Close

Teivon raviraportti 1.10.2022

Lauantaina Teivossa jaettiin suuria seteleitä ikäluokkien huipuille. Suomenhevosten Kriteriumissa paras oli keulapaikalla ravannut Heikki Hoffrenin ohjastama ja valmentama Lipassi. Myös lämminveristen Kriteriumissa keulapaikalta oli lyhin matka maaliin, kun Pekka Korven ohjastama ja valmentama Corazon Combo hallitsi tapahtumia lähes alusta loppuun. Erilo-juoksussa voiton vei Evartti, Tammer-ajon sankari oli All Star Mint. Muissa Toto75-kohteissa voittoihin ravasivat Lumi-Rami, Astrum ja Rahajamatch. Iltapäivän voitokkain ohjastaja oli kolmen voiton Ari Moilanen.

Flossing Artist kiri kärkeen

Ravipäivä käynnistyi Jukka Torvisen ja Flossing Artistin komennossa. Tamma lähti hyvin matkaan ja valtasi ensimmäisessä kaarteessa piikkipaikan hallintaansa. Takakaarteessa Flossing Artist laski Mei Tain kärkipaikalle ja jatkoi 2. sisällä. Loppusuoran avautuessa Isto Kuisman valmennettava nousi toiselle radalle ja jyräsi maalisuoralla 16-lopetuksessa hallittuun voittoon. Kärkisija oli Flossing Artistille kauden kolmas.

Takakaarteessa keulapaikan vallannut ja 15-vauhtisen avauskierroksen jälkeen kolmannella puolikkaalla tempon 20,5-lukemiin rauhoittanut Mei Tai kamppaili asiallisesti kakkoseksi. Viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Vikens Ultra eteni jatkossa toisen radan veturiksi, missä haki rytmiään loppukaarteessa ja menetti hieman asemiaan. Maalisuoraa Vikens Ultra tuli jälleen asiallisella otteella ja seuraili kolmanneksi. Loppusuoran avautuessa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Redskin Do jatkoi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti kohtalaisesti neljänneksi.

Sisäradan jonossa viidentenä juossut ja loppukaarteessa vapaille laduille hakeutunut Leonore Adams seuraili kärjen tuntumassa asiallisesti viidenneksi. Whiskey In The Jam otti sisäratareissun päätteeksi kiertelemättä viimeiset rahat. Spike’s Star ja Wild Mind ottivat tasaisten esitysten päätteeksi seuraavat sijat ja jäivät ilman rahaa. Selkeä pelisuosikki Citadella Evo laukkasi alussa hylkyyn.

Cupido Combo vakuuttava Kriterium Consolationissa

Kriterium Consolationissa paras oli Pekka Korven ohjastama ja valmentama Cupido Combo. Ori jyräsi ensimmäisen takasuoran alussa kärkeen ja rauhoitti 12-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 15,5. Kolmannella puolikkaalla kellot pysähtyivät 15,5-lukemiin ja 14-lopetuksessa Cupido Combo ei ollut ohitettavissa, vaan ori irtosi ylivoimaiseen voittoon. Ykkössija oli oriille uran neljäs.

Loppusuoran avautuessa 2. ulkoa sisäradalle pudottanut Amazing Player seuraili varmasti kakkoseksi, häviten toki oikein selvästi voittajalle. 3. ulkona juossut Rock Vice tuli ihan terävällä otteella loppusuoraa ja kipusi hieman ennen maalia kolmanneksi. Toisen radan veturiksi jäänyt MAS Gold Rush sinnitteli raskaan reissun päätteeksi kohtalaisesti neljänneksi.

Stabbers Star kiri 4. ulkoa ihan asiallisella otteella viidenneksi. 4. sisällä vetämättömissä selissä asemiaan menettänyt ja myöhään tilat löytänyt La Can France tuli loppua terävällä otteella ja ehti viimeisille rahoille. Jenny Flex kiri edellisen tuntumassa vauhtinsa pitäen maaliin saakka, mutta jäi niukasti ulos rahoilta. Pelihevosista Laxvikens Amiral laukkasi ensimmäisessä kaarteessa johtavan takaa hylkyyn.

Rallston hallitsi tapahtumia johtopaikalta

Kolmannessa lähdössä terävin oli keulassa juossut Rallston. Jani Ruotsalaisen ajokki piti alussa sisäradalta varmoin ottein piikkipaikan hallinnassaan ja kellotti väliajoin 13,0 – 14,5 – 14,5. Maalisuoralla 14-lopetuksessa Ruotsalaisen suojatti hallitsi tapahtumia varmaan tyyliin ja otti kauden kahdeksannen voiton. Rallston on tienannut tänä vuonna jo komeasti reilut 27 000 euroa palkintorahoja.

Johtavan takaa vasta aivan loppumetreillä kiritilat löytänyt Callela Ikaros kuittasi kakkosrahat. Keulahevosen ohittaminen olisi joka tapauksessa ollut haastavaa, vaikka kiriluukku olisi auennut aiemmin. 6. ulkoa kierroksen kirin tehnyt Full Picture oli hyvä kolmas. 3. sisältä vasta aivan lopussa vapaan radan eteensä saanut Alien Hill työntyi loppumetreillä neljänneksi. Jossiteltavaa jäi ainakin jonkin verran.

Ashley Face sinnitteli johtavan rinnalta kohtalaisesti viidenneksi. 5. ulkoa kierroksen kirin tehnyt Celsius Evo käväisi loppukaarteessa jo aivan kärjen kupeella, mutta joutui maalisuoralla hieman antautumaan raskaan reissun päätteeksi, sinnitellen kuitenkin viimeisille rahoille. Yolo Savoy teki aivan porukan hänniltä pitkän ja laadukkaan kirin, mutta jäi niukasti ulos rahoilta. Kahdeksanneksi sijoittunut Mandela Zon ei päässyt kunnolla kirimään 2. ulkoa, jossiteltavaa saattoi jäädä ainakin jonkin verran. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Vinci Power tuli aivan asiallisesti perille ja oli edellisen tuntumassa yhdeksäs.

Ypäjä Oriente vastaili keulavoittoon

Neljännessä lähdössä ykkösrahat nappasi Ari Moilasen ohjastama Ypäjä Oriente. Tamma avasu kärkeen ja kellotti keulapaikalla väliajoin 16,0 – 18,0 – 18,0. Maalisuoralla 14-lopetuksessa Ypäjä Oriente hallitsi tapahtumia varmoin ottein maaliin saakka ja otti uransa yhdeksännen voiton. Viimeisimmästä neljästä kisastaan Aripekka Pakkasen valmennettava on voittanut kolme.

Ensimmäisellä takasuoralla toisen radan veturiksi kiertynyt Nemea Kaka kamppaili hyvin kakkoseksi. Etusuoralla 5. ulkoa kiriin lähtenyt Melinda Ses tuli sinnikkäästi perille saakka ja otti pitkän kirin päätteeksi kolmosrahat. Maalisuoralla 2. ulkoa sisäradalle pudottanut Eko Laconda sinnitteli nelosrahoille. 3. sisältä hieman myöhään tilat löytänyt Let Her Go lopetti aivan asiallisesti viidenneksi.

Etusuoralla 6. ulkoa kiriin heittänyt Stonecapes Queila tuli pitkän kirinsä haastavista asemista ihan asiallisesti perille saakka ja riitti kuudenneksi. 3. ulkona juossut Very Gone Face nousi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti tasaisesti seitsemänneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin heittänyt Janis Joplin Boko lopetti kohtalaisesti ja kuittasi viimeiset rahat. Pelihevosiin lukeutunut Arnie’s Emilie otti pahan lähtölaukan ja päätyi jatkossa keskeytykseen. Calista puolestaan laukkasi ensimmäisellä takasuoralla hylkyyn. Paljon pelattu Gal Gadot Racing laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja hylättiin.

Lumi-Rami katkaisi Kuuselan Wiltterin voittoputken

Toto75-avauksessa voiton vei Henri Bollströmin ohjastama Lumi-Rami. Ori eteni ensimmäisellä takasuoralla kärkeen ja kellotti keulapaikalla väliajoin 27,0 – 28,5 – 25,5. Maalisuoralla Kuuselan Wiltteri heitti kovaa haastetta, mutta Lumi-Rami vastaili 27,5-lopetuksessa maaliin saakka ja otti kauden kolmannen voiton. Lumi-Ramin valmennuksesta vastaa Jani Ruotsalainen, jolle voitto oli päivän toinen valmentajan ominaisuudessa.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Kuuselan Wiltteri oli vahva kakkonen. Etukaarteessa 6. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Myrskyri tuli vahvasti perille saakka ja oli hyvä kolmas. Johtavan takana ravannut Virittäjä oli tasainen neljäs. Maalisuoran avautuessa 3. sisältä toiselle radalle noussut Huima Hermanni riitti tasaisen esityksen päätteeksi viidenneksi. Viimeisen takasuoran alussa 4. ulkoa kiriin noussut Viesmanni tuli kohtalaisesti perille ja kuittasi kuudennet rahat.

Harjujen Roomeon 2. ulkoa aloittama lupaava kiri katkesi loppukaarteen laukkaan. Raville selvittyään Tapio Perttusen ajokki ehti vielä seitsemänneksi ja sai rahaa. Kleppe Spödå, Lentolähetti ja asiallisesti lopettanut Häyrilän Hero kävivät tiukan kamppailun viimeisestä rahasijasta, jonka kuittasi lopulta niukalla marginaalilla Kleppe Spödå. Pelihevosista Helmi-Huki laukkasi alussa ja juoksi jatkossa 6. sisällä, mistä oli tippui lopussa aivan hännille.

Astrum ylivoimainen keulapaikalta

Toto75-pelin toisessa kohteessa paras oli Ari Moilasen ajama Astrum. Ruuna eteni ensimmäisessä kaarteessa kärkeen ja kellotti väliajoin 12,5 – 15,0 – 13,5. Maalisuoralla 15-lopetuksessa Antti Veteläisen valmennettava oli ylivoimainen ja otti kauden kuudennen voittonsa. Moilaselle voitto oli iltapäivän toinen.

Lake’s Action siirtyi 2. ulkoa loppukaarteessa sisäradalle ja nousi maalisuoran alussa 3. sisältä toiselle radalle. Loppua Antti Teivaisen ajokki tuli hyvin, muttei uhannut voittajaa. Mask Off teki toisen radan jonon hänniltä hyvän kirin ja nousi lopussa kolmanneksi. 3. ulkona juossut Mr Big Star tuli asiallisella otteella maaliin ja riitti neljänneksi.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Go West Young Man pudotti loppukaarteessa sisäradalle ja sinnitteli lopussa kohtalaisesti viidenneksi. Mainio ja Pope kirivät lopussa aivan edellisen tuntumaan, mutta jäivät niukasti ulos rahoilta. Taustalta myöhään kiritilat löytänyt Questionmark Me laukkasi loppumetreillä kesken asiallisen kirin ja kahdeksas sija vaihtui hylkyyn.

Lipassi vakuuttava Kriterium-finaalissa

Suomenhevosten Kriterium-finaali oli Heikki Hoffrenin ohjastaman ja valmentaman Lipassin näytöstä. Ori otti heti alussa joukon komentoonsa ja kellotti väliajoin 26,5 – 26,5 – 29,0. Maalisuoralla Lipassi hallitsi tapahtumia erittäin vakuuttavaan tyyliin ja otti 27,5-lopetuksessa ylivoimaisen voiton. Ykkössija oli Lipassille jo neljäs putkeen ja kartutti voittosummaa peräti 44 000 eurolla.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Huisi Hippu oli hyvä kakkonen, vaikkei voittajaa millään muotoa uhannutkaan. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle noussut Rekilammen Sauli heitti loppukaarteessa nelossijalta kirikaistoille ja lopetti asiallisesti kolmanneksi. Toisen radan veturin paikalta viimeisellä takasuoralla sisäradalle pudottanut Landen Iita nousi loppukaarteessa uudestaan toiselle radalle ja oli lopussa aivan asiallinen neljäs. Johtavan takana juossut Topin Muisto ei tällä kertaa esittänyt aivan parasta osaamistaan ja joutui lopulta tyytymään kolmossuosikkina viidenteen sijaan, häviten oikein selvästi edellisille.

Taustalla Dalton Buugi ylitto maalilinjan kuudentena, mutta laukkoja oli tullut matkalla liikaa ja Jukka Kauppisen ajokki hylättiin. Näin ollen Laurilan Jokeri peri kuudennen sijan. Huikero oli seitsemäs ja viimeisellä takasuoralla lyödyn oloisena laukannut Kojolan Costi kahdeksas. N.P. Onni ylitti maalinjan kahdeksantena, mutta hylättynä. Edellisen tapaan Harjan Coria laukkaili hylkyyn. Sama kohtalo oli Lipassin ykköshaastajaksi lasketulla Hentun Liisalla.

Rahajamatch viimeisteli Moilasen hattutempun

Toto75-pelin neljännessä kohteessa Ari Moilanen ajoi jo päivän kolmannen voiton, kun Rahajamatch kiri kärkeen. Ruuna juoksi johtavan takana, mistä sai kirimerkin maalisuoran avautuessa. Loppumetreillä 12,5-lopetuksessa Rahajamatch jyräsi varmoin ottein kärkeen ohi keulassa juosseesta suosikista ja otti kauden kuudennen voittonsa. Rahajamatchin valmennuksesta vastaa Tapio Mäki-Tulokas.

Keulassa väliajoin 15,0 – 17,5 – 15,0 kellottanut Bond Eagle ei mahtanut mitään Rahajamatchille, mutta oli 12,5-lopetuksessa oikein varma kakkonen. 5. ulkona juossut Kiikku’s Trooper teki pitkän ja vahvan kirin, nousten lopulta kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkona asemiaan menettänyt Xet Diablo löysi loppukaarteessa taustalta kiritilat ja lopetti hyvin neljänneksi.

Etusuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Double Strike eteni päätöspuolikkaan käynnistyessä toisen radan veturiksi ja sinnitteli jatkossa viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa sisäradalle pudottanut Winners Lane löysi taustalla kiritilat aivan liian myöhään ja joutui tyytymään viimeiseen rahasijaan. Jossiteltavaa jäi. Paljon pelatun Bridge Commanderin peli pilaantui alkumatkan laukkaan.

Evartti hallitsi Erilo-juoksua

Kylmäveristen Erilo-juoksussa paras oli Santtu Raitalan ohjastama Evartti. Ori lähti lujaa matkaan ja eteni ensimmäisessä kaarteessa kärkeen. 20-avauksen jälkeen Evartti veti täyden tonnin 23,5-vauhtia ja hallitsi tapahtumia 20,5-lopetuksessa ylivoimaiseen tyyliin. Voitto oli Antti Ojanperän valmentamalle hallitsevalle ravikuninkaalle jo kauden kymmenes.

Etusuoran päässä 4. ulkoa kiriin lähtenyt Nyland jyräsi vahvasti perille saakka ja oli ylivoimavoittajan takana toinen maalissa. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirikaistoille lähtenyt Uljas Suomalainen tuli ulkoratoja pitkin hyvin perille ja kuittasi kolmosrahat. Johtavan takana juossut Pyörylän Paroni sinnitteli neljänneksi ja toisen radan jonon hänniltä aivan asiallisen kirin tehnyt Pauhis kuittasi viidennet rahat.

Loppukurvissa 4. sisältä toiselle radalle vaihtanut Polara hakeutui maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti maalisuoralla ihan asiallisesti viimeisille rahoille. Paljon pelattu Enon Vilppi ei saanut 3. sisältä kunnollista mahdollisuutta, tämän startin voi unohtaa.

Lämminveristen Kriterium Corazon Combon heiniä

Lämminveristen Kriteriumissa voittoon ravasi Pekka Korven ohjastama ja valmentama Corazon Combo. Ori eteni alkumatkasta kärkeen ja kellotti piikkipaikalla väliajoin 12,5 – 15,5 – 14,0. Maalisuoralla 12-lopetuksessa Corazon Combo hallitsi tapahtumia äärimmäisen vakuuttavaan tyyliin ja otti selvän voiton kovalla tuloksella 13,9akp. Corazon Combo on kilpaillut urallaan 18 kertaa ja hävinnyt vain kahdesti. Kotimaan kaviourilla ori ei ole vielä tappiota kokenut.

Alkumatkasta hänniltä kolmannen kiertoon lähtenyt Halley Wania eteni vajaa kaksi kierrosta ennen maalia toisen radan veturiksi, mistä oli oikein rehti kakkonen. 2. sisällä juossut Everlasting Boogie oli kolmas, häviten selvästi edellisille. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Crepe Match jyräsi asiallisesti perille saakka ja riitti neljänneksi. Massimo Hoist kiri 3. ulkoa aivan asiallisella otteella viidenneksi.

Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Trailblazer heitti maalisuoran avautuessa kirikaistoille ja lopetti asiallisesti kuudenneksi. 3. sisällä matkustanut Yuvarajah riitti kiertelemättä seitsemänneksi. Ava Di Alessia ei 2. ulkoa riittänyt parhaille ja putosi lopussa kahdeksanneksi. Callela Nelson ei ohitellut sisäratareissun päätteeksi. Carla Combo päätyi taustalla varhain keskeytykseen. Phantom Opera pilasi mahdollisuutensa alkulaukkaan.

All Star Mint hallitsi Tammer-ajoa

Ravipäivä päättyi Tammer-ajoon, jossa paras oli Tapio Perttusen ohjastama All Star Mint. Ruuna kiihdytti heti kärkeen ja kellotti väliajoin 17,0 – 16,5 – 16,0 – 15,0. Maalisuoralla 14,5-lopetuksessa All Star Mint sai tiukan haasteen Main Stagelta, mutta piti tämän kurissa maaliin saakka ja nappasi 10 000 euron ykköspalkinnon. Voitto oli Jarmo Kuuselan valmennettavalle jo kauden 11:s.

900 metriä ennen maalia 3. ulkoa kiriin lähtenyt Main Stage tuli hyvin perille saakka ja hävisi vain niukasti voittajalle. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Always Ready jatkoi päätöspuolikkaan käynnistyessä kirikaistoille ja jyräsi hyvin perille saakka, riittäen kolmanneksi. Mr Big Money riitti sisäratajuoksun päätteeksi tasaisella esityksellä neljänneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Farzad Boko jatkoi maalisuoralla kiriin kolmannelle radalle ja lopetti aivan asiallisesti viidenneksi. Valtaosan matkasta toista rataa vailla vetoapua juossut pelisuosikki Consalvo riitti kuudenneksi.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkona lieviä hankaluuksia kohdannut Hierro Boko sai jatkossa uudestaan juonesta kiinni ja kiri lopussa taustalla kohtalaisesti vielä rahoille. Payet otti kiertelemättä sisäratareissun päätteeksi viimeiset rahat. 3. ulkoa reilun kierroksen kiriä yrittänyt Grainfield Aiden jäi edellä mainitun kaksikon puristuksessa niukasti ulos rahoilta. Jonkin verran pelieuroja kerännyt Martin de Bos laukkasi ensimmäisellä takasuoralla toisen radan veturin paikalta hylkyyn.

No event found!