Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry ja Tampereen Ravirata Oy järjestävät Pohjantähti Lämminveristen Suurmestaruusajon Teivon ravikeskuksessa. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö.
Vuosina 1964-1982 kilpailu järjestettiin eri paikkakunnilla. 34 vuoden tauon jälkeen Lämminveristen Suurmestaruusajo palasi ohjelmaan vuonna 2017 ja se järjestettiin vuoteen 2019 saakka Porissa. Nyt tehdyn sopimuksen mukaisesti kilpailu ajetaan Tampereella Teivossa. Porin vuosina Suurmestaruusajon karsinta sekä finaali sijoittuivat samalle päivälle, mutta nyt kilpailu ajetaan kaksipäiväisenä, karsinnat tiistaina 28.7.2020 ja loppukilpailu lauantaina 8.8.2020.
Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki lämminveriset ravihevoset, joista on maksettu sääntöjen määräämät ilmoittautumismaksut. Hevoset, jotka ovat tienanneet urallaan enintään 75.000 euroa vuoden 2019 loppuun mennessä, saavat ennakkomaksut alennettuun hintaan. Ennakkomaksujen ensimmäinen erä tulee maksaa 31.12.2019 mennessä.
Vuoden 2020 finaalissa vähintään 25.000 euron ykköspalkinto
Mikäli kilpailu saa suuren suosion, finaalin palkintotasoa tullaan korottamaan täysimääräisesti maksukertymän 20.000 euroa ylimenevältä osalta. Kaikki finaalin osallistujat palkitaan vähintään 360 eurolla.
Karsintalähtöjä ajetaan enintään neljä kappaletta ja niissä ykköspalkintona maksetaan vähintään 3.000 euroa.
Pohjantähti Lämminveristen Suurmestaruusajossa kilpaillaan Suomen parhaan lämminverisen tittelistä – ikäluokasta ja syntymämaasta riippumatta. Älä jää radan varteen, kun jaossa on suuria seteleitä, mainetta ja kunniaa!
Kilpailun säännöt ja maksuerät tästä!
Lisätietoja:
Mitja Nummenmaa, toiminnanjohtaja, Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry
P. 040 502 4987/ shkl@kolumbus.fi
Päivi Lehtonen, toimitusjohtaja, Tampereen Ravirata Oy, Teivon ravikeskus
P. 040 7795583 / paivi.lehtonen@teivo.wp.myyntivoima.fi