemmän tahmealta. Ruuna tuli kuitenkin taustalla vauhtinsa pitäen ihan kohtalaisesti perille, vaikka sijoitus vaisuksi jäikin. Bag’s Simoni puolestaan taipui keulasta viimeiseksi.

Utamaro Kemp lopetti terävästi

Ravi-ilta päättyi Kimmo Kempin ohjastaman Utamaro Kempin voittoon. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä pääsi loppukaarteessa 2. ulos. Maalisuoralle kaarruttaessa Utamaro Kemp heitti kirikaistoille ja nousi terävällä lopetuksella selvään voittoon. Ykkössija oli Markku Niemisen valmennettavalle uran neljäs ja kuluvan kauden kolmas. Samalla ruuna sivusi ennätystään kirjauttamalla lukemat 16,8.

Loppukaarteeseen tultaessa johtavan rinnalta kärkeen jyrännyt Västerbo Highball kamppaili kakkoseksi, muttei mahtanut mitään voittajalle. Loppukaarteessa sisäradan jonon hänniltä kiriin hakeutunut Arvix All tuli asiallisella otteella perille ja riitti kolmanneksi. Maalisuoran alussa sisäradan jonon hänniltä kirikaistoille heittänyt All Chance tuli mukavalla otteella maaliin ja oli neljäs.

Loppukaarteessa kakkoseksi punnertanut Buck Lane taipui maalisuoralla ulos rahoilta. Pelisuosikki Game Set Match löysi sisäradalta myöhään tilat ja laukkasi maalisuoran alussa kiriluukun löydettyään.

Teksti: Harri Haavisto
Kuvat: Garin Helenius / https://garinhelenius.kuvat.fi/

No event found!