Close

Teivon Kuninkuusravien alustava tulos 714 000 euroa – aluetaloudellinen vaikutus noin 10,5 miljoonaa euroa

Teivon raviradalla kesällä 2026 järjestetyt Kuninkuusravit onnistuivat vahvasti niin taloudellisesti kuin kävijäkokemuksen näkökulmasta. Tapahtuman alustava tulos on 714 000 euroa. Kävijätutkimuksen perusteella tapahtuman aluetaloudellinen vaikutus Pirkanmaalla oli kävijöiden kulutuksella mitattuna arviolta 10,5 miljoonaa euroa.

Kuninkuusravien vahva tulos tukee Teivon tulevien vuosien kehittämistä. Teivon ravirata säilyy nykyisellä paikallaan, ja tavoitteena on vahvistaa alueen toimintaa entisestään. Tulevina vuosina alueella toteutetaan muutoksia, joihin kuuluu muun muassa talli- ja varikkoalueiden uudelleenjärjestelyjä.

– Kuninkuusravien tulos tuli Teivolle erittäin hyvään ajankohtaan. Teivo jatkaa nykyisellä paikallaan ja katsomme vahvasti tulevaisuuteen. Edessämme on välttämättömiä muutoksia ja investointeja, joilla rakennamme toimintaedellytyksiä pitkälle eteenpäin. Kuninkuusravien onnistuminen antaa meille hyvät lähtökohdat toteuttaa näitä muutoksia ja kehittää Teivoa entistä vahvempana ravikilpailujärjestäjänä sekä tapahtumakeskuksena, Tampereen Ravirata Oy:n puheenjohtaja Jukka Heiskala sanoo.

Tapahtuman taloudelliseen onnistumiseen vaikuttivat erityisesti vahva lipunmyynti sekä onnistuneet yhteistyökumppanuudet.

– Olemme erittäin tyytyväisiä tapahtuman taloudelliseen kokonaisuuteen. Lipunmyynti onnistui hienosti ja myös yhteistyökumppanit lähtivät vahvasti mukaan Kuninkuusraveihin. Ilman kumppaneidemme merkittävää panosta tällaiseen tulokseen ei olisi päästy. Kävijämäärä ylitti lisäksi alkuperäiset arviomme, joten kokonaisuutena voimme olla todella tyytyväisiä onnistumiseen, Teivon Ravikeskuksen toimitusjohtaja Kaisa-Leena Ahlroth sanoo.

Kolmen tapahtumapäivän yhteenlaskettu kävijämäärä oli 51 312. Myös kävijöiden kokemus tapahtumasta oli erittäin vahva. Kävijätutkimuksessa Kuninkuusravien NPS-suositteluindeksi nousi edellisvuodesta ja oli 77.

NPS mittaa sitä, kuinka todennäköisesti kävijät suosittelisivat tapahtumaa muille. Asteikko ulottuu –100:sta +100:aan, ja yli 70:n tulosta pidetään yleisissä vertailuissa poikkeuksellisen korkeana. Kuninkuusravien NPS 77 kertoo erittäin korkeasta suositteluhalukkuudesta. Myös tapahtuman tunnelma sai kävijöiltä vahvan arvion: 96 prosenttia vastaajista oli siihen tyytyväisiä.

Teivon Kuninkuusravien projektipäällikkö Niina Okkonen nostaa onnistumisen taustalta esiin tapahtuman tekijät.

– Kuninkuusravit oli valtava yhteinen ponnistus, jota rakennettiin pitkään. Meillä oli erittäin sitoutunut ja ammattitaitoinen joukko tekemässä tapahtumaa, ja siitä kuuluu suuri kiitos työntekijöille, vapaaehtoisille, talkoolaisille ja kaikille mukana olleille. Tapahtumaviikonloppuna myös sää oli puolellamme, tunnelma Teivossa oli hieno ja ihmiset selvästi viihtyivät. On upeaa, että valtava työ näkyy nyt myös kävijöiltä saadussa palautteessa, Okkonen sanoo.

Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Tomi Himanka näkee onnistumisen merkityksen Teivoa laajempana.

– Kuninkuusravit on raviurheilun ehdoton kärkituote ja suomenhevosen juhla. Tänä vuonna Teivon raviradalla järjestetty tapahtuma osoitti jälleen, että Kuninkuusravit on myös merkittävä valtakunnallinen suurtapahtuma. Se tuo järjestämispaikkakunnalle kymmeniä tuhansia ihmisiä ja merkittävää elinvoimaa, ja sen taloudelliset vaikutukset ulottuvat laajasti alueen yrityksiin ja palveluihin, Himanka sanoo.

– Haluamme Hippoksen puolesta kiittää Teivoa ja kaikkia tapahtuman rakentamiseen osallistuneita erittäin onnistuneista Kuninkuusraveista. Kuninkuusravit tehdään yhdessä paikallisten hevosihmisten kanssa, ja tänäkin vuonna vaativa ponnistus palkittiin. Samalla Kuninkuusraveilla on suuri merkitys koko suomalaisen raviurheilun tunnettuuden ja suosion näkökulmasta. On ilo huomata, että Kuninkuusravit herättivät tänäkin vuonna laajaa positiivista kiinnostusta ympäri Suomen.

No event found!