Tiistaina Teivossa ravataan mielenkiintoinen ravipäivä, jossa katseet kohdistuvat erityisesti nuoriin hevosiin ja tulevaisuuden lupauksiin. Illan ohjelmassa nähdään vuoden ensimmäinen Ideapark Bläk Boks Kriteriumkoe, joka tarjoaa varhaisessa vaiheessa viitteitä tulevan ikäluokan kärkinimistä. Ravipäivän aikana kilpaillaan myös useissa tasaisissa lähdöissä, joissa nähdään sekä nousukuntoisia hevosia että kokeneempia sarjojen vakiokilpailijoita.
Mielenkiinto kohdistuu varsoihin
Toto5-avauksena ajettava Ideapark Bläk Boks Kriteriumkoe kerää yhteen lupaavia kolmivuotiaita. Ennakkosuosikiksi nousee Shackhills Hazel (L4/8), joka voitti uransa avauksessa poikkeuksellisella tyylillä.
Jari Kinnusen valmentama tamma ravasi täyden matkan voltista hurjan 15,7-tuloksen, joka on kaikkien aikojen kovin Suomessa syntyneen kolmivuotiaan tamman noteeraus uran avauksessa. Kriteriumkokeen 4000 euron ykköspalkinnon saavuttaminen vaatii kuitenkin jälleen kovan suorituksen.
Paalulta haastajaksi asettuu esimerkiksi The Enigma (1), joka osoitti jo kaksivuotiaana kapasiteettia ravaten laukan jälkeen loppumatkan alle 16-vauhtia. Lähtö tarjoaa kiinnostavan mittarin tulevan ikäluokan voimasuhteista.
Seuraa tätä hevosta
Mielenkiinto kohdistuu myös ravien toiseen lähtöön, jossa Luca Fastback (L2/1) tekee uradebyyttinsä.
Markku Niemisen valmennettava kolmivuotias väläytti koelähdössä kapasiteettiaan: ensimmäiseen kaarteeseen tullut laukka ei estänyt hevosta kirimästä loppumatkaa vauhdilla, joka vastasi noin 17,5-tulosta 1800 metrillä lähes seisovilta jaloilta.
Onnistuessaan Luca Fastback voi hyvinkin avata uransa voitolla.
Ravipäivän huomio
Teivossa ravataan tiistaina myös K50-teemaravit. Teema on suunnattu erityisesti yli 50-vuotiaille ravivieraille, mutta raveihin ovat lämpimästi tervetulleita kaikenikäiset kävijät. Ravien yhteydessä on tarjolla tapahtumapaketti, johon kuuluu pöytäpaikka ravintolassa, noutopöytämenu (39 €) sekä ravien käsiohjelma, sisäänpääsy raveihin tulee paketin mukana kaupan päälle. Ravintolassa illan juontajana ja haastattelijana toimii Lauri Hyvönen.
Aikataulu
Ravilähdöt
klo 17:00 – Ponilähtö
klo 17:45 – Koelähtö
Ravilähdöt
klo 18:07 – 1. lähtö – Kylmäveriset tasoitusajo
klo 18:27 – 2. lähtö – Lämminveriset tasoitusajo (nuorten lähtö)
klo 18:47 – 3. lähtö – Lämminveriset ryhmäajo
klo 19:10 – 4. lähtö – Ideapark Bläk Boks Kriteriumkoe
klo 19:30 – 5. lähtö – Lämminveriset ryhmäajo
klo 19:50 – 6. lähtö – Lämminveriset ryhmäajo
klo 20:10 – 7. lähtö – Kylmäveriset tasoitusajo
klo 20:30 – 8. lähtö – Lämminveriset ryhmäajo
klo 20:45 – 9. lähtö – Lämminveriset ryhmäajo
klo 21:00 – 10. lähtö – Kylmäveriset ryhmäajo
Lisätiedot
👉 Lähtölistat
👉 Tapahtuman lisätiedot ja palvelut
👉 Tilaa uutiskirje

