Perinteikkäät Kriterium-finaalit ravataan tulevana lauantaina. Tänä vuonna finaaleissa on ennakkoon selkeät suosikit, kun voitosta voittoon ravanneet Parvelan Retu ja Mascate Match lähtevät jahtamaan suuria seteleitä.
Parvelan Retu vahvoilla suomenhevosten finaalissa

Suomenhevosten ikäluokkalähdöissä on juhlinut tänä vuonna vain yksi hevonen. Petri Laineen valmentama Parvelan Retu on voittanut jo SHKL Cupin, Pikkupelimannin ja Oulu Expressin finaalit. Myös Kuninkuusravien yhteydessä ajetussa Pikkuprinssissä lahjakkuus oli selityksittä paras. Parvelan Retu on kokenut urallaan vain yhden tappion, se tuli uran avauskilpailussa.

Kriteriumin karsinnassa kaikki oli superlahjakkuudelle helppoa. Hannu Torvinen otti alun varman päälle, mutta lasketteli jo ensimmäisellä takasuoralla vauhdikkaasti kohti kärkeä, lopulta keulapaikalle saakka. Jatkossa sillä ei ollut pienintäkään haastetta jatkaa voittokulkuaan.

Suursuosikit ovat olleet perinteisesti vahvoilla suomenhevosten Kriterium-finaaleissa, mutta yllätyksiäkin on nähty. Kymmenen vuotta sitten Pihlajan Aaroni lähti matkaan 1,2-kertoimisena megasuosikkina, mutta laukkasi etusuoran avautuessa keulapaikalta hylkyyn. Voiton vei lopulta Bokalle.

Vuoden 2006 finaalissa Kilun Peedro laukkasi selvänä suosikkina ja ykköshaastajiin lukeutunut Poken Poika ravasi voittoon. Vuonna 2004 suursuosikki Artture otti kalliin laukan maalisuoralla, minkä myötä voitto meni Leevi Dahlialle. Vuoden 2013 finaalissa suosikkien laukat eivät olleet ratkaisevassa roolissa, mutta kisaan saatiin yllätysvoittaja Koivikon Kallen muodossa.

Vaikka historia tunteekin epäonnistuneita suosikkeja, Parvelan Retun tappiota on hankala kuvitella. Se on urallaan laukannut vain yhdessä kisassa, joten laukkariskiäkään ei voi nostaa erityisen merkittäväksi. Jos ori kuitenkin syystä tai toisesta epäonnistuisi kauden pääkisassa, realistiset voittosaumat olisi monella vastustajalla.

Säihkeen Sähinä ja Stallone haastajien kärkikaartia

Toisen karsinnan voittanut Säihkeen Sähinä on lahjakas aloittelija, joka voi kehityksen jatkuessa nousta vaikka kuinka korkealle tasolle. Ori kiri karsinnassa vauhdikkaasti ykköseksi. Vastaavalla esityksellä se on finaalissakin ihan kärkipäässä. Säihkeen Sähinän emä Säihkeen Säde on vuoden 2014 Kriterium-sankarin Säihkeen Säpinän sisko, joten sukutausta velvoittaa menestymään. Ohjastaja-valmentaja Jukka-Pekka Kauhanen juhli Kriterium-voittoa vuonna 2004 Leevi Dahlian kanssa.

Uraansa vasta aloitteleva Stallone on kehittynyt sellaisin harppauksin, että siltä voi odottaa finaalissakin kovaa panosta. Ossi Nurmosen valmennettava juoksi Parvelan Retun takana, mistä tuli vahvasti maaliin saakka, vaikkei pystynytkään voittokonetta haastamaan. Vasta elokuun puolivälissä uransa avannut ruuna kellotti viidenteen kisaansa lukemat 27,3, mikä on ikäluokan kolmanneksi kovin noteeraus.

Mukavasti viime kisoissaan esiintynyt Viisori sijoittui Pikkuprinssissä neljänneksi ja Oulu Expressissä viidenneksi. Vastaavat sijoitukset ovat tässäkin hyvin realistisia tavoitteita. Karsintalähdössä Mika Mäkelän suojatti lopetti johtavan takaa positiivisesti kakkoseksi.

Ikäluokan ykköstamma Suven Sametti on tehnyt jatkuvasti hyvää jälkeä. Tapio Perttusen valmennettava on ollut kaikissa uransa kisoissa neljän parhaan joukossa, minkä myötä tilin saldo on noussut jo yli 40 000 euroon. Karsintalähdössä Suven Sametti sai vetää keulassa mieleistään vauhtia, mutta oli lopussa hieman tasainen kolmas. Kovia oreja vastaan ei ole helppo pärjätä, mutta tamma lienee finaalissa terävämpi.

Teemu Okkolinin tallista finaaliin lähtevät Vilkkeen Velmu ja Laviori. Vilkkeen Velmu koki karsinnassa uransa ensimmäisen tappion, mutta paranteli ennätystään reilulla otteella. Laviorin menoa on hidastanut epävarmuus. Oriin vauhtivarat riittävät ravin maistuessa korkealle, eikä matala voittosumma kerro kaikkea hevosen tasosta.

Landen Reino, Lucas ja Vauhti Teppo ovat kuuluneet ikäluokkalähtöjen vakiokalustoon jo pitkään. Koko triolla on mahdollisuudet kaiken onnistuessa kamppailla sijoituksista ainakin toton tuntumassa, mutta Parvelan Retun haastamiseen ja ihan terävimpään kärkeen nousemiseen vaaditaan vielä hieman nähtyä enemmän. Isosalon Ihme ja Pihlatuuli selvisivät finaaliin viimeisinä. Kaksikko jää tässä tasokkaassa koitoksessa auttamatta statistin rooliin, ellei jotain aivan mystistä tapahdu.

Top3-veikkaus:

1. Parvelan Retu

2. Stallone

3. Säihkeen Sähinä

Raviliiga HIFK:n Mascate Match lämminveristen suosikki

Lämminveristen puolella Mascate Match on ansaitusti selkeä suosikki kuittaamaan suuret setelit. Se on voittanut yhtä vaille kaikki kilpailunsa ja tienannut jo yli 260 000 euroa. Menestystä on tullut pääasiassa Ruotsista, missä tamma on voittanut muun muassa kaksi E3-finaalia.

Raviliiga HIFK:n ylpeys otti Kriterium-karsinnassa keulapaikalta helpon voiton. Esitys oli oikein hyvä, vaikkei Mascate Match tainnut ihan terävimmillään olla. Finaalissa Pekka Korven valmennettava on taatusti virkeimmillään. Rattaille hyppää finaalissa Ari Moilanen. Korpi & Moilanen -yhdistelmä tuotti viimeksi hedelmää vuoden 2013 Kriteriumissa, kun Express Duo vei voiton.

Lämminveristen Kriterium-finaalit eivät ole viime vuosina olleet mitään suosikkien voittomarssia, vaan yllätyksiä on nähty useana vuonna. Viime vuoden finaalista ennakoitiin Lewis Alen, Marrakeshin ja Graceful Swampin taistoa, mutta kolmikosta onnistui vain Lewis Ale. Toissa vuonna Run For Royalty järjesti yllätyksen selättämällä suurimmat suosikit Hotshot Lucan ja Gloria Webin, jotka jäivät lopulta ulos totosijoilta.

Vuoden 2016 finaalissa selvä suosikki MAS Archie jäi kolmanneksi. Voittoon kiri Callela Leonard. Sitä edeltävässä finaalissa Hannu Torvinen shokeerasi ravikansaa kannustamalla vähiten pelattuihin lukeutuneen Arctic Passionin kärkeen. Hoitaako Mascate Match tänä vuonna homman kotiin suosikkina, vai nähdäänkö jälleen yllätys?

Vahva Raskolnikov Frido jyrää kärkitaistoon

Mascate Matchin haastajajoukko on tasainen ja tasokas. Karsintavoittajista Raskolnikov Frido oli vakuuttavin, sillä se joutui tekemään reilusti töitä voittonsa eteen. Ori hyökkäsi 1300 jäljellä takapareista kolmannen kiertoon ja otti paikan keulan rinnalta. Siitä Markku Niemisen valmennettava jyräsi vakuuttavasti kärkeen ja oli karsintojen nopein.

Kolme peräkkäistä voittoa ei ole sattumaa, Raskolnikov Frido on löytänyt jyvän juuri sopivalla hetkellä. Puoli kierrosta normaalia pidempi matka sopii vahvalle jyrälle. Santtu Raitalan ajokki on Mascate Matchin ykköshaastaja. Lisää mielenkiintoa kisaan tuovat taktiset ratkaisut, sillä Markku Niemisen valmennustalli iskee kisaan peräti neljän hevosen kanssa.

Niemisen tallin hevosista myös Donna Leonora ja Sahara Peyote voittivat omat karsintansa. Donna Leonora kiri herkällä tyylillä kärken ja Sahara Peyote otti voittonsa piikkipaikalta. Kaiken onnistuessa kaksikko on finaalissakin kärkitaistossa. Katja Melkon valmentama BWT Echo otti oman karsintavoittonsa helpoimman juoksun päätteeksi. Ori sai vetää keulassa aivan hölkkätahtia, minkä jälkeen kamppaili niukkaan voittoon.

Karsintakakkosista First Class Lady oli tosi sinnikäs BWT Echon rinnalta, eikä hävinnyt paljoa voittajalle. Finaalissa tehtävää hankaloittaa seiskarata, luvassa on jälleen haalarihommia. Myös tallikaveri Sahara True Lies selviytyi finaaliin karsintakakkosena. Markku Niemisen tallin neljäs finalisti Stonecapes Sparrow kiritti positiivisesti Mascate Matchia. Ohjastaja Hannu Torvinen on voittanut viimeisimmistä neljästä Kriterium-finaalista kaksi. Stonecapes Sparrow’kaan ei jää ihan hännille, jos juoksu yhtään onnistuu.

Ikäluokkalähtöjen kestomenestyjä Tuomas Korvenoja on voittanut viidestä viimeisimmästä Kriteriumista kaksi. Vuonna 2014 voiton toi Jontte Boy, viime vuonna Lewis Ale. Tänä vuonna Korvenoja tuo kisaan Samvaisin, joka kiri karsinnassa kakkoseksi Donna Leonoran jälkeen. Karsintakakkonen oli myös Pekka Korven Arctic Emma, jonka rattaille treenari itse hyppää finaalissa. Molemmilta vaaditaan vielä pykälän verran enemmän, mikäli kaksikko mielii osallistua kärkitaistoon tässä kovassa koitoksessa.

Aikavertailun kautta parhaina kolmosina finaalipaikan kuittasivat Samurai Comery ja Callela Ikaros. Kyseessä on lahjakas kaksikko, mutta radoilta 8 ja 12 vaadittaisiin runsaasti onnea kärkisijoille.

Top 3 -veikkaus:

1. Raskolnikov Frido

2. Mascate Match

3. Sahara Peyote

Teksti: Harri Haavisto

Kuvat: Pauli Impola