Teivon tiistai-illassa kisailtiin kahdeksan lähdön voimin. Toto5-kohteissa voitot menivät Rokin Maxille, Reverend Dredille sekä Pimara Cupin karsintalähdöissä juhlineille Manionnille, Hyvännäköiselle ja Taikapassille.

Local Time kiri kärkeen

Illan ensimmäisessä lähdössä voittoon ravasi Jarmo Saarelan naruttelema Local Time. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla 2. ulos, mistä nousi maalisuoralle kaarruttaessa kolmannelle radalle. Maalisuoralla Local Time hankki yliotteen sisäpuolellaan ravanneista ja vastasi lopussa varmoin ottein ulkoa kirineelle haastajalleen. Heli Kujalan suojatin uran toinen voitto irtosi ennätystuloksella 17,9ke.

Loppukaarteessa 2. sisältä Local Timen taakse noussut Brilliant Comery jatkoi maalisuoralla kirikaistoille ja puristi hyvin kakkoseksi. Zenyatta Font kamppaili johtavan rinnalta kolmanneksi. Keulassa väliajoin 22,0 – 21,0 – 17,5 kellottanut Donskoi riitti 15-lopetuksessa neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 6. ulkoa kiriin heittänyt Mico Roff lopetti viidenneksi. 3. ulkona juossut MAS Classy siirtyi loppukaarteessa sisäradalle ja sinnitteli lopussa viimeisille rahoille.

BWT Duracell kamppaili niukkaan keulavoittoon

Toisessa lähdössä paras oli Ville Pohjolan ohjastama BWT Duracell. Matti Matinlaurin valmennettava latasi ensimmäisessä kaarteessa vauhdikkaasti kärjen kimppuun ja pokkasi ensimmäisen takasuoran alussa piikkipaikan. Ruuna kellotti väliajoiksi 14,0 – 16,5 – 16,5 ja piti 16-lopetuksessa niukkaan voittoon. Ykkössija oli 3-vuotiaalle jo uran neljäs ja irtosi mukavalla tuloksella 16,6ake.

Reilu kierros jäljellä 5. ulkoa kiriin lähtenyt Tess Love hakeutui loppukaarteessa selästä neljännelle ja jyräsi lopussa voittomatsiin. Mika Forssin ajokki jäi tasaisessa maaliintulossa niukasti kakkoseksi. Päätössatasella 2. sisältä irti päässyt Gracelyn spurttasi asiallisella otteella kolmanneksi. 2. ulkoa myöhään kiritilat saanut Hightower Comery tuikkasi sisäkautta nelosrahoille. Johtavan rinnalla juossut Maccabi Yosef riitti viidenneksi. Etusuoralla 6. sisältä 5. ulos vaihtanut Runner Wili jatkoi viimeisellä takasuoralla kirikaistoille ja kuittasi viimeiset rahat. Asiallisesti loppumetrit tulleelle Hope Of Nazarethille jäi hieman jossiteltavaa kirilatujen suhteen.

Johnny English alusta loppuun

Kolmannen lähdön voiton vei Hannu Torvisen ohjastama Johnny English. Ruuna kiihdytti alussa keulapaikalle ja sai 17-avauksen jälkeen säädellä tempoa mieleisekseen. Maltillisen matkavauhdin päätteeksi Johnny English kiskaisi 12,5-lopetuksen ja otti vakuuttavan voiton. Viime vuonna peräti kahdeksan kertaa voittaneelle Kari Lehtosen suojatille ykkössija oli kauden ensimmäinen.

1400 jäljellä 4. ulkoa hyökännyt Cutthecrap eteni etusuoralla johtavan rinnalle, mistä jaksoi kakkoseksi. Alussa laukannut Jimmy Ray juoksi jatkossa 6. ulkona. Niko Jokela navigoi ajokillaan viimeisen takasuoran alussa kolmannelle ja tuli alkulaukan rasittamana hyvin perille. Maalisuoran alussa 3. sisältä ulos noussut BWT Mirage kiri neljänneksi. Johtavan takana juossut Dancinginthedark tippui lopussa viidenneksi. Loppukaarteessa 4. ulkoa kolmannelle radalle hyökännyt Stampede Alley otti taustalla viimeiset rahat.

Rokin Maxi selätti Hullumiehen

Toto5-avauksessa ykkösrahat kuittasi Pertti Puikkosen ohjastama Rokin Maxi. Ori nousi takakaarteessa sisäradalta 3. ulos ja pääsi etusuoralla 2. ulos. Loppukaarteessa Rokin Maxi kiersi laukkaavan hevosen ja eteni toisen radan veturiksi. Maalisuoralla ori runttasi vahvasti ykköseksi. Rovaniemen Kuninkuusraveissakin kisanneelle Nyyti-Maria Timosen täysosuma oli kauden toinen ja uran 16:s.

Keulassa väliajoin 27,5 – 27,5 – 23,5 kellottanut Hullumies riitti 28-lopetuksessa kakkoseksi. Metkutus kiri pääjoukon hänniltä asiallisella otteella perille saakka ja nappasi kolmosrahat. Etusuoran alussa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Topper kurkotti viimeisen takasuoran alussa kakkoseksi. Reilut 500 jäljellä yllättänyt laukka hidasti menoa ja raville selvittyään Topper riitti neljänneksi ja otti viimeiset rahat.

Manionnin kiri kantoi voittoon

Toisessa Toto5-kohteessa karsittiin Pimara Cup -finalisteja. Voiton vei Juha Länsimäen ohjastama Manionni. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä se kohottautui etusuoran päässä kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Manionni eteni 2. ulos ja jatkoi maalisuoran alussa uudestaan kolmannelle radalle. Loppumetreillä Olli Antilan valmennettava kiri niukkaan voittoon. Ykkössija oli Manionnille uran kahdeksas ja kuluvan kauden toinen.

Keulassa väliajoin 26,0 – 27,0 – 29,0 kellottanut Ruskatar otti 26-lopetuksessa kakkosrahat. Etukaarteessa 2. ulkoa hyökännyt Pyöriän Vilistys eteni jatkossa toisen radan veturiksi ja kamppaili kolmanneksi. 2. sisältä maalisuoralla ulos hakeutunut Kikan Velperi lopetti neljänneksi. Etukaarteessa 4. ulkoa 3. ulos päässyt Corinna nousi jatkossa kolmannen kiertoon ja puristi lopussa ulkoratoja pitkin viidenneksi. Corinna kuittasi samalla viimeisen finaalitiketin.

Reverend Dred kiri niukkaan voittoon

Kolmannessa Toto5-kohteessa juhlivat Reverend Dred, Mika Forss sekä Tapio Mäki-Tulokas. Ruuna juoksi 2. ulkona, mutta kaukana kärjestä. Loppukaarteeseen tultaessa toisen radan jono lähestyi kärkihevosta ja reilut 500 jäljellä Reverend Dred kohottautui kolmannelle. Maalisuoran alussa ruuna lähti tavoittamaan kärkihevosta, tavoitti tätä metri metriltä ja jyräsi loppumetreillä niukkaan voittoon. Ykkössija oli kyvykkäälle 5-vuotiaalle jo kauden seitsemäs.

Keulassa juossut Madam’s Viggo Boy veti väliajoin 16,0 – 16,5 – 16,5 ja piti 14-lopetuksessa toiseksi. T.M.Chagall kiri 3. ulkoa hyvin perille ja otti kolmosrahat. Toista rataa ilman vetoapua ravannut New Life Wheels riitti neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä ulos noussut Don Corleone Trot lopetti hyvin viimeisille rahoille.

Hyvännäköinen jyräsi kärkeen

Toisessa Pimara Cup -karsinnassa, neljännessä Toto5-kohteessa paras oli Juha Utalan ohjastama Hyvännäköinen. Tamma kiersi alussa kolmatta rataa ja otti jatkossa asemat 4. ulkoa ja pääsi etusuoralla 3. ulos. Loppukaarteeseen tultaessa Hyvännäköinen nousi kolmannen kiertoon ja jyräsi vahvasti kohti kärkeä. Maalisuoralla Utalan ajokki niittasi sisäpuolellaan juosseet ja vastaili ulkoa kirineelle haastajalleen. Täysosuma oli voittovireen löytäneelle tammalle jo kolmas putkeen.

Rikastuva kiri aivan porukan hänniltä hyvin kakkoseksi. Etusuoralla keskijoukoista kolmannen kiertoon noussut Siporin Santtu teki sitkeän juoksun ja riitti kolmanneksi. 2. sisällä juossut Poikolan Neito nousi loppukaarteessa ulos ja pujotteli loppusuoralla neljänneksi. Lähes koko matkan kolmatta rataa kiertänyt Voima-Simo taisteli viidenneksi ja lunasti viimeisen finaalipaikan. 2. ulkona juossut Eurovaltikka menetti asemiaan loppukaarteeseen tultaessa väsyvän takana, eikä ollut jatkossakaan kirinsä suhteen erityisen onnekas. Viimeiset rahat tarttuivat Harri Kotilaisen ajokin matkaan. Poika-Ramiinin loppukaarteen laukkaan paloi kärkipään sijoitus. Pelihevosista Amoriini laukkasi alussa hylkyyn.

Taikapassille kolmas peräkkäinen voitto

Toto5-päätöksessä ratkottiin viimeiset Pimara Cup -finalistit. Voiton vei Hannu Kamppurin ohjastama ja Sanna Valkeajärven valmentama Taikapassi. Tamma kiihdytti keulapaikalle ja kellotti väliajoin 28,5 – 31,0 – 31,0. Maalisuoralla 28-lopetuksessa Taikapassi vastaili niukkaan, mutta varsin hallittuun voittoon. Ykkössija oli Taikapassille kauden neljäs ja samalla jo kolmas peräkkäinen.

Etusuoran alussa porukan hänniltä kiriin lähtenyt Karlo jyräsi vahvalla otteella kakkoseksi. Etukaarteessa 4. ulkoa kolmannen radan jonoon liittynyt Mattilan Miina jatkoi loppukaarteessa neljännelle ja punnersi lopussa kolmosrahoille. Loppukaarteeseen tultaessa 4. sisältä ulkoradoille hakeutunut Pilskeri ylitti maalilinjan neljäntenä. Etukaarteessa 3. ulkoa 2. ulos päässyt Aateekoo nousi maalisuoralla kolmannelle radalle ja seuraili kärkirintaman takana viidenneksi. Samalla Harri Kotilaisen ajokki nappasi viimeisen finaalipaikan. Pelihevosista Ohikiitävä laukkaili hylkyyn.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

www.spesial.fi