Ravivuoden ensimmäiset ravit ravattiin Teivossa uudenvuodenpäivänä. Vuoden ensimmäinen voittaja oli Timo Tuomisen Piirron Tuisku. Toto65-kohteissa voittoihin ravasivat Rikastuva, Fashion Cloud, Memphis Minnie, Laptop Alley, Voima-Simo ja Pops’ Sunrise.

Piirron Tuiskulle kolmas peräkkäinen voitto

Vuoden ensimmäinen voittaja oli Timo Tuomisen ohjastama ja valmentama Piirron Tuisku. Ori juoksi 4. ulkona, mistä se lähti viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Piirron Tuisku iski kolmannen radan jonosta omaan hyökkäykseensä ja liiteli maalisuoralla viidettä rataa pitkin helppoon voittoon. Lupaavasti uransa kolmella kakkossijalla aloittanut 6-vuotias on voittanut kolme viimeisintä kisaansa. Kaksarisijojen ulkopuolelle se ei vielä ole erehtynyt.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kolmannelle radalle kohottautunut Villieri jatkoi loppukaarteessa neljännelle ja jyräsi maalisuoralla hyvin kakkosrahoille. 2. sisällä ravannut Y.P. Son nousi loppukaarteessa 2. ulos, mistä sai myöhään kiritilat ja lopetti terävästi kolmanneksi. Viimeisen takasuoran alussa 2. ulkoa hyökännyt Reissumiäs punnersi kirinsä kohtalaisesti perille ja oli neljäs. Keulassa väliajoin 39,0 – 37,0 – 36,5 kellottanut Vuaran Velehotar taipui 32-lopetuksessa viimeisille rahoille. Toista rataa ilman vetoapua juossut Asko Eevertti laukkasi maalisuoralla tototaistosta. Hyppyyn paloi mahdollinen kolmossija.

Zenyatta Font hallitsi varmoin ottein keulapaikalta

Toisen lähdön paras oli Ari Moilasen ohjastama Zenyatta Font. Tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla toista rataa pitkin kohti kärkeä ja siirtyi etusuoralle kaarruttaessa keulaan. 20,5-vauhtisen avauskierroksen jälkeen Markku Niemisen valmennettava kellotti kolmannen puolikkaan lukemiin 19,5 ja otti 19,5-lopetuksessa helpon voiton. Ykkössija oli italialaistammalle uran ensimmäinen.

Alun johtanut Quartam De Victor seuraili lopussa 2. sisältä kakkoseksi. Toisen radan veturiksi jäänyt Our Lexa oli ihan sinnikäs kolmas. Taustalla Vigilante ja Rocking Vice ottivat viimeiset rahat, molemmat hävisivät kärjelle varsin selvästi. Paljon pelattu Business Dan otti pahan lähtölaukan, minkä jälkeen eteni ensimmäisellä takasuoralla vauhdikkaasti lähemmäs pääryhmää. Uusi laukka takakaarteeseen tultaessa pudotti Esa Holopaisen ajokin jälleen kulisseihin, missä ruunalle langetetiin hylkytuomio liioista laukoista.

Rikastuva jyräsi vahvasti johtavan rinnalta

Kolmas lähtö meni Seppo Markkulan ohjastaman Rikastuvan nimiin. Ruuna jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua. Maalisuoralla Rikastuva hankki yliotteen keulahevosesta ja vastaili lopussa varmoin ottein ulkopuolella haastetta heittäneelle Herro Hopolle. Voitto oli Rosali Kivitien valmennettavalle uran kuudes ja samalla ensimmäinen sitten joulukuun 2017. Viime vuonna voittoja ei tullut, mutta vuosi 2019 alkoi parhaalla mahdollisella tavalla.

Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin heittänyt Herra Hopo eteni loppukaarteessa 2. ulos. Loppusuoralla Hannu Torvisen ajokki iski kolmannelle radalle, muttei pystynyt ohittamaan Rikastuvaa. Ruuna oli kuitenkin hyvä kakkonen. 2. sisältä maalisuoralla ulos noussut Taikapassi lopetti asiallisesti kolmanneksi. 3. sisällä matkustanut Ponnen Sisu nousi maalisuoralla vapaille laduille ja lopetti tasaisesti neljänneksi. Keulassa väliajoin 32,0 – 32,5 – 28,0 kellottanut Vinhatuuri taipui 28,5-lopetuksessa viidenneksi. 3. ulkona juossut Temsin Tili oli tasainen ja riitti viimeisille rahoille.

Fashion Cloud kiri uransa avausvoittoon

Neljännen lähdön paras oli Jarmo Saarelan luotsaama Fashion Cloud. Tamma juoksi 3. ulkona, mistä se nousi loppukaarteessa kolmannelle radalle ja jyräsi maalisuoralla varmoin ottein kärkeen. Voitto oli Heidi Lindemanin valmennettavalle uran ensimmäinen. Fashion Cloudin voitto oli pelikansalle yllätys, sillä tamman voittajakerroin oli lähes 50.

2. sisällä juossut Feeling Classy löysi loppukaarteessa kiritilat ja lopetti toiseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt Brilliant Comery eteni maalisuoralle kaarruttaessa johtoon ja jaksoi lopussa kolmanneksi. Lähtöön laukannut Cash On Go kiri 5. ulkoa taustalla neljänneksi, 3. sisällä matkustanut Black Brego otti viidennet rahat. Keulassa väliajoin 13,5 – 18,5 – 20,0 kellottanut May Day Hooper taipui 16,5-lopetuksessa kuudenneksi. Taustalla Bumajee otti tasaisen esityksen päätteeksi jäännösrahoja, Piraya Roc taipui keulan rinnalta viimeiseksi. Pelihevosista Cousin Princess ja Downtown Match laukkasivat hylkyyn.

Memphis Minnie hallitsi keulasta

Viides lähtö meni Memphis Minnien nimiin. Tamma latasi kiihdytyksessä kovat piippuun ja tykitti keulaan. Ville Tonttilan ajokki rauhoitti tahtia 16-avauksen jälkeen ja kellotti kierroksen väliajaksi 19,0. 19-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Memphis Minnie piti 14,5-lopetuksessa niukkaan voittoon, 2. sisältä iskeneen Overfun Matchin heittäessä hyvää haastetta. Voitto oli Eini Markkasen suojatille uran kuudes.

Maalisuoralla 2. sisältä kiriin iskenyt Overfun Match oli hyvä kakkonen. Viimeisen takasuoran alussa 5. ulkoa kolmannelle radalle lähtenyt Cattleya kiri asiallisesti kolmanneksi. 3. sisällä juossut Zelda Gowan seuraili tasaisesti neljänneksi. Takakaarteessa kolmannen radan kautta johtavan rinnalle kiertynyt Expanse’s Tornado kamppaili viidenneksi. Maalisuoralla 3. ulkoa kiriin noussut Gabriella Sunsign lopetti kohtalaisesti kuudenneksi. Life Of Rose otti 4. sisältä jäännösrahoja, Amazing Spring puolestaan 2. ulkoa viimeiset rahat. Jonkin verran pelieurojakin kerännyt Wall In Carlina ei kyennyt taustajoukoista nousemaan yhdeksättä sijaa korkeammalle, tehtävä oli hankala.

Laptop Alley piti varmaan voittoon

Kuudennessa lähdössä voiton vei Esa Holopaisen ajama Laptop Alley. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla toista rataa pitkin kohti kärkeä ja valtasi takakaarteessa keulapaikan. 18-vauhtisen avauskierroksen jälkeen Laptop Alley veti kolmannen puolikkaan 18,5-kyytiä ja otti 15-lopetuksessa hallitun voiton. Kärkisija oli Hannu Korven valmennettavalle uran viides.

Myös kakkossija meni Hannu Korven talliin, kun 3. sisältä maalisuoran avautuessa vapaan radan eteensä saanut Leon tuikkasi kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa 2. ulos päässyt Oilsheik meni loppukaarteessa sisäradalle ja eteni lopussa kiertelemättä kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kirinsä aloittanut M.T. Larissa oli neljäs, loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Gashaw Boko viides. Inflammable Jam kiri toisen radan jonon hänniltä kuudenneksi ja 4. sisällä matkustanut Kitty Beat otti taustalla viimeiset rahat.

Voima-Simo jyräsi vahvan esityksen päätteeksi voittoon

Ravien seitsemäs lähtö meni Voima-Simolle ja Hannu Lähteenmäelle. Ruuna eteni ensimmäisen takasuoran alussa keulan rinnalle, mistä jyräsi maalisuoralla yliotteen ja vastasi niukkaan voittoon ulkoa kirineen Vilokkisen heittäessä haastetta. Voitto oli väkivahvalle ruunalle uran viides. Voima-Simon valmennuksesta vastaa Henri Tapala.

5. ulkona juossut Vilokkinen kohottautui viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja jatkoi loppukaarteessa aivan ulos. Vahva loppuveto nosti Saku Mikkolan ajokin voittotaistoon, mutta ruuna joutui tyytymään kakkossijaan. Keulassa väliajoin 30,0 – 33,0 – 33,5 kellottanut Villi-Riikka piti 30,5-lopetuksessa kolmanneksi. Vajaa kierros jäljellä toisen radan jonon hänniltä kiriin lähtenyt Jamas Viljo punnersi asiallisesti nelosrahoille. Kolmannen kiertoon juuttunut Naskalin Helmi puski sinnikkäästi maaliin saakka ja oli raskaalla reissulla viides.

Kuudenneksi sijoittunut Merran Jyske jäi 2. ulos pussiin. Lähtöön laukannut Kuutti juoksi jatkossa 4. sisällä, mistä kiri lopussa seitsemänneksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kirikaistoille hakeutunut Tulipallo nousi lopussa viimeisille rahoille. 2. sisällä juossut Siinan Tähti ei ollut kirivaiheessa onnekas ja se tuli tasaisen kärkirintaman takana hyvävoimaisen oloisena yhdeksäntenä maaliin. Alussa laukannut Humu-Liisa tuli taustalla ihan juosten perille, vaikka sijoitus jäikin vaisuksi. Pilskeri laukkasi maalisuoralla tototaistosta.

Pops’s Sunrise helppoon voittoon

Ravit päättyivät Olli Koivusen ohjastaman Pops’ Sunrisen voittoon. Tamma jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua ja eteni hiljalleen lähemmäs keulahevosta. 600 metriä ennen maalia Pops’ Sunrise hivuttautui aivan keulahevosen rinnalle ja hankki tästä päätöspuolikkaan käynnistyessä yliotteen. Jatkossa Harri Koivusen valmennettava oli ylivoimainen ja otti uransa kahdeksannen voiton.

Loppukaarteessa 2. sisältä 3. sisälle jäänyt Pesco Velvet vaihtoi maalisuoralle kaarruttaessa vapaille laduille ja kiri kakkoseksi. 3. sisällä juossut Millcape’s Devil nousi loppukaarteessa toiselle radalle ja pujotteli lopussa sisäkautta kolmosrahoille. Loppukaarteessa 4. sisältä ulos noussut Atos Palmen lopetti neljänneksi. Päätöspuolikkaan käynnistyessä 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Black Maya taipui viidenneksi. 3. ulkona juossut Stoneisle Mustang kiri kuudenneksi, 5. sisällä juossut Aspenhill’s Amor lopetti taustalla viimeisille rahoille. Keulassa juossut Staro Jersey Side menetti paikkansa päätöspuolikkaan käynnistyessä ja taipui lopulta hännille.

Teksti & ulkoasu:

Harri Haavisto

Kuvat:

Pauli Impola / Paul’s Special

www.spesial.fi